25 p:nä elokuuta, Borodinon taistelun aattona, saapui Ranskan keisarin
hovin prefekti m-r de Beausset Parisista ja eversti Fabrier Madridista
keisari Napoleonin luo Valujevaan, jossa tämä majaili.
Hovipukuun pukeuduttuaan käski m-r Beausset kantaa edellään keisarille
tuomaansa lahjaa ja astui Napoleonin teltin ensimäiseen osastoon, jossa
hän Napoleonin adjutanttien ympäröimänä ja puhellen näiden kanssa
ryhtyi avaamaan laatikkoa.
Fabrier ei mennyt telttiin, vaan jäi sen ovelle keskustelemaan tuttujen
kenraalien kanssa.
Keisari Napoleon ei ollut vielä näyttäytynyt makuuhuoneestaan, jossa
hän päätti pukeutumistaan. Hän käänteli ähkien ja puhkien milloin
paksua selkäänsä milloin ihrottunutta rintaansa harjan alla, jolla
kamaripalvelija hieroskeli hänen ruumistaan. Toinen kamaripalvelija,
joka piteli hyppysissään pientä pulloa, räiskytteli keisarin
hohkoiselle ruumiille odekolonia kasvonilmein, joka kertoi, että vain
hän kykeni tietämään, paljoko ja mihin paikkoihin oli odekolonia
räiskytettävä. Napoleonin lyhyt tukka oli märkä ja sotkuksissa otsalla.
Mutta hänen kasvonsa, vaikka olivatkin pöhöiset ja keltaiset,
ilmaisivat ruumiillista tyytyväisyyttä. "_Allez ferme, allez
toujours_"[110] hoki hän hierovalle kamaripalvelijalle kääntelehtäen ja
puhkuen. Adjutantti, joka oli tullut makuuhuoneeseen ilmottamaan
keisarille, paljoko eilisessä tappelussa oli otettu vankia ja joka jo
oli sanottavansa sanonut, seisoi ovenpielessä odottaen lupaa poistua.
Napoleon katsahti kasvojaan rypistäen kulmiensa alta adjutanttiin.
-- _Point de prisonniers_, -- toisti hän adjutantin sanat. -- _Ils se
font démolir. Tant pis pour l'armée russe_, -- sanoi hän. -- _Allez
toujour, allez ferme_,[111] -- hoki hän lihavia harteitaan
kyömistellen.
-- _C'est bien! Faites entrer m-r de Beausset ainsi que Fabrier_,[112]
-- sanoi hän päätään nyökäyttäen adjutantille.
-- _Oui, Sire_,[113] ja adjutantti katosi ovesta. Kaksi
kamaripalvelijaa puki hänen majesteettinsa nopeasti, joka
sinisessä kaartinunivormussa läksi samassa lujin, nopein askelin
vastaanottopuolelleen.
Beausset oli tällä välin koettanut jouduttaa keisarinnalta tuomaansa
lahjaa kahdelle tuolille juuri siihen kohtaan, mistä keisari tulisi
näkyviin. Mutta keisari oli pukeutunut niin tavattoman nopeasti ja
samassa tuli makuuhuoneesta, ettei hän ehtinyt saada lahjaa oikein
näkyviin.
Napoleon huomasi heti, mitä he tekivät ja arvasi, etteivät he vielä
olleet valmiit. Hän ei kuitenkaan tahtonut riistää heiltä iloa saada
valmistaa hänelle yllätys. Hän ei sen tähden ollut näkevinään herra
Beaussetia, vaan kutsui luokseen Fabrierin. Napoleon kuunteli ankaran
näköisenä ja ääneti, kun Pabrier kertoi hänen urhoollisista ja
uskollisista joukoistaan, jotka olivat taistelleet Salamankan luona
toisessa päässä Europaa ja joita oli elähyttänyt yksi ainoa ajatus --
olla keisarinsa veroinen ansiokkuudessa, sekä kouristanut yksi ainoa
pelko -- joutua hänen epäsuosioonsa. Napoleon teki pisteliäitä
huomautuksia Fabrierin kertoessa aivan kuin hän ei olisi voinut
otaksuakaan, että asia olisi voinut käydä muuten hänen poissa
ollessaan.
-- Minun täytyy saada korvaus Moskovassa, -- sanoi Napoleon. -- _A
tantôt_,[114] -- lisäsi hän ja kutsui luokseen de Beaussetin, joka
tällä välin oli jo saanut kuntoon salaisuutensa, asetettuaan jotain
tuolille ja peitettyään sen verholla.
De Beausset teki niin syvän ranskalaisen hovikumarruksen, että
semmoisella kumarruksella osasivat tervehtää vain Bourbonien vanhat
palvelijat ja lähestyi keisaria kirje kädessä.
Napoleon puhutteli häntä hyvin mielissään ja nipisti korvasta.
-- Erittäin hauskaa, että jouduitte. No, mitä Parisi sanoo? -- kysyi
hän äkkiä muuttaen ankarat kasvonsa mitä leppeimmiksi.
-- _Sire, tout Paris regrette votre absence_,[115] -- vastasi de
Beausset, kuten pitikin.
Mutta vaikka Napoleon tiesi, että de Beaussetin piti sanoa näin tai
jotain sen tapaista, vaikka hän selkeinä hetkinään tiesikin, ettei se
ollut totta, oli hänestä mieleistä kuulla nuo sanat de Beaussetilta.
Hän suvaitsi nipistää de Beaussetia korvasta uudestaan.
-- _Je suis fâché de vous avoir fait faire tant de chemin_,[116] --
sanoi hän.
-- _Sire. Je ne m'attendais pas à moins qu' à vous trouver aux portes
de Moscou_,[117] -- sanoi Beausset.
Napoleon hymähti ja hajamielisesti nostaen päätään katsahti oikealle.
Adjutantti toi hiipivin askelin kultaisen nuuskarasian. Napoleon otti
sen.
-- Niin, tulittepa hyvään aikaan, -- sanoi hän nostaen avonaisen
nuuskarasian nenänsä alle, -- tehän pidätte matkustamisesta ja kolmen
päivän kuluttua saatte nähdä Moskovan. Ette varmaankaan odottaneet
näkevänne aasialaista pääkaupunkia. Tulette tekemään hauskan matkan.
Beausset kumarsi kiitollisuuden osotukseksi tästä huomiosta (jota hän
ei ollut ennen nähnyt) hänen matkustushaluaan kohtaan.
-- Aa! Mitä tuo on? -- kysyi Napoleon huomattuaan, että kaikki
hoviherrat katselivat tuoliin, jolle oli peitetty jotain.
Beausset otti selkäänsä kääntämättä ja hovimiehen taidokkuudella kaksi
askelta puolikäännöksessä taakse ja samassa tempasi verhon sekä
virkkoi:
-- Lahja Teidän Majesteetillenne keisarinnalta.
Verhon alta paljastui Gerardin heleillä väreillä maalaama muotokuva
pojasta, joka oli syntynyt Napoleonista ja Itävallan keisarin
tyttärestä ja jota kaikki sanoivat jostain syystä Rooman keisariksi.
Erittäin kaunis kiharapäinen poika, jolla oli samallainen katse kuin
sikstinolaisen madonnan Kristuksella, oli kuvattu bilboquet-peliä
leikkiväksi. Pallo esitti maapalloa ja keppi toisessa kädessä kuvasi
valtikkaa.
Vaikkei ihan selvästi käsittänyt, mitä taiteilija oli nimenomaan
tahtonut sanoa kuvatessaan n.k. Rooman keisarin lävistäväksi kepillään
maapallon, näytti allegoria Napoleonista samoin kuin niistäkin, jotka
olivat nähneet kuvan Parisissa, selvältä ja se miellytti häntä
suuresti.
-- _Roi de Rome_,[118] -- sanoi hän juhlallisella kädenliikkeellä
muotokuvaan viitaten. -- _Admirable_![119]
Italialaisille ominaisella taidolla muuttaa mielivaltaisesti kasvojensa
ilme tekeytyi hänkin miettivän lempeäksi ja meni kuvan luo. Hän tunsi,
että se, mitä hän nyt sanoo ja tekee on -- historiaa. Ja hänestä
tuntui, että parhain, minkä hän nyt voi tehdä, on se, että hän kaikessa
majesteetillisuudessaan, jonka johdosta hänen poikansa pallopelissä
käytti pallona maapalloa, osottaa tuon majesteetillisuutensa
vastakohtana vaatimatonta isällistä hellyyttä. Hänen silmänsä
himmenivät, hän liikahti, vilkasi erääseen tuoliin (tuoli lennähti
hänen alleen) ja istuutui sille muotokuvan eteen. Vain viittaus kädellä
ja kaikki poistuivat saapuvilta jättäen yksikseen ja tunteidensa
valtaan -- suuren miehen.
Istuttuaan jonkun aikaa ja koeteltuaan itsekään tietämättä miksi
muotokuvan korkeapintaisia kasvoja hän nousi ylös ja kutsui taas de
Beaussetin ja päivystäjän. Hän käski viemään muotokuvan teltin
edustalle, että vanhalla, teltin ympärillä seisovalla kaartilla myöskin
olisi onni nähdä Rooman keisari ja heidän jumaloimansa hallitsijan
poika ja perillinen.
Hänen odotuksensa mukaisesti kuuluikin sillä aikaa, kun hän söi
aamiaista herra Beaussetin kanssa, jolle hän oli suonut tämän kunnian,
teltin ulkopuolelta riemastuneita huutoja vanhan kaartin upseeri- ja
sotamiesjoukoista, jotka olivat rientäneet kuvaa katsomaan.
-- _Vive l'Empereur! Vive le Roi de Rome! Vive l'Empereur!_[120] --
huudettiin riemastuneina.
Aamiaisen jälkeen saneli Napoleon de Beaussetin läsnäollessa käskynsä
armeijalle.
-- _Courte et énergique_![121] -- virkkoi Napoleon, kun hän oli
korjauksitta, yhdellä kertaa lukenut kirjotetun julistuksen. Käskyssä
sanottiin:
"Sotilaat! Nyt alamme taistelun, jota olette kiihkeästi odottaneet.
Voitto riippuu teistä. Se on teille välttämätön; se tuottaa teille
kaikki mitä tarvitsette, mukavat asunnot ja pikaisen paluun takaisin
isänmaahan. Toimikaa niin, kuin toimitte Austerlitzissa, Friedlandissa,
Vitebskissa ja Smolenskissa. Saakoot jälkipolvet ylpeinä muistella
teidän urotöitänne tänä päivänä. Saakoot he sanoa jokaisesta teistä:
hän oli suuressa tappelussa lähellä Moskovaa!"
-- _De la Moskova_! -- toisti Napoleon ja käskettyään herra Beaussetin,
joka piti matkustamisesta, mukaansa ajoretkelle hän astui teltistään
satuloitujen ratsujen luo.
-- _Votre Majesté a trop bonté_,[122] -- virkkoi Beausset keisarin
kutsuun lähteä mukaan: hänen mielensä teki nukkumaan eikä hän
toisekseen osannut eikä uskaltanut ratsastaa.
Mutta Napoleon nyökäytti päätään matkailijalle ja Beaussetin täytyi
lähteä. Napoleonin tullessa ulos teltistä kaikuivat kaartilaisten
huudot hänen poikansa muotokuvan ympärillä entistä voimakkaampina.
Napoleon rypisteli kasvojaan.
-- Ottakaa pois tuo, -- sanoi hän juhlallisen majesteetillisesti
muotokuvaan viitaten. -- Hän on liian nuori näkemään taistotannerta.
Sulettuaan silmänsä ja painettuaan päänsä kumaraan huokasi Beausset
syvään tahtoen tällä liikkeellä osottaa miten syvästi hän osasi
käsittää ja arvostella keisarin sanat.