Neljättä käydessä iltapäivällä marssivat Muratin joukot Moskovaan.
Ensimäisenä ratsasti osasto württembergiläisiä husaria, näiden takana
ratsasti suuren seurueen keskellä itse Neapelin kuningas.
Arbatin keskikohdalla, lähellä Nikola Javlennin kirkkoa pysähtyi Murat
odottelemaan etujoukolta tietoa siitä, miten oli kaupungin linnan "_le
Kremlin'in_" laita.
Muratin ympärille keräytyi pieni joukko väkeä Moskovaan jääneitä
kaupungin asukkaita. Kaikki katsoivat arastellen ja hölmistyneinä
kummallista, höyhenillä ja kullalla kirjailtua pitkähiuksista
päällikköä.
-- Tuoko se nyt on se heidän tsaarinsa? Pulska mies! -- kuului
hiljaista puhelua.
Tulkki ajoi väkijoukon luo.
-- Ottakaa lakit päästä... -- puhelivat ihmiset toinen toiselleen.
Tulkki kääntyi erääseen vanhaan piharenkiin ja kysyi, oliko vielä
pitkältä Kremliin. Piharenki tarkkasi hölmistyksissään hänelle outoa
puolalaista puhuntatapaa, ja kun hän ei omaksunut tulkin sanojen kaikua
venäläiseksi puheeksi, ei hän ymmärtänyt mitä hänelle sanottiin, vaan
hiihätti toisten selkien taa piiloon.
Murat ratsasti tulkin luo ja käski kysymään, missä Venäjän joukot
olivat. Eräs venäläisistä ymmärsi, mitä häneltä kysyttiin ja useat
alkoivat yhtäkkiä vastailla tulkille yhteen ääneen. Etujoukko-osastosta
saapui ranskalainen upseeri, joka ilmotti Muratille, että linnan portit
olivat teljetyt ja että siellä luultavasti oli väijytys.
-- Vai niin, -- virkkoi Murat ja käännyttyään erääseen seurueensa
herraan hän käski ottamaan neljä kepeää tykkiä ja ampumaan niillä
portteja.
Osa tykistöä erosi kolonnasta, joka seurasi Muratia ja läksi kiitämään
nopeaa vauhtia pitkin Arbatia. Laskeuduttuaan Vosdvischenkan päähän
pysähtyi tykkijoukko ja asettui torille rintamaan. Muutamia
ranskalaisia upseeria komensi järjestämään tykit jonkun matkan päähän
toisistaan, jonka jälkeen he rupesivat tarkastamaan Kremliä
kaukoputkella.
Kremlistä alkoi kuulua kellojen soittoa iltamessuun ja tämä sai
ranskalaiset kuohuksiin. He luulivat, että kellojen soitto kutsui
aseisiin. Muutamia jalkasotamiehiä juoksi Kutavjevskin portille. Portti
oli teljetty hirsillä ja lautasuojuksilla. Kaksi kiväärin laukausta
pamahti portin takaa, heti kun vain ranskalainen upseeri miehineen
alkoi lähestyä niitä. Tykkien luona seisova kenraali huusi upseereille
muutamia komentosanoja ja upseeri kiiruhti sotamiehineen takasin.
Portin takaa kuului vielä kolme laukausta. Yksi laukauksista osui
ranskalaisen sotamiehen jalkaan, jolloin lautasuojuksien takaa kuului
muutamia omituisia huudahduksia. Ranskalaisen kenraalin, upseerien ja
sotamiesten kasvojen äskeinen iloisen levollinen sävy muuttui yht'aikaa
aivan kuin komennosta tuikeaksi ja päättäväksi piirteeksi, joka ilmaisi
heidän olevan valmiit taisteluun ja kärsimyksiin. Marsalkasta asti
viimeiseen sotamieheen saakka tuntui kaikista heistä, ettei tämä paikka
ollutkaan Vosdvischenka, Mohovaja, Kutavja tai Troitskin portit, vaan
että se oli uuden, luultavasti verisen taistelutantereen uusi paikka.
Ja kaikki valmistautuivat tähän taisteluun. Portin takaa kuuluvat
huudot olivat vaijenneet. Tykit asetettiin ampumakuntoon. Tykkimiehet
puhalsivat karaistuneihin sytyttimiin. Upseeri komensi: _feu_![219] ja
samassa kaikui kaksi vinkuvaa ääntä. Kartessin luodit roiskivat portin
kiviä, hirsiä ja lautasuojuksia vastaan ja kaksi savupilveä alkoi
huppelehtia torin yllä.
Muutamia silmänräpäyksiä sen jälkeen, kun pitkin kivistä Kremliä
kiirineen kaijun kumina oli vaijennut, kuului kummallisia ääniä
ranskalaisten päiden päällä. Suunnattoman suuri naakkaparvi ryöpsähti
lentoon muureilta ja alkoi rääkkyen ja suhisevin siivin kaarrella
ilmassa. Näiden äänien seasta kajahti yksinäinen ihmishuuto
porttiholvista ja savun seasta pisti näkyviin mies, joka oli hatutta
päin ja kauhtana päällä. Hänellä oli kivääri, jolla hän tähtäsi
ranskalaisiin. "_Feu_!" toisti tykki-upseeri ja samassa pamahti
yht'aikaa yksi kiväärin- ja kaksi tykinlaukausta. Savu salpasi taas
portin näkymättömiin.
Lautasuojusten takaa ei enää näkynyt mitään liikettä ja ranskalaisia
upseeria läksi jalkaväkeä mukanaan portille. Porttiholvissa virui kolme
haavottunutta ja neljä surmautunutta miestä. Kaksi miestä, joilla oli
kauhtanat päällä, pakeni kyyrysillään muurien vierustaa pitkin
Snamenkalle päin.
-- _Enlevez-moi ça_,[220] -- sanoi upseeri osottaen hirsiä ja ruumiita
ja ranskalaiset viimeistettyään haavottuneet heittivät ruumiit alas
notkoon.
Keitä nämä miehet olivat, sitä ei kukaan tiedä. "_Enlevez-moi ça_,"
sanottiin vain heistä, jonka jälkeen heidät viskattiin syrjään ja
myöhemmin peitettiin sen verran mullalla, etteivät olisi löyhkäneet.
Ainoastaan Thiers on omistanut heidän muistolleen muutamia kauniita
sanoja: "_Ces misérables avaient envahi la citadelle sacrée, s'étaient
emparés des fusils de l'arsenal et tiraient (ces misérables) sur les
français. On en sabra quelques uns et on purgea le Kremlin de leur
présence_".[221]
Muratille ilmotettiin, että tie on puhdistettu. Ranskalaiset marssivat
portista sisään ja alkoivat asettua leiriin Senaatin torille.
Sotamiehet viskoivat senaatin ikkunoista torille tuoleja ja tekivät
nuotioita. Toiset osastot marssivat Kremlin läpi ja sijottuivat
Maroseikalle, Lubjankalle ja Pokrovkalle. Kolmannet sijottuivat
Vosdvischenkalle, Snamenkalle, Nikolskajalle ja Tverskajalle. Kun
ranskalaiset eivät missään tavanneet isäntäväkeä, eivät he asettuneet
Moskovaan kuten asetutaan asumaan kaupungin kortteereihin, vaan
asettuivat kaupunkiin muodostettuun leiriin.
Vaikka ranskalaiset olivatkin riekaleissa, nälkäisiä, nääntyneitä ja
huvenneet puoleksi entisestä lukumäärästään, marssivat he kuitenkin
Moskovaan hyvässä järjestyksessä. Jos kohta armeija oli uupunut ja
nääntynyt, oli se vielä sittenkin taistelukuntoinen ja uhkaava. Mutta
se oli armeijaa vain siihen hetkeen asti, kunnes sen väki ei ollut
hajaantunut asuntoihin. Niin pian kun rykmenttien väki alkoi kuleksia
rikkaiden autioissa taloissa, silloin hävisi armeija ainiaaksi ja sen
sijaan muodostui jotain asukkaiden ja sotamiesten välimuodon väkeä,
jota sanotaan sotarosvoiksi. Kun tämä sama väki viiden viikon kuluttua
läksi pois Moskovasta, ei se enää muodostanut sotajoukkoa. Se oli vain
lauma sotarosvoja, joista jokainen kuletti mukanaan kannalmuksen tai
kuorman tavaroita, jotka hänestä tuntuivat arvokkailta ja
tarpeellisilta. Ei ainoankaan sotamiehen päämääränä Moskovasta
lähtiessä ollut, kuten ennen, vallottaminen, vaan saadun ja anastetun
käsissä pysytteleminen. Sen apinan tavoin, joka työnsi kätensä
ahdaskaulaiseen ruukkuun ja otettuaan kourallisen pähkinöitä ei avannut
nyrkkiään, jottei olisi menettänyt saalistaan sekä siten joutui
perikatoon, oli ranskalaistenkin Moskovasta lähtiessään nähtävästi
jouduttava perikatoon siitä syystä, että he kulettivat mukanaan
ryöstettyä tavaraa, jota heidän oli yhtä mahdoton hylätä, kuin apinan
oli mahdotonta avata pähkinöitä täynnä olevaa nyrkkiään. Kymmenen
minuuttia sen jälkeen, kun kukin ranskalainen rykmentti oli asettunut
johonkuhun kaupungin kortteliin, ei jäänyt jälelle ainoatakaan
sotamiestä eikä upseeria. Talojen ikkunoissa vilkkui sinellipukuista
väkeä, joka nauraen ja ylpeillen herrasteli huoneesta toiseen;
viinikellareissa ja kellarikerroksissa isännöi samallaista väkeä
ruokavarojen kimpussa; pihoissa kulki samallaista väkeä aukomassa ja
särkemässä aittojen ja tallien ovia; keittiöissä viritettiin tulia,
käärityin hihoin alustettiin taikinoita, paistettiin ja keitettiin,
peloteltiin, nauratettiin ja hyväiltiin naisia ja lapsia ja tätä väkeä
oli kaikkialla niin puodeissa kuin asunnoissakin; mutta sotajoukkoa ei
enää ollut.
Samana päivänä antoivat ranskalaiset päälliköt käskyn toisensa jälkeen,
että sotaväkeä kiellettäisiin hajaantumasta ympäri kaupunkia, että
ankarasti ehkäistäisiin sotarosvous ja asukkaiden väkivaltainen kohtelu
ja että jo tänä iltana toimitettaisiin yleinen nimien huuto. Mutta
eivät minkäänlaiset toimenpiteet tehonneet ja se väki, joka ennen oli
muodostanut sotajoukon, ajelehti pitkin rikasta ja mukavuuksia ja
varastoja täynnä olevaa autiota kaupunkia. Samoin kuin nälkäinen
susilauma yhtenä röykkönä vaeltaa pitkin lakeata ketoa, mutta niin pian
kuin se on osunut uhkuville laitumille, hajaantuu se vastustamattomalla
voimalla eri tahoille, hajaantui myöskin ranskalainen sotajoukko yhtä
vastustamattomasti pitkin rikasta kaupunkia. Asukkaita ei Moskovassa
ollut ja sotamiehet imeytyivät siihen kuin vesi hiekkaan ja hillittömin
laumoin valahtivat kaikkiin suuntiin Kremlistä, jonne he olivat ensin
saapuneet. Kun ratsumiehet ajoivat jonkun kauppiaan taloon, joka oli
hylätty kaikkine hyvyyksineen ja jossa oli pilttuita ei ainoastaan
heidän omille hevosilleen vaan muillekin liikenemään, kulkivat he
kuitenkin viereiseen taloon ja valtasivat sen, koska se näytti heistä
paremmalta, monet valtasivat useampia taloja yht'aikaa, kirjottivat
seiniin liidulla, ken ne oli ottanut ja riitelivät jopa tappelivatkin
toisten osastojen kanssa. Useat sotamiehet eivät malttaneet asettua
paikoilleen, vaan juoksivat kaduille tarkastamaan kaupunkia ja
kuultuaan, että kaupunkiin oli kaikki jätetty jälelle, riensivät he
sinne, mistä olisi voinut kaapata ilmaiseksi arvokasta tavaraa.
Päälliköt kulkivat hillitsemässä sotamiehiä, mutta itsekin innostuivat
tahtomattaan samoihin tekoihin. Karjetni Rjadin myymälöihin oli jäänyt
ajopelejä ja niissä tungeskeli kenraaleja kuka minkinlaista ajopeliä
valiten. Kaupunkiin jääneet asukkaat kutsuivat vieraikseen päälliköitä
toivoen täten pääsevänsä turvaan ryöstöiltä. Rikkautta oli niin
määrättömän paljon, ettei sillä näkynyt olevan loppua. Kaikkialla sen
paikan ympärillä, jonka jokin ranskalainen osasto oli vallannut, oli
kosolta tuntemattomia ja valtaamattomia paikkoja, joissa kuten
ranskalaisista tuntui, oli vielä enemmän rikkautta. Samoin kuin vesi ja
kuiva maa häviää siitä syystä, että sille kaadetaan vettä, hävisi
myöskin sotajoukko siitä syystä, että se oli nälkäisenä tullut
äveriääseen ja autioon kaupunkiin ja hävisi myöskin äveriäs kaupunki.
Sen sijaan tuli saastaa, tuli tulipaloja ja sotarosvoutta.
* * * * *
Ranskalaiset sanoivat syyksi Moskovan paloon _au patriotisme
féroce de Rostopchine_;[222] venäläiset puolestaan ranskalaisten
vääräuskoisuutta. Mutta semmoisia syitä, joiden perusteella Moskovan
palo olisi luettava yhden tai useamman henkilön viaksi, ei oikeastaan
ollut eikä voinut ollakaan. Moskova paloi siitä syystä, että se oli
joutunut semmoiseen olotilaan, jonka vallitessa jokaisen puisen
kaupungin täytyi palaa siitä huolimatta, onko kaupungissa 130 huonoa
paloruiskua tahi ei. Moskovan täytyi palaa siitä syystä, että
asukkaat olivat sieltä matkustaneet pois, sen täytyi palaa yhtä
välttämättömästi, kuin täytyy palaa höylälastuläjän, johon useiden
päivien kuluessa sinkoilee kipunoita. Semmoinen puinen kaupunki, jossa
ihmisten asuessa omissa kodeissaan ja poliisin valvoessa järjestystä on
tulipaloja melkein joka päivä, ei voinut olla syttymättä palamaan
silloin, kun kaupungissa ei ollut omia asukkaitaan, vaan asusti
sotaväkeä, joka poltteli piippua, joka viritti nuotioita Senaatin
torille senaatin tuoleista ja keitti itselleen ruokaa kaksi kertaa
päivässä. Jos esimerkiksi rauhan aikana sotaväkeä asettuu maakylien
taloihin, niin heti enentyy sillä paikkakunnalla tulipalojen määrä.
Eikö sitä suuremmalla syyllä suurene tulipalojen mahdollisuus autiossa
ja puisessa kaupungissa, johon on asettunut ventovierasta sotaväkeä? Ei
_le patriotisme féroce de Rostopchine_ eikä ranskalaisten
vääräuskoisuus ole tässä vähääkään syypäät. Moskova syttyi palamaan
piipuista, keittiöistä, nuotioista ja vihollisten sotamiesten
huolimattomuudesta, jotka eivät olleet omissa kodeissaan. Jos olisikin
tapahtunut murhapolttoja (mikä muuten on hyvin epäiltävää, sillä
tahalliseen sytyttämiseen ei kellään ollut mitään syytä, koska se olisi
tuottanut suuria vastuksia ja ollut vaarallista), ei murhapolttoja
kuitenkaan voi pitää minään syynä, koska ilman niitäkin olisi
tapahtunut samoin.
Niin mieleistä kuin ranskalaisista olikin syyttää Rostoptshinin
petomaisuutta ja venäläisistä syyttää itse kaiken pahan juurta
Bonapartea tahi sitte pistää sankarillinen sytytinsoihtu oman kansansa
käteen, täytyy kuitenkin huomata, ettei tällaista välitöntä tulipalon
syytä voinut olla olemassa sillä Moskovan täytyi palaa samoin kuin
täytyy palaa jokaisen kylän, tehtaan ja jokaisen talon, josta asukkaat
ovat poistuneet ja johon ventovierasta väkeä lasketaan isännöimään ja
keittämään itselleen puuroa. Moskovan sytyttivät asukkaat, siitä ei ole
kiistelemistä, mutta eivät ne asukkaat, jotka olivat jääneet
kaupunkiin, vaan ne, jotka olivat muuttaneet pois. Moskova, jonka
vihollinen oli miehittänyt, ei jäänyt Berlinin, Wienin eikä muiden
kaupunkien tavoin eheäksi ainoastaan siitä syystä, etteivät sen
asukkaat tarjonneet ranskalaisille leipää ja suolaa eikä avaimia, vaan
muuttivat kaupungista pois.