Samaan aikaan, kun tämä tapahtui Pietarissa, olivat ranskalaiset
jättäneet Smolenskin taakseen ja saapuivat yhä lähemmä Moskovaa.
Napoleonin historioitsija Thiers, samoin kuin muutkin Napoleonin
historioitsijat, kertoo koettaessaan puolustaa sankariaan, että
Napoleon tuli tahtomattaan marssineeksi Moskovan muurien edustalle. Hän
on yhtä oikeassa kuin kaikki muutkin historioitsijat, jotka etsivät
historiallisten tapausten selityksiä yhden miehen tahdosta. Hän on yhtä
oikeassa kuin venäläisetkin historioitsijat, jotka vakuuttavat, että
Napoleon tuli houkutelluksi Moskovaan venäläisten sotapäällikköjen
taitavuuden kautta. Paitsi retrospektivisyyden (takasin vaikuttavuuden)
lakia, joka esittää kaiken entisen valmistuksena tapahtuneelle
tosiasialle, on tässä huomattava myöskin keskinäisyyden suhde, joka
sotki koko asian. Hyvä pelaaja, joka on joutunut tappiolle
shakkipelissä, on vakuutettu siitä, että hänen tappionsa johtui hänen
omasta virheestään ja hän koettaa etsiä tuota virhettä pelin alusta,
mutta unohtaa, että koko pelin kestäessä on pitkin matkaa tapahtunut
samallaisia virheitä ja ettei ainoakaan hänen siirroistaan ollut
täydellinen. Se virhe, johon hän kiinnittää huomionsa, näkyy hänelle
vain siksi, että vastapelaaja on käyttänyt sitä hyväkseen. Kuinka
paljon mutkikkaampi onkaan sotapeli, jota käydään jonkun ajanjakson
tunnettujen olosuhteiden vallitessa, jossa ei yksi tahto johda raukeita
koneita, vaan jossa kaikki johtuu erilaisten mielivaltaisuuksien
lukemattomista yhteentörmäyksistä!
Smolenskin jälkeen etsi Napoleon tappelua Dorogobushin takana Vjasman
luona, sitte Tsarevo-Saimishtshen luona. Mutta tapahtui, etteivät
venäläiset lukemattomien asianhaarojen yhteentörmäyksen tähden voineet
ryhtyä tappeluun ennen kuin Borodinossa, 112 virstan päässä Moskovasta.
Napoleon antoi määräyksen marssia Vjasmasta suoraa päätä Moskovaan.
_Moscou, la capitale asiatique, de ce grand empire, la ville sacrée des
peuples d'Alexandre, Moscou avec ses innombrables églises en forme de
pagodes chinoises_,[72] -- tämä _Moscou_ ei antanut rauhaa Napoleonin
ajatuksille. Vjasman ja Tsarevo-Saimishtshen välisellä matkalla
ratsasti Napoleon kaartin, vartioväen, paashien ja adjutanttien
seurassa englantilaiseen kuosiin ruokotulla haalavan keltaisella
tasa-astujallaan. Esikunta-päällikkö Berthier oli jäänyt jälemmä
kuulustelemaan erästä ratsuväen ottamaa venäläistä vankia. Nelistäen ja
tulkki Lelorme d'Ideville mukanaan hän saavutti Napoleonin ja
pysähdytti iloisin kasvoin hevosensa.
-- _Eh bien_?[73] -- sanoi Napoleon.
-- _Un cosaque de Platoff_[74] sanoo, että Platovin joukko yhtyy
suureen armeijaan ja että Kutusof on nimitetty ylipäälliköksi. _Très
intelligent et bavard_![75]
Napoleon hymyili, käski antamaan kasakalle hevosen ja tuomaan hänen
luokseen. Hän halusi puhua itse vangin kanssa. Muutamia adjutanttia
ratsasti hakemaan ja tunnin kuluttua ajoi ranskalaisessa satulassa
Napoleonin eteen Denisovin Rostoville luovuttama linnaorja Lavrushka.
Hänen päällään oli upseerinpalvelijan lyhyt takki, naama oli
humalansekainen, veijarimaisen iloinen. Napoleon käski hänen ratsastaa
rinnallaan ja alkoi kysellä:
-- Oletteko kasakka?
-- Kasakka, herra upseeri.
"_Le cosaque ignorant la compagnie dans laquelle il se trouvait, car la
simplicité de Napoléon n'avait rien qui put révéler à une imagination
orientale la présence d'un souverain, s'entretint avec la plus extrême
familiarité des affaires de la guerre actuelle_",[76] sanoo Thiers
kertoessaan tästä tapauksesta. Lavrushka oli tosiaankin juonut
edellisenä päivänä itsensä ihan täyteen, jättänyt herransa
päivällisettä, saanut aika selkäsaunan ja oli sitte lähetetty hakemaan
kylästä kanoja, mutta oli täällä ryhtynyt rosvoamaan ja joutunut
ranskalaisten vangiksi. Lavrushka oli yksi niitä raakoja, julkeita
lakeijoja, jotka olivat nähneet jos jotakin, jotka pitivät
velvollisuutenaan tehdä kaikki viekkaasti ja häpeämättömästi, jotka
olivat valmiit toimittamaan herralleen minkälaisen palveluksen tahansa
ja jotka ovelasti arvasivat herrasväen huonot ajatukset, varsinkin
kunnianhimon ja pikkumaisuuden.
Jouduttuaan Napoleonin seuraan, jonka persoonan Lavrushka hyvin ja
helposti tunsi, ei hän ollenkaan häikäillyt, vaan koetti kaikin voimin
olla uusien isäntiensä mieliksi.
Hän tiesi varsin hyvin, että se oli itse Napoleon, vaan Napoleonin
läsnäolo ei voinut hämmästyttää häntä enemmän kuin Rostovin tai ruoskia
punovan vääpelinkään läsnäolo, sillä hänellä ei ollut kerrassaan mitään
semmoista, jota häneltä ei olisi voinut riistää yhtä hyvin hänen oma
vääpelinsä kuin Napoleonkin.
Hän lörpötteli kaikki, mitä upseerien palvelijoiden kesken oli jututtu.
Paljon oli niissä perääkin. Mutta kun Napoleon kysyi häneltä, että mitä
venäläiset oikeastaan ajattelevat, luulevatko he voittavansa Bonaparten
tai ei, rupesi Lavrushka siristelemään silmiään ja miettimään.
Hän huomasi kysymyksessä piilevän hienon viekkauden, kuten Lavrushkan
tapaiset ihmiset aina ja kaikessa haistoivat viekkautta, ja sen tähden
hän murjotti vähän aikaa ääneti.
-- Jos niin kuin että taistelu on tullakseen, -- sanoi hän miettivästi,
-- ja kahtapuoleen, niin te voitatte. Siinä ei ole tinkimistä. Vaan jos
kuluu kolme päivää, niin silloin sen samaisen päivän perästä, tuota,
siitä taistelusta tulee pitkä juttu.
Napoleonille käännettiin hänen sanansa näin: "_si la bataille est
donnée avant trois jours, les français la gagneraient, maisque si elle
serait donnée plus tard, Dieu sait ce qui en arriverait_",[77] käänsi
Lelorme d'Ideville hymyillen. Napoleon ei hymyillyt, vaikka hän näytti
olevan mitä parhaimmalla päällä, vaan käski toistamaan nuo sanat
itselleen.
Lavrushka huomasi tämän ja hauskuttaakseen häntä sanoi hän olematta
tuntevinaan Napoleonia:
-- Kyllähän teillä on Bonaparte, hän on antanut koko maailmalle
selkään, vaan me olemme toista maata ... -- sanoi hän itsekään
tietämättä, miten ja mistä syystä hänen sanoihinsa pujahti lopulta
kehaisevaa isänmaallisuutta.
Tulkki käänsi tämän Napoleonille ilman viimeisiä sanoja ja
Bonaparte hymähti: "_Le jeune cosaque fit sourire son puissant
interlocuteur_",[78] sanoo Thiers. Ratsastettuaan muutaman askeleen
ääneti kääntyi Napoleon Berthieriin sanoen, että hän tahtoo nähdä minkä
vaikutuksen tekee _sur cet enfant du Don_[79] tieto siitä, että
henkilö, jonka kanssa tuo _enfant du Don_ puhuu, on itse keisari, se
sama keisari, joka kerran oli kirjottanut pyramideihin kuolemattoman
voittajanimensä.
Tieto annettiin.
Lavrushka (huomattuaan, että tämä tehdään saattaakseen hänet ymmälle ja
että Napoleon luulee hänen säikähtävän) tekeytyi uusien isäntiensä
mielinouteeksi hetipaikalla ihmetteleväksi, hölmistyneeksi,
mullisteli silmiään ja laittoi naamansa semmoiseksi, kuin se hänellä
tavallisesti oli silloin, kun häntä vietiin saamaan selkäänsä. "_A
peine l'interprête de Napoléon_", sanoo Thiers, "_avait-il parlé, que
le cosaque, saisi d'une sorte d'ébahissement ne proféra plus une parole
et marcha les yeux constamment attachés sur ce conquérant, dont le nom
avaint pénétré jusqu'à lui, à travers les steppes de l'Orient. Toute sa
loquacité s'était subitement arrêtée, pour faire place à un sentiment
d'admiration naïve et silencieuse. Napoléon, après l'avoir récompensé,
lui fit donner la liberté, comme à un l'oiseau qu'on rend aux champs
qui l'ont vu naître_".[80]
Napoleon ajoi edelleen haaveksien siitä Moskovasta, joka niin kovasti
askaroitti hänen mielikuvitustaan, vaan _l'oiseau qu'on rendit aux
champs qui l'on vu naître_[81] riensi etuasemille mietiskellen
etukäteen valmiiksi semmoista, jota ei ollut tapahtunut ja jonka hän
kertoisi tovereilleen. Sitä, mitä hänelle todellisuudessa oli
tapahtunut, ei hän tahtonut kertoa siitä syystä, ettei se tuntunut
hänestä kertomisen arvoiselta. Hän ajoi kasakkojen luo, tiedusteli,
missä oli Platovin osastoon kuuluva rykmentti ja illansuussa hän
löysikin isäntänsä Nikolai Rostovin, joka majaili Jankovassa ja joka
juuri oli noussut ratsulle lähteäkseen Iljinin kanssa ajelemaan
naapurikyliin. Hän antoi toisen hevosen Lavrushkalle ja otti tämän
mukaansa.