Majatalossa, jonka edessä tohtorin kuomuvaunut seisoivat, oli jo viisi
upseeria. Maria Genrihovna, pyylevä, valkeaverinen saksatar, istui
yöröijy päällä ja myssy päässä leveällä penkillä etunurkassa. Hänen
miehensä tohtori nukkui hänen takanaan. Kun Rostof ja Iljin astui
huoneeseen, tervehdittiin heitä iloisin huudahduksin ja honotuksin.
-- Hee ... teilläpä ilot on, -- sanoi Rostof nauraen.
-- Missäs te olette kuhnailleet?
-- Kauniita olette! Virtanaan vuotaa heistä vesi! Älkää vain saliamme
kastelko.
-- Maria Genrihovnan vaatteita ei saa liata, -- kuului vastaukseksi.
Rostof ja Iljin riensivät etsimään nurkkaa, jossa he Maria Genrihovnan
kainoutta loukkaamatta olisivat voineet pukeutua kuiviin. He olivat
menemäisillään väliseinän taa, mutta täällä, pikkuisessa solassa ja
kokonaan täyttäen sen istui kolme upseeria korttia lyömässä tyhjällä
laatikolla tuikkivan kynttilän valossa. He eivät millään ehdolla
tahtoneet luovuttaa paikkaansa. Maria Genrihovna lainasi vähäksi aikaa
hameensa verhoksi ja tämän takana riisui Rostof ja Iljin päältään märät
vaatteensa ja pukeutui kuiviin Lavrushan avulla, joka oli tuonut
tavaramytyt.
Särkyneeseen uuniin tehtiin tuli. Etsittiin lauta, josta laadittiin
pöytä kahden satulan väliin, se peitettiin loimella; tuotiin
teekeittiö, eväskori ja puoli pulloa rommia, ja kun Maria Genrihovnaa
oli pyydetty olemaan emäntänä, alkoivat kaikki hääriä hänen
ympärillään. Ken tarjosi hänelle puhtaan nenäliinansa ihanien käsien
pyyhkimistä varten, ken työnsi husariviittansa hänen jalkojensa alle,
ettei olisi ollut kostea, ken peitti viitalla ikkunan, ettei olisi
tuullut, ken hätisteli kärpäsiä hänen miehensä kasvoilta, ettei tämä
olisi herännyt.
-- Antakaa hänen olla, -- virkkoi Maria Genrihovna kainosti ja
onnellisesti hymyillen, -- kyllä hän nukkuu muutenkin unettoman yön
jälkeen.
-- Ei suinkaan, Maria Genrihovna, -- vastasi upseeri, -- tohtorille
pitää olla palvelevainen. Ehkä hän säälii minua sitte, kun rupeaa
jalkaani tai kättäni leikkaamaan.
Juomalasia oli vain kolme. Vesi oli niin likaista, ettei voinut
päättää, milloin tee oli väkevää, milloin laimeaa. Teekeittiöstä tuli
vain kuusi lasia, mutta sen hauskempaa oli saada lasinsa järjestyksessä
ja vanhemmuuden mukaan Maria Genrihovnan pyöreistä kätösistä, joiden
kynnet olivat lyhyet, joskaan ei ihan puhtaat. Kaikki upseerit
näyttivät tänä iltana olevan rakastuneet Maria Genrihovnaan. Yksin
nekin upseerit, jotka löivät korttia seinän takana, hylkäsivät kohta
pelinsä ja siirtyivät teekeittiön ääreen yhtyen Maria Genrihovnan
yleiseen hakkailuun. Kun Maria Genrihovna näki itsensä näin loistavan
ja kohteliaan nuorukaisparven ympäröimänä, säteili hän onnesta, niin
paljon kuin hän koettikin sitä salata ja niin huomattavasti kuin hän
pelästyikin jokaisesta nukkuvan miehensä unimielisestä liikkeestä.
Lusikoita oli vain yksi. Sokeria oli kaikista eniten, mutta kun sitä ei
ehditty hämmentää, päätettiin, että emäntä hämmentäisi sokerin
jokaiselle vuoronperään. Kun Rostof oli saanut lasinsa ja sekottanut
siihen vähän rommia, pyysi hän Maria Genrihovnaa hämmentämään.
-- Eihän teillä ole sokeriakaan, -- huomautti hän yhä hymyillen, aivan
kuin kaikki se, mitä hän puhui ja mitä muut puhuivat, olisi ollut hyvin
hauskaa ja viitannut muuhunkin.
-- Mitäs minä sokerista, kunhan te vain hämmennätte kätösellänne.
Maria Genrihovna suostui ja alkoi etsiä lusikkaa, jonka joku oli
siepannut.
-- Hämmentäkää sormellanne, Maria Genrihovna, -- sanoi Rostof, -- sen
miellyttävämpää.
-- Polttaa! -- sanoi Maria Genrihovna mielihyvästä punastuen.
Iljin otti vesiämpärin ja ripautettuaan siihen rommia tuli Maria
Genrihovnan luo ja pyysi hämmentämään sormella.
-- Tämä on minun kuppini, -- sanoi hän. -- Jos pistätte sormenne, niin
juon kaikki.
Kun teekeittiö oli juotu kuiviin, otti Rostof kortit ja esitti, että
pelattaisiin kuningasta Maria Genrihovnan kanssa. Heitettiin arpaa, ken
pääsisi Maria Genrihovnan pariksi. Pelin sääntöinä oli Rostovin
ehdotuksen mukaan se, että se, joka tulee kuninkaaksi, saisi suudella
Maria Genrihovnan kättä, vaan että se, joka jää hännänkannattajaksi,
menisi panemaan uuden teekeittiön tulelle tohtoria varten, kun tämä
herää.
-- Vaan entä jos Maria Genrihovnasta tulee kuningas? -- kysyi Iljin.
-- Hän on jo muutenkin kuningatar! Ja hänen käskynsä on laki.
Kun peli oli parhaiksi ehtinyt alkaa, nousi Maria Genrihovnan selän
takaa yht'äkkiä tohtorin pörhöinen pää. Hän ei ollut nukkunut enää
pitkään aikaan, vaan kuunnellut puhetta, jossa hän ei nähtävästi ollut
havainnut mitään iloista, naurettavaa eikä huvittavaa. Hänen kasvonsa
olivat surulliset ja uniset. Hän ei tervehtinyt upseereja, raaviskeli
päätään ja pyysi lupaa saada mennä ulos, koska tie oli tukossa. Heti
kun hän oli päässyt ovesta ulos, purskahtivat upseerit remakkaan
nauruun, vaan Maria Genrihovna punastui kyyneliin saakka ja semmoisena
näytti entistään viehättävämmältä kaikista upseereista. Ulkoa tultuaan
sanoi tohtori puolisolleen (joka jo oli lakannut onnellisesti
hymyilemästä ja säikähtyneenä tuomiotaan odottaen katsoi mieheensä),
että sade oli tauonnut ja että pitää mennä nukkumaan kuomukärryihin,
muuten vievät rosvot kaikki.
-- Minä panen lähetin vartioimaan ... kaksikin! -- sanoi Rostof. --
Älkää viitsikö, tohtori.
-- Minä menen itse vahtiin! -- sanoi Iljin.
-- Ei, hyvät herrat, te olette nukkuneet kylläksenne, vaan minä en ole
maannut kahteen yöhön, -- huomautti tohtori ja istuutui synkkänä
rouvansa viereen pelin päättymistä odottaen.
Tohtorin synkkiä, rouvaansa murjottavia kasvoja katsellessa tuli
upseerien vielä hauskempi ja useat eivät voineet olla nauramatta, jolle
he heti koettivat keksiä kauniin tekosyyn. Kun tohtori oli poistunut
rouvineen ja asettunut hänen kanssaan kärryihin, kävivät upseerit
levolle majataloon ja peittivät itsensä märillä sinelleillä. Kauan he
eivät nukkuneet, vaan vuoroin keskustelivat tohtorin pelästystä ja
tohtorinnan iloa muistellen, vuoroin pujahtivat rapuille ja kertoivat
siitä, mitä kuomun sisässä tehtiin. Rostovin mieli teki nukkua ja
useaan kertaan hän peitti päänsä umpeen, mutta myötäänsä virkistyi hän
jonkun huomautuksesta, myötäänsä alkoi juttuaminen uudelleen ja
myötäänsä kaikui aiheeton, iloinen naurunhohotus.