Borodinon taistelun pääottelu tapahtui 1,000 sylen alalla Borodinon ja
Bagrationin fleschien välillä. (Tämän alan ulkopuolella teki
venäläisten puolelta Uvarovin ratsujoukko valehyökkäyksen keskipäivän
seudussa, jotapaitsi Utitsa-joen takana oli Poniatovski otellut
Tutshkovin kanssa; mutta nämä olivat yksityisiä ja heikkoja toimia
siihen verraten, mitä keskellä taistelutannerta tapahtui). Borodinon ja
fleschien välisellä kentällä metsän edustalla, avonaisella, kummaltakin
puolen näkyvällä alalla tapahtui taistelun päänäytös mitä
yksinkertaisimmalla ja tavallisimmalla tavalla.
Taistelu alkoi pommituksella kummaltakin puolen useista sadoista
tykeistä.
Kun sitte savu oli peittänyt koko kentän, läksi savussa liikkeelle
(ranskalaisten puolelta) oikealta Dessaixin ja Compansin divisioonat
fleschiä kohti ja vasemmalta varakuninkaan rykmentit Borodinoa kohti.
Shevardinon redutilta, jossa Napoleon oli, oli flescheille virstan
matka, vaan Borodinoon kolmatta virstaa suorassa linjassa ja tämän
tähden ei Napoleon voinut nähdä, mitä siellä tapahtui, varsinkin kun
savu ja sumu peitti koko seudun. Dessaixin divisioonan sotamiehiä,
jotka marssivat fleschiä kohti, näkyi vain siihen saakka, kun he
laskeutuivat notkoon, joka heidät erotti flescheistä. Mutta niin pian
kun he olivat painuneet notkoon, tuprusi tykkien ja kiväärien savu
flescheiltä niin sakeana, että se peitti notkon toisella puolen
nousevan rinteen kokonaan. Savun seasta vilahteli jotain mustaa,
luultavasti sotaväkeä ja toisinaan välkkyi pistimiä. Mutta liikkuivatko
ne vai eivät, olivatko ne ranskalaisia vai venäläisiä, sitä ei voinut
erottaa Shevardinon redutilta.
Aurinko nousi kirkkaana ja sen viisto valo lankesi suoraan Napoleonin
kasvoihin, joka kädellään silmiä verhoten katseli flescheille. Kun
savupilvet vetäytyivät fleschien eteen, näytti vuoroin, että joukot
liikkuivat, vuoroin, että savu liikkui. Toisinaan kuului laukausten
lomista joukkojen huutoa, mutta ei voinut tietää, mitä ne siellä
tekivät.
Napoleon seisoi kummulla ja katseli kaukoputkella, jonka pieneen kehään
näkyi savua ja sotaväkeä, milloin ranskalaista, milloin venäläistä;
mutta millä paikoin oli se, mitä hän oli nähnyt, hän ei voinut päättää
laskettuaan kaukoputken silmältään ja katsoessaan paljain silmin.
Hän laskeutui kummulta ja alkoi kävellä edestakaisin sen edessä.
Silloin tällöin hän pysähtyi kuuntelemaan ammuntaa ja katselemaan
taistelukentälle.
Ei ainoastaan siltä paikalta kummun juurelta, jossa Napoleon oli, ei
ainoastaan kummulta, jolla nyt seisoi muutamia hänen kenraaleistaan, --
vaan ei edes itse flescheiltäkään, joilla nyt kuhisi sekä yht'aikaa
että vuorotellen joko venäläisiä tai ranskalaisia, kaatuneita,
haavottuneita ja eläviä, pelon ja mielettömän raivon huumaamina, voinut
saada selvää, mitä tässä paikassa tapahtui. Kului monia tuntia, tykit
jyskyivät, kiväärit paukkuivat taukoamatta, milloin ilmestyi paikalle
ainoastaan venäläisiä, milloin yksistään ranskalaisia, milloin
jalkaväkeä, milloin ratsujoukkoja, ilmestyivät, kaatuivat, uupuivat,
hyökkäsivät vastakkain eivätkä tienneet mitä tehdä toisilleen, huusivat
ja peräytyivät takasin.
Taistelukentältä nelisti myötäänsä Napoleonin luo hänen lähettämiään
adjutanttia ja hänen marsalkkojensa ordonanssia ilmottamaan taistelun
kulusta; mutta kaikki viestit olivat vääriä. Ja ne olivat vääriä siksi,
että taistelun tuoksinassa on mahdoton sanoa, mitä minäkin hetkenä
tapahtuu, siksi, etteivät monetkaan adjutantit käyneet varsinaisella
taistelupaikalla, vaan ilmottivat asiat sen mukaan, kuin he olivat
niistä kuulleet muilta ja vielä siksikin, että adjutanttien ajaessa
tuota parin kolmen virstan taipaletta, joka erotti heidät Napoleonista,
ehtivät asiat muuttua ja heidän tuomansa sanomat eivät siis olleet
oikeita. Niinpä kiidätti eräs adjutantti varakuninkaalta semmoisen
sanoman, että Borodino on vallotettu ja että Kolotshan silta on
ranskalaisten käsissä. Adjutantti kysyi Napoleonilta, käskeekö hän
joukkojen marssia toiselle rannalle. Napoleon käski järjestämään rivit
sillä puolen ja odottamaan. Mutta ei ainoastaan sinä hetkenä, jolloin
Napoleon antoi tämän käskyn, vaan jo adjutantin lähtiessä Borodinosta
olivat venäläiset vallottaneet sillan takasin ja polttaneet sen juuri
samassa kahakassa, johon Pierre oli ottanut osaa aivan taistelun
alussa.
Flescheiltä nelisti eräs adjutantti kalpein, säikähtynein kasvoin ja
ilmotti Napoleonille, että ryntäys on mennyt myttyyn ja että Compans on
haavottunut ja Davoust saanut surmansa; mutta sillä välin kun
adjutantille kerrottiin, että ranskalaisten rynnäkkö muserrettiin,
oli eräs toinen joukko-osasto vallottanut fleschit, jota paitsi
Davoust oli elossa ja saanut vain lievän ruhjevamman. Tämmöisten
välttämättömyydestä johtuneiden väärien ilmotusten perusteella antoi
Napoleon käskyjään, jotka joko oli pantu täytäntöön ilman ja ennen
häntä tahi joita oli mahdoton täyttää, joten ne eivät siis tulleet
täytäntöön.
Marsalkat ja kenraalit, jotka olivat jonkunverran lähempänä
taistelutannerta, mutta jotka, kuten Napoleonkaan, eivät ottaneet osaa
itse taisteluun, vaan silloin tällöin pistäytyivät tulen ja luotien
keskeen, jakoivat määräyksiään niitä Napoleonilta kyselemättä ja
antoivat käskyjä siitä, mihin oli ammuttava ja mistä, minne oli
kiidettävä ratsuväen ja minne riennettävä jalkamiesten. Mutta heidänkin
käskynsä, samoin kuin Napoleonin käskyt, tulivat hyvin vähässä määrin
ja harvoin täytäntöön pannuiksi. Enimmäkseen tapahtui aivan päinvastoin
kuin oli käsketty. Sotamiehet, joiden oli käsketty marssia eteenpäin,
pakenivat suinpäin takasin, kun joutuivat kartessituleen. Sotamiehet,
joiden oli käsketty pysyä paikoillaan, hyökkäsivät toisinaan yhtäkkiä
eteenpäin, kun sattuivat näkemään edessään venäläisiä ja ratsuväki
hyöksähti käskyttä pakenevien venäläisten kintereille. Niinpä nelisti
kaksi ratsurykmenttiä Semenovskin notkon poikki eräälle mäelle, jolle
päästyään he hetipaikalla käänsivät ratsunsa ympäri ja läksivät minkä
kaviosta kerkesi samaa tietä takasin. Samaan tapaan liikkuivat
jalkaväkiosastotkin, jotka toisinaan ryntäsivät ihan toiselle taholle
kuin oli komennettu. Kaikki semmoiset käskyt, mihin ja milloin oli
siirrettävä tykkejä, milloin lähetettävä jalkaväkeä ampumaan, milloin
ratsuväkeä ruhjomaan venäläistä jalkaväkeä, antoivat osastojen lähimmät
päälliköt itse tiedustelematta edes Neyn, Davoustin tai Muratin
mielipidettä, Napoleonista puhumattakaan. He eivät pelänneet
rangaistusta annettujen käskyjen laiminlyömisestä eivätkä
omavaltaisista käskyistään, sillä taistelussa on kysymyksessä oma
henki, joka on ihmiselle kaikista kallein; ja toisinaan tuntuu siltä,
että pelastus riippuu juoksemisesta takasin, toisinaan taas
ryntäyksestä eteenpäin ja taistelun kuumimmassa tuoksinassa temmeltävät
joukot menettelivät kunkin hetken vaatimusten mukaisesti. Liikkeet
eteen- ja taaksepäin eivät itse asiassa kuitenkaan helpottaneet enemmän
kuin muuttaneetkaan joukkojen asemaa. Hyökkäykset ja törmäykset toinen
toisensa kimppuun eivät tuottaneet heille melkein mitään vahinkoa, vaan
vahinko, surma ja haavat koituivat luodeista, joita satamalla satoi
kautta koko sen alan, jolla joukot ajelehtivat. Niin pian kuin nämä
joukot pääsivät sen piirin ulkopuolelle, jossa luotia satoi,
järjestivät takana olevat päälliköt hetipaikalla heidän rivinsä
uudestaan, palauttivat kurin ja uudessa järjestyksessä ja kurissa
lähettivät ne takasin tuleen, jossa nämä (kuoleman pelosta) taas
unohtivat järjestyksen ja ajelehtivat aivan kuin tavallisen väkijoukon
satunnaisten mielialojen mukaan.