Tällä välin oli Moskova tyhjentynyt. Kaupungissa oli vielä väkeä, sinne
oli kyllä jäänyt vielä viideskymmenesosa kaikista entisistä asukkaista,
mutta sittenkin se oli tyhjä kuin kuolemaansa tekevä, emottomaksi
jäänyt mehiläispesä.
Emottomaksi jääneessä pesässä ei ole enään elämää, vaikka se
pintapuolisesti katsoen tuntuukin yhtä elävältä kuin muutkin.
Yhtä iloisina kaartelevat mehiläiset puolipäiväauringon kuumassa
paahteessa emottoman pesän kuin muiden elollistenkin pesien ympärillä;
yhtä metiseltä tuntuu senkin haju etempää ja samalla tavoin lentävät
siitäkin mehiläiset ulos. Mutta ei tarvitse muuta kuin että hieman
tarkastaa tämmöistä pesää, niin näkee, että elämä on sen jo jättänyt.
Sen mehiläiset eivät lentele samalla tavoin kuin elävien pesien
elokkaat, sen tuoksu on toinen ja mehiläishoitaja kuulee aivan toisia
ääniä. Mehiläishoitajan koputukseen sairaan pesän seinään kuuluu
hänelle entisen, silmänräpäyksellisen yhteisvastauksen ja
kymmenientuhansien mehiläisten surinan sijasta, jotka uhkaavasti
takaruumistaan koukistavat ja joiden siipien navakka lyönti synnyttää
tuon elämää uhkuvan hurinan, hajanaista surahtelemista, joka onttona
kuuluu kylmän pesän eri sokkeloista. Pesän suulla ei enää tuoksua,
kuten ennen, meden ja myrkyn väkevä, lemuava haju, eikä pesästä tulvi
täyteläisyyden lämpö, vaan meden tuoksuun sekaantuu tyhjyyden ja mädän
äitelä haju. Pesän suulla ei näy enää kuoleman uhalla puolustukseen
valmistautuvia, takaruumistaan pystyyn kohottelevia ja hälytystä
toitottavia vartijoita. Pois on kadonnut se tasainen ja leppeä ääni ja
työn aherruksen tyyni hyrinä, josta kuulostaa kuin kiehunnan sorinaa,
vaan sen sijaan kuuluu epäjärjestyksen hajanaista, eripuraista melua.
Pesään ja siitä ulos lentää arasti ja viekkaasti mustia, pitkulaisia,
meden tahraamia rosvomehiläisiä, jotka eivät pistä, vaan luikkivat
vaaraa pakoon. Ennen lenti pesään mehiläisiä ainoastaan täysin taakoin
ja poistui siitä tyhjillään, nyt ne lentävät siitä taakat mukanaan.
Mehiläishoitaja avaa ala-aukon ja kurkistaa pesän alimaiseen osaan.
Ennen riippui alinta pohjaa myöten mustia, kutojan uuraassa työssä
ahertavia täysmehuisia mehiläisiä, jotka pitivät toinen toistaan
jaloista kiinni ja lakkaamatta työtouhusta kuhisten vanuttivat vahaa,
mutta nyt maleksii unisia, kuivettuneita mehiläisiä hajamielisinä
pitkin pesän pohjaa ja seinämiä. Pesän pohjalla viruu vahan varisteita,
mehiläisten tyhjennyksiä, puolikuolleita, jalkojaan tuskin
liikuttelevia ja kokonaan kuolleita, korjaamattomia mehiläisiä.
Mehiläishoitaja avaa pesän yläaukon ja tarkastaa pesän pääpuolta.
Kennojen kaikki välykset kiinteinä riveinä täyttävien mehiläisten
asemasta hän näkee kyllä taidokkaasti tehtyjen kennojen lokerot, mutta
ei enää siinä neitseellisessä muodossa, jossa ne olivat ennen. Kaikki
on hunningolla ja ryvetetty. Mustat rosvomehiläiset kuukkivat nopeasti
ja varkain välyksissä; pesän omat elokkaat, jotka ovat näivettyneet,
lyhyet, veltot ja aivan kuin vanhettuneet, matavat verkkaan ketään
häiritsemättä, mitään tahtomatta ja elämän tajun kadottaneina.
Kuhnurit, paarmat ja perhoset ropsahtelevat lentäessään aivan
tyhjänpäiten pesän seiniä vasten. Silloin tällöin kuuluu eri tahoilta
poikas- ja mesikennojen välistä vihaista pörinää. Pari mehiläistä on
jossain vanhan tavan ja muistin mukaan pesän siivousaskareissa ja
koettaa yli voimiensa huolellisesti raahata pois kuollutta mehiläistä
tahi paarmaa itsekään tietämättä, mitä varten oikeastaan he niin
tekevät. Jossain toisessa nurkassa pitää toinen mehiläisparvi raukeaa
tappelun nahinaa tahi puhdistelee itseään tahi ruokkii toinen toistaan
itsekään tietämättä, tekevätkö he sitä vihoissaan vai ystävinä.
Kolmannessa kohdassa myllertää useita mehiläisiä yksissä tuumin,
hyökkää jonkun uhrin kimppuun ja lyö ja kuristaa sitä. Ja hervonnut tai
henkensä heittänyt mehiläinen putoaa ylhäältä kepeästi ja verkkaan kuin
höyhen ruumisläjään. Mehiläishoitaja kääntää auki kaksi keskimäistä
vahakerrosta nähdäkseen pesän sisään. Entisten tuhansien mehiläisten
asemasta, jotka kylki kylessä istuivat yhtenäisenä mustana kihermänä ja
uskollisesti noudattivat yhteisen kodin korkeita salaisuuksia,
hän näkee nyt satoja unteloisia, puolikuolleita ja nukkuneita
mehiläishaamuja. Ne on melkein kaikki kalma pannut niiden itsensä siitä
tietämättä siinä heidän pyhätössä kyyhöttäessään, jota he ovat
vaalineet, vaan jota ei nyt enää ole. Niistä löyhkää mädän ja kuoleman
haju. Vain muutamat niistä liikuttelevat itseään, nousevat, lentävät
raukeasti ja istuutuvat vihollisen kädelle eivätkä jaksa kuolla sitä
pistäessään, -- muut, kuolleet, karisevat kepeästi alas kuin kalan
suomut. Mehiläishoitaja sulkee pesän, merkitsee pöntön liidulla ja
jonkun ajan kuluttua särkee ja polttaa sen.
Näin tyhjä oli Moskova, kun Napoleon väsyneenä, levottomana ja synkkänä
käveli edestakaisin Kamer-Kollegin vallin edessä ja odotteli edes
ulkonaista, mutta hänen mielestään kuitenkin välttämätöntä
sopivaisuuden noudattamisen ilmaisua, nimittäin lähetystöä.
Siellä täällä eri kolkilla Moskovaa liikuskeli vain tajuttomia ihmisiä
entisissä askareissaan, mutta he eivät käsittäneet, mitä he tekivät.
Kun Napoleonille oli tarpeellisen varovasti ilmotettu että Moskova oli
tyhjä, katsahti hän vihaisesti ilmottajaan ja käännyttyään poispäin
jatkoi kävelemistään äänettömänä.
-- Ajopelit. -- käski hän.
Hän nousi vaunuihin päivystävän adjutantin kanssa ja ajoi
etukaupunkiin. "_Moscou déserte! Quel événement invraisemblable_"[208]
-- puheli hän itsekseen.
Hän ei ajanut kaupunkiin, vaan pysähtyi erääseen majapaikkaan
Dorogomilovin etukaupunkiin.
_Le coup de théâtre avait raté_.[209]