PUISTO

Joka vuoden toukokuussa tulee päivä, jolloin Hyde Park on kuin lumottu.

Viileä tuulenhenki lepahduttaa lehtiä, helteinen aurinko välkkää Long

Waterilla, joka oksalla, joka ruohonkorressa. Linnut laulavat pienten

sydäntensä yltäkylläisyydestä, soittokunta antaa iloisimpien säveltensä

kaikua, vaaleat hattarat kiitävät kilpaa korkealla sinisellä taivaalla.

Tarkkaan ei voi sanoa, miksi ja millä lailla tämä päivä eroaa

edelläkäyneistä ja myöhemmin tulevista; on kuin puisto puhuisi: "Tänään

minä elän; mennyt on mennyttä; tulevasta minä en välitä!"

Ja ne, jotka tänä päivänä sattumalta joutuvat puistoon, eivät voi olla

joutumatta lumouksen valtaan. Heidän askeleensa vilkastuvat, heidän

liepeensä liehuvat, heidän keppinsä heiluvat, heidän silmänsäkin

loistavat -- silmät, jotka ovat niin tylstyneet katujen katselemisesta;

ja jokainen, jolla on lemmitty, ajattelee häntä ja käy hänen kanssaan

milloin missäkin keskellä vaeltavaa joukkoa. Näille puisto ja kaikki

siellä käyvät lempeätunteiset kuolevaiset nyökäyttävät päätään ja

hymyilevät.

Iltapäivällä oli lady Maldenin luona Prince's Gatella ollut kokous,

missä on käsitelty työläisnaisten asemaa. Siellä oli syntynyt

jonkin verran kiihkeä keskustelu, sillä eräs henkilö oli noussut

ja todistanut jotakuinkin kumoamattomasti, että työläisnaisilla ei

ollut minkäänlaista asemaa ensinkään. Gregory Vigil ja mrs Shortman

olivat yhdessä poistuneet tästä kokouksesta ja sivuutettuaan

Serpentine-lammikon he oikaisivat nurmikon poikki.

"Mrs Shortman", sanoi Gregory, "emmekö me teistä ole hiukan hulluja

kaikki?"

Hän kantoi hattua kädessään, ja hänen kaunis harmahtava tukkansa, joka

oli pörröttynyt kokouksen kiihotuksessa, ei ollut vielä laskeutunut

alalleen hänen päähänsä.

"Niin, mr Vigil, minä en oikein --"

"Me _olemme_ kaikki hiukan hulluja! Mitä tuo lady Malden oikein

tarkoitti moista puhuessaan? Minä inhoan häntä."

"Oh, mr Vigil! Hän tarkoittaa niin hyvää!"

"Tarkoittaa hyvää?" matki Gregory. "Minä inhoan häntä! Miksi

menimmekään hänen ilkeään salonkiinsa? Katsokaa tuota taivasta!"

Mrs Shortman katsoi taivaaseen.

"Mutta, mr Vigil", sanoi hän vakavasti, "muuten eivät asiat koskaan

tulisi toimitetuiksi. Toisinaan minusta tuntuu, kuin te katselisitte

kaikkea liiaksi siltä kannalta kuin niiden _pitäisi_ olla!"

"Linnunrata!" sanoi Gregory.

Mrs Shortman nyrpisti suutaan; hän tunsi, että hänen oli mahdoton

tottua Gregoryn pilantekotapaan.

He olivat harvasanaisia loppumatkallaan Y.N.L.P:hen, missä miss Mallow

istui kirjoituskoneensa ääressä ja luki novellia.

"Täällä on useampia kirjeitä teille, mr Vigil."

"Mrs Shortman sanoo, että minä olen epäkäytännöllinen", vastasi

Gregory. "Onko se totta, miss Mallow?"

Miss Mallow'n poskien puna levisi hänen viettäville olkapäilleen saakka.

"Oi, ei. Te olette erinomaisen käytännöllinen, mutta -- kenties --

enhän minä tiedä, mutta kenties te koetatte aikaansaada mahdottomia, mr

Vigil."

"Bilcock Buildings!"

Oli minuutin hiljaisuus. Sitten alkoi mrs Shortman kirjoituspöytänsä

ääressä sanella, ja kirjoituskone rupesi nakuttamaan.

Avattu kirje edessään istui Gregory nojaten päätä käsiinsä. Ääni

lakkasi kuulumasta, kirjoituskone lakkasi nakuttamasta, mutta Gregory

ei liikahtanut. Kääntyen hieman istuimillaan katsoivat molemmat naiset

häntä. Heidän silmänsä kohtasivat toisensa ja kääntyivät heti muuanne.

Muutama hetki myöhemmin he taas jäivät katsomaan häntä. Yhä vieläkään

ei Gregory liikahtanut. Arka huomauttamisen halu alkoi viritä kummankin

naisen silmissä.

"Mr Vigil", sanoi mrs Shortman lopuksi. "Mr Vigil, luuletteko --"

Gregory kohotti kasvonsa; ne olivat punastuneet tukanrajaan saakka.

"Lukekaa tämä, mrs Shortman!"

Ojentaen tälle vaaleanharmaan kirjepaperin, jossa oli kotkan kuva

ja tunnuslause _Strenuus aureaque penna_ hän nousi ja alkoi astua

edestakaisin huoneessa. Ja sillä välin kuin hän pitkin, kevein askelin

käveli edestakaisin, kirjoituspöydän ääressä istuva nainen luki

tarkkaan läpi kirjeen ja konekirjoittajatar istui liikkumattomana,

punastunein ja kateellisin kasvoin.

Mrs Shortman taittoi kirjeen kokoon, asetti sen pöydälle ja sanoi

katsettaan kohottamatta:

"Tietenkin asia on hyvin paha tuolle tyttöparalle, mutta, mr Vigil,

niin täytyy tosiaankin _aina_ olla, jotta estettäisiin --"

Gregory pysähtyi, ja hänen loistavat silmänsä hämmensivät mrs

Shortmanin; ne näyttivät hänestä epäkäytännöllisiltä. Hän jatkoi

painokkaasti:

"Ellei siitä seuraisi mitään häpeää, ei olisi mitään mahdollisuutta

ehkäistä sitä. Minä tunnen maaseudun paremmin kuin te, mr Vigil."

Gregory nosti kädet korviinsa.

"Meidän täytyy heti hankkia hänelle jokin paikka."

Akkuna oli selkosen selällään, niin ettei hän voinut työntää

sitä enemmän auki, ja hän seisoi siinä kuin katsellen äskeistä

kohtaa taivaalla. Ja taivas oli hyvin sininen, ja suuria valkoisia

hattaralintuja kiiti sen yli.

Hän kääntyi akkunasta pois ja avasi toisen kirjeen.

Lincoln's Inn Fields 24 p. toukok. 1892.

Parahin Vigil!

Tavatessani eilen holhokkisi sain häneltä kuulla, ettei hän

ole kertonut sinulle erästä seikkaa, mikä -- kuten pelkään --

tulee suuresti huolettamaan sinua. Minä kysyin häneltä suoraan,

toivoiko hän, että sinut pidettäisiin jutusta erillä, ja hän

vastasi: 'On parempi, että hän saa sen tietää, mutta minä olen

pahoillani hänen puolestaan.' Pääasia on seuraava: Bellew on joko

saanut vainua siitä, että me pidämme häntä silmällä, tai on joku

juorunnut siitä hänelle, joka tapauksessa hän on ehtinyt ennen

meitä, pannut alulle oikeusjutun holhokkiasi vastaan ja sekoittanut

George Pendycen juttuun. George näytti minulle haasteen. Jos se

käy välttämättömäksi, on hän valmis vannomaan, että syytös on

perusteeton. Hän tietysti asettuu 'kunnianmiehen' tavan mukaiselle

kannalle.

Minä menin heti tapaamaan holhokkiasi. Hän tunnusti syytöksen

oikeaksi. Minä kysyin häneltä, halusiko hän puolustautua ja tehdä

vastasyytteen miestään vastaan. Tähän hän sanoi: 'Se on minulle

täydellisesti yhdentekevää.' Minä en saanut hänen suustaan

mitään muuta kuin tämän, ja vaikka se kuului kummalta, niin minä

luulen, että se on totta. Hän näyttää olevan välinpitämättömässä

mielentilassa ja tuntee tuskin mitään erikoista vihamielisyyttä

miestään kohtaan.

Haluan tavata sinua, mutta vasta sitten, kun olet huolellisesti

harkinnut tämän asian. Velvollisuuteni on kiinnittää huomiotasi

eräisiin seikkoihin. Jos oikeusjuttu tulee käyntiin, on se oleva

hyvin epämiellyttävä Georgelle ja vielä epämiellyttävämpi,

milteipä tuhoisa, hänen omaisilleen. Syyttömät saavat tällaisissa

tapauksissa melkein aina kärsiä eniten. Jos vastasyyte nostetaan,

tulee siitä asianomaisten yhteiskunnallisen aseman vuoksi heti

_cause celèbre_ ja se tulee otaksuttavasti antamaan puheenaihetta

oikeusistuimelle ja päivälehdistölle useammaksi päiväksi,

kenties pitemmäksikin ajaksi, ja sinä tiedät, mitä se merkitsee.

Ja taas puolustautumatta jääminen sotii, katsoen siihen mitä

on tiedossamme, siveellistä näkökantaa lukuunottamattakin,

taisteluvaistojani vastaan. Minä neuvoisin senvuoksi tekemään

kaiken, mikä mahdollista on, jotta estettäisiin juttu ensinkään

tulemasta oikeuden eteen.

Minä olen neljätoista vuotta vanhempi mies kuin sinä. Minä tunnen

vilpitöntä kunnioitusta sinua kohtaan ja haluaisin säästää sinua

kärsimykseltä. Kohtauksiemme kuluessa olen varsin tarkkaan

huomioinut holhokkiasi, ja vaikka minä kenties loukkaan sinua, aion

nyt puhua suuni puhtaaksi. Mrs Bellew on varsin merkillinen nainen.

Muutamain minun läsnäollessani tekemäisi vihjausten perusteella

uskon, että sinulla on hänestä tuiki väärä käsitys. Luullakseni

hän kuuluu niihin intohimoisiin luonteisiin, joihin me turhaan

haaskaamme arvostelujamme, moitteitamme, jopa myötätuntoammekin.

Jos tällainen nainen kuuluu maalaissukuun ja olosuhteitten kautta

joutuu seuraelämään, tulee hän aina herättämään huomiota. Jos sinä

selvittäisit tämän itsellesi, niin sinä luullakseni säästäisit

itseltäsi tuntuvasti kärsimystä. Lyhyesti sanoen minä pyydän sinua

olemaan ottamatta häntä ja hänen olosuhteitaan liika vakavasti. On

aina olemassa koko joukko sellaisia miehiä ja naisia kuin hänen

miehensä ja hän, ja he tulevat aina suuremmassa tai vähemmässä

määrässä olemaan julkisen huomion esineinä. Jos muut painuvatkin

pohjaan, pysyy hän kyllä pinnalla, yksinkertaisesti koska hän ei

voi sille mitään. Haluaisin, että sinä näkisit asiat sellaisina

kuin ne ovat.

Uudelleen pyydän sinua, rakas Vigil, suomaan minulle anteeksi, että

kirjoitan sinulle näin, ja uskomaan, että ainoa haluni on säästää

sinulta turhaa kärsimystä.

Tule tapaamaan minua niin pian kuin olet miettinyt asiaa.

Sinun harras ystäväsi _Edmund Paramor_.

Gregory liikahti kuin sokea ihminen. Molemmat naiset olivat heti

jalkeilla.

"Mikä teidän on, mr Vigil? Voimmeko auttaa teitä?"

"Kiitos, ei se ole mitään. Olen saanut eräitä huonoja uutisia. Aion

mennä hengittämään vähän raitista ilmaa. Minä en tule takaisin enää

tänään."

Hän otti hattunsa ja meni.

Hän käveli puistoa kohti, tietämättään hakien väljintä paikkaa,

raikkainta ilmaa. Hän oli liittänyt kätensä yhteen selkänsä taakse,

hänen päänsä oli kumarruksissa. Ja luonto kun ennen kaikkea on

ironinen, sattui, että hän pyrki puistoon juuri tänään, kun se oli

iloisimmillaan. Ja kaukana puistossa, niin lähellä keskustaa kuin

mahdollista, hän panihe pitkäkseen nurmikolle. Pitkän hetken hän makasi

liikkumatta pidellen käsiä silmillään, ja huolimatta mr Paramorin

huomautuksesta, että hänen kärsimyksensä oli turha, hän kärsi.

Eniten hän kärsi täydellisestä yksinäisyydestään, sillä hän oli hyvin

yksinäinen mies, ja nyt hän oli kadottanut sen, minkä hän uskoi

omistavansa. On vaikeata eritellä kärsimystä, vaikeata sanoa, kuinka

paljon hän kärsi, koska hän rakastuneena tuohon naiseen oli salassa

ajatellut saavansa hiukkasen vastarakkautta, ja kuinka paljon hän

kärsi siitä, että hänen yksityinen kuvansa hänestä, kuva, jonka hän

itsekseen oli maalannut, oli veitsellä raadeltu rikki. Ja hän makasi

ensin kasvoillaan, sitten selällään, yhä pitäen kättä silmillään.

Ja hänen ympärillään makasi muita miehiä ruohikossa, ja toiset

olivat yksinäisiä, toiset nälkäisiä ja jotkut nukkuivat; ja toiset

makasivat siinä, koska oli miellyttävää olla joutilaina ja paistattaa

päivää; ja muutamien vieressä makasivat heidän tyttönsä, ja näitä ei

Gregory sietänyt nähdä, sillä hänen sielunsa ja aistinsa isosivat.

Viereisillä istutuksilla oli kyyhkysiä, jotka eivät hetkeksikään

lakanneet kuhertelemasta. Hetkeksikään eivät rastaat lopettaneet

lemmenlaulujaan eikä aurinko helteistä, suloista paistettaan eivätkä

hattarat lemmenleikkiään ylhäällä taivaalla. Oli päivä, joka oli vailla

menneisyyttä ja vailla tulevaisuutta, ja silloin ei ihmisen ole hyvä

olla yksinään. Eikä kukaan mies katsonut häneen, koska se ei ollut

kenenkään miehen asia, mutta siellä täällä joku nainen loi silmäyksen

tähän solakkaan mieheen, jolla oli käsi silmillä, ja ihmetteli kenties,

mitä käden takana mahtoi olla. Jos he olisivat sen tienneet, olisivat

he hymyilleet naishymyään, kun hän niin oli saattanut yhdestä heistä

erehtyä.

Gregory makasi aivan hiljaa, katsellen, ja koska hän oli uskollinen

sielu, ei hän moittinut naista, vaan kuin jousi, jota on jännitetty

liikaa, palasi hänen mielensä hyvin, hyvin hitaasti entiselleen, ja

koska hän ei sietänyt nähdä asioita semmoisina kuin ne olivat, alkoi

hän taas nähdä ne semmoisina kuin ne eivät olleet.

"Hänet on pakotettu tähän", ajatteli hän. "Syy on George Pendycen.

Minun silmissäni hän on, hänen täytyy olla, sama kuin ennen."

Hän kääntyi taas kasvoilleen. Ja pian isännästään eksynyt koira

haisteli hänen kenkiään ja asettui istumaan vähän matkan päähän

odottamaan, että Gregory jotenkin auttaisi sitä, sillä sen vainu sanoi,

että hän kuului senlaatuisiin ihmisiin.