Bogutsharovo oli ollut aina siihen saakka, kun ruhtinas Andrei oli
asettunut siihen asumaan, syrjätila ja Bogutsharovon musikat olivat
aivan toista luontoa kuin Lisijagorin. He erosivat näistä sekä
puhetavassa että vaateparressa ja tavoissa. Heitä kutsuttiin
arolaisiksi. Vanha ruhtinas oli heitä kehunut kestäviksi työmiehiksi
kun he olivat käyneet Lisijagorissa auttamassa viljankorjuuta tai
kaivamassa lampia ja ojia, vaan ei pitänyt heistä heidän viileytensä
tähden.
Vaikka ruhtinas Andrei oli viime kerran Bogutsharovossa käydessään
toimittanut paljo uutta -- sairashuoneen, koulun ja vähentänyt veroja,
ei se ollut taltuttanut heidän tapojaan, vaan päinvastoin paaduttanut
niitä piirteitä heidän luonteestaan, joita vanha ruhtinas oli sanonut
viileydeksi. Heidän keskuudessaan liikkui aina hämäräperäisiä puheita,
milloin heidän siirtämisestään kasakoiksi, milloin uudesta
uskosta, johon heidät käännetään, milloin jonkunlaisista tsaarin
lupauskirjeistä, milloin valasta Pavel Petrovitshille v. 1797 (josta
kerrottiin, että jo silloin oli annettu vapaus, mutta herrat olivat sen
riistäneet pois), milloin Pietari Feodorovitshin tulemisesta tsaariksi
7 vuoden perästä, jonka hallitessa kaikki tulee olemaan vapaata ja niin
yksinkertaista, ettei ole mitään hätää. Huhut Bonaparten sodasta ja
hänen hyökkäyksestään maahan muodostuivat heidän ajatuksissaan
samallaiseksi hämäräksi kuvitukseksi antikristuksesta, maailmanlopusta
ja täydellisen vapauden tulosta.
Bogutsharovon ympäristöllä oli suuria kyläkuntia, jotka olivat joko
valtion omia tai maksoivat veroa suurtilallisille. Itsenäisiä tiluksia
oli näillä seuduin hyvin vähän. Niin ikään oli hyvin vähän kartanojen
varsinaista palvelusväkeä ja lukutaitoisia. Tämän seudun talonpoikien
elämässä oli huomattavissa paljon selvemmin ja voimakkaammin kuin
muissa niitä venäläisen rahvaan elämän salaisia virtauksia, joiden
syitä ja tarkotuksia eivät aikalaiset voi selittää. Yksi näitä ilmiöitä
oli 20 vuotta sitte tämän seudun talonpoikien keskuudessa syntynyt
muuttohalu joillekin lämpimille virroille. Sadat talonpojat, niiden
joukossa bogutsharovolaisiakin, alkoivat äkkiä myydä karjaansa ja
muuttaa perheineen jonnekin kaakkoon päin. Lintujen lailla, jotka
lentävät kaukaisten merien taa, riensivät nämäkin ihmiset vaimoineen ja
lapsineen kaakkoa kohti, missä ei kukaan heistä ollut käynyt. Muutamat
joukot läksivät suurina joukkokuntina matkalle, jotkut yksitellen
lunastivat itsensä vapaiksi, useat karkasivat ja kaikki, ken jalkasin,
ken ajaen riensivät sinne lämpimille virroille. Mutta monet joutuivat
kiinni, heitä rangaistiin ja lähetettiin Siperiaan. Monet kuolivat
tielle nälästä ja vilusta, monet palasivat takasin itsestään ja koko
liike alkoi asettua itsestään ja ilman nähtävää syytä, kuten se oli
alkanutkin. Mutta salaiset virtaukset liikkuivat edelleenkin kansassa
ja ne kasvoivat uudeksi voimaksi, joka oli leimahtava näkyviin yhtä
outona, äkkinäisenä, mutta samalla luonnollisena ja väkevänä ja
kursailemattomana ilmiönä kuin edelliselläkin kerralla. Nyt, v. 1812,
ei lähellä kansan sydäntä oleva ihminen voinut olla huomaamatta, että
nuo salaiset virtaukset ryöppysivät voimakkaina ja olivat
puhkeamaisillaan ilmiliikkeeksi.
Alpatitsh, joka oli tullut Bogutsharovoon vähää ennen vanhan ruhtinaan
kuolemaa, huomasi, että kansassa kuohui ja että täällä aroalueella,
päinvastoin kuin mitä oli tapahtunut Lisijagorissa 60 virstan
suuruisella alalla, josta kaikki talonpojat olivat paenneet (jättäen
kylänsä kasakkojen hävitettäviksi), bogutsharovolaiset talonpojat,
kuten kerrottiin, olivat tekemisissä ranskalaisten kanssa, saivat
näiltä jonkunlaisia papereita, joita he levittivät keskuudessaan ja
jäivät paikoilleen. Hän sai kuulla luotettavilta kartanonpalvelijoilta,
että kruunun kuormaa äskettäin kulettanut Karp-niminen musikka, jolla
oli suuri vaikutusvalta kyläläisiin, oli tuonut tullessaan sen tiedon,
että kasakat hävittivät kyliä, joista ihmiset pakenivat, vaan että
ranskalaiset eivät näitä koskeneet. Alpatitsh tiesi myöskin, että eräs
toinen musikka oli eilen tuonut Vislouhovosta, missä majaili
ranskalaisia, eräältä ranskalaiselta kenraalilta julistuksen, jossa
asukkaille ilmotettiin, ettei heille tultaisi tekemään mitään vahinkoa
ja että he maksaisivat kaikesta, minkä ottaisivat, jos vain pysyvät
paikoillaan. Todistuksena tästä oli musikalla Vislouhovosta saamansa
100 ruplan paperi (hän ei tiennyt, että ne olivat vääriä rahoja), joka
hänelle oli maksettu heinistä etukäteen.
Kaikista tärkein asia, jonka Alpatitsh oli saanut tietoonsa, oli se,
että samana päivänä, jolloin hän oli käskenyt voudin kokoamaan
kyyditsijöitä ruhtinattaren tavaroiden kulettamista varten
Bogutsharovosta, oli aamulla pidetty kylässä kokous, jossa oli päätetty
olla lähtemättä kyytiin ja jäädä odottavalle kannalle. Vaan toiselta
puolen ei aika sietänyt odottamista. Piiripäällikkö oli ruhtinaan
kuolinpäivänä, 15 p:nä elokuuta, vaatinut ruhtinatar Mariaa
matkustamaan samana päivänä, koska vaara kävi yhä uhkaavammaksi. Hän
oli vielä sanonut, ettei hän 16 p:n jälkeen voi vastata mistään.
Ruhtinaan kuolinpäivänä matkusti piiripäällikkö pois, mutta lupasi
tulla seuraavana päivänä hautajaisiin. Mutta hän ei voinutkaan saapua
seuraavana päivänä, koska ranskalaiset olivat hänen saamiensa tietojen
mukaan lähteneet liikkeelle ja hän ehti hädintuskin saattaa perheensä
ja arvokkaimman omaisuutensa maatilaltaan jaloista pois.
Kaksikymmentä vuotta oli Bogutsharovoa hallinnut kylänvanhin Dron, jota
vanha ruhtinas oli kutsunut Dronushkaksi.
Dron oli yksi niitä sekä ruumiillisesti että henkisesti vankkoja
musikkoja, joille sopivan ajan tullen kasvaa tuuhea parta, jotka
siitään muuttumatta elävät 60-70 vuoden ikäisiksi ilman ainoatakaan
harmaata haventa tai lähteneen hampaan koloa ja jotka ovat 60 vuoden
ikäisinä yhtä suoria ja voimakkaita kuin 30 vuoden ikäisinä.
Kohta lämpimille virroille siirtymisen jälkeen, johon Dron oli ottanut
osaa, kuten muutkin, oli hänestä tehty Bogutsharovon kylänvanhin --
pormestari -- ja siitä pitäen oli hän hoitanut tätä virkaa
nuhteettomasti 23 vuotta. Musikat pelkäsivät häntä enemmän kuin herraa.
Herrasväki, vanha ja nuori ruhtinas ja tilanhoitaja kunnioittivat häntä
ja kutsuivat häntä pilalla ministeriksi. Koko palveluskautensa aikana
ei Dron ollut kertaakaan juovuksissa eikä sairaana. Ei koskaan, ei
unettomien öiden eikä minkäänlaisten vaivojen jälkeen hän osottanut
pienintäkään väsymyksen merkkiä, ja vaikka hän ei osannut lukea eikä
kirjottaa, ei hän unohtanut ainoatakaan rahalaskua eikä myymäänsä
jauhopuutaa suunnattoman suurista makasiineista eikä ainoatakaan
viljakuhilasta Bogutsharovon peltojen jokaisella desjatinalla.
Tämän Dronin kutsui nyt hävitetystä Lisijagorista saapunut Alpatitsh
luokseen ruhtinaan hautajaispäivänä ja käski hänen hankkia 12 hevosta
ruhtinattaren vaunuja varten ja 18 kuormankulettajaa tavaroille, joita
piti lähteä viemään Bogutsharovosta. Vaikka musikat olivatkin veroa
maksavaa väkeä, ei tämän käskyn toimeenpanon olisi pitänyt Alpatitshin
mielestä käydä vaikeaksi, koska Bogutsharovossa oli 230 perhekuntaa ja
musikat olivat varakkaita. Mutta kuultuaan, mistä oli kysymys, loi Dron
katseensa maahan. Alpatitsh mainitsi hänelle muutamia tuttujen
musikkojen nimiä ja käski näiltä ottamaan hevosia.
Dron vastasi, että näiden musikkojen hevoset olivat ajossa. Alpatitsh
mainitsi muita musikoita. Vaan ei näilläkään ollut Dronin puheesta
päättäen hevosia, joista toiset olivat kyyditsemässä kruunun tavaroita,
toiset taas vähäväkisiä, kolmansien hevoset olivat kuolleet rehun
puutteesta. Dronin mielestä oli mahdoton saada sekä vaunuhevosia että
kuormahevosiakaan.
Alpatitsh oli tarkkaavasti katsonut Droniin ja rypistellyt naamaansa.
Kuten Dron oli mallikelpoinen kunnan vanhin -- musikka, samoin oli
Alpatitshkin niinä 20 vuotena, jolloin hän oli hoitanut ruhtinaan
tiloja, tullut mallikelpoiseksi tilanhoitajaksi. Hänen vaistonsa oli
kehittynyt tavattoman teräväksi käsittämään sen rahvaan tarpeita ja
pyyteitä, jonka kanssa hän oli tekemisissä ja siksi hän oli erinomainen
tilanhoitaja. Katsahdettuaan Droniin, hän oivalsi heti, etteivät Dronin
vastaukset ollenkaan ilmaisseet hänen ajatuksiaan, vaan ilmaisivat sen
Bogutsharovon kyläkuntalaisten yleisen mielialan, joka oli vallannut
kunnanvanhimmankin. Mutta tämän ohella hän tiesi, että varakoituneen ja
kunnan vihaaman Dronin oli horjuttava kahden leirin välillä --
herrasleirin ja talonpoikien. Tämän horjumisen havaitsi hän Dronin
katseessa ja sen vuoksi astui Alpatitsh äreän näköisenä aivan Dronin
eteen.
-- Kuulehan, Dronushka, -- sanoi hän. -- Älä sinä turhia latele
minulle. Hänen ruhtinaallinen ylhäisyytensä Andrei Nikolajevitsh itse
antoivat minulle määräyksen, että joka mies on laitettava pois eikä
kukaan saa jäädä vihollisen kanssa ja siihen on olemassa tsaarin käsky.
Vaan jos ken jää, se on tsaarin kavaltaja. Ymmärrätkö?
-- Ymmärrän, -- vastasi Dron yhä maahan katsoen.
Alpatitsh ei tyytynyt tähän vastaukseen.
-- Hoi, Dron, ei hyvä peri! -- sanoi Alpatitsh päätään punoen.
-- Teillä on valta ja voima, -- virkkoi Dron surullisesti.
-- Älä kantturoi, Dron, -- toisti Alpatitsh vetäen poveltaan käden,
jolla hän teki juhlallisen liikkeen permantoon Dronin jalkojen eteen.
-- Ei siinä kyllä, että näen sinun lävitsesi, vaan minä näen sinun
allesikin kolmen arssinan syvyydeltä kaikki lävitse, -- sanoi hän
katsahtaen permantoon Dronin jalkoihin.
Dron joutui hämilleen, vilkasi hätäisesti Alpatitshiin ja loi taas
silmänsä alas.
-- Älä huoli enää loruilla, vaan sano kyläläisille, että alkaisivat
hankkiutua lähtemään Moskovaan ja toisivat huomenaamuksi hevoset
ruhtinaan tavaroille. Äläkä mene kokoukseen. Kuuletko?
Dron lankesi yhtäkkiä maahan.
-- Jakof Alpatitsh, erota minut! Ota avaimet itsellesi, vaan erota
minut Kristuksen tähden!
-- Loruja! -- sanoi Alpatitsh ankarasti. -- Minä näen kolme arssinaa
sinun allesi, -- toisti hän tietäessään, että hänen mestarillinen
mehiläishoitonsa, kauran oikean kylvöajan oivaltaminen ja se, että hän
oli 20 vuotta osannut kelvata vanhalle ruhtinaalle, olivat jo
aikapäiviä hankkineet hänelle velhon maineen ja että kolmen arssinan
päähän ihmisen alle voivat ainoastaan velhot nähdä.
Dron nousi ylös ja aikoi jotain sanoa, mutta Alpatitsh keskeytti.
-- Senkö lempo on ajautunut teidän päähänne? Häh? Mitä te ajattelette?
Häh?
-- Minkä minä kansalle mahdan? -- sanoi Dron. -- Kovasti ovat ärtyneet.
Ja johan minä olen niille sanonut...
-- Sitähän minäkin, -- sanoi Alpatitsh. -- Juovatko? -- kysyi hän
lyhyesti.
-- Yhtä päätä ärtyvät, Jakof Alpatitsh, toisen tynnyrin ovat tuoneet...
-- Kuule siis. Minä lähden tästä ispravnikan luo, vaan mene sinä ja
ilmota kansalle, että lakkaisivat ja että toimittaisivat hevoset.
-- Ymmärrän, -- vastasi Dron.
Muuta ei Jakof Alpatitsh vaatinut. Hän oli hallinnut kansaa siksi
kauan, että tiesi, että parhain keino saada kansa tottelemaan oli
siinä, ettei näyttäisi pienintäkään epäilyksen merkkiä siitä, ettei
häntä tahdottaisi totella. Saatuaan Dronin nöyrästi vastaamaan:
"ymmärrän" tyydytti tämä Jakof Alpatitshia, joskaan hän ei ainoastaan
epäillyt, vaan olipa melkein vakuutettukin siitä, ettei hevosia
sotaväen avutta tuotaisi.
Niin kävikin, hevosia ei oltu tuotu illaksi. Kylässä oli pidetty
kapakan luona kokous ja siinä päätetty ajaa hevoset metsään. Mitään
virkkamatta tästä ruhtinattarelle käski Alpatitsh riisumaan ne hevoset,
jotka olivat tuoneet Lisijagorista hänen tavaroitaan ja valjastamaan ne
ruhtinattaren vaunujen eteen. Itse hän läksi päällysmiesten puheille.