Helena käsitti, että asia oli aivan yksinkertainen ja helppo
papilliseltakin kannalta katsoen, mutta että hänen ohjaajansa
rakensivat vaikeuksia vain siksi, kun he pelkäsivät, millä silmin
maalliset viranomaiset katsovat tätä asiaa.
Tämän tähden päätti Helena ryhtyä valmistamaan asiaa seurapiireissä.
Hän kietoi ylimysvanhuksen mustasukkaisuuden pauloihin ja sanoi tälle
samoin kuin ensimäisellekin kosijalle, s.o. asetti asian sille
kannalle, että ainoa keino saavuttaa omistusoikeus häneen oli
naimiskauppa. Vanha arvon ylimys oli ensi hetkenä tästä ehdotuksesta
mennä naimisiin elävän aviomiehen rinnalta ensi alussa yhtä hämmästynyt
kuin ensimäinenkin, nuori henkilö, mutta Helenan horjumaton vakuutus
siitä, että asia oli yhtä yksinkertainen ja luonnollinen kuin
neitoihmisenkin miehelään meno, vaikutti häneenkin. Jos Helenasta
olisi huomannut vaikka kuinkakin vähiä epäröimisen, häpeän tai
salaperäisyyden merkkiä, niin olisi hänen asiansa auttamattomasti
joutunut tappiolle. Mutta puhumattakaan näistä merkeistä hän
päinvastoin kerroskeli lapsellisen avomielisesti läheisille ystävilleen
(näinä oli koko Pietari), että häntä on kosinut sekä prinssi että
ylimys, että hän rakastaa kumpaakin ja pelkää saavansa kummankin
loukkautumaan.
Ja kautta koko Pietarin kiisi salaman nopeudella huhu, joka ei suinkaan
kulettanut tietoa siitä, että Helena haluaa erota miehestään (jos
tämmöinen huhu olisi levinnyt, olisivat useat nousseet moista laitonta
aijetta vastustamaan), vaan suorastaan siitä, että onneton, kaunis
Helena on kahdella päällä siitä, kummanko kanssa hän noista kahdesta
menisi naimisiin. Nyt ei enää ollut kysymys siitä, missä määrin tämä
oli mahdollista, vaan ainoastaan siitä, kumpi kauppa olisi edullisempi
ja mitä mieltä hovi on jutusta. Mutta olipa muutamia paatuneitakin
ihmisiä, jotka eivät osanneet pysyä kysymyksen korkeuden tasalla ja
jotka näkivät tässä aikeessa avioliiton pyhyyden häväistystä. Näitä ei
kuitenkaan ollut paljon ja he pysyivät tavallisesti vaiti, enimmät sitä
vastoin puhelivat onnesta, joka oli kohdannut Helenaa ja siitä, kumpi
vaali oli parempi. Siitä, oliko hyvin tai pahoin mennä naimisiin elävän
miehen leskenä, ei puhuttu, sillä tämän kysymyksen olivat nähtävästi
ratkaisseet minua ja teitä (niin puhuttiin) viisaammat ihmiset, ja jos
siis epäilisi kysymyksen oikeaa ratkaisua, olisi osottanut tyhmyytensä
ja osaamattomuutensa käyttäytyä suuren maailman vaatimusten mukaisesti.
Ainoastaan Maria Dmitrijevna Ahrasimova, joka tänä kesänä oli saapunut
Pietariin yhtä poikaansa katsomaan, rohkeni sanoa suoraan ajatuksensa
vastoin yleistä mielipidettä. Tavattuaan Helenan kerran tanssiaisissa
pysähdytti Maria Dmitrijevna hänet keskellä salia ja kaikkien ollessa
äänettöminä sanoi hän römeällä äänellään: "teillä on näkyy ruvettu
menemään naimisiin elävän miehen leskenä. Sinä taidat ehkä luulla
keksineesi jotain uutta? Myöhästynyt olet, veikkonen. Aikoja sitte se
on keksitty. Kaikissa ... sillä tavalla tehdään". Näin sanottuaan meni
Maria Dmitrijevna uhkaavan kädenliikkeen tehtyään, leveitä hihojaan
kohennellen ja ankarasti ympärilleen silmäillen salin läpi.
Vaikka Maria Dmitrijevnaa pelättiinkin, pidettiin häntä Pietarissa
narrina ja sen vuoksi huomattiin hänen sanomistaan sanoista ainoastaan
eräs karkea sana, jota sitte kuiskuteltiin korvasta korvaan siinä
mielessä, että tuossa sanassa oli kaiken sanotun kärki.
Ruhtinas Vasili, joka viime aikoina oli tavallista tiheämmin ruvennut
unohtamaan sen, mitä hän oli puhunut ja joka satoja kertoja toisti yhtä
ja samaa, mistä oli puhunut, puheli joka kerran kun hänen onnistui
tavata tytärtään:
-- _Hélène, j'ai un mot à vous dire_, -- puheli hän tyttärelleen vieden
hänet syrjään ja tempoen kädestä istumaan. -- _J'ai eu vent de certains
projets relatifs à ... Vous avez. Eh bien, ma chère enfant, vous savez
tant souffert... Mais, chère enfant ... ne consultez que votre coeur.
C'est tout ce que je vous dis_.[173]
Ja tuntien aina samaa mielenliikutusta painoi hän poskeaan tyttärensä
poskea vastaan ja poistui.
Bilibin, joka ei ollut menettänyt erittäin älykkään miehen mainettaan
ja joka oli ollut Helenan vilpitön ystävä, yksi niitä miesystäviä,
joita aina on loistavilla naisilla ja jotka eivät koskaan voi päästä
näyttelemään rakastuneen osaa, ilmaisi kerran _petit comitéssa_[174]
ystävälleen Helenalle mielipiteensä tästä jutusta.
-- _Ecoultets, Bilibene_ (Helena mainitsi semmoisia ystäviä kuin
Bilibin oli aina sukunimeltä), -- sanoi hän ja kosketti Bilibinin
hännystakin hihaa valkealla kädellään, jonka sormet olivat täynnä
sormuksia. -- _Dites moi comme vous diriez a une soeur, que dois-je
faire? Lequel des deux_?[175]
Bilibin kurtisti kulmakarvansa otsanahkan yläpuolelta ryppyihin ja
vaipui hymyhuulin ajatuksiinsa.
-- _Vous ne me prenez pas en_ aavistamatta, _vous savez_, -- sanoi hän.
-- _Comme véritable ami j'ai pensé et repensé à votre affaire. Voyez
vous. Si vous épousez le prince_ (se oli nuori mies), -- hän käänsi
sormensa koukkuun, -- _vous perdez pour toujours la chance d'épouser
l'autre, et puis vous mécontentez la Cour. (Comme vous savez, il y a
une espèce de parenté). Mais si vous épousez le vieux comte, vous
faites le bonheur de ses derniers jours, et puis comme veuve du
grande ... le prince ne fait plus de mésaillance en vous épousant_[176]
-- ja Bilibin suoristi otsanahkansa.
-- _Voilà un véritable ami!_ -- sanoi Helena sädehtien ja vielä kerran
koski kädellään Bilibinin hihaan. -- _Mais c'est que j'aime l'un et
l'autre, je ne voudrais pas leur faire de chagrin. Je donnerais ma vie
pour leur bonheur à tous deux_[177] -- sanoi Helena.
Bilibin kohotti olkapäitään osottaen sillä, että semmoisesta pulmasta
ei hänkään kykene päästämään.
"_Une maîtresse-femme! Voilà ce qui s'appelle poser carrément la
question. Elle voudrait épouser tous les trois à la fois_",[178] --
ajatteli Bilibin.
-- Mutta sanokaa, mitä teidän miehenne ajattelee tästä asiasta? --
sanoi hän maineensa lujuuden tähden pelkäämättä joutuvansa naurun
alaiseksi näin naiivin kysymyksen johdosta. -- Suostuuko hän?
-- _Ah! Il m'aime, tant_! -- sanoi Helena, josta jostain syystä tuntui,
että Pierre myöskin rakasti häntä. -- _Il fera tout pour moi_.[179]
Bilibin laski taas otsansa ryppyihin painostaakseen niillä valmiina
olevaa vastausta.
-- _Même le divorce_[180] -- sanoi hän.
Helena naurahti.
Yksi niitä ihmisiä, jotka uskalsivat epäillä aiotun avioliiton
laillisuutta, oli Helenan äiti, ruhtinatar Kuragina. Häntä vaivasi
alituisesti kade tytärtään kohtaan ja nyt, kun kateen esineenä oli
ruhtinattaren sydäntä lähinnä oleva henkilö, ei hän saanut rauhaa tältä
ajatukselta. Hän neuvotteli venäläisen papin kanssa, missä määrin ero
ja avioliittoon meno miehen eläessä oli mahdollista ja pappi sanoi
hänelle, että se on mahdotonta ja huomauttipa ruhtinattaren suureksi
iloksi raamatun sanoja, joissa suorastaan kielletään menemästä
avioliittoon miehen eläessä.
Näillä todistuskappaleilla varustettuna, jotka ruhtinattaresta
tuntuivat kumoamattomilta, hän läksi tyttärensä luokse varhain eräänä
aamuna, jotta olisi tavannut tämän yksinään kotona.
Kuunneltuaan äitinsä vastaväitteitä hymähti Helena lempeän
pilkallisesti.
-- Mutta onhan ilmeisesti sanottu: ken nai eronneen vaimon... -- sanoi
vanha kreivitär.
-- _Ah, maman, ne dites pas de bêtises. Vous ne comprenez rien. Dans ma
position j'ai des devoirs_,[181] -- sanoi Helena muuttaen puheen
ranskankieleksi venäjästä, jolla kielellä puhuessa hänestä aina tuntui
piilevän jotain hämäryyttä hänen asiassaan.
-- Mutta, ystäväni...
-- _Ah, maman, comment est-ce que vous ne comprenez pas que le Saint
Père qui a le droit de donner des dispenses_...[182]
Tällöin saapui Helenan luona asuva seuranainen ilmoittamaan hänelle,
että hänen korkeutensa on salissa ja haluaa nähdä häntä...
-- _Non, dites lui que je ne veux pas le voir, que je suis furieuse
contre lui parce qu'il ma manqué parole_.[183]
-- _Comtesse, à tout péché miséricorde_,[184] -- sanoi nuori,
vaaleaverinen, pitkäkasvoinen ja pitkänenäinen mies, joka nyt astui
sisään.
Vanha ruhtinatar nousi kunnioittavasti pystyyn ja istuutui samassa
paikoilleen. Nuori mies ei kiinnittänyt häneen huomiota. Vanha
ruhtinatar nyökäytti tyttärelleen päätään ja poistui ovea kohti.
"Ei, hän on oikeassa", ajatteli vanha ruhtinatar jonka kaikki
mielipiteet olivat hajonneet kuin tuhka tuuleen hänen korkeutensa tulon
johdosta. "Hän on oikeassa mutta mitenkä me emme oivaltaneet sitä
nuoruutemme palaamattomina päivinä? Sehän olisi ollut niin
yksinkertaista", ajatteli vanha ruhtinatar vaunuihinsa noustessaan.
* * * * *
Elokuun alussa selveni Helenan asia täydellisesti ja hän kirjotti
miehelleen, jota hän kovasti rakasti, kuten hän luuli, kirjeen, jossa
hän ilmotti tälle aikomuksestaan mennä naimisiin N.N:n kanssa ja siitä,
että hän on astunut ainoan oikean kirkon yhteyteen ja että hän pyytää
miestään toimittamaan kaikki ne avioeroa varten välttämättömät
muodollisuudet, jotka tämän kirjeen tuoja hänelle tarkemmin selvittää.
"_Sur ce je prie Dieu, mon ami, de vous avoir sous Sa sainte et
puissante garde. Votre amie Hélène_".[185]
Tämä kirje tuotiin Pierren asuntoon hänen ollessaan Borodinon kentällä.