Useat historioitsijat sanovat, etteivät ranskalaiset voittaneet
Borodinon taistelua siitä syystä, että Napoleonilla oli ollut nuha ja
jollei hänellä olisi ollut nuhaa, niin olisivat hänen määräyksensä sekä
ennen taistelua että sen jälkeen olleet vieläkin nerokkaammat ja niin
olisi tuho perinyt Venäjän, _et la face du monde eut été changée_.[123]
Niistä historioitsijoista, jotka vakuuttavat, että Venäjän valtakunta
muodostui yhden miehen -- Pietari Suuren tahdosta, että Ranska vaihtui
tasavallasta keisarikunnaksi ja Ranskan armeija marssi Venäjälle yhden
miehen -- Napoleonin tahdosta, on semmoinen päättely, että Venäjä pysyi
mahtavana sen vuoksi, että Napoleonilla oli elok. 26 p:nä kova nuha,
ehdottoman johdonmukainen.
Jos Napoleonin tahdosta riippui ryhtyä tai olla ryhtymättä Borodinon
taisteluun ja hänen tahdostaan riippui antaa se tai se määräys, niin on
ilmeistä, että nuha, joka vaikutti hänen tahtonsa ilmaukseen, on
saattanut olla syynä Venäjän pelastumiseen ja että siis se
kamaripalvelija, joka ei muistanut antaa Napoleonille elok. 24 p:nä
vedenpitäviä saappaita, on ollut Venäjän pelastaja. Tällä
ajatuspohjalla on johtopäätös epäilemätön; se on yhtä epäilemätön, kuin
sekin johtopäätös, jonka Voltaire teki piloillaan (itsekään tietämättä,
mistä hän laski pilaa) sanoessaan, että Bartolomeuksen yö aiheutui
Kaarle IX vatsataudista. Mutta niistä, jotka eivät myönnä, että Venäjä
muodostui yhden miehen -- Pietari I tahdosta ja että Ranskan
keisarikunta syntyi ja sota Venäjää vastaan alkoi yhden miehen --
Napoleonin tahdosta, on tämmöinen päättely ei ainoastaan väärä ja
järjetön, vaan myöskin vastoin koko ihmiskunnan olemusta. Kysymykseen
siitä, mikä muodostaa historiallisten tapahtumain vaikuttimen, esiintyy
toinen vastaus, ja tämä vastaus on se, että maailmantapausten kulku on
ylhäisestä ennaltamääräyksestä ja riippuu niiden ihmisten vapaan tahdon
kaikkien ilmausten yhdynnästä, jotka ovat osallisia noihin tapauksiin
ja että Napoleonien vaikutus niiden tapausten kulkuun on vain
näennäistä ja kuviteltua.
Niin kummalliselta kuin ensi katseelta tuntuukin otaksuma siitä, että
Bartolomeuksen yö, jonka toimeenpanoon Kaarle IX antoi käskyn, ei
tapahtunut hänen tahdostaan, vaan että hänestä vaan tuntui, että hän
oli käskenyt tehdä niin; ja että Borodinon verilöyly, joka nieli 80
tuhatta uhria, ei tapahtunut Napoleonin tahdosta (vaikka hän antoikin
käskyjä taistelun alkamisesta ja sen kestäessä), vaan että hänestä vain
tuntui, että hän oli käskenyt tehdä niin; niin kummalta kuin tuntuukin
tämmöinen otaksuma, -- käskee kuitenkin ihmisarvo, joka sanoo, että
vaikka kukaan meistä ei olekaan suurempi, niin ei missään tapauksessa
myöskään pienempi ihminen kuin mikä Napoleon tahansa, sentään
myöntämään kysymyksen tämmöisen ratkaisun oikeaksi. Ja monilukuiset
historialliset tutkimukset vahvistavat tämän otaksuman aivan
riittävästi.
Borodinon taistelussa ei Napoleon ampunut yhtään laukausta kehenkään
eikä surmannut ainoatakaan miestä. Kaiken tämän tekivät sotamiehet. Hän
siis ei tappanut ihmisiä.
Ranskan armeijan sotamiehet eivät menneet Borodinon taisteluun
surmaamaan lähimäisiään Napoleonin käskystä, vaan omasta halustaan.
Koko armeija -- ranskalaiset, italialaiset, saksalaiset ja puolalaiset,
-- tunsivat sen armeijan edessä, joka sulki heiltä tien Moskovaan, että
_le vin est tiré et qu'il faut le boire_.[124] Jos Napoleon olisi nyt
kieltänyt heitä tappelemasta venäläisten kanssa, olisivat he surmanneet
hänet itsensä ja menneet tappelemaan venäläisten kanssa, sillä se oli
heille välttämätöntä.
Kun he kuuntelivat Napoleonin käskyä, jossa heidän haavojensa kuoleman
palkaksi luvattiin jälkipolvien tunnustus siitä, että hekin olivat
olleet Moskovan suuressa taistelussa, huusivat he: "_vive l'Empereur_!"
samoin kuin he huusivat: "_vive l'Empereur_!" nähdessään pojan
muotokuvan, jossa tämä lävisti maapallon pelikepakolla ja samoin kuin
he olisivat huutaneet: "_vive l'Empereur_!" minkä tyhmyyden johdosta
tahansa. Heillä ei ollut muuta valinnan varaa eikä tekemistä kuin
huutaa: "_vive l'Empereur_!" ja mennä tappelemaan saadakseen voittajien
ravinnon ja levon Moskovassa. He eivät siis surmanneet Napoleonin
käskystä itsensä kaltaisia.
Eikä Napoleon myöskään ohjannut taistelun kulkua, sillä hänen
taistelujärjestyksestään ei tullut ainoakaan kohta toteutetuksi ja
taistelun aikana hän ei tiennyt, mitä hänen etupuolellaan tapahtui. Ei
siis sekään, miten joukot surmasivat toisiaan, tapahtunut hänen
tahdostaan, vaan hänestä riippumatta niiden tuhansien ihmisten omasta
tahdosta, jotka yhteisesti ottivat osaa taisteluun. Napoleonista _vain
tuntui_ siltä, että kaikki tapahtui hänen tahdostaan. Senpä vuoksi
kysymyksellä siitä, oliko Napoleonilla nuha vai ei, ei ole historiaan
nähden sen suurempaa merkitystä kuin kysymyksellä minkä alhaisarvoisen
sotamiehen nuhasta tahansa.
Napoleonin nuhalla elok. 26 p:nä ei ollut sitä suuremmalla syyllä
merkitystä, koska kirjailijoiden todistukset siitä, että muka
Napoleonin nuha oli syynä hänen taistelusuunnitelmaansa (joka ei ollut
laadittu niin hyvin kuin edelliset) ja käskyihinsä taistelun aikana,
jotka eivät olleet niin hyviä kuin ennen, -- ovat aivan
epäoikeutettuja.
Ylempänä jäljennetty taistelusuunnitelma ei suinkaan ollut huonompi,
vaan koko joukon parempi niitä edellisiä suunnitelmia, joiden
perusteella ei oltu voitettu taisteluja. Luullut määräykset taistelun
aikana eivät myöskään olleet entisiä huonompia, vaan aivan samallaisia
kuin muulloinkin. Mutta suunnitelma ja määräykset näyttävät vain
huonommilta edellisiä siitä syystä, että Borodinon taistelu oli
ensimäinen, jota Napoleon ei voittanut. Kaikki mainioimmat ja
syvämietteisimmätkin suunnitelmat ja määräykset näyttävät hyvin
huonoilta ja jokainen sotaoppinut arvostelee niitä merkitsevin kasvoin,
silloin kun taistelua ei ole voitettu niiden mukaisesti; ja kaikista
kehnoimmat suunnitelmat ja määräykset näyttävät oivallisilta ja vakavat
tutkijat todistelevat kokonaisissa teoksissa kehnojen käskyjen
ansioita, silloin kun niiden perusteella on voitettu taistelu.
Weihrotherin laatima Austerlitzin taistelun suunnitelma oli
täydellisyyden esimerkki tämänlaatuisista tekeleistä, mutta sitäkin
moitittiin, moitittiin sen täydellisyyden ja liian suuren
seikkaperäisyyden tähden.
Napoleon täytti Borodinon taistelussa vallanedustajan tehtävänsä yhtä
hyvin, jopa paremminkin kuin muissa taisteluissa. Hän ei millään
tavalla vahingoittanut taistelun kulkua. Hän yhtyi järkeviin
mielipiteisiin, ei sotkenut, ei puhunut vastoin omia sanojaan, ei
pelännyt eikä paennut taistelutantereelta, vaan tahdillisena ja
kokeneena sotilaana täytti tyynesti ja arvokkaasti näennäisen
päällikkyydenpitäjän tehtävät.