Kutusof istui harmaa pää kumarassa ja raskas ruumis kyyhällään matolla
peitetyllä penkillä, sillä samalla paikalla, jossa Pierre oli hänet
nähnyt aamulla. Hän ei antanut minkäänlaisia määräyksiä, vaan
ainoastaan joko suostui tai oli suostumatta siihen, mitä hänelle
esitettiin.
"Niin, niin, tehkää se", vastaili hän minkä minkinlaisiin ehdotuksiin.
"Niin, niin, ratsastappas, veikkonen, katsomaan", sanoi hän milloin
yhdelle milloin toiselle seuralaisistaan; tahi: "ei, ei tarvitse,
parempi on odottaa", puheli hän. Hän kuunteli tuodut tiedot ja antoi
käskyjä silloin, kun hänen alaisensa niitä vaativat; mutta tietoja
kuunnellessaan ei hän näyttänyt kiinnittävän huomiota niiden sanojen
sisällykseen, joita hänelle lausuttiin, vaan jokin muu tiedontuojien
kasvojen ilmeessä ja puheen sävyssä kiinnitti hänen mieltään. Hän tiesi
pitkällisestä sotakokemuksesta ja käsitti vanhana miehenä, että yhden
henkilön on mahdoton johtaa satoja tuhansia henkensä edestä
kamppailevia miehiä ja tiesi niinikään, että taistelun kohtaloa eivät
ratkaise ylipäällikön määräykset, ei paikka, jossa sotaväki on, ei
tykkien eikä surmansa saaneiden lukumäärä, vaan se saavuttamaton voima,
jota sanotaan sotaväen hengeksi ja hän piti silmällä tätä voimaa ja
johti sitä, mikäli se oli hänen vallassaan.
Kutusovin yleisenä kasvojen ilmeenä oli tarkkaava levollinen huomio ja
jännitys, joka tuskin kykeni voittamaan raukean ja vanhan ruumiin
väsymystä.
Kello 11 aikaan aamulla hänelle tuotiin tieto, että ranskalaiset oli
karkotettu vallottamiltaan flescheiltä, mutta että ruhtinas Bagration
oli haavottunut. Kutusof ähkäsi ja pudisteli päätään.
-- Ratsasta ruhtinas Pjotr Ivanovitshin luo ja tiedustele tarkkaan,
miten asiat ovat, -- sanoi hän eräälle adjutanteistaan, jonka jälkeen
hän virkkoi takanaan seisovalle Württembergin prinssille:
-- Eikö Teidän Korkeutenne haluaisi ottaa vastaan 2:sen armeijan
johtoa?
Kohta prinssin lähdettyä, vieläpä niinkin kohta, ettei hän ollut voinut
ehtiä Semenovskojeen, palasi prinssin adjutantti tuomaan sanan hänen
armolleen, että prinssi pyytää väkeä.
Hetken aikaa kasvojaan rypisteltyään lähetti Kutusof Dohturoville
käskyn ottaa käsiinsä 2:sen armeijan päällikkyys, vaan pyysi prinssin,
jota ilman, kuten hän sanoi, hän ei voi tulla toimeen, saapumaan
takasin luokseen. Kun tuotiin sanoma Muratin vangitsemisesta ja
esikunta-upseerit onnittelivat Kutusovia, hymähti hän.
-- Odottakaa, hyvät herrat, -- sanoi hän. -- Taistelu on voitettu eikä
Muratin vangitsemisessa ole mitään tavatonta. Mutta parasta on säästää
iloa.
Hän käski kuitenkin adjutantin viemään tämän tiedon joukoille.
Kun Shtsherbinin vasemmalta siiveltä kiidätti ilmottamaan, että
ranskalaiset olivat miehittäneet fleschit ja Semenovskojen, nousi
Kutusof, joka taistelutantereelta kuuluvista äänistä ja Shtsherbininin
kasvoista arvasi, että tiedot olivat huonot, aivan kuin jalkojaan
oikomaan ja otettuaan Shtsherbininiä kainalosta vei hänet syrjään.
-- Ratsastappas, veikkonen, -- sanoi hän Jermoloville, -- katsomaan,
voisiko siellä jotain tehdä.
Kutusof oli Gorkissa, venäläisten joukkojen aseman keskuksessa.
Napoleonin hyökkäykset meidän vasenta siipeämme vastaan torjuttiin
useaan kertaan. Keskustassa eivät ranskalaiset päässeet Borodinoa
etemmä. Vasemman siiven puolella oli Uvarovin ratsuväki pakottanut
ranskalaiset pakoon.
Kolmatta käydessä päättyivät ranskalaisten hyökkäykset. Kaikkien niiden
kasvoilla, jotka saapuivat taistelutantereelta ja niidenkin, jotka
seisoivat Kutusovin ympärillä, huomasi hän mitä äärimmäisimmän
jännityksen leiman. Kutusof oli odottamattoman tyytyväinen päivän
menestykseen. Moneen kertaan painui hänen päänsä niin syvään alas, että
se oli retkahtamaisillaan, sillä hän torkahteli. Hänelle tuotiin
päivällinen.
Sivusadjutantti Wolzogen, sama mies, joka ruhtinas Andrein ohi
ratsastaessaan oli puhunut, että sota pitää _im Raum verlegen_ ja jota
Bagration kovasti vihasi, saapui päivällistä syödessä Kutusovin luo.
Wolzogen oli tullut tuomaan Barclayn tiedonantoa vasemman siiven
tapahtumista. Kun järkevä Barclay de Tolly oli nähnyt, että
haavottuneet laumoittain pakenivat taistelusta ja että armeijan
selkäpuoli oli hajallaan, oli hän kaikki näkökohdat perinpohjin
punnittuaan tehnyt sen johtopäätöksen, että taistelu oli menetetty,
josta hän lähetti suosikkinsa viemään sanoman ylipäällikölle.
Kutusof oli parhaillaan hyvin vaivaloisesti järsimässä paistettua kanaa
ja katsahti ilostunein, sirhallaan vetäytynein silmin Wolzogeniin.
Wolzogen astui Kutusovin luo huolettomasti jalkojaan heilutellen,
huulet halveksuvassa hymynkierteessä ja hieman lakinlippuaan kädellään
koskien.
Wolzogen kohteli hänen armoaan jonkunverran teeskennellyn
välinpitämättömästi, jonka piti osottaa, että hän korkeasti
sivistyneenä sotilaana suo venäläisille etuoikeuden pitää epäjumalanaan
tuota vanhaa, hyödytöntä ukkoa, vaan että hän itse hyvin tietää,
minkälaisen miehen kanssa hän on tekemisissä. _Der alte Herr_ (joksi
saksalaiset sanoivat Kutusovia keskuudessaan) _macht sich ganz
bequem_[147] ajatteli Wolzogen ja tuikeasti vilkaistuaan Kutusovin
edessä oleviin lautasiin alkoi tehdä vanhalle herralle selkoa vasemman
siiven asemasta, kuten Barclay oli käskenyt ja kuten hän itse oli sen
nähnyt ja käsittänyt.
-- Meidän asemamme kaikki kohdat ovat vihollisen käsissä emmekä niitä
voi vallottaa takasin, kun ei ole väkeä; miehistö pakenee eikä sitä saa
mitenkään pysähtymään, -- esitti hän.
Kutusof lakkasi järsimästä ja ihmeissään, aivan kuin käsittämättä, mitä
hänelle puhuttiin, alkoi tuijottaa Wolzogeniin. Huomattuaan vanhan
herran kuohahtavan sanoi Wolzogen hymyillen:
-- En katsonut itselläni olevan oikeutta salata teidän armoltanne sitä,
mitä olen nähnyt. Joukot ovat aivan hajallaan...
-- Te nähneet? Te nähneet? -- kiljasi Kutusof kulmiaan rypistellen
ja kavahtaen rutosti pystyyn sekä astuen aivan Wolzogenin eteen. --
Kuinka ... kuinka te uskallatte! ... -- huusi hän tikahtumaisillaan ja
vapisevilla käsillään uhkaavia liikkeitä tehden. -- Kuinka te, hyvä
herra, uskallatte puhua tätä _minulle_? Te ette tiedä mitään. Sanokaa
minulta kenraali Barclaylle, että hänen tietonsa ovat väärät ja että
minä, ylipäällikkö, tiedän taistelun kulun tällä hetkellä paremmin kuin
hän.
Wolzogen halusi väittää jotain vastaan, mutta Kutusof keskeytti hänet.
-- Vihollinen on torjuttu vasemmalla ja kärsinyt tappion oikealla
siivellä. Jos te, hyvä herra, olette nähneet huonosti, niin älkää
ruvetko puhumaan semmoista, jota ette tiedä ettekä tunne. Suvaitkaa
palata kenraali Barclayn luo ja ilmottaa hänelle huomisen varalta, että
minun ehdoton aikomukseni on ryhtyä hyökkäämään, -- sanoi Kutusof
vakavasti.
Kaikki olivat ääneti, kuului ainoastaan hengästyneen vanhan kenraalin
raskasta huohotusta.
-- Kaikkialla on vihollinen syösty takasin, josta minä kiitän Jumalaa
ja urhoollista sotajoukkoamme. Vihollinen on voitettu ja huomenna me
ajamme sen pyhästä Venäjänmaasta tiehensä, -- sanoi Kutusof silmiään
ristien ja alkoi äkkiä vesissä silmin itkeä nyyhkyttää.
Olkapäitään kohautettuaan ja suutaan murtaen poistui Wolzogen ääneti
syrjään ja ihmetellen _über diese Eigenommenheit des alten
Herren_.[148]
-- Tuossa se on se minun sankarini, -- sanoi Kutusof lihavalle,
kauniille mustatukkaiselle kenraalille, joka nyt saapui kummulle.
Tulija oli Rajevski, joka oli viettänyt koko päivän Borodinon kentän
pääasemalla.
Rajevski ilmotti, että joukot pysyvät horjumattomina paikoillaan ja
etteivät ranskalaiset uskalla enää tehdä hyökkäyksiä.
Kuunneltuaan, mitä Rajevskilla oli sanomista, sanoi Kutusof ranskaksi:
-- _Vous ne pensez donc pas comme les autres que nous sommes obligés de
nous retirer_?[149]
-- _Au contrair, votre altesse, dans les affaires indécises c'est
toujours le plus opiniâtre qui reste victorieux_, -- vastasi Rajevski,
-- _et mon opinion_...[150]
-- Kaisarof! -- huudahti Kutusof adjutantilleen. -- Käy istumaan ja
kirjota päiväkäsky huomispäiväksi. Ja sinä, -- sanoi hän toiselle, --
lähde rintamaan, ja ilmota, että huomenna me ryhdymme hyökkäämään.
Sillä välin kun keskustelua jatkui Rajevskin kanssa ja päiväkäskyä
saneltiin, ehti Wolzogen palata Barclayn luota. Hän ilmoitti että
Barclay de Tolly haluaisi saada kirjallisen vahvistuksen sotamarsalkan
antamaan päiväkäskyyn.
Ja jonkin hämärän, salaperäisen siteen vaikutuksesta, jota sanotaan
armeijan hengeksi ja joka muodostaa sodan tärkeimmän hermon, kiisivät
Kutusovin sanat ja päiväkäsky huomisesta taistelusta yht'aikaa armeijan
kaikkiin sopukkoihin.
Eivät suinkaan itse sanat eikä päiväkäsky kulkeutuneet tuon siteen
viimeisten rivien kuuluviin. Ne puheet, jotka kulkivat suusta suuhun
armeijan eri osissa, eivät olleet vähääkään Kutusovin lausumien sanojen
kaltaisia, mutta hänen sanojensa merkitys levisi kaikkialle, sillä se,
minkä Kutusof oli sanonut, ei johtunut konstikkaista mietelmistä, vaan
tunteesta, joka vallitsi ylipäällikön rinnassa yhtä lämpimänä kuin
kaikkien muidenkin venäläisten rinnassa.
Ja kun väki sai kuulla, että huomenna me puolestamme käymme vihollisen
kimppuun ja kun se sai armeijan korkeimmista piireistä vahvistuksen
siihen, mitä se tahtoi uskoa, tyyntyivät ja reipastuivat uupuneiden,
horjuvien miesten mielet.