Syyskuun 2 p:nä alkaneen ensimäisen tulipalon kajastusta katselivat
kaupungista pakenevat asukkaat ja keräyvät sotajoukot eri tahoilta ja
erilaisin tuntein.
Rostovilaisten matkue oli pysähtynyt täksi yöksi Mitishtshiin
kahdenkymmenen virstan päähän Moskovasta. He olivat lähteneet syyskuun
1 p:nä matkalle niin myöhään, tie oli ollut niin täynnä kuormia ja
sotaväkeä ja niin paljon oli unohdettu kaikenmoisia esineitä, joita
hakemaan oli täytynyt lähettää miehiä, että sinä yönä oli päätetty
pysähtyä viiden virstan päähän Moskovasta. Seuraavana aamuna oli
herätty myöhään ja taasen oli ollut niin paljon esteitä, että oli
päästy ainoastaan Bolshaja Mitishtshiin saakka. Kello 10 illalla
sijottuivat Rostovien herrasväki ja kaikki heidän mukanaan matkustavat
haavottuneet mikä minnekin suuren kylän taloihin ja mökkeihin. Kun
Rostovilaisten palvelijat ja kuskit sekä haavottuneiden upseerien
sotamiespalvelijat olivat saaneet herrasväkensä korjuuseen, syöneet
iltasensa ja illastaneet hevosensa, keräytyivät he kuistille.
Naapurimökissä virui Rajevskin haavottunut adjutantti musertunein
rantein ja kauhea tuska, jota se tuotti hänelle, sai hänet surkeasti
yhtä mittaa voihkimaan ja nämä voihkeet kaikuivat kaameina yön
syksyisessä pimeydessä. Ensimäisen yön oli tämä adjutantti viettänyt
samassa talossa, jossa Rostovilaiset olivat olleet. Kreivitär oli
sanonut, ettei hän ollut voinut sulkea silmiään haavottuneen voihkeelta
ja Mitishtshissa oli kreivitär mennyt kaikista huonoimpaan mökkiin
ainoastaan siitä syystä, että olisi päässyt erilleen tuosta
haavottuneesta.
Eräs miehistä näki yön pimeydestä portin edessä seisovien vaunujen
korkean ryhmän takaa toisen heikon tulipalon kajastuksen. Yksi kajastus
oli jo kauan aikaa ollut näkyvissä ja kaikki tiesivät, että siellä
paloi Malaja Mitishtshi, jonka Mamonovin kasakat olivat sytyttäneet.
-- Mutta tuohan on toinen tulipalo, -- virkkoi upseerin palvelija.