Kun ranskalainen upseeri ja Pierre olivat astuneet huoneisiin, piti
Pierre velvollisuutenaan uudestaan todistaa kapteenille, ettei hän
ollut ranskalainen ja hän aikoikin jo poistua, mutta ranskalainen
upseeri ei tahtonut kuulla tästä puhuttavankaan. Hän oli niin
tavattoman kohtelias, rakastettava, hyväntahtoinen ja vilpittömän
kiitollinen henkensä pelastamisesta, ettei Pierrellä ollut sydäntä
vastustaa häntä, vaan kävi istumaan hänen kanssaan saliin, ensimäiseen
huoneeseen, johon he olivat tulleet. Vastaukseksi Pierren vakuutuksiin,
ettei hän ollut ranskalainen, kohotteli kapteeni ainoastaan olkapäitään
nähtävästi jaksamatta käsittää, miten oli mahdollista kieltäytyä
ottamasta vastaan niin mairittelevaa nimitystä sekä sanoi, että jos
Pierre välttämättömästi tahtoi olla venäläinen, niin olkoon niin, mutta
että hän tästä huolimatta kuitenkin on elämänijäkseen kiitollisuuden
velassa henkensä pelastamisesta.
Jos tällä ranskalaisella olisi ollut jonkunkaan verran kykyä käsittää
muiden tunteita ja jos hän olisi arvaillut, mitä Pierre tunsi nyt,
olisi Pierre varmaankin poistunut hänen luotaan, mutta tämän miehen
vilkas välinpitämättömyys kaikesta, mikä ei ollut häntä itseään, voitti
Pierren.
-- _Français ou prince russe incognito_,[238] -- sanoi ranskalainen
upseeri katsahdettuaan Pierren hienoihin, vaikkakin likaisiin
alusvaatteisiin ja jalokivisormukseen. -- _Je vous dois la vie et je
vous offre mon amitié. Un français noublie jamais ni une insulte, ni un
service. Je vous offre mon amitié. Je ne vous dis que ça_.[239]
Ranskalaisen upseerin äänen kaiussa, kasvojen ilmeissä ja käden
liikkeissä oli niin paljon hyväsydämisyyttä ja kiitollisuutta
(ranskalaisen kannalta ajateltuna), että Pierre vaistomaisesti vastaten
hymyllä ranskalaisen hymyyn tarttui tämän ojentamaan käteen.
-- _Capitaine Ramball du 13-me léger, décoré pour l'affaire du
sept_,[240] -- esitti hän itsensä itsekylläisesti ja hillittömästi
hymyillen, joka veti hänen huulensa viiksien alta ryppyyn. -- _Voudrez
vous bien me dire à présent, à qui j'ai l'honneur de parler aussi
agréablement au lieu de rester à l'ambulance avec la balle de ce fou
dans le corps_.[241]
Pierre vastasi, ettei hän voi sanoa nimeään, punastui samassa ja
koettaen keksiä väärää nimeä oli ryhtymäisillään selittämään niitä
syitä, joiden tähden hän ei voi nimeään sanoa, mutta ranskalainen
keskeytti hänet nopeasti.
-- _De grâce_, -- sanoi hän. -- _Je comprends vos raisons, vous êtes
officier ... supérieur, peut-être. Vous avez porté les armes contre
nous. -- Ce n'est pas mon affaire. Je vous dois la vie. Cela me suffit.
Je suis tout à vous. Vous êtes gentilhomme_ -- lisäsi hän kysyvän
omaisesti. (Pierre kumarsi päätään). -- _Votre nom de baptême, s'il
vous plait? Je ne demande pas davantage. M-r Pierre, dites vous ...
Parfait. C'est tout ce que je désire savoir_.[242]
Kun pöydälle oli tuotu lammaspaistia, munaliikutusta, teekeittiö,
viinaa ja venäläisen kellarin viiniä, jota ranskalaiset olivat tuoneet
mukanaan, pyysi Ramball Pierreä ottamaan osaa ateriaan ja alkoi itse
samassa syödä ahneesti ja nopeasti, kuten terve ja nälkäinen ihminen
ainakin, vikkelästi pureskellen voimakkailla hampaillaan, myötäänsä
maiskutellen suutaan ja tuon tuostakin virkkaen: _exellent, exquis_?
Hänen kasvonsa punehtuivat ja alkoivat hiestyä. Kun Pierre oli
nälkäinen, ryhtyi hänkin mielellään einehtimään. Morelle, upseerin
palvelija, toi kastrullin, jossa oli lämmintä vettä ja pani siihen
pullon punaviiniä. Sitä paitsi hän toi pullon kaljaa, jonka hän oli
ottanut keittiöstä koetteeksi. Ranskalaiset tunsivat jo tämän juoman ja
se oli saanut nimenkin. He nimittivät kaljaa _limonade de cochon_
(sikalimonaati) ja Morelle kiitteli tätä _limonade de cochonia_, jonka
hän oli löytänyt keittiöstä. Mutta kun kapteenilla oli viiniä, jota oli
saatu Moskovan läpi marssiessa, luovutti hän kaljan Morellelle ja
tarttui itse bordeauxilaiseen. Hän kääri pullon kaulaa myöten
salvettiin ja kaasi itselleen ja Pierrelle viiniä. Sammutettu nälkä ja
viini vilkastuttivat kapteenia entistä enemmän ja hetkeksikään
herkeämättä hän puheli koko aterian ajan.
-- _Oui, mon cher M-r Pierre, je vous dois une fière chandelle de
m'avoir sauvé ... de cet enragé ... J'en ai assez, voyez-vous, de
balles dans le corps. En voilà une_ (hän osotti kylkeensä) _à Wagram et
de deux à Smolensk_, -- hän osotti arpea poskessaan. -- _Et cette
jambe, comme vous voyez qui ne veut pas marcher. C'est à la grande
bataille du 7 à la Moskova que j'ai reçu ça. Sacré Dieu, c'était beau!
Il fallait voir ça c'était un déluge de feu. Vous nous avez taillé une
rude besogne; vous en vanter, nom d'un petit bon homme. Et, ma parole,
malgré la toux, que j'y ai gagné, je serais prêt à recommencer. Je
plains ceux qui n'ont pas vu ça_.[243]
-- _J'y ai été_,[244] sanoi Pierre.
-- _Bah, vraiment. Eh bien, tant mieux_, -- virkkoi ranskalainen. --
_Vous êtes de fiers ennemis, tout de même. La grande redoute a été
tenace, nom d'une pipe. Et vous nous l'avez fait crânement payer. J'y
suis allé trois fois, tel que vous me voyez. Trois fois nous étions sur
les canons et trois fois on nous a culbuté et comme des capucins de
cartes. Oh! s'était beau, m-r Pierre. Vos grenadiers ont été superbes,
tonnerre de Dieu. Je les ai vu six fois de suite serrer les rangs et
marcher comme à une revue. Les beaux hommes! Notre roi de Naples qui
s'y cannait a crié: bravo!_ -- _Ah! ah! soldat comme nous autres!_ --
sanoi hän nauraen tuokioisen vaiettuaan. -- _Tant mieux, tant mieux
m-r Pierre. Terribles en bataille ... galants_ ... (hän iski silmää
naurussa suin) _avec les belles, voilà les français, m-r Pierre,
n'est-ce pas_.[245]
Kapteeni oli niin viattoman ja sydämmellisen iloinen ja kokonainen ja
itseensä tyytyväinen, että Pierrekin oli vähällä iskeä silmää
mielihyvissään häneen katsoessaan. Sana _galant_ oli luultavasti
johtanut kapteenin mieleen ajatuksen Moskovan asemasta.
-- _A propos, dites donc, est-ce vrai que toutes les femmes ont quitté
Moscou? Une drôle d'idée! Qu'avaient-elles à craindre_?[246]
-- _Est-ce que les dames françaises ne quitteraient pas Paris, si les
russes y entraient_?[247] -- sanoi Pierre.
-- _Ah, ah, ah!_ ... -- purskahti ranskalainen väkevään, tuliseen
nauruun ja ravisti Pierreä olkapäistä. -- _Ah! elle est forte
celle-la_, -- virkkoi hän. -- _Paris... Mais Paris, Paris_...[248]
-- _Paris la capitale du monde_...[249] -- sanoi Pierre päättäen
ranskalaisen sanat.
Kapteeni katsahti Pierreen. Hänellä oli tapana keskellä keskustelua
pysähtyä ja katsoa terävästi nauravilla, pehmeillä silmillään.
-- _Eh bien, si vous ne m'aviez pas dit que vous êtes russe, j'aurai
parié que vous êtes parisien. Vous avez ce je ne sais quoi ce_.[250] --
ja sanottuaan nämä imartelevat sanat hän katsahti taasen äänettömästi
Pierreen.
-- _J'ai été à Paris, j'y ai passé des années_,[251] -- sanoi Pierre.
-- _Oh ça se voit bien. Paris! ... Un homme qui ne connait pas Paris,
est un sauvage. Un parisien, ça se sent à deux lieux. Paris s'est
Talma, la Duschénois, Potier, la Sorbonne, les boulevards_, -- ja
huomattuaan, että johtopäätös oli edellistä heikompi, hän lisäsi
nopeasti: -- _il n'y a qu'un Paris au monde. Vous avez été à Paris et
vous êtes resté russe. Eh bien, je ne vous en estime pas moins_.[252]
Viinin vaikutuksesta, ja niiden päivien jälkeen, jotka Pierre oli
viettänyt yksinäisyydessä synkkien ajatustensa parissa, tunsi hän nyt
tahtomattaankin mielihyvää keskustellessaan tämän iloisen ja
sydämmellisen ranskalaisen kanssa. -- _Pour en revenir à vos dames, on
les dit bien belles. Quelle fichue idée d'aller s'enterrer dans les
steppes, quand l'armée française est à Moscou. Quelle chance elles ont
manqué celles-là. Vos moujiks c'est autre chose, mais vous autres, gens
civilisés, vous devriez nous connaître mieux que ça. Nous avons pris
Vienne, Berlin, Madrid, Naple, Borne, Varsovie, toutes les capitales du
monde... On nous craint, mais on nous aime. Nous sommes bons à
connaître. Et puis l'Empereur_...[253] -- alkoi hän, mutta Pierre
keskeytti hänet.
-- _L'Empereur?_ -- toisti Pierre ja hänen kasvoilleen nousi surullinen
hämmästyksen ilme. -- _Est-ce que l'Empereur_...[254]
-- _L'Empereur! C'est la générosité, la clémense, la justice, l'ordre,
le génie, voilà l'Empereur! C'est moi Ramball qui vous le dit... Tel
que vous me voyez, j'étais son ennemi il y a encore huit ans. Mon père
a été comte émigré... Mais il m'a vaincu, cet homme. Il m'a empoigné.
Je n'ai pas pu résister au spectacle de grandeur et de gloire dont il
couvrait la France. Quand j'ai compris ce qu'il voulait, quand j'ai vu
qu'il nous faisait une litière de lauriers, voyez vous, je me suis dit:
voilà un souverain, et je me suis donné à lui. Eh voilà! Oh, oui, mon
cher, s'est le plus grand homme des siècles passés et à venir_.[255]
-- _Est-il à Moscou_?[256] -- virkkoi Pierre äimistyen ja rikollisin
kasvoin.
Ranskalainen katsahti Pierren rikollisiin kasvoihin ja naurahti.
-- _Non, il fera son entrée demain_,[257] -- sanoi hän ja jatkoi
puhettaan.
Heidän puheensa keskeytyi muutamista portilta kuuluvista huudoista ja
Morelen tulosta, joka tuli sanomaan kapteenille, että ulkona oli
württembergiläisiä husareja, jotka aikoivat sijottaa hevosensa samaan
pihaan, jossa kapteenin hevoset olivat. Väärinkäsitys oli syntynyt
pääasiallisesti siitä syystä, etteivät husarit olleet ymmärtäneet, mitä
heille oli sanottu.
Kapteeni käski kutsumaan luokseen vanhemman ali-upseerin, jolta hän
kysyi ankaralla äänellä, mihin rykmenttiin hän kuului, kuka oli heidän
päällikkönsä ja millä oikeudella hän uskaltaa tulla kortteeriin, johon
jo muut ovat asettuneet. Kahteen ensimäiseen kysymykseen mainitsi
saksalainen, joka ymmärsi huonosti ranskaa, rykmenttinsä ja
päällikkönsä, mutta viimeiseen kysymykseen jota hän ei ollut
ymmärtänyt, vastasi hän solkaten muutamia ranskalaisia sanoja
saksaansa, että hän on rykmentin majotusmestari ja että päällikkö on
käskenyt häntä ottamaan kaikki talot järjestään. Pierre, joka osasi
saksaa, tulkitsi kapteenille mitä saksalainen puhui ja kertoi kapteenin
vastauksen saksan kielellä württembergiläiselle husarille. Kun
saksalainen oli saanut selvän, mitä hänelle oli sanottu, poistui hän ja
vei hevoset mukanaan. Kapteeni meni ulkoportaille ja jakoi kovalla
äänellä joitakin käskyjä.
Kun hän palasi huoneeseen istui Pierre samalla paikalla, jossa hän
ennen oli istunut pää kumarruksissa käsivarassa. Hänen kasvonsa olivat
kärsivän näköiset ja todellakin hän kärsi tänä hetkenä. Kun kapteeni
oli poistunut ulos ja Pierre jäänyt yksikseen, palasi hän yhtäkkiä
järkiinsä ja se asema, jossa hän äsken oli ollut, virkosi taas selvänä
hänen mieleensä. Ei se, että Moskova oli vallotettu eikä sekään, että
nuo onnelliset voittajat isännöivät kaupungissa ja esiintyivät hänen
suojelijanaan, rasittaneet häntä tänä hetkenä, niin raskaalta kuin
nämäkin seikat hänestä tuntuivat, mutta hänelle tuotti tuskaa hänen
oman heikkoutensa tunteminen. Muutama viinilasi ja keskustelu tuon
sydämellisen kapteenin kanssa olivat haihduttaneet Pierrestä sen
kärjistyneen synkän mielentilan, jossa Pierre oli ollut nämä viime
päivät ja joka oli välttämätöntä hänen aikeensa toteuttamista varten.
Pistooli, tikari ja kauhtana olivat valmiit, Napoleonin tulo tapahtuu
huomenna. Yhä edelleenkin piti Pierre hyödyllisenä ja kunniakkaana
surmata suurin pahantekijä, mutta hän tunsi, ettei hän nyt sitä tee.
Miksi? Sitä hän ei tiennyt, mutta hänestä vain tuntui siltä, ettei
hänestä ole aikeensa toteuttajaksi. Hän taisteli heikkouden tunnettaan
vastaan, mutta tunsi samalla hämärästi, ettei hän sitä voi poistaa ja
että hänen entiset synkät ajatuksensa kostosta, surmasta ja itsensä
uhraamisesta olivat haihtuneet ensimäisen ihmisen kosketuksesta kuin
tuhka tuuleen.
Kapteeni astui huoneeseen viheltäen jotain säveltä. Ranskalaisen
loruileminen, joka äsken oli huvittanut Pierreä, tuntui hänestä nyt
vastenmieliseltä. Sekä ranskalaisen vihellyksen sävel että hänen
käyntinsä ja ne liikkeet, joilla hän kierteli viiksiään, tuntuivat nyt
Pierrestä loukkaavilta. "Minä lähden heti paikalla pois enkä sano enää
sanaakaan", ajatteli Pierre. Mutta vaikka hän ajattelikin näin, istui
hän kuitenkin ennallaan samalla paikalla. Jokin kummallinen heikkouden
tunne esti häntä nousemasta paikaltaan. Hän kyllä tahtoi nousta, mutta
ei voinut tehdä sitä eikä lähteä pois.
Kapteeni sitä vastoin näytti hyvin iloiselta. Hän kulki kaksi kertaa
huoneen päästä toiseen. Hänen silmänsä välkkyivät ja viikset hieman
liikahtelivat, aivan kuin hän olisi itsekseen hymyillyt jollekulle
hupaiselle päähänpistolle.
-- _Charmant_, -- sanoi kapteeni äkkiä, -- _le colonel de ces
württembergeois! C'est un allemand; mais, brave garçon s'il en fut.
Mais allemand_. (Hän istuutui vastapäätä Pierreä.) _A propos, vous
savez donc l'allemand, vous_?[258]
Pierre katsahti häneen ääneti.
-- _Comment dites vous asile en allemand_?[259]
-- _Asile?_ -- toisti Pierre. -- _Asile en allemand --
Unterkunft_,[260]
-- _Comment dites-vous_?[261] -- kysyi kapteeni uudestaan nopeasti ja
epäilevästi.
-- _Unterkunft_, -- toisti Pierre.
-- _Onterkoff_, -- virkkoi kapteeni ja katsoi muutaman tuokion Pierreen
nauravin silmin. -- _Les allemands sont de fiéres bêtes. N'est-ce pas,
m-r Pierre_?[262] -- päätti hän.
-- _Eh bien, encore une bouteille de ce bordeau moscovite, n'est-ce
pas? Morel, va nous chauffer encore une petite bouteille, Morel_![263]
-- huudahti kapteeni iloisesti.
Morel toi kyntteliä ja pullon viiniä. Kun kapteeni katsoi Pierreen
tulen valossa, näytti häntä hämmästyttävän puhetoverinsa omituinen
kasvojen ilme. Ramball astui vilpittömästi surkutellen ja osaaottavan
ilme kasvoilla Pierren luo ja kumartui hänen ylitsensä.
-- _Eh bien, nous sommes tristes?_ -- sanoi hän koskettaen Pierreä
kädestä. -- _Vous airai-je fait de la peine? Non, vrai, avez vous
quelque chose contre moi_? -- kyseli hän. -- _Peut être rapport à la
situasion_?[264]
Pierre ei vastannut mitään, vaan katsoi pehmeästi ranskalaisen silmiin.
Ranskalaisen osanotto tuntui Pierrestä hyvältä.
-- _Parole d'honneur, sans parler de ce que je vous dois, j'ai de
l'amitié pour vous, Puis-je faire quelque chose pour vous? Disposez de
moi. C'est à la vie et à la mort. C'est la main sur le coeur que je
vous le dis_[265] -- sanoi hän rintoihinsa lyöden.
-- _Merci_,[266] -- sanoi Pierre.
Kapteeni katsahti terävästi Pierreen ja samalla tavoin kuin hän oli
katsonut silloin, kun hän oli saanut tietää, mikä oli saksaksi
turvapaikka ja hänen kasvonsa alkoivat yhtäkkiä säteillä.
-- _Ah! dans ce cas je bois à notre amitié_![267] -- huudahti hän
iloisesti ja kaatoi kaksi lasia viiniä.
Pierre otti täytetyn lasin ja joi sen, Ramball joi toisen, puristi
vielä kerran Pierren kättä ja painautui pöytää vasten miettivän
surumieliseen asentoon.
-- _Qui, mon cher ami, voilà les caprices de la fortune_, -- alkoi hän
puhua. -- _Qui m'aurait dit que je serai soldat et capitaine de dragons
au service de Bonaparte, comme nous l'appellions jadis. Et cependant me
voilà à Moscou avec lui. Il faut vous dire, mon cher_, -- jatkoi hän
semmoisen henkilön surullisella ja tasaisella äänellä, joka aikoo
ruveta kertomaan pitkää tarinaa, -- _que notre nom est l'un des plus
anciens de la France_.[268]
Ja kapteeni kertoi Pierrelle ranskalaisen kevyellä lapsellisella
avomielisyydellä esi-isistään, lapsuudestaan, poikavuosistaan ja
miehistymisestään sekä kaikki sukulaisuus-, omaisuus- ja
perhesuhteensa. "_Ma pauvre mère_" näytteli tietysti tärkeää osaa hänen
kertomuksessaan.
-- _Mais tout ça ce n'est que la mise en scène de la vie, le fond s'est
l'amour! L'amour! Nest-ce pas, m-r Pierre?_ -- sanoi hän vilkastuen. --
_Encore un verre_.[269]
Pierre joi taas ja täytti lasinsa kolmannen kerran.
-- _Oh! Les femmes, les femmes_![270] -- huudahti kapteeni ja katsoen
Pierreen vetristynein silmin hän alkoi puhua rakkaudesta ja
rakkausseikkailuistaan.
Näitä oli hyvin paljon, siitä ei ollut epäilemistäkään, kun katsoi
upseerin tyytyväisiin ja kauneisiin kasvoihin ja näki sen juhlallisen
eloisuuden, jolla hän puheli naisista. Siitä huolimatta, että kaikilla
Ramballen rakkausjutuilla oli se likaisuuden luonne, jossa ranskalaiset
näkevät rakkauden ehdotonta suloa ja runollisuutta, kerroskeli kapteeni
juttunsa niin vilpittömän vakuuttavasti kuin yksistään hän olisi
tuntenut ja kokenut rakkauden kaikki suloiset nautinnot ja hän
kuvaili naisia niin houkuttelevasti, että Pierre kuunteli häntä
mielenkiintoisesti.
Oli silminnähtävää, että _l'amour_, josta ranskalainen niin kovasti
piti, ei ollut sitä alhaista eikä yksinkertaista lajia rakkautta, jota
Pierre oli kerran tuntenut puolisoaan kohtaan eikä sitä hänen itsensä
pingoittamaa romanttista rakkautta, jota hän tunsi Natashaa kohtaan
(kumpaakin näitä lajia rakkautta halveksi Ramball yhtä paljon) -- toinen
oli _l'amour des charretiers_, toinen _l'amour des nigauds_[271] Se
_l'amour_, jota ranskalainen ihaili, oli pääasiallisesti suhteiden
luonnottomuudessa naiseen ja mielettömyyksien moninaisuudessa, jotka
antoivat aistille sen suurimman sulouden.
Niinpä kertoi kapteeni liikuttavan tarinan rakkaudestaan erääseen
hurmaavaan 35 vuotiseen markiisittareen ja samalla kertaa ihanaan,
viattomaan 17 vuotiseen lapseen, hurmaavan markiisittaren tyttäreen.
Äidin ja tyttären jalomielisyyden taistelu, joka oli päättynyt siten,
että äiti uhraten itsensä oli esittänyt tyttärensä puolisoksi
rakastajalleen, läikytti vielä nytkin kapteenin mieltä, vaikka se
olikin enää vain kaukainen muisto. Sitte hän kertoi erään toisen
tapauksen, jossa aviomies oli näytellyt rakastajan osaa, vaan hän
(rakastaja) aviomiehen osaa ja muutamia hassunkurisia tapauksia
_souvenirs d'Allemagnesta_, jossa _asile_ merkitsee _Unterkunft_ ja
jossa _les maris mangent de la choux croûte_ ja jossa _les jeunes
filles sont trop blondes_.[272]
Viimeinen Puolassa tapahtunut seikkailu, joka vielä oli tuoreena
kapteenin muistossa ja jonka hän kertoi vilkkain kädenliikkein ja
hehkuvan punehtunein kasvoin, oli se, että hän oli pelastanut erään
puolalaisen hengen (yleensä ilmenivät kapteenin kertomuksissa
hengenpelastamiskohtaukset tiheään). Tämä puolalainen oli uskonut hänen
haltuunsa hurmaavan puolisonsa (_parisienne de coeur_)[273] samaan
aikaan, kuin hän itse oli astunut ranskalaisten palvelukseen. Kapteeni
oli onnellinen, hurmaava puolatar tahtoi karata hänen kanssaan. Mutta
jalomielisyyden tunne pakotti kapteenin palauttamaan vaimon tämän
miehelle, jolloin hän oli sanonut viimemainitulle: _je vous ai sauvé la
vie et je sauvé votre honneur_![274] Kun kapteeni toisti nämä sanat,
pyyhki hän silmiään ja puisti itseään aivan kuin karkottaen itsestään
heikkouden, joka hänet oli vallannut tätä liikuttavaa tapausta
muistaessaan.
Kuten usein tapahtuu myöhäisenä illan hetkenä ja viinin vaikutuksesta,
tarkkasi Pierre nytkin kuunnellessaan kapteenin kertomuksia kaikkea
sitä, mitä kapteeni puheli, ymmärsi kaikki ja samalla kertaa piti
silmällä monia omiakin muistojaan, jotka yhtäkkiä jostain syystä
valveutuivat hänen mielessään. Kun hän kuunteli näitä rakkauden
tarinoita, muistui hänen mieleensä aivan odottamatta hänen oma
rakkautensa Natashaa kohtaan ja selaillen mielikuvituksessaan tämän
rakkauden kuvia vertaili hän niitä ajatuksissaan Ramballen
kertomuksiin. Seuratessaan kertomusta velvollisuuden taistelusta
rakkauden kanssa näki Pierre edessään pienimmätkin yksityiskohdat
viimeisestä kohtauksestaan Suharevin tornin luona rakkautensa esineen
kanssa. Silloin tämä kohtaus ei ollut tehnyt häneen minkäänlaista
vaikutusta. Hän ei ollut edes kertaakaan muistellut sitä, mutta nyt
hänestä tuntui, että tässä kohtauksessa oli ollut jotain hyvin
merkillistä ja runollista.
"Pjotr Kirilitsh, tulkaa tänne, minä tunsin teidät", -- kuuli Pierre
nyt Natashan lausumat sanat, näki edessään hänen silmänsä, hymyn,
matkapäähineen, jonka alta oli välähtänyt näkyviin hiuskierre ... ja
jotain liikuttavaa ja ihanaa kuvastui hänen mieleensä kaikesta tästä.
Lopetettuaan kertomuksensa hurmaavasta puolattaresta kysyi kapteeni
Pierreltä, oliko hän koskaan tuntenut moista uhrautumisen tunnetta
rakkauden tähden ja kateutta aviomiestä kohtaan.
Tämä kysymys herätti Pierren ajatuksien maailmasta, hän nosti päänsä ja
tunsi, että hänen välttämättä oli lausuttava julki hänen mieltään
askaroittaneet ajatukset. Hän sanoi, että hän oli koko elämänsä
rakastanut ja vieläkin rakastaa yhtä ainoata naista ja ettei tämä
nainen koskaan voi tulla hänen omakseen.
-- _Tiens_![275] -- sanoi kapteeni.
Sitten selitti Pierre, että hän oli rakastanut tätä naista
aikuisimmasta nuoruudestaan pitäen, mutta hän ei ollut uskaltanut
ajatella häntä, koska nainen oli ollut liian nuori ja hän itse oli
ollut laiton lapsi, jolla ei vielä ollut mitään nimeä. Sittemmin, kun
hän jo oli saanut nimen ja rikkautta, ei hän ollut uskaltanut ajatella
tuota naista siitä syystä, että hän oli rakastanut häntä liian paljon
ja asettanut hänet liian korkealle kaiken muun maailman yläpuolelle ja
tällä tavoin sanomattoman paljon korkeammalle itseään.
Tultuaan tähän kohtaan kertomustaan kysäsi Pierre kapteenilta,
ymmärsikö hän tätä.
Kapteeni teki kädenliikkeen, joka ilmaisi, että jollei hän
käsittänytkään, niin pyysi hän kuitenkin jatkamaan.
-- _L'amour platonique, les noages_...[276] -- mutisi hän.
Pierren kieli laukesi nyt kahleistaan -- liekö se tapahtunut viinin
vaikutuksesta tahi avomielisyyden tunteen tarpeesta tahi sitte
ajatuksesta, ettei tuo mies tunne eikä tule tuntemaan ainoatakaan hänen
kertomuksensa toimivista henkilöistä tahi sitte kaikki nämä yhteensä.
Ja hän kertoi sammaltavin kielin ja kiiluvin silmin jonnekin kauvas
katsoen koko elämäntarinansa: naimiskauppansa, Natashan lemmentarinan
hänen parhaaseen ystäväänsä, Natashan petoksen ja kaikki omat
vaatimattomat suhteensa viimemainittuun. Ramballen kysymysten johdosta
hän kertoi senkin, mitä hän alussa oli salannut -- asemansa ylhäisessä
maailmassa, jopa ilmaisi kapteenille nimensäkin.
Pierren kertomuksesta hämmästytti kapteenia kaikista eniten se, että
Pierre oli hyvin rikas, että hänellä oli Moskovassa kaksi palatsia ja
että hän oli hyljännyt kaiken hyvyytensä eikä ollut matkustanut
Moskovasta pois, vaan jäänyt kaupunkiin salaten nimensä ja arvonsa.
Vasta myöhään yöllä läksivät he yhdessä ulos kadulle. Yö oli lämmin ja
valoisa. Vasemmalla puolen taloa kuumotti ensimäisen Moskovassa
alkaneen tulipalon kajastus Petrovkajalta. Oikealla puolen oli
korkealla nuoren kuun sirppi ja kuun vastapäisellä puolella riippui se
valoisa pyrstötähti, joka liittyi Pierren sydämessä yhteen hänen
rakkautensa kanssa. Portilla seisoi Gerasim, kyökkipiika ja kaksi
ranskalaista. Kuului näiden naurua ja keskustelua kielellä, jota he
eivät ymmärtäneet. He katsoivat kaupungista kumottavaa kajastusta.
Suuren kaupungin etäisessä osassa olevassa tulipalossa ei ollut mitään
pelottavaa.
Katsoessaan korkealle tähtiä kiiluvalle taivaalle kuuhun, pyrstötähteen
ja kajastukseen valtasi Pierren riemukas tunne. "Oi, miten hyvin on
kaikki, mitä muuta enää tarvitsee?" ajatteli hän. Vaan äkkiä, kun hän
muisti aikeensa, meni hänen päänsä sekasin, hän sai pahoinvoinnin
kohtauksen, niin että hänen oli nojauduttava aitaa vasten, jottei olisi
kaatunut.
Jättämättä hyvästejä uudelle ystävälleen poistui Pierre hoippuvin
askelin portilta, palasi takasin huoneeseensa, laskeutui sohvalle ja
nukkui heti.