IV.

Kesäkuun 13 p:nä kello 2 aikaan yöllä kutsui hallitsija luokseen

Balashevin ja luettuaan tälle kirjeensä Napoleonille, käski hän hänen

viemään kirjeen ja mieskohtaisesti antamaan sen Ranskan keisarille.

Balashevia lähettäessään toisti hallitsija hänelle uudestaan nuo sanat,

että hän ei sovi niin kauan kuin yksikään aseellinen vihollinen on

Venäjän maalla ja nämä sanat hän käski välttämättä sanomaan

Napoleonille. Hallitsija ei ollut kirjottanut näitä sanoja kirjeeseensä

Napoleonille, koska hän tahdillisena miehenä tunsi, ettei niitä sopinut

julaista sinä hetkenä, jolloin oli tekeillään viimeinen yritys sovinnon

solmimiseksi; kuitenkin käski hän nuo sanat ehdottomasti sanomaan

Napoleonille suullisesti.

Balashef läksi matkalle 13 ja 14 p:n välisenä yönä torventoitottajan ja

kahden kasakan seuraamana ja aamun sarastaessa saapui hän Rykontyn

kylään ranskalaisille etuvartioasemille Niemenin täänpuoleisella

rannalla. Hänet pysähdyttivät ranskalaiset ratsuvartijat.

Ranskalainen husarialiupseeri, jolla oli vaapukan värinen puku ja

pitkäkarvainen lakki päässä, huudahti lähenevälle Balasheville

pysähtymismerkin. Balashef ei paikalla pysähtynyt, vaan ratsasti käyden

tietä myöten lähemmä.

Aliupseeri ajoi kulmiaan rypistellen ja murahtaen jonkun kirosanan

hevosensa rinnan kiinni Balasheviin, tarttui miekkaan ja äkäisesti

karjuen kysyi venäläiseltä kenraalilta, oliko hän kuuro, kun ei

kuullut, mitä hänelle sanottiin. Balashef mainitsi nimensä. Aliupseeri

lähetti sotamiestä myöten sanan upseerille.

Aliupseeri alkoi Balashevista välittämättä puhella toveriensa kera

rykmenttinsä asioista eikä katsonut venäläiseen kenraaliin.

Balashevista tuntui luonnottoman kummalliselta nähdä siinä edessään,

venäläisellä maaperällä raa'an voiman kohtelevan itseään vihamielisesti

ja vieläpä töykeästi vaikka hän oli niin lähellä korkeinta valtaa ja

mahtavuutta, vasta kolme tuntia sitte puhellut hallitsijansa kanssa ja

yleensä oli asemassa, jossa hän oli tottunut saamaan kunnioitusta.

Aurinko alkoi juuri yletä pilvien peitosta. Ilmassa oli raitis tuntu ja

kasteen tuoksu. Kylästä ajettiin tietä pitkin karjaa. Niityiltä pyrähti

toinen toisensa perästä kuin kuplat veden pinnalle leivoja iloisesti

lirittäen.

Balashef silmäili ympärilleen odotellessaan upseerin tuloa kylästä.

Venäläiset kasakat ja torventoitottaja sekä ranskalaiset husarit loivat

silloin tällöin toisiinsa äänettömän katseen.

Ranskalainen husari-eversti saapui kylästä, nähtävästi suoraapäätä

vuoteeltaan, kauniilla, kylläisellä, harmaalla hevosella mukanaan kaksi

husaria. Upseeri, sotamiehet ja heidän hevosensa olivat tyytyväisen ja

keikarimaisen näköisiä.

Tämä oli vielä sitä sodan alkuaikaa, jolloin joukot olivat täydessä

kunnossa, heidän toimintansa pelkkää tarkastuskatselmusta, puvuissa

vain korea sotaisuuden leima ja mielissä sen iloisuuden ja

yrittelijäisyyden tunne, joka on aina huomattavissa sodan alkupuolella.

Ranskalaisen everstin oli vaikea pidättää haukotustaan, mutta hän oli

kohtelias ja nähtävästi käsitti täydelleen Balashevin merkityksen. Hän

vei hänet sotamiestensä ohi ketjun taa ja ilmotti täällä, että hänen

halunsa tulla esitetyksi keisarille tulee luultavasti heti täytetyksi,

koska keisarillinen kortteeri, mikäli hän tiesi, ei ollut etäällä.

He ajoivat Rykontyn kylän läpi ranskalaisten hevosparvien, vartijoiden

ja sotamiesten ohi, jotka tekivät kunniaa everstilleen ja uteliaina

tähystelivät venäläisiä pukuja. Viimein he saapuivat kylän toiseen

laitaan. Everstin sanojen mukaan majaili kahden kilometrin päässä

divisioonan päällikkö, joka ottaa vastaan Balashevin ja toimittaa hänet

perille.

Aurinko oli jo ylhäällä ja loi kimaltelevat säteensä vihreille

nurmille.

Tuskin olivat he ehtineet erään töyräällä olevan majatalon taa, kun he

näkivät vastassaan töyrään rinteellä parven ratsastajia, joiden

etunenässä ajoi pikimustalla hevosella auringon säteistä välkkyvin

valjain kookas mies, päässä töyhtölakki, mustan tukan kiemurat

harteilla hulmuten, päällä punainen mantteli ja pitkät sääret etunojaan

pinnistettyinä, kuten ranskalaisten on tapa ratsastaa. Tämä mies ajoi

neliä Balashevia vastaan hulmuavin höyhenin ja kesäkuun kirkkaan

auringon säteistä kimaltelevin jalokivin ja kultaisin koristenauhoin.

Balashef oli saapunut kahden hevosen pituuden päähän vastaansa

nelistävästä ratsastajasta, jonka kasvoilla lepäsi teatterimaisen

juhlallinen leima ja asuna kuulsivat rannerenkaat, höyhenet,

kaulaketjut ja kulta, kun Jullner, ranskalainen eversti,

kunnioittavasti kuiskasi: "_le roi de Naples_"[10] Tämä oli todellakin

Murat. jota nimitettiin Neapelin kuninkaaksi. Vaikka oli aivan

käsittämätöntä, miksi hän oli Neapelin kuningas, nimitettiin häntä

kuitenkin siksi ja ollen itsekin siitä vakuutettu oli hänellä entistään

juhlallisempi ja arvokkaampi muoto. Hän oli niin varmasti vakuutettu

siitä, että hän todellakin on Neapelin kuningas, että kun hänen

kävellessään puolisoineen Neapelin kadulla lähtönsä edellisenä päivänä

kaupungista muutamat italialaiset huusivat hänelle: "_viva il re_!"[11]

sanoi hän surullisesti hymyillen puolisolleen: "_très malheureux, ils

ne savent pas que je les quitte demain_!"[12]

Mutta vaikka hän vahvasti uskoikin, että hän oli Neapelin kuningas ja

että häntä säälitti hylkäämiensä alamaisten syvä suru, niin hän viime

aikoina, sen jälkeen kun hänen oli käsketty astua palvelukseen ja

etenkin sen jälkeen, kun hän oli tavannut Napoleonin Danzigissa,

jolloin keisarillinen lanko oli hänelle sanonut: "_je vous ai fait roi

pour régner à ma manière, mais pas à la votre_"![13] -- kävi hän

iloisesti käsiksi tuttuun toimeensa ja kylläiseksi syöneen, mutta ei

pahasti lihoneen hevosen lailla, joka tuntee olevansa valjaissa, alkoi

teutaroida aisoissa, koristella itseään mitä kirjavimmin ja kalleimmin

ja ratsastella iloisena ja tyytyväisenä Puolan teitä itsekään

tietämättä, mihin ja miksi.

Huomattuaan venäläisen kenraalin kiemautti hän kuninkaallisen

juhlallisesti päänsä taapäin, jolloin harteille valuva tukka heilahti,

ja loi kysyvän katseen ranskalaiseen everstiin. Eversti ilmotti

kunnioittavasti Hänen Majesteetilleen Balashevin tarkotuksen, mutta

sukunimeä ei osannut ääntää.

-- _De Bal-machève!_ -- sanoi kuningas rohkeasti voittaen vaikeuden,

joka oli haitannut everstiä, -- _charmé de faire votre connaissance,

général_,[14] -- lisäsi hän kuninkaallisen armollisella

kädenliikkeellä.

Niin pian kuin kuningas alkoi puhua kovalla äänellä ja nopeasti, ei

hänessä huomannut jälkeäkään kuninkaallisesta arvokkuudesta, vaan hänen

esiintymisensä siirtyi hänen itsensä sitä huomaamatta hyväntahtoisen,

tuttavallisen seurustelun piiriin. Hän laski kätensä Balashevin ratsun

kaulalle.

-- _Eh bien, général, tout est à la guerre, à ce qu'il parait_,[15] --

sanoi hän aivan kuin valitellen tapausta, jota hän ei kyennyt

arvostelemaan.

-- _Sire_, -- vastasi Balashef, -- _l'Empereur mon maître ne désire

point la guerre, et comme Votre Majesté le voit_,[16] -- puheli

Balashef käyttäen kaikkia _Votre Majestén_ muotoja puhuessaan henkilön

kanssa, jolle tämmöinen arvonimi on vielä uutta.

Muratin kasvoilta loisti tyhmä tyytyväisyys sillä aikaa, kun hän

kuunteli _monsieur de Balachoff_.[17] _Ho royauté oblige_[18]

kuninkaana ja liittolaisena hän tunsi tarvetta keskustella Aleksanterin

lähettilään kanssa valtakunnallisista asioista. Hän laskeutui ratsulta

ja tartuttuaan Balashevin kainaloon ja siirryttyään muutaman askeleen

syrjemmä kunnioittavasti odottavasta seurueestaan hän alkoi kävellä

hänen kanssaan edestakasin koko ajan koettaen puhua merkitsevästi. Hän

huomautti siitä, että keisari Napoleon oli loukkautunut vaatimuksesta

poistaa sotajoukot Preussista ja erittäinkin, kun tuo vaatimus oli

tehty kaikkien tieten ja kun sillä oli loukattu Ranskan arvoa.

Balashef sanoi, ettei vaatimuksessa ollut mitään loukkaavaa, koska...

Murat keskeytti hänet.

-- Te siis ette pidä syypäänä Aleksanteria? -- sanoi hän äkkiä suopean

tyhmästi hymyillen.

Balashef mainitsi, mistä syystä hän tosiaankin oletti, että sodan

alkaja oli Napoleon.

-- _Ek, mon cher général_, -- keskeytti Murat hänet taas, -- _je désire

de tout mon coeur, que les Empereurs s'arrangent entre eux, et que la

guerre commencée malgré moi se termine le plus tôt prosible_,[19] --

sanoi hän sellaisten palvelijoiden puhelutavalla, jotka tahtovat pysyä

hyvinä ystävinä, vaikka heidän herransa ovatkin riidassa.

Sitte hän siirtyi kyselemään suuriruhtinaasta, tämän terveydestä ja sen

ajan muistoista, jonka hän oli hauskasti ja iloisesti viettänyt viime

mainitun kanssa Neapelissa. Mutta yht'äkkiä, ikäänkuin muistaen

kuninkaallisen arvonsa oikaisi Murat vartalonsa, otti saman asennon,

jossa hän oli seissut kruunauksessa ja sanoi oikealla kädellään

viittoen:

-- _Je ne vous retiens plus, général; je souhaite le succès de votre

mission_[20] -- ja punaisen manttelin heiluessa, sulkien ja kalliiden

korujen kimaltaessa hän poistui kunnioittavasti odottavaan

seurueeseensa.

Balashef ratsasti edelleen ja otaksui Muratin sanoista päättäen

hyvinkin pian tulevansa esitetyksi itselleen Napoleonille. Mutta

Napoleonin pikaisen tapaamisen asemasta pidättivät häntä Davoustin

jalka-armeijaosaston vartiomiehet seuraavan kylän luona, kuten

etujoukkoketjussakin ja vasta kun armeijaosaston komentajan adjutantti

oli kutsuttu paikalle, vei tämä hänet kylään marsalkka Davoustin luo.

Sota ja rauha III · 第 8 / 103 题