Taistelutantereen kauhea näky kaatuneineen ja haavottuneineen ja tämän
lisäksi pään raskaus ja tiedot kahdenkymmenen kenraalin kuolemasta ja
haavottumisesta sekä oman, ennen aina lujan kätensä heikkouden
tunteminen tekivät odottamattoman vaikutuksen Napoleoniin, josta
tavallisesti oli ollut mieleistä katsella kaatuneita ja haavottuneita,
koska hän siten näki ja tunsi sisäisen voimansa (kuten hän ajatteli).
Tänä päivänä oli taistelutantereen kauhea näky lamannut tuon hänen
henkisen voimansa, jossa hän luuli olevan ansionsa ja suuruutensa. Hän
poistui kiireenkaupalla taistelutantereelta ja palasi Shevardinon
kummun luo. Hän istui kenttätuolillaan kellankelmeänä, pöhöisenä,
raskasmielisenä, silmät sameina, nenä punaisena ja ääni käheänä,
kuunteli tahtomattaankin ammunnan jyskettä eikä nostanut katsettaan
maasta. Kouristavan tuskallisin ajatuksin hän odotti sen leikin loppua,
johon hän piti itseään osallisena, mutta jota hän ei kyennyt
pysähdyttämään. Omakohtainen inhimillinen tunne voitti hetkiseksi sen
keinotekoisen elämän harhakuvan, jota hän niin kauan aikaa oli
palvellut. Hän kuvitteli omaksi syykseen niitä kärsimyksiä ja sitä
kuoleman viljaa, jotka hän oli taistelutantereella nähnyt. Pään ja
rinnan raskaus muistuttivat hänelle hänen omien kärsimystensä ja
kuolemansa mahdollisuutta. Hän ei tänä hetkenä halunnut itselleen ei
Moskovaa, ei voittoa eikä mainetta (mitä mainetta hän enää
tarvitsikaan!). Ainoa, jota hän nyt toivoi, oli lepo, rauha ja vapaus.
Mutta kun hän oli Semenovskojen ylänteellä, tuli tykistön päällikkö
esittämään hänelle, että tälle ylänteelle asetettaisiin muutamia
pattereita, jotta tuli Knjaskovon luona tungeksivia venäläisiä joukkoja
vastaan saataisiin tehokkaammaksi. Napoleon suostui esitykseen ja käski
tuomaan itselleen tiedon, minkä vaikutuksen patterit saavat aikaan.
Adjutantti tuli sanomaan, että keisarin käskyn mukaisesti on 200 tykkiä
suunnattu venäläisiä vastaan, mutta että venäläiset kestävät yhä
entiseen tapaansa.
-- Meidän tulemme raastaa heitä rivittäin, vaan he pysyvät paikoillaan,
-- sanoi adjutantti.
-- _Ils en veulent encore_![151] -- sanoi Napoleon käheällä äänellä.
-- _Sire_?[152] -- toisti adjutantti, joka ei ollut kuullut selvään
keisarin sanoja.
-- _Ils en veulent encore_, -- sähisi Napoleon vihaisin kasvoin
käheällä äänellä, -- _donnez leur-en_.[153]
Ja ilman hänen käskyään tapahtui, mitä hän ei ollut tahtonut ja hän
sekaantui asiaan ainoastaan siitä syystä, että hän luuli, että häneltä
odotettiin käskyä. Hän siirtyi taas entiseen keinotekoiseen maailmaansa
ja ryhtyi taas (kuten se hevonen, joka astuu konelaitoksen pyörivässä
häkkipyörässä ja luulottelee tekevänsä jotain itseään varten) nöyrästi
esittämään sitä julmaa surullista ja raskasta, epäinhimillistä osaa,
joka hänelle oli ennalta määrätty.
Eikä ainoastaan täksi ainoaksi hetkeksi eikä päiväksi ollut pimennyt
tuon miehen järki ja omatunto, jota painoi tapahtuman ankara taakka
raskaimmin kuin ketään muuta taistelun osallisista, vaan hän ei osannut
milloinkaan elämänsä viimeiseen hetkeen saakka käsittää ei hyvää ei
kaunista, ei totuutta, eikä tekojensa merkitystä, jotka olivat liiankin
kaukana hyvästä ja totuudesta ja liian kaukana kaikesta inhimillisestä,
jotta hän olisi kyennyt käsittämään niiden merkityksen. Kun hän ei
voinut irtautua teoistaan, joita puoli maailmaa ylisti, niin täytyi
hänen silloin irtautua totuudesta, hyvyydestä ja kaikesta
inhimillisestä.
Hän ei lukenut yksistään tänä ainoana päivänä ratsastaessaan
taistelukentällä, jota peitti kuolleiden ja silpoutuneiden suuret
parvet (hänen tahdostaan, kuten hän luuli) ja näihin katsoessaan,
kuinka monta venäläistä oli kutakin ranskalaista kohti eikä itseään
pettäen ainoastaan nyt löytänyt syitä siihen iloon, että kutakin
ranskalaista kohti oli viisi venäläistä kaatunutta ja haavottunutta.
Hän ei kirjottanut vain tänä ainoana päivänä kirjeessään Parisiin, että
"_le champ de bataille a été superbe_",[154] koska sillä virui 50
tuhatta ruumista, vaan myöskin P. Helenan saarella, erakon yksinäisessä
hiljaisuudessa, jossa hän oli sanonut aikovansa omistaa joutoaikansa
suurten asiain esittämiseen, hän kirjotti:
La guerre de Russie a dû être la plus populaire des temps modernes:
c'était celle du bon sens et des vrais intérêts, celle du repos
et de la sécurité de tous; elle était purement pacifique et
conservatrice.
C'était pour la grande cause, la fin des hasards et le commencement
de la sécurité. Un nouvel horizon, de nouveaux travaux allaient se
dérouler, tout plein du bien être et de la prospérité de tous. Le
système européen se trouvait fondé; il n'était plus question que de
l'organiser.
Satisfait sur ces grands points et tranquille partout, j'aurais
eu aussi mon _congrès_ et ma _sainte-alliance_. Ce sont des idées
qu'on m'a volées. Dans cette réunion de grands souverains, nous
eussions traités de nos intérêts en famille et compté de clerc à
maître avec les peuples.
L'Europe n'eût bientôt fait de la sorte véritablement qu'un même
euple, et chacun, en voyageant partout, se fût trouvé toujours dans
la patrie commune. J'eus demandé toutes les rivières navigables
pour tous, la communauté des mers, et que les grandes armées
permanantes fussent réduites désormais à la seule garde des
souverains.
De retour en France, au sein de la patrie, grande, forte,
magnifique, tranquille, glorieuse, j'eusse proclamé ses limites
immuables; toute guerre, future purement _défensive_; tout
agrandissement nouveau _antinational_. J'eusse associé mon fils à
l'empire; ma _dictature_ eut fini, et son régne constitutionel eut
commencé...
Paris eut été la capitale du monde, et les français l'envie des
nations!...
Mes loisirs ensuite et mes vieux jours eussent été consacrés, en
compagnie de l'impératrice et durant l'apprentissage royal de
mon fils, à visiter lentement et en vrai couple campagnard, avec
nos propres chevaux, tous les recoins de l'Empire, recevant les
plaintes, redressant les torts, semant de toutes parts et partout
les monuments et les bienfaits.[155]
Hän, jonka kaitselmus oli määrännyt kansojen pyövelin synkkään
orjanosaan, uskotteli itselleen, että hänen tekojensa päämäärä oli
kansojen paras ja että hän voi johtaa miljoonien kohtaloa ja
valtamahdin avulla tehdä hyviä töitä!
Des 400,000 hommes qui passèrent la Vistule, -- kirjotti hän
edelleen Venäjän sodasta, -- la moitié était autrichiens,
prussiens, saxons, polonais, bavarois, würtembergeois,
mecklembergeois, espagnols, italiens, napolitains. L'armée
impériale, proprement dite, était pour un tiers composée de
hollandais, belges, habitants des bords du Rhin, piémoniais,
suisses, genevois, toscans, romains, habitans de la 32-e division
militaire, Brème, Hambourg, etc; elle comptait à peine 140,000
hommes parlant français. L'expédition de Russie coûta mains de
50,000 hommes à la France actuelle; l'armée russe dans la retraite
de Vilna à Moscou, dans les différentes batailles, a perdu quatre
fois plus que l'armée française; l'incendie de Moscou a coûté la
vie à 100,000 russes, morts de froid et de misère dans les bois;
enfin, dans sa marche de Moscou à l'Oder, l'armée russe fut aussi
atteinte par l'intempérie de la saison; elle ne comptait à son
arrivée à Vilna que 50,000 hommes, et à Kalisch moins de
18,000.[156]
Hän kuvitteli itselleen, että Venäjän sota oli syttynyt hänen
tahdostaan, mutta tapahtuman kauheus ei häntä hämmästyttänyt. Hän otti
niskoilleen tapauksen kaiken vastuunalaisuuden ja hänen pimitetty
järkensä keksi hänen puolustuksekseen sen, että satojen tuhansien
tuhoutuneiden ihmisten joukossa oli ranskalaisia vähemmän kuin
hesseniläisiä ja böhmiläisiä.