Kesäkuun 13 p:nä kello 2 aikaan yöllä kutsui hallitsija luokseen
Balashevin ja luettuaan tälle kirjeensä Napoleonille, käski hän hänen
viemään kirjeen ja mieskohtaisesti antamaan sen Ranskan keisarille.
Balashevia lähettäessään toisti hallitsija hänelle uudestaan nuo sanat,
että hän ei sovi niin kauan kuin yksikään aseellinen vihollinen on
Venäjän maalla ja nämä sanat hän käski välttämättä sanomaan
Napoleonille. Hallitsija ei ollut kirjottanut näitä sanoja kirjeeseensä
Napoleonille, koska hän tahdillisena miehenä tunsi, ettei niitä sopinut
julaista sinä hetkenä, jolloin oli tekeillään viimeinen yritys sovinnon
solmimiseksi; kuitenkin käski hän nuo sanat ehdottomasti sanomaan
Napoleonille suullisesti.
Balashef läksi matkalle 13 ja 14 p:n välisenä yönä torventoitottajan ja
kahden kasakan seuraamana ja aamun sarastaessa saapui hän Rykontyn
kylään ranskalaisille etuvartioasemille Niemenin täänpuoleisella
rannalla. Hänet pysähdyttivät ranskalaiset ratsuvartijat.
Ranskalainen husarialiupseeri, jolla oli vaapukan värinen puku ja
pitkäkarvainen lakki päässä, huudahti lähenevälle Balasheville
pysähtymismerkin. Balashef ei paikalla pysähtynyt, vaan ratsasti käyden
tietä myöten lähemmä.
Aliupseeri ajoi kulmiaan rypistellen ja murahtaen jonkun kirosanan
hevosensa rinnan kiinni Balasheviin, tarttui miekkaan ja äkäisesti
karjuen kysyi venäläiseltä kenraalilta, oliko hän kuuro, kun ei
kuullut, mitä hänelle sanottiin. Balashef mainitsi nimensä. Aliupseeri
lähetti sotamiestä myöten sanan upseerille.
Aliupseeri alkoi Balashevista välittämättä puhella toveriensa kera
rykmenttinsä asioista eikä katsonut venäläiseen kenraaliin.
Balashevista tuntui luonnottoman kummalliselta nähdä siinä edessään,
venäläisellä maaperällä raa'an voiman kohtelevan itseään vihamielisesti
ja vieläpä töykeästi vaikka hän oli niin lähellä korkeinta valtaa ja
mahtavuutta, vasta kolme tuntia sitte puhellut hallitsijansa kanssa ja
yleensä oli asemassa, jossa hän oli tottunut saamaan kunnioitusta.
Aurinko alkoi juuri yletä pilvien peitosta. Ilmassa oli raitis tuntu ja
kasteen tuoksu. Kylästä ajettiin tietä pitkin karjaa. Niityiltä pyrähti
toinen toisensa perästä kuin kuplat veden pinnalle leivoja iloisesti
lirittäen.
Balashef silmäili ympärilleen odotellessaan upseerin tuloa kylästä.
Venäläiset kasakat ja torventoitottaja sekä ranskalaiset husarit loivat
silloin tällöin toisiinsa äänettömän katseen.
Ranskalainen husari-eversti saapui kylästä, nähtävästi suoraapäätä
vuoteeltaan, kauniilla, kylläisellä, harmaalla hevosella mukanaan kaksi
husaria. Upseeri, sotamiehet ja heidän hevosensa olivat tyytyväisen ja
keikarimaisen näköisiä.
Tämä oli vielä sitä sodan alkuaikaa, jolloin joukot olivat täydessä
kunnossa, heidän toimintansa pelkkää tarkastuskatselmusta, puvuissa
vain korea sotaisuuden leima ja mielissä sen iloisuuden ja
yrittelijäisyyden tunne, joka on aina huomattavissa sodan alkupuolella.
Ranskalaisen everstin oli vaikea pidättää haukotustaan, mutta hän oli
kohtelias ja nähtävästi käsitti täydelleen Balashevin merkityksen. Hän
vei hänet sotamiestensä ohi ketjun taa ja ilmotti täällä, että hänen
halunsa tulla esitetyksi keisarille tulee luultavasti heti täytetyksi,
koska keisarillinen kortteeri, mikäli hän tiesi, ei ollut etäällä.
He ajoivat Rykontyn kylän läpi ranskalaisten hevosparvien, vartijoiden
ja sotamiesten ohi, jotka tekivät kunniaa everstilleen ja uteliaina
tähystelivät venäläisiä pukuja. Viimein he saapuivat kylän toiseen
laitaan. Everstin sanojen mukaan majaili kahden kilometrin päässä
divisioonan päällikkö, joka ottaa vastaan Balashevin ja toimittaa hänet
perille.
Aurinko oli jo ylhäällä ja loi kimaltelevat säteensä vihreille
nurmille.
Tuskin olivat he ehtineet erään töyräällä olevan majatalon taa, kun he
näkivät vastassaan töyrään rinteellä parven ratsastajia, joiden
etunenässä ajoi pikimustalla hevosella auringon säteistä välkkyvin
valjain kookas mies, päässä töyhtölakki, mustan tukan kiemurat
harteilla hulmuten, päällä punainen mantteli ja pitkät sääret etunojaan
pinnistettyinä, kuten ranskalaisten on tapa ratsastaa. Tämä mies ajoi
neliä Balashevia vastaan hulmuavin höyhenin ja kesäkuun kirkkaan
auringon säteistä kimaltelevin jalokivin ja kultaisin koristenauhoin.
Balashef oli saapunut kahden hevosen pituuden päähän vastaansa
nelistävästä ratsastajasta, jonka kasvoilla lepäsi teatterimaisen
juhlallinen leima ja asuna kuulsivat rannerenkaat, höyhenet,
kaulaketjut ja kulta, kun Jullner, ranskalainen eversti,
kunnioittavasti kuiskasi: "_le roi de Naples_"[10] Tämä oli todellakin
Murat. jota nimitettiin Neapelin kuninkaaksi. Vaikka oli aivan
käsittämätöntä, miksi hän oli Neapelin kuningas, nimitettiin häntä
kuitenkin siksi ja ollen itsekin siitä vakuutettu oli hänellä entistään
juhlallisempi ja arvokkaampi muoto. Hän oli niin varmasti vakuutettu
siitä, että hän todellakin on Neapelin kuningas, että kun hänen
kävellessään puolisoineen Neapelin kadulla lähtönsä edellisenä päivänä
kaupungista muutamat italialaiset huusivat hänelle: "_viva il re_!"[11]
sanoi hän surullisesti hymyillen puolisolleen: "_très malheureux, ils
ne savent pas que je les quitte demain_!"[12]
Mutta vaikka hän vahvasti uskoikin, että hän oli Neapelin kuningas ja
että häntä säälitti hylkäämiensä alamaisten syvä suru, niin hän viime
aikoina, sen jälkeen kun hänen oli käsketty astua palvelukseen ja
etenkin sen jälkeen, kun hän oli tavannut Napoleonin Danzigissa,
jolloin keisarillinen lanko oli hänelle sanonut: "_je vous ai fait roi
pour régner à ma manière, mais pas à la votre_"![13] -- kävi hän
iloisesti käsiksi tuttuun toimeensa ja kylläiseksi syöneen, mutta ei
pahasti lihoneen hevosen lailla, joka tuntee olevansa valjaissa, alkoi
teutaroida aisoissa, koristella itseään mitä kirjavimmin ja kalleimmin
ja ratsastella iloisena ja tyytyväisenä Puolan teitä itsekään
tietämättä, mihin ja miksi.
Huomattuaan venäläisen kenraalin kiemautti hän kuninkaallisen
juhlallisesti päänsä taapäin, jolloin harteille valuva tukka heilahti,
ja loi kysyvän katseen ranskalaiseen everstiin. Eversti ilmotti
kunnioittavasti Hänen Majesteetilleen Balashevin tarkotuksen, mutta
sukunimeä ei osannut ääntää.
-- _De Bal-machève!_ -- sanoi kuningas rohkeasti voittaen vaikeuden,
joka oli haitannut everstiä, -- _charmé de faire votre connaissance,
général_,[14] -- lisäsi hän kuninkaallisen armollisella
kädenliikkeellä.
Niin pian kuin kuningas alkoi puhua kovalla äänellä ja nopeasti, ei
hänessä huomannut jälkeäkään kuninkaallisesta arvokkuudesta, vaan hänen
esiintymisensä siirtyi hänen itsensä sitä huomaamatta hyväntahtoisen,
tuttavallisen seurustelun piiriin. Hän laski kätensä Balashevin ratsun
kaulalle.
-- _Eh bien, général, tout est à la guerre, à ce qu'il parait_,[15] --
sanoi hän aivan kuin valitellen tapausta, jota hän ei kyennyt
arvostelemaan.
-- _Sire_, -- vastasi Balashef, -- _l'Empereur mon maître ne désire
point la guerre, et comme Votre Majesté le voit_,[16] -- puheli
Balashef käyttäen kaikkia _Votre Majestén_ muotoja puhuessaan henkilön
kanssa, jolle tämmöinen arvonimi on vielä uutta.
Muratin kasvoilta loisti tyhmä tyytyväisyys sillä aikaa, kun hän
kuunteli _monsieur de Balachoff_.[17] _Ho royauté oblige_[18]
kuninkaana ja liittolaisena hän tunsi tarvetta keskustella Aleksanterin
lähettilään kanssa valtakunnallisista asioista. Hän laskeutui ratsulta
ja tartuttuaan Balashevin kainaloon ja siirryttyään muutaman askeleen
syrjemmä kunnioittavasti odottavasta seurueestaan hän alkoi kävellä
hänen kanssaan edestakasin koko ajan koettaen puhua merkitsevästi. Hän
huomautti siitä, että keisari Napoleon oli loukkautunut vaatimuksesta
poistaa sotajoukot Preussista ja erittäinkin, kun tuo vaatimus oli
tehty kaikkien tieten ja kun sillä oli loukattu Ranskan arvoa.
Balashef sanoi, ettei vaatimuksessa ollut mitään loukkaavaa, koska...
Murat keskeytti hänet.
-- Te siis ette pidä syypäänä Aleksanteria? -- sanoi hän äkkiä suopean
tyhmästi hymyillen.
Balashef mainitsi, mistä syystä hän tosiaankin oletti, että sodan
alkaja oli Napoleon.
-- _Ek, mon cher général_, -- keskeytti Murat hänet taas, -- _je désire
de tout mon coeur, que les Empereurs s'arrangent entre eux, et que la
guerre commencée malgré moi se termine le plus tôt prosible_,[19] --
sanoi hän sellaisten palvelijoiden puhelutavalla, jotka tahtovat pysyä
hyvinä ystävinä, vaikka heidän herransa ovatkin riidassa.
Sitte hän siirtyi kyselemään suuriruhtinaasta, tämän terveydestä ja sen
ajan muistoista, jonka hän oli hauskasti ja iloisesti viettänyt viime
mainitun kanssa Neapelissa. Mutta yht'äkkiä, ikäänkuin muistaen
kuninkaallisen arvonsa oikaisi Murat vartalonsa, otti saman asennon,
jossa hän oli seissut kruunauksessa ja sanoi oikealla kädellään
viittoen:
-- _Je ne vous retiens plus, général; je souhaite le succès de votre
mission_[20] -- ja punaisen manttelin heiluessa, sulkien ja kalliiden
korujen kimaltaessa hän poistui kunnioittavasti odottavaan
seurueeseensa.
Balashef ratsasti edelleen ja otaksui Muratin sanoista päättäen
hyvinkin pian tulevansa esitetyksi itselleen Napoleonille. Mutta
Napoleonin pikaisen tapaamisen asemasta pidättivät häntä Davoustin
jalka-armeijaosaston vartiomiehet seuraavan kylän luona, kuten
etujoukkoketjussakin ja vasta kun armeijaosaston komentajan adjutantti
oli kutsuttu paikalle, vei tämä hänet kylään marsalkka Davoustin luo.