Illalla syyskuun 1 p:nä palasi kreivi Rostoptshin Kutusovin puheilta
Moskovaan suutuksissaan ja loukkaantuneena siitä ettei häntä oltu
kutsuttu sotaneuvotteluun, ettei Kutusov ollut pannut mitään arvoa
hänen esitykseensä ottaa osaa pääkaupungin puolustamiseen, ja
ihmeissään siitä nyt vasta havaitsemastaan leirissä vallitsevasta
katsantokannasta, jonka perusteella pääkaupungin rauhallisuutta ja sen
isänmaallista mielialaa koskeva kysymys ei osottautunut ainoastaan
toisarvoiseksi, vaan myöskin kerrassaan tarpeettomaksi ja mitättömäksi.
Iltasen syötyään laskeutui kreivi riisuutumatta levolle, josta hänet
kello yhden aikaan yöllä herätti kuriiri, joka toi hänelle kirjeen
Kutusovilta. Kirjeessä sanottiin, että koska sotajoukot peräytyvät
Rjasanin tielle Moskovan taakse, niin eikö kreivi suvaitseitsi lähettää
poliisivirkamiehiä saattamaan sotajoukkoja kaupungin läpi. Tämä tieto
ei ollut uutuus Rostoptshinille. Kreivi Rostoptshin nimittäin tiesi ei
ainoastaan eilisestä keskustelustaan Kutusovin kanssa Poklonnajan
kukkulalla, vaan myöskin jo Borodinon taistelusta saakka, josta pitäen
kaikki Moskovaan saapuneet kenraalit olivat puhuneet yhteen ääneen,
että taisteluun on mahdoton antautua, ja kun kreivin luvalla joka yö jo
kuletettiin pois kruunun omaisuutta ja puolet kaupungin asukkaista
olivat matkustaneet pois, että Moskova jätetään viholliselle, mutta
tästä huolimatta tämä tieto, joka oli tullut yksinkertaisen kirjeen
muodossa, joka sisälsi Kutusovin käskyn ja jonka hän sai yöllä
juurikään uneen vaivuttuaan, hämmästytti ja ärsytti kreiviä.
Kun kreivi Rostoptshin jälestäpäin selitti toimintaansa tänä aikana,
mainitsi hän useaan kertaan muistiinpanoissaan, että hänellä oli
silloin kaksi tärkeätä tarkotusperää: _De maintenir la tranquillité à
Moscou et d'en faire partir les habitants_.[210] Jos otaksumme tämän
kahtalaisen tarkotusperän oikeaksi, niin osottautuu Rostoptshinin
toiminta moitteettomana. Miksi ei viety pois Moskovasta pyhiä esineitä,
tykkiä, patruunia, ruutia ja viljavarastoja; miksi petettiin tuhansia
asukkaita sillä, ettei Moskovaa jätetä ja miksi joudutettiin heidän
perikatoaan? -- Siksi, että olisi valvottu pääkaupungin rauhallisuutta,
vastaa kreivi Rostoptshinin selitys. Miksi kuletettiin virastoista
suunnattomat joukot tarpeettomia papereita, Leppichin ilmapallo ynnä
muita esineitä? -- Siksi, että olisi jätetty kaupunki tyhjäksi, vastaa
kreivi Rostoptshinin selitys. Tarvitsee vain otaksua, että jokin uhkasi
kansan rauhaa, ja silloin on jokainen toimi oikea ja hyväksyttävä...
Kaikki hirmuvallan kauhut ovat perustuneet ainoastaan huolenpitoon
väestön rauhasta.
Mihinkä perustautui kreivi Rostoptshinin pelko väestön rauhasta
Moskovassa 1812? Mitä syitä oli otaksua, että kaupungissa ruvettaisiin
metelöimään? Kaupungin asukkaat matkustivat pois, ja peräytyvä sotaväki
täytti Moskovan. Mitä syytä oli otaksua, että kansa olisi tämän tähden
noussut kapinaan?
Vihollisen edentyessä ei tapahtunut Moskovassa eikä myöskään missään
koko Venäjällä mitään kapinan tapaista. 1 ja 2 p:nä syyskuuta oli
Moskovassa alun toistakymmentätuhatta asukasta, vaan mitään muuta sen
kummempaa ei tapahtunut, kuin että väkeä keräytyi ylipäällikön pihalle,
jonne hän itse oli sen saanut tulemaan. On selvää, että vielä vähemmin
oli odotettava levottomuutta kansan kesken, jos Borodinon taistelun
jälkeen, jolloin Moskovan jättäminen viholliselle kävi selväksi tai
ainakin hyvin luultavaksi, Rostoptshin olisi silloin ryhtynyt
kulettamaan kaupungista pois kaikki pyhät esineet, ruudin, kaikki
muutkin ampumatarpeet ja rahat ja suoraan selittänyt kansalle, että
kaupunki jätetään viholliselle eikä ruvennut kiihdyttämään asukkaita
aseiden jakamisella ja julistuksillaan.
Rostoptshin, joka oli tulinen ja kuumaverinen mies ja joka aina oli
liikkunut ylhäisimmissä hallituspiireissä, ei käsittänyt vähän vähää
sitä väestöä, jota hän aikoi hallita, vaikkakin hänen tunteensa olivat
isänmaallisia. Aina siitä pitäen kun vihollinen oli marssinut
Smolenskiin, kuvitteli Rostoptshin mielessään olevansa kansan
tunteiden, "Venäjän sydämen" johtaja. Hänestä ei tuntunut ainoastaan
(kuten jokaisesta hallitusmiehestä tuntuu), että hän hallitsi Moskovan
asukkaiden ulkonaisia toimia, vaan hänestä tuntui, että hän hallitsi
heidän mielialaansakin julistuksiensa ja lehtistensä kautta, jotka
olivat kirjotetut sillä hulttiomaisella kielellä, jota kansa
keskuudessaan halveksi ja jota se ei ymmärrä silloin, kun se kuulee
sitä ylhäältä päin. Kansan tunteiden johtajan ylevä tehtävä miellytti
Rostoptshinia siinä määrin ja tähän tehtäväänsä hän oli uppoutunut niin
tyyten, että kun tuli pakko jättää Moskova ilman minkäänlaisia
sankaritöitä, yllätti tämä hänet aivan aavistamatta ja hän kadotti
yhtäkkiä jalkojensa alta sen maaperän, jolla hän oli seisonut ja hän
joutui tosiaankin niin ymmälle, ettei tiennyt mitä tehdä. Vaikka hän
tiesikin, että Moskova jätetään, uskoi hän koko sielullaan viimeiseen
hetkeen saakka, ettei näin tule tapahtumaan ja sen vuoksi ei hän tehnyt
tässä tarkotuksessa mitään. Asukkaat matkustivat pois vastoin hänen
tahtoaan. Kun virastot muuttivat kaupungista pois, tapahtui tämä
ainoastaan virkamiesten vaatimuksesta, johon kreivi vastenmielisesti
suostui. Hän itse oli sitä vastoin kokonaan kiintynyt siihen tehtävään,
jonka hän oli suoritettavakseen luonut. Kuten usein on sellaisten
ihmisten laita, joilla on tulinen mielikuvitus, tiesi hänkin jo aikoja
sitten, että Moskova jätetään, mutta hän tiesi tämän ainoastaan
järkensä avulla, vaan koko hänen sielunsa vastusti uskomista tähän
seikkaan, kun hänen mielikuvituksensa ei voinut mitenkään tottua tuohon
uuteen asemaan. Hänen huolellinen ja ponteva toimintansa (missä määrin
se oli hyödyllistä ja vaikutti kansaan, on eri asia), oli kokonaan
suunnattu ainoastaan siihen, että hän olisi saanut heräämään kansassa
saman tunteen, joka hänessä itsessäänkin eli, nimittäin isänmaallisen
vihan ranskalaisia kohtaan ja luottamuksen itseensä.
Mutta kun tapaus avautui oikeaan, historialliseen muotoonsa, kun
osottautui riittämättömäksi ilmaista viha ranskalaisia kohtaan
ainoastaan sanoilla, kun ei voinut ilmaista tätä vihaa edes taistelun
muodossa, kun itseluottamus osottautui hyödyttömäksi yksistään Moskovaa
koskevaan kysymykseen nähden, kun koko väestö aivan kuin yhtenä miehenä
hylkäsi omaisuutensa ja virtasi pois Moskovasta osottaen tällä teollaan
kansallisen tunteensa koko voiman, -- silloin osottautui Rostoptshinin
valitsema tehtävä yhtäkkiä tyhjäksi ja järjettömäksi. Hän tunsi
yhtäkkiä joutuneensa yksinäiseksi, heikoksi ja surkuteltavaksi, jolla
ei ollut maaperää jalkojensa alla. Kun Rostoptshin unesta herättyään
sai Kutusovin kylmän ja käskevän kirjeen, tunsi hän itsensä sitäkin
ärtyneemmäksi, kuta enemmän hän tunsi itsensä syylliseksi. Moskovaan
oli jäänyt kaikki se, mikä oli annettu hänen tehtäväkseen saattaa
kaupungista pois. Mutta kaiken kulettaminen pois oli mahdotonta.
"Kuka on tähän syyssä? Ken on jouduttanut asiat näin pitkälle?"
ajatteli hän. "Tietystikään en minä. Minulla oli kaikki valmiina, minä
pitelin Moskovaa kovissa kourissa! Ja näin pitkälle ovat he saattaneet
asiat! Roistot, kavaltajat!" ajatteli hän määrittelemättä tarkemmin,
keitä nuo roistot ja kavaltajat olivat, mutta tuntien pakkoa vihata
noita epämääräisiä kavaltajia, jotka olivat syypäät siihen
valheelliseen ja raukkamaiseen asemaan, johon hän nyt oli joutunut.
Koko yön antoi Rostoptshin määräyksiä, joita Moskovan kaikilta kulmilta
oli tultu häneltä saamaan. Hänen läheisensä henkilöt eivät olleet
koskaan nähneet häntä näin synkeänä ja ärtyisenä.
"Teidän ylhäisyytenne, sukutilojen departementista on mies täällä,
tirehtööriltä on tultu hakemaan käskyä... Konsistoriosta, senaatista,
yliopistosta, kasvatuslaitoksesta; sijainen on lähettänyt sanan ja
tiedustelee... Minkä määräyksen annatte palokunnalle? Vankilasta on
tultu... Keltaisesta talosta"... ilmotettiin koko yö lakkaamatta
kreiville.
Kaikkiin näihin kysymyksiin antoi kreivi lyhyitä ja vihaisia
vastauksia, jotka osottivat, etteivät hänen määräyksensä ole enää
tarpeen ja että koko hänen huolellisesti valmistama asiansa on nyt
jonkun tähden kokonaan turmeltunut ja että tämä joku tulee kantamaan
edesvastuun siitä, mitä nyt tulee tapahtumaan.
-- Sano sille pöllöpäälle, -- vastasi hän sukutilojen departementin
tiedusteluun, -- että hän jäisi istua kököttämään ja vartioimaan
papereitaan. Mitä lempoa sinä kysyt palokunnasta? Onhan niillä hevoset,
matkustakoot Vladimiriin, ei kai niitä ranskalaisille jätetä.
-- Teidän ylhäisyytenne, hullujenhuoneesta on tullut tarkastaja, mitä
käskette hänelle sanoa? --
-- Mitäkö käsken? Menkööt kaikki tiehensä eikä mitään muuta... Hullut
ovat laskettavat kaupunkiin. Kun kerran hullut komentavat meidän
armeijoitamme, niin on kai Jumala niin käskenyt.
Kysymykseen vangeista, jotka istuivat kellareissa ärjäsi kreivi
tarkastajalle äkäisesti:
-- Pitäisikö sinulle antaa kaksi pataljoonaa olematonta saattoväkeä.
Irti joka mies!
-- Teidän ylhäisyytenne, siellä on valtiollisiakin: Mjeshkof,
Vereshtshagin.
-- Vereshtshagin! Eikö sitä vielä ole hirtetty? -- kiljasi Rostoptshin.
-- Hänet on tuotava minun luokseni.