Musikka Andrei Savostjanovin tilavaan, siistiin pirttiin kokoutui kello
2 aikaan neuvosto. Suuren perheen musikat, akat ja lapset tungeskelivat
eteisen takana olevalla tupapuolella. Suureen pirttiin oli jäänyt vain
Andrein vanhin pojantytär, 6-vuotias Malasha, joka oli uunilla ja jolle
hänen armonsa oli antanut sokerimurun. Malasha katseli arasti ja
iloisesti kenraalien kasvoja ja tähtiä, kun nämä yksi toisensa perästä
astuivat pirttiin ja asettuivat istumaan pirtinperälle korkeille
penkeille pyhäinkuvien alle. Itse äijävaari, joksi Malasha mielessään
risti Kutusovin, istui muista erikseen pimeässä nurkassa uunin
kupeella. Hän istua kyyhötti painuksissaan avattavassa nojatuolissa,
ähki ja hoki myötäänsä sekä korjaili takkinsa kaulusta, joka tuntui yhä
kuristavan hänen kaulaansa, vaikka se olikin laskettu levälleen. Kukin
tulijoista astui sotamarsalkan luo; muutamia hän kätteli, muutamille
nyökäytti päätään. Adjutantti Kaisarof aikoi siirtää syrjään Kutusovin
vastapäätä olevan ikkunan verhon, mutta kun Kutusof viittasi äkäisesti
kädellään, oivalsi Kaisarof, ettei Kutusof halunnut näyttää kasvojaan.
Jykevän kuusipöydän ympärille, jolla oli karttoja, suunnitelmia,
lyijykyniä ja papereita, kokoutui niin paljon väkeä, että palvelijoiden
täytyi tuoda yksi penkki lisäksi, jonka he asettivat pöydän viereen.
Tälle penkille istuutuivat äsken tulleet Jermolof, Kaisarof ja Toll.
Aivan pyhäinkuvien alla istui ensimäisellä sijalla Yrjön risti kaulassa
Barclay de Tolly, sairaloisen kalpein kasvoin ja kaljuun päälakeen
sulautuvin korkein otsin. Jo toista päivää oli häntä vaivannut kuume ja
nytkin kolotti ja puistatti häntä aika tavalla. Hänen rinnallaan istui
Uvarof, joka puheli ja selitti Barclaylle jotain hiljaisella äänellä
(kuten kaikki puhelivat) ja vilkkaasti käsillään viittoen. Pieni,
pyöreä Dohturof kuunteli silmäluomet pystyssä ja kädet rinnalla
ristissä. Toisella puolen istui Ostermann-Tolstoi rohkeapiirteinen,
leveä pää välkkyvine silmineen käsivarassa ja näytti vaipuneen
ajatuksiinsa. Rajevski oli kärsimättömästi, tapansa mukaisella
liikkeellä röyheltänyt mustan tukkansa ohimojen kohdalta ja katseli
vuoroin Kutusoviin, vuoroin oveen. Konovnitsinin lujille, kauniille ja
suopeille kasvoille levisi lempeä, veikeä hymy. Hänen katseensa kohtasi
Malashan katseen ja hän teki silmillään tytölle merkkiä, jotka saivat
tämän hymyilemään.
Kaikki odottivat Bennigseniä, joka parhaillaan lopetteli maukasta
päivällistään, koska hänen muka piti lähteä uudestaan tarkastamaan
asemaa. Häntä odotettiin kello neljästä kuuteen, jona aikana ei
ryhdytty neuvottelemaan, vaan rupateltiin hiljaisella äänellä muista
asioista.
Vasta kun Bennigsen astui pirttiin, nousi Kutusof pimeästä nurkastaan
ja siirtyi lähemmä pöytää, mutta vain sen verran, etteivät pöydälle
tuodut kynttelit päässeet valaisemaan hänen kasvojaan.
Bennigsen avasi kokouksen kysymyksellä: "onko Venäjän pyhä, ikivanha
kaupunki jätettävä taistelutta vai onko sitä puolustettava?" Seurasi
pitkä ja yleinen äänettömyys. Kaikkien kasvot vetäytyivät vakaviksi ja
äänettömyydestä kuului vain Kutusovin äkäistä puhkamista ja rykimisen
ähkyä. Kaikkien silmät katsoivat häneen. Malasha katsoi myöskin
äijävaariin. Hän oli kaikista lähinnä Kutusovia ja näki, miten tämän
kasvot vääristyivät aivan kuin itkua tekevän. Mutta tätä ei kestänyt
kauvan.
-- _Venäjän pyhä, ikivanha pääkaupunki_! -- virkkoi hän äkkiä
vihaisesti toistaen Bennigsenin sanat ja täten viitaten niiden
valheelliseen sointuun. Sallikaa minun sanoa teille, herra kreivi,
ettei tuommoisella kysymyksellä ole mitään merkitystä venäläiselle.
(Hänen raskas ruumiinsa retkahti etunojaan). Semmoista kysymystä ei voi
tehdä eikä semmoisessa kysymyksessä ole järkeä. Se kysymys, jota
pohtimaan minä olen kutsunut kokoon nämä herrat, on sotakysymys. Ja se
on tämä: "Venäjän pelastus armeijassa. Onko edullisempi ryhtymättä
taisteluun panna alttiiksi armeijan ja Moskovan perikato, kuin jättää
Moskova taistelutta?" Tästä kysymyksestä tahdon kuulla mielipiteenne.
(Hän heittäytyi taapäin tuolin selkämää vasten).
Väittely alkoi, mutta Bennigsen ei vielä pitänyt peliä menetettynä.
Vastustamatta Barclayn ja muiden mielipidettä, että oli mahdotonta
ryhtyä puolustustaisteluun Filissä, esitti Bennigsen innostuneena
rakkaudesta venäläiseen isänmaahan ja Moskovaan, että osa sotajoukkoja
olisi yön aikana marssitettava oikealta siiveltä vasemmalle ja
hyökättävä seuraavana päivänä ranskalaisten oikean siiven kimppuun.
Mielipiteet kävivät eri suuntiin, hänen ajatustaan sekä vastustettiin
että puolustettiin. Jermolof, Dohturof ja Rajevski olivat samaa mieltä
kuin Bennigsen. Liekö näitä kenraaleja johtanut tunne, joka heitä
pakotti uhraamaan verta ennen pääkaupungin jättämistä vai muut
yksityiset ajatukset, mutta he eivät näyttäneet käsittävän, ettei tämä
neuvottelu kyennyt muuttamaan asioiden välttämätöntä kulkua ja että
Moskova jo oli jätetty. Muut kenraalit käsittivät tämän ja jättämällä
syrjään Moskovaa koskevan kysymyksen he puhelivatkin vain siitä
suunnasta, johon sotajoukkojen peräytymisen oli kallistuttava. Malasha,
joka hellittämättä oli koko ajan katsellut, mitä hänen edessään
tapahtui, käsitti neuvottelun tarkotuksen toisella tavalla. Hänestä
tuntui, että asia koski vain "äijävaarin" ja "pitkäliepeisen" (kuten
hän ajatuksissaan nimitti Bennigseniä) välistä yksityistä taistelua.
Hän näki miten nämä äkäilivät toisilleen puhuessaan, vaan sydämessään
hän piti äijävaarin puolta. Keskellä keskustelua hän huomasi, että
äijävaari heitti Bennigseniin nopean, viekkaan katseen ja kohta tämän
jälkeen huomasi hän suureksi ilokseen, että äijävaari sanottuaan jotain
pitkäliepeiselle sai tämän nolostumaan. Bennigsen sävähti äkkiä
punaiseksi ja äkeissään nousi kävelemään. Sanat, jotka olivat tehneet
tämmöisen vaikutuksen Bennigseniin, olivat Kutusovin tyynesti ja
hiljaisella äänellä lausuma mielipide Bennigsenin ehdotuksen
edullisuudesta ja epäedullisuudesta: sotajoukkojen siirtämisestä yön
aikana oikealta siiveltä vasemmalle hyökkäystä varten ranskalaisten
oikean siiven kimppuun.
-- Minä, hyvät herrat, -- sanoi Kutusof, -- en voi hyväksyä kreivin
suunnitelmaa. Joukkojen siirtäminen lähellä vihollista on aina
vaarallista ja sotahistoria vahvistaa tämän ajatuksen. Niinpä
esimerkiksi... (Kutusof näytti vaipuvan ajatuksiinsa esimerkkiä
etsiäkseen ja katsoi Bennigseniin valoisin, lapsellisin katsein.) No
vaikkapa esimerkiksi Friedlandin taistelu, jonka luulen kreivin hyvin
muistavan, oli ... ei onnistunut täydellisesti yksistään siitä syystä,
että meidän joukkojemme järjestystä muutettiin liian lähellä
vihollista...
Seurasi hetken vaiti-olo, joka kuitenkin tuntui kaikista pitkältä.
Väittely alkoi uudestaan, mutta tuon tuostakin syntyi äänettömyyttä ja
tuntui kuin ei olisi enää ollut mistä puhua.
Erään tällaisen äänettömyyden aikana huokasi Kutusof raskaasti aivan
kuin aikoen ruveta puhumaan. Kaikki katsoivat häneen.
-- _Eh bien, Messieurs! Je vois que c'est moi qui payerai les pois
cassés_,[159] -- sanoi hän ja verkkaan tuolilta noustuaan astui pöydän
ääreen. -- Hyvät herrat, olen kuullut teidän ajatuksenne. Vaikka jotkut
eivät ole samaa mieltä kuin minä, niin (hän pysähtyi) minä sen vallan
nojalla, jonka olen saanut keisariltani ja isänmaaltani -- käsken
peräytymään.
Heti tämän jälkeen alkoivat kenraalit hajaantua yhtä juhlallisen ääneti
ja varovasti kuin tavallisesti poistutaan hautajaisista.
Muutamat kenraaleista sanoivat vielä jotain ylipäällikölle hiljaisella
äänellä ja aivan toisessa äänilajissa kuin he olivat puhuneet
neuvottelussa.
Malasha, jota jo oli kotvan odotettu iltaselle, laskeutui uunilta
varovasti ja varpaillaan uunin reunuksista pidellen takaperin alas,
sekä pujottautui kenraalien välitse ovesta ulos.
Kun kenraalit olivat lähteneet, istui Kutusof kauan aikaa pöytää vasten
rynkämäisillään ja aina vaan ajatteli entistä kauheaa kysymystä:
"milloin tosiaan ratkaistiin se seikka, että Moskova nyt on jätetty?
Milloin tapahtui se, mikä kysymyksen ratkaisi ja kuka on siihen
syyssä?"
-- Tätä, tätä en odottanut, -- sanoi hän adjutantti Schneiderille, joka
myöhään yöllä tuli hänen luokseen, -- tätä en odottanut! Tätä en
osannut uskoa!
-- Teidän on käytävä levolle, teidän armonne, -- sanoi Schneider.
-- Eihän toki! Kyllä ne saavat järsiä hevosen lihaa, kuten
turkkilaiset, -- kivahti Kutusof kättä pöytään lyöden, -- kyllä
tulevat, kunhan vain...