Mrs Bellew istui vuoteellaan ja silitteli rypistyneitä kirjelappuja;
hänen vieressään oli hänen jalokivilippaansa. Hän otti siitä
ametistikaulanauhan, smaragdimedaljongin ja timanttisormuksen, kääri ne
pumpuliin ja sulki kirjekuoren. Toiset jalokivet hän yhden kerrallaan
pudotti helmaansa ja jäi niitä katselemaan. Vihdoin hän pani kaksi
medaljongia ja kaksi sormusta takaisin lippaaseen, sulki muut pieneen
vihreään rasiaan, otti sen ynnä kirjekuoren ja meni ulos. Hän huusi
luokseen ajurin, ajoi postitoimistoon ja lähetti seuraavan sähkösanoman:
_Pendyce, Stoalaisten klubi_.
Ole ateljeessa kuudesta seitsemään -- _H_.
Postitoimistosta hän ajoi jalokivikauppiaan luo, ja moni mies, joka
näki hänen menevän ohitseen punoittavin poskin ja silmin, jotka
loistivat niin kuumeisesti kuin olisi tuli palanut hänen sisässään,
kääntyi hänen jälkeensä ja suri katkerasti, ettei tuntenut kuka hän oli
eikä minne hän meni. Jalokivikauppias otti kivet vihreästä rasiasta,
punnitsi ne yhden kerrallaan ja tutki niitä kauan suurennuslasillaan.
Hän oli pieni mies, jolla oli keltaiset, ryppyiset kasvot ja pieni
harva parta, ja kun hän oli itsekseen päättänyt, minkä summan hän
aikoi tarjota, hän katseli asiakastansa valmiina lausumaan pienemmän.
Mrs Bellew istui tiskin ääressä nojaten siihen kyynärpäätään, leuka
kämmenellä ja katsoi kauppiaaseen. Tämä päätti kuitenkin mainita oikean
summan.
"Onko siinä kaikki?"
"Kyllä, rouva; enempää en voi tarjota."
"Hyvä on, mutta minun täytyy saada rahat nyt samalla."
Jalokivikauppias räpytteli silmiään.
"Se on suuri summa", sanoi hän -- "epätavallinen. Minulla ei ole niin
suurta määrää täällä."
"Tehkää siinä tapauksessa niin hyvin ja lähettäkää sitä hakemaan, tai
minun täytyy mennä muuanne."
Jalokivikauppias risti kätensä ja hieroi niitä hermostuneesti
vastakkain.
"Suokaa anteeksi -- hetkinen -- minun täytyy neuvotella kumppanini
kanssa."
Hän poistui, ja etäältä hän kumppaneineen hermostuneesti vakoili
mrs Bellew'ta. Hän palasi väkinäisesti hymyillen. Mrs Bellew istui
entisellä paikallaan.
"Sattuu niin hyvin, että meillä on juuri tuo summa täällä, rouva."
"Antakaa minulle seteleitä, pyydän, ja arkki paperia."
Kauppias toi ne.
Mrs Bellew kirjoitti kirjeen, pani sen ynnä setelit mukanaan tuomaansa
isoon kirjekuoreen, kirjoitti osoitteen ja sinetöi kirjeen.
"Kutsukaa ajuri, pyydän!"
Kauppias kutsui ajurin.
"Chelsea Embankment!"
Hän ajoi pois.
Taaskin ihmiset katsoivat hänen jälkeensä, kun hän ajoi pitkin
katuja, joilla kuhisi väkijoukkoja ja ajoneuvoja. Ajuri, joka jätti
hänet Albert-sillan läheisyyteen, katseli vuoroin kourassaan olevia
rahoja, vuoroin kyydittäväänsä, ja viedessään vaununsa takaisin
seisontapaikkaan hän heilautti peukaloaan hänen jälkeensä.
Mrs Bellew kulki kiireesti seuraavaan kadunkulmaan, kääntyi siinä
ja pysähtyi äkkiä pienen puutarhan eteen, missä oli kolme poppelia
rivissä. Hän avasi viivyttelemättä sen vihreän veräjän, ja meni polkua
myöten ensimmäisen vihreän oven luo, joita oli kolme vierekkäin.
Taiteilijan näköinen parrakas nuori mies, joka seisoi viimeisen oven
takana, katseli häntä, huulilla ymmärtävä hymy. Mrs Bellew otti esiin
avaimen, pisti sen reikään, avasi oven ja meni sisään.
Tämä näky näytti antaneen taiteilijalle aatteen. Hän työnsi ovensa
auki, toi telineen ja kankaan ulos ja asettaen ne niin, että hän
saattoi nähdä oven, mistä mrs Bellew oli mennyt sisään, hän alkoi
piirustaa.
Vanha kivinen kaivo, jonka kannella oli kolme kivistä sammakkoa,
oli puutarhassa lähellä samaa nurkkaa, ja sen takana oli kukkiva
viinimarjapensas ja sen takana taas vihreä ovi, mihin päivänpaiste
vinosti lankesi. Taiteilija työskenteli tunnin ajan, sitten hän pani
telineen syrjään ja meni juomaan teetään.
Mrs Bellew tuli ovesta heti hänen mentyään. Hän sulki oven takanaan
ja seisoi hiljaa. Hän otti taskustaan ison kuoren ja pudotti sen
kirjelaatikkoon; sitten hän kumartui maahan, otti oksan ja pisti sen
rakoon, joten kansi ei päässyt rämähtäen putoamaan. Tehtyään tämän
hän siveli käsillään kasvojaan ja rintaansa ikäänkuin pyyhkäistäkseen
jotakin yltään ja käveli pois. Ulkoveräjän tuolla puolen hän kääntyi
vasemmalle ja käveli samaa katua takaisin virralle. Hän käveli
verkkaan, nauttivasti ympärilleen katsellen. Pari kertaa hän pysähtyi
ja veti syvän henkäyksen, ikäänkuin ei voisi saada kyllikseen ilmaa.
Hän meni Embankmentille saakka ja seisoi siinä, nojaten kyynärpäitään
kaiteeseen. Etusormensa ja peukalonsa välissä hänellä oli pieni
esine, josta auringonsäteet heijastuivat. Se oli avain. Verkkaisesti,
nauttivasti hän ojensi kätensä yli veden, erotti peukalonsa ja
etusormensa ja antoi avaimen pudota.