Kaikki ne lukemattomat jaotukset, joita voi havaita elämän ilmiöissä,
voidaan erottaa semmoisiin, joissa on vallitsevana sisällys ja
semmoisiin, joissa on vallitsevana muoto. Tämmöisiin, vastakohtana
maaseudun, kunnan, läänin, jopa Moskovankin elämään, voi viedä Pietarin
elämän, varsinkin salonki-elämän. Tämä elämä oli muuttumaton. V:sta
1805 me sovimme ja riitaannuimme moneen kertaan Bonaparten kanssa,
laadimme perustuslakia ja kumosimme niitä, vaan Anna Pavlovnan ja
Helenan salongit olivat pysyneet aivan samallaisina, kuin ne olivat
olleet toinen 7 ja toinen 5 vuotta sitte. Entiseen tapaan puheltiin
Anna Pavlovnan luona Bonaparten käsittämättömästä menestyksestä ja
nähtiin niin hyvin hänen menestyksessään kuin myöskin Europan
hallitsijoiden hänelle osottamassa hemmottelussa ilkeä salaliitto,
jonka ainoana tarkotuksena oli tuottaa ikävyyttä ja häiriötä sille
hovipiirille, jonka edustaja oli Anna Pavlovna. Aivan samalla tavalla
kuin v. 1808 puheltiin ja ihasteltiin v. 1812 Helenan luona, jota itse
Rumjantsef oli kunnioittanut käynneillään ja jota hän piti osittain
älykkäänä naisena, suuresta kansasta ja suuresta miehestä ja
surkuteltiin välien rikkoutumista Ranskan kanssa, joiden välien piti
kuitenkin rakentua rauhalla niiden mielestä, jotka kävivät Helenan
salongissa.
Viime aikoina, sen jälkeen kun hallitsija oli tullut armeijasta,
muuttui mieliala näissä seurasalongeissa jonkun verran levottomaksi ja
tehtiinpä mielenosotuksiakin puolin ja toisin, mutta salonkien suunta
jäi entiselleen. Anna Pavlovnan seurapiiriin otettiin ranskalaisista
vain juurevia legitimistejä ja isänmaallisuutta osotettiin siten, ettei
pitänyt käydä ranskalaisessa teatterissa. Sotatapauksia seurattiin
ahneesti ja meidän armeijastamme levitettiin mitä edullisimpia huhuja.
Helenan rumjantsevilaisessa, ranskalaisessa seurapiirissä peruutettiin
huhuja vihollisen ja sodan julmuuksista ja punnittiin kaikkia
Napoleonin sovintoyrityksiä. Yleensä esiintyi sota Helenan salongissa
tyhjänpäiväisinä mielenosotuksina, jotka päättyvät rauhaan, ja tässä
salongissa vallitsi Bilibinin mielipide, joka nyt oli Pietarissa
Helenan kotiväkeä (jokaisen viisaan henkilön piti olla hänen luonaan),
ettei ruuti, vaan ruudin keksijät ratkaisevat asian. Tässä
seurapiirissä naurettiin ivallisesti ja hyvin järkevästi, jos kohta
varsin varovasti, Moskovan juhlapäiviä, josta tieto oli saapunut
Pietariin hallitsijan kanssa.
Anna Pavlovnan seurapiirissä oltiin sitävastoin ihastuksissaan
moskovalaisten juhlista ja ilosta ja niistä puhuttiin, kuten Plutarkos
puhui vanhoista. Ruhtinas Vasili, joka yhä oli entisissä tärkeissä
viroissaan, muodosti renkaan, joka yhdisti nämä kaksi vastakkaista
seurapiiriä. Hän kävi _ma bonne amie_[59] Anna Pavlovnan luona ja kävi
_dans le salon diplomatique de ma fille_,[60] ja kun hän myötäänsä
kulki yhdestä leiristä toiseen, sotkeutui hän usein sanoissaan ja puhui
Helenan luona sitä, mitä olisi pitänyt puhua Anna Pavlovnalla ja
päinvastoin.
Kohta hallitsijan tulon jälkeen puheli ruhtinas Vasili kerran Anna
Pavlovnalla sota-asioista ja moitti ankarasti Barclay de Tollya, mutta
ei osannut sanoa, kuka olisi ollut nimitettävä ylipäälliköksi. Eräs
vieraista, joka tunnettiin nimellä _un homme de beaucoup de mérite_[61]
ja joka kertoi nähneensä Pietarin nostoväen päälliköksi äsken valitun
Kutusovin, uskalsi varovasti lausua arvelunaan, että Kutusof olisi se
mies, joka täyttäisi kaikki vaatimukset.
Anna Pavlovna hymähti surullisesti ja huomautti, ettei Kutusof ollut
tuottanut hallitsijalle mitään muuta kuin ikävyyttä.
-- Minä koetin puhumalla puhua aatelisklubissa, -- keskeytti ruhtinas
Vasili, -- mutta minua ei kuunneltu. Minä sanoin, ettei hänen
valintansa nostoväen päälliköksi ole hallitsijan mieleen. Mutta minua
ei kuultu.
-- Se on suorastaan vastustamisvimmaa -- jatkoi hän. -- Ja mistä
syystä? Kaikki johtuu siitä, että me haluamme apinoida moskovalaisten
tyhmää iloa, -- sanoi ruhtinas Vasili sotkeutuen hetkeksi ja unohtaen,
että moskovalaisten iloa olisi pitänyt pilkata Helenan luona, vaan Anna
Pavlovnalla olla niistä ihastuksissaan. Mutta hän samassa korjasi
erehdyksensä. -- Onko nyt Kutusovin, Venäjän vanhimman kenraalin,
sopivaa istua rahatoimikamarissa, _et il en restera pour sa peine_.[62]
Voiko nimittää ylipäälliköksi miestä, joka ei voi nousta satulaan,
nukkuu neuvotteluissa, miestä, jolla on mitä huonoimmat tavat! Kyllä
hän sai hyvän maineen Bukarestissa! En puhu hänen ominaisuuksistaan
kenraalina, mutta voiko tämmöisenä hetkenä nimittää miestä, joka on
raihnas ja sokea, aivan sokea? Kylläpä on kaunis, sokea kenraali! Hän
ei näe mitään. Vaikka sokkosilla oltaisi ... ei kerrassaan mitään!
Kukaan ei väittänyt vastaan.
24 p:nä heinäkuuta olivat hänen sanansa aivan paikallaan. Mutta 29 p:nä
heinäkuuta suotiin Kutusoville ruhtinaallinen arvonimi. Ruhtinaallisen
arvonimen antaminen saattoi tarkottaa sitäkin, että hänestä haluttiin
päästä irti ja siitä syystä oli ruhtinas Vasilin arvostelu hänestä
edelleenkin paikallaan, vaikka hän ei sitä nyt lausunutkaan julki.
Mutta 8 p:nä elokuuta kutsuttiin kokoon komitea, jossa oli
kenraali-sotamarsalkka Saltikof, Araktshejef, Vjasmitinof, Lopuhin ja
Kotshubei ja jonka oli harkittava sota-asioita. Komitea päätti, että
huono onni johtui päällikkyyden keskinäisestä eriävyydestä ja
huolimatta siitä, että komiteajäsenet tiesivät Kutusovin olevan
vastenmielisen hallitsijasta, ehdotti komitea Kutusovin nimitettäväksi
ylipäälliköksi. Samana päivänä nimitettiin Kutusof armeijan ja
sotajoukkojen miehittämän alueen täysivaltaiseksi ylipäälliköksi.
9 p:nä elokuuta tapasi ruhtinas Vasili Anna Pavlovnalla _l'homme de
beaucoup de mérite. L'homme de beaucoup de mérite_ liehakoi Anna
Pavlovnaa, sillä hän halusi tulla nimitetyksi naisopiston
kuraattoriksi. Ruhtinas Vasili astui huoneeseen onnellisen voittajan ja
tarkotustensa perille päässeen miehen näköisenä.
-- _Eh bien, vous savez la grande nouvelle. Le prince Koutouzoff est
maréchal_.[63] Kaikista erimielisyyksistä on tehty loppu. Olen niin
onnellinen, niin iloinen! -- puheli ruhtinas Vasili. -- _Enfin voilà un
homme_,[64] -- lisäsi hän merkitsevästi ja tiukasti silmäillen kaikkia,
jotka vierashuoneessa olivat.
Vaikka _l'homme de beacoup de mérite_ halusikin itselleen paikkaa, ei
hän kuitenkaan voinut olla huomauttamatta ruhtinas Vasilille tämän
tuonnoista moitetta. (Se oli epäkohteliaasti sekä ruhtinas Vasilia,
joka oli Anna Pavlovnan vierashuoneessa, että Anna Pavlovnaa kohtaan,
joka myöskin ilostui tiedosta, mutta hän ei voinut hillitä itseään).
-- _Mais on dit qu'il est aveugle, mon prince_[65] -- sanoi hän
muistuttaen ruhtinas Vasilille tämän sanoja.
-- _Allez donc, il y voit assez_,[66] -- sanoi ruhtinas Vasili
kumealla, nopealla äänellään ja yskien, kuten hän aina teki
ratkaistessaan vaikeita kysymyksiä.
-- _Allez, il y voit assez_, -- toisti hän. -- Ja varsinkin siitä, --
jatkoi hän, -- olen minä erityisen iloinen, että hallitsija on antanut
hänelle täyden vallan armeijoihin ja koko maahan, vallan, jota ei vielä
milloinkaan ole ollut yhdelläkään ylipäälliköllä. Hän on toinen
itsevaltias, -- päätti hän voitokkaasti hymyillen.
-- Suokoon Jumala, suokoon Jumala, -- sanoi Anna Pavlovna.
_L'homme de beaucoup de mérite_, joka oli vasta nousukas hovipiirissä,
halusi imarrella Anna Pavlovnaa ja sen vuoksi hän tahtoen puolustaa
hänen entistä mielipidettään tuosta arvostelusta sanoi:
-- Sanotaan, ettei hallitsija ollut mielellään antanut tuota valtaa
Kutusoville. _On dit qu'il rougit comme une demoiselle à laquelle on
lirait Joconde,[67] en lui disant: le souverain et la patrie vous
décernent cet honneur_.[68]
-- _Peut-être que le coeur n'était pas de la partie_,[69] -- sanoi Anna
Pavlovna.
-- Oo, ei suinkaan, -- puolusti ruhtinas Vasili lämpimästi. Nyt oli
Kutusof hänestä miesten paras. Ruhtinas Vasilin mielestä ei Kutusof
ollut ainoastaan hyvä, vaan kaikki häntä jumaloivatkin. -- Ei se ole
mahdotonta, sillä hallitsija osasi ennen pitää häntä suuressa arvossa,
-- sanoi hän.
-- Suokoon vain Jumala, -- virkkoi Anna Pavlovna, -- että ruhtinas
Kutusof ottaisi todellisen vallan käsiinsä eikä sallisi _kenenkään_
pistää seipäitä pyörien väliin -- _des bâtons dans les roues_.
Ruhtinas Vasili oivalsi heti, ken oli _kenenkään_. Hän sanoi supattaen:
-- Tiedän varmasti, että Kutusof oli välttämättömänä ehtona vaatinut,
ettei perintöruhtinas tsesarevitsh olisi armeijassa. _Vous savez ce
qu'il a dit à l'empereur_?[70]
Ja ruhtinas Vasili kertoi sanat, jotka Kutusof oli muka lausunut
hallitsijalle: "minä en voi häntä rangaista, jos hän tekee jotain
kelvotonta enkä palkita, jos hän tekee hyvin".
-- Oo! Hän on mitä viisain mies tuo Kutusof, _je le connais de longue
date_.[71]
-- Kerrotaan myöskin, -- sanoi _l'homme de beaucoup de mérite_, jolla
ei vielä ollut hovitahdillisuutta, -- että ruhtinas oli pannut
välttämättömäksi ehdoksi, ettei hallitsijakaan kävisi armeijassa.
Samassa kun hän oli näin sanonut, käännähti ruhtinas Vasili ja Anna
Pavlovna silmänräpäyksessä hänestä ja surullisesti huoaten hänen
tyhmyyttään katsoivat toisiinsa.