Mrs Pendyce, joka miehensä toivomuksen mukaisesti yhä asusti samassa
huoneessa kuin tämä, valitsi mr Pendycen vuoteestanousun edellä käyvän
kymmenen minuuttia esittääkseen hänelle Gregoryn päätöksen. Hetki oli
suotuisa, sillä mr Pendyce oli vain puoleksi hereillä.
"Horace", virkkoi mrs Pendyce, ja hänen kasvonsa näyttivät nuorilta
ja levottomilta, "Grig sanoo, että Helen Bellew'n ei pidä enää jäädä
nykyiseen asemaansa. Tietysti minä kerroin hänelle, että se pahoittaisi
sinua, mutta Grig sanoo, että hän ei voi edelleen olla näin, että hänen
yksinkertaisesti pitää ottaa avioero kapteeni Bellew'sta."
Mr Pendyce makasi selällään.
"Mitä nyt?" hän virkkoi.
Mrs Pendyce jatkoi:
"Minä tiesin, että se pahoittaisi sinua; mutta minusta tosiaankin" --
hän kiinnitti silmänsä kattoon -- "meidän pitäisi ajatella vain häntä".
Kartanonherra nousi istumaan.
"Mitä sinä sanot Bellew'sta?" hän virkkoi.
Mrs Pendyce jatkoi raukealla äänellä ja silmiään liikuttamatta:
"Älä nyt suutu enemmän kuin on tarpeellista, rakas ystävä, se _on_
niin ikävää. Jos Grig sanoo, että hänen pitää ottaa avioero kapteeni
Bellew'sta, niin minä olen varma, että hänen pitää."
Horace Pendyce pudottautui tömähtäen pielukselle, ja hänkin makasi
silmät kattoon kiinnitettyinä.
"Ottaako avioero hänestä?" hän virkkoi. "Luulisinpa niin! Se mies
pitäisi hirttää, moinen lurjus. Kerroinhan sinulle, kuinka hän toissa
iltana oli ajaa minun ylitseni. Hän elää aivan kuin häntä haluttaa ja
on koko naapuristolle esimerkkinä paholaisen konsteissa. Ellen minä
olisi pitänyt varaani, olisi hän kaatanut minut kuin keilan ja Been
kaupanpäällisiksi."
Mrs Pendyce huokasi.
"Vaara _oli_ lähellä", hän virkkoi.
"Ottaako avioero hänestä", päätteli mr Pendyce, "luulisinpa niin! Hänen
olisi pitänyt ottaa avioero hänestä jo kauan sitten! Vaara oli niin
lähellä kuin ikinä mahdollista; vain askel eteenpäin, niin jalkani
olisi katkennut!"
Mrs Pendyce käänsi katseensa katosta.
"Ensin", hän virkkoi, "minä ajattelin, oliko se aivan -- mutta minä
olen hyvin iloinen, että sinä otat asian tältä kannalta".
"Otan asian! Voin sanoa sen sinulle, Margery, tämäntapainen asia panee
ihmisen ajattelemaan. Koko ajan kuin Barter eilen saarnasi, minä
ajattelin, mitä ihmettä tälle maatilalle olisi tapahtunut, jos -- jos
--" Ja hän katseli ympärilleen rypistellen kulmiaan. "Asioiden ollessa
nykyiselläkin kannallaan minä saan vain kaiken menemään tasan. Mitä
Georgeen tulee, niin hän pystyy tällä hetkellä sitä hoitamaan yhtä
vähän kuin sinä; hän aiheuttaisi tuhansien tappioita."
"Minä pelkään, että George on liian paljon Lontoossa. Tästä syystä minä
ajattelin -- minä pelkään, että hän liian paljon seurustelee --"
Mrs Pendyce keskeytti; puna peitti hänen poskensa; hän oli nipistänyt
itseään lujasti lakanoitten alla.
"George", virkkoi mr Pendyce, jatkaen omia mietteitään, "on vailla
älyä. Hän ei koskaan selviytyisi sellaisesta miehestä kuin Peacock --
ja sinä yllytät häntä! Hänen pitäisi mennä naimisiin ja kotiutua."
Mrs Pendyce, jonka poskien puna haihtui, sanoi:
"George muistuttaa paljon Hubert-raukkaa."
Horace Pendyce veti kellonsa pieluksen alta.
"Oh!" Mutta hän pidätti jatkon: "sinun sukusi!" sillä Hubert Totteridge
ei ollut vielä ollut vuottakaan vainajana. "Kymmenen minuuttia vailla
kahdeksan. Sinä pidätät minua puheillasi; minun pitäisi jo olla
kylvyssä."
Verhottuna pyjama-pukuun, jossa oli hyvin leveät siniset juovat, silmät
harmaina, viikset harmaina, hoikkana ja suoraselkäisenä hän seisahtui
ovelle.
"Tytöillä ei ole hituistakaan mielikuvitusta. Mitä luulet Been
sanoneen? 'Minä toivon, ettei hän myöhästynyt junasta.' Myöhästynyt
junasta! Hyvä Jumala! Ja minä olin vähällä -- olin vähällä --"
Kartanonherra ei lopettanut lausettaan; mitkään muut sanat kuin
raaoilta ja hillittömiltä tuntuvat eivät olisi riittävästi tulkinneet
hänen käsitystään väittämänsä vaaran suuruudesta, ja hänen luontoaan ja
kasvatustaan vastaan soti liioitella ruumiillista uhkaa.
Murkinalla hän oli tavallista ystävällisempi Gregorylle, joka aikoi
lähteä ensimmäisessä junassa. Mr Pendyce kohteli yleensä häntä
pikemminkin epäluuloisesti, kuten vaimon serkkua kohdellaan, varsinkin
jos tällä on huumorin tajua.
"Oikein kelpo mies", oli hänen tapansa sanoa hänestä, "mutta radikaali
läpikotaisin". Mitään muuta nimitystä hän ei keksinyt Gregoryn
omituisuuksille.
Gregory lähti vihjaamatta sen enempää käyntinsä tarkoitukseen.
Ratsupoika kyyditsi hänet asemalle vaunuissa, ja hän istui niissä
hattu kädessään ja pää avonaisena akkunan ääressä, kuin tahtoen
tuulen puhaltavan pois jotain hänen aivoistaan. Ja koko matkan ajan,
kaupunkiin saakka, hän katsoi ulos akkunasta, ja puoleksi humoristiset,
puoleksi huolestuneet ilmeet vaihtelivat hänen kasvoillaan. Kuin
verkkaan aukikierretty panoraama ilmestyi hänen katseensa eteen
herraskartano herraskartanon, kirkko kirkon jälkeen syksyisessä
päivänpaisteessa, pensasrivien ja lehtojen välissä, jotka olivat
ylt'yleensä ruskeata ja kultaa; ja kaukana kohoavalla kummulla kulki
verkkaan kyntömies, varjokuvan lailla taivasta vasten näkyen.
Asemalta hän lähti ajurilla asianajajansa luo Lincoln's Inn Fieldsiin.
Hänet vietiin huoneeseen, josta puuttuivat kaikki lainopilliset
lisäkkeet, lukuunottamatta sarjaa Oikeudenpäätöksiä ja orvokkikimppua,
joka oli tuoreella vedellä täytetyssä lasissa. Edmund Paramor, "Paramor
& Herringin" vanhempi osakas, sileäksi ajeltu kuusikymmenvuotias, jonka
teräksenharmaa tukka oli suittu ylös otsalta kuin kukonharja, tervehti
häntä hymyillen.
"Ah, Vigil, kuinka voit? Tuletko maalta?"
"Worsted Skeynesistä."
"Horace Pendyce on minun asiakkaitani. Niin, miten voimme palvella
_sinua?_ Onko yhdistyksesi pulassa?"
Pehmeässä nahkatuolissa, jossa oli istunut niin monta avun hakijaa,
viipyi Gregory Vigil kokonaisen minuutin puhumatta; ja luotuaan
vieraaseensa tutkivan katseen, joka näytti tulevan suoraan sielun
syvyydestä, mr Paramor myös istui liikkumattomana ja vakavana. Tällä
hetkellä oli näiden kahden hyvin erilaisen miehen silmissä jotain
yhtäläistä, samanlaista kunniallisuutta ja samanlaisia päämääriä
ilmaiseva katse. Gregory puhui vihdoin.
"Asia on minulle tuskallinen."
Mr Paramor piirsi naaman imupaperilleen.
"Minä olen tullut puhumaan holhokkini avioerosta", jatkoi Gregory.
"Mrs Jaspar Bellew'nko?"
"Niin; hänen asemansa on sietämätön."
Mr Paramor loi häneen tutkivan katseen.
"Annas kun muistelen: hän on kai jonkin aikaa ollut miehestään
erillään."
"Kyllä; kaksi vuotta."
"Tietenkin sinä toimit hänen suostumuksellaan?"
"Minä olen puhunut hänen kanssaan."
"Kai sinä tunnet avioerolain?"
Gregory vastasi vaivautuneesti hymyillen:
"Minä en ole erikoisen selvillä siitä; minä tuskin koskaan luen
sellaisia asioita lehdestä. Minä vihaan kaikkea sellaista."
Mr Paramor hymyili taas, kävi heti vakavaksi ja sanoi:
"Meidän täytyy saada todistuksia erinäisistä seikoista. Onko sinulla
mitään todistuksia?"
Gregory sohaisi kädellään tukkaansa.
"Luullakseni siinä ei synny mitään vaikeutta", hän virkkoi, "Bellew
suostuu -- he suostuvat molemmat!"
Mr Paramor näytti hämmästyneeltä.
"Mitä se tähän kuuluu?"
Gregory keskeytti:
"Tietenkään ei voi syntyä mitään vaikeutta, kun molemmat asianomaiset
ovat halukkaat eikä mitään vastaväitteitä tehdä."
"Hyvä Jumala!" sanoi mr Paramor.
"Mutta minä olen tavannut Bellew'n; minä tapasin hänet eilen. Minä olen
varma, että saan hänet myöntämään, mitä vain tahdot!"
Mr Paramor veti henkeä hampaiden lomitse.
"Oletko koskaan", hän virkkoi kuivasti, "kuullut puhuttavan
niinsanotusta salaisesta yhteisymmärryksestä?"
Gregory nousi ja käveli edestakaisin huoneessa.
"En tietääkseni koskaan ole saanut mitään oikein tarkkaa selontekoa
asiasta", hän sanoi. "Minä vihaan koko aihetta. Minä pidän avioliittoa
pyhänä, ja kun -- minkä Luoja estäköön -- se näyttäytyy häväistyksi,
on kauheata ajatella kaikkia noita muodollisuuksia. Onhan tämä
kristillinen maa ja me kaikki lihaa ja verta. Mitä lokaa se on,
Paramor?"
Tämän purkauksen jälkeen hän taas vaipui tuoliin ja nojasi pään
käteensä. Ja omituista kyllä, mr Paramor ei hymyillyt, vaan katsoi
häneen vaivautunein silmin.
"Ei saa näyttää siltä, kuin onnettomat aviopuolisot haluaisivat erota
toisistaan", hän sanoi. "Toisen täytyy olla pidättävinään toista ja
esiintyä vääryyttä kärsineenä. Täytyy olla todistuksia aviollisesta
hairahduksesta, ja tässä tapauksessa pahoinpitelystä tai karkaamisesta.
Todistuksien täytyy olla jäävittömiä. Näin säätää laki."
Gregory virkkoi kohottamatta katsettaan:
"Mutta miksi?"
Mr Paramor otti orvokkinsa vedestä ja kohotti ne nenälleen.
"Mitä sinä sillä tarkoitat?"
"Tarkoitan: miksi tuo salakähmäinen kiertotie?"
Mr Paramorin vaivautunut katse vaihtui hämmästyttävän nopeasti takaisin
hymyksi.
"Niin", hän sanoi, "kai siveellisyyden säilyttämistä varten. Vai mitä
sinä luulet?"
"Sanotko sinä siveelliseksi sellaista ihmisten kahlehtimista, että
heitä pakotetaan tekemään syntiä päästäkseen vapaiksi toisistaan?"
Mr Paramor pyyhki pois naaman imupaperistaan.
"Minne sinä olet kadottanut huumorintajusi?" hän virkkoi.
"Minusta tässä ei ole mitään pilan aihetta, Paramor."
Mr Paramor kumartui eteenpäin.
"Rakas ystäväni", hän sanoi vakavasti. "Minä en hetkeäkään väitä,
ettei meidän järjestelmämme aiheuta suurta määrää vallan tarpeetonta
kärsimystä; minä en suinkaan sano, ettei se ole uudistuksien tarpeessa.
Useimmat lakimiehet ja kaikki ajattelevat ihmiset kyllä myöntävät, että
niin on laita. Mutta se on lavea kysymys, joka ei tässä auta meitä. Me
hoidamme puolestasi tämän jutun, jos se vain käy laatuun. Sinä olet
huonosti pannut sen alkuun, siinä kaikki. Meidän ensimmäinen tehtävämme
on kirjoittaa mrs Bellew'lle ja pyytää häntä tulemaan meitä tapaamaan.
Meidän täytyy saada Bellew vartioiduksi."
Gregory sanoi:
"Se on inhoittavaa. Eikö asiaa voida toimittaa ilman sitä?"
Mr Paramor puri etusormeaan.
"Eipä juuri", hän virkkoi. "Mutta älä ole huolissasi; me hoidamme
kaiken."
Gregory nousi ja meni akkunan luo. Hän lausui äkkiä:
"Minä en voi sietää tuota salakähmäistä tietä."
Mr Paramor hymyili.
"Jokainen kunniallinen mies tuntee niinkuin sinä", hän sanoi. "Mutta,
näetkös, meidän täytyy ajatella lakia."
Gregory huudahti taas:
"Eivätkö siis ketkään voi saada avioeroa, tekemättä itsestään
raakimuksia tai vakoojia?"
Mr Paramor lausui vakavasti:
"Se on vaikeata, kenties mahdotonta. Laki, näetkös, pohjautuu
erinäisiin periaatteisiin."
"Periaatteisiin?"
Hymy henkäili mr Paramorin huulilla, mutta haihtui heti.
"Kirkollisiin periaatteisiin, ja niiden mukaan henkilö, joka haluaa
avioeroa, _ipso facto_ menettää yhteiskunnallisen asemansa. Että heidän
täytyy tehdä itsestään vakoojia tai raakimuksia, ei tämän rinnalla ole
tärkeätä."
Gregory palasi pöydän ääreen ja peitti taas pään käsiinsä.
"Älä huoli laskea leikkiä, Paramor", hän virkkoi, "se on kaikki niin
tuskallista minulle".
Mr Paramorin katse viipyi hänen vieraansa kumartuneella päällä.
"Minä en laske leikkiä", hän sanoi. "Jumala varjelkoon! Luetko sinä
runoja?" Ja avaten laatikon hän otti sieltä punaisiin nahkakansiin
sidotun kirjan. "Tämä mies on minun mieleeni:
"Vaahtoa on elämämme.
Patsaan lailla kestää vaan
osanotto toisen tuskaan,
urhoollisuus omassaan.
"Se on minusta kaiken filosofian huippu."
"Paramor", lausui Gregory, "holhokkini on minulle hyvin rakas,
rakkaampi kuin kukaan toinen nainen, jonka tunnen. Minä olen tässä mitä
kauheimmassa pulassa. Toisella puolen on tämä kauhea salakähmäinen
puuha, joka tietysti herättää yleistä huomiota, ja toisella puolen
hänen asemansa -- kaunis, hilpeää elämää rakastava nainen, joka elää
yksin tässä Lontoossa, missä joka miehen vaistot ja joka naisen kieli
pitää häntä sopivana uhrina. Siitä minä olen äskettäin saanut vain
liiankin tuskallisen todisteen, Jumala suokoon minulle anteeksi! Jopa
minä olen neuvonut häntä menemään takaisin Bellew'n luo, mutta se ei
näytä voivan tulla kysymykseen. Mitä minun on tekeminen?"
Mr Paramor nousi. "Tiedän", hän sanoi -- "tiedän. Rakas ystäväni,
tiedän!" Ja kokonaisen minuutin hän pysyi liikkumatonna, Gregorystä
vähän pois kääntyneenä. "Hänen on parempi", sanoi hän äkkiä, "päästä
erilleen miehestään. Minä menen itse häntä tapaamaan. Koetamme säästää
häntä niin paljon kuin mahdollista. Minä menen jo tänä iltana ja annan
sinulle tiedon tuloksesta."
Kuin keskinäisestä vaistosta he tarttuivat toistensa käsiin ja
pudistivat niitä katsomatta toisiinsa. Sitten Gregory hattuunsa
tarttuen asteli ulos huoneesta.
Hän meni suoraan yhdistyksensä huoneistoon Hanover Squaren varrelle.
Se sijaitsi ylimmässä kerroksessa, korkeammalla kuin minkään muun
yhdistyksen huoneisto tässä talossa, niin korkealla, että sen
akkunoista, jotka olivat viisi jalkaa lattian yläpuolella, oikeastaan
saattoi nähdä vain taivasta.
Tyttö, jolla oli luisut olkapäät, punaiset posket ja tummat silmät,
työskenteli nurkassa kirjoituskoneen ääressä, ja kirjoituspöydän
edessä, johon valo lankesi sivulta ja joka oli täynnä valmiiksi
kirjoitettuja kuoria, vastaamattomia kirjeitä ja muutamia kappaleita
yhdistyksen julkaisuja, istui harmaahapsinen nainen, jolla oli
pitkänomaiset, laihat, ahavoituneet kasvot ja hehkuvat silmät. Hän luki
kulmat rypyssä erästä käsikirjoitusta.
"Oh, mr Vigil", sanoi hän, "olen hyvilläni teidän tulostanne. Tämä
kohta ei menettele sellaisenaan. Se ei kelpaa ensinkään."
Gregory otti käsikirjoituksen ja luki puheenalaisen kohdan.
"Tämä Eva Nevillin tapaus on niin peloittava, että me kysymme
naislukijoiltamme, jotka asuvat turvallisissa, kenties ylellisissä,
varmasti rauhallisissa kartanoissaan, mitä he olisivat tehneet, jos
he äkkiä olisivat joutuneet tämän tyttöparan asemaan -- suureen
kaupunkiin, vailla ystäviä, vailla rahaa, melkein vailla vaatteita ja
alttiina kaikille niille juonille, millä ihmisen hahmossa esiintyvät
pedot vaanivat naisiamme. Kysyköön kukin heistä itseltään: Olisinko
minä kestänyt, missä hän lankesi?"
"Ei käy ensinkään laatuun julkaista tätä", lausui nainen taas.
"Mikä vika siinä on, mrs Shortman?"
"Se on liian henkilökohtainen. Ajatelkaa lady Maldenia tai useimpia
tilaajiamme. Te ette voi edellyttää, että he saattaisivat kuvitella
olevansa Eva-raukan asemassa. Olen varma siitä, ettei se miellytä
heitä."
Gregory siveli tukkaansa,
"Onko mahdollista, etteivät he voi sietää sitä?" virkkoi hän.
"Se johtuu vain siitä, että te olette esittänyt niin kauheita
yksityiskohtia Eva-parasta."
Gregory nousi ja käveli edestakaisin huoneessa.
Mrs Shortman jatkoi:
"Siitä on niin kauan, kun te olette asunut maalla, mr Vigil, että te
ette muista kuinka asiat ovat. Minä tiedän, näettekös. Ihmiset eivät
halua tulla vaivatuiksi. Ajatelkaa sitä paitsi, kuinka vaikea heidän
on kuvitella olevansa sellaisessa asemassa. Se vain loukkaa heitä ja
vahingoittaa julkaisuamme."
Gregory sieppasi paperin ja ojensi sen tytölle, joka istui
kirjoituskoneen ääressä nurkassa.
"Olkaa niin ystävällinen ja lukekaa tämä, miss Mallow."
Tyttö luki kohottamatta katsettaan.
"No, onko asia niin kuin mrs Shortman sanoo?"
Tyttö antoi sen punastuen takaisin.
"Se on tietysti täydellinen sinänsä, mutta luullakseni mrs Shortman on
oikeassa. Se kenties loukkaa joitakuita."
Gregory meni nopeasti akkunan ääreen, tempasi sen auki ja tuijotti
taivaaseen. Molemmat naiset katsoivat hänen selkäänsä.
Mrs Shortman lausui hiljaa:
"Minä tahtoisin vain muuttaa sen 'kartanoissaan' sanan jälkeen näin
kuuluvaksi: 'eivätkö he tunne sääliä ja anteeksiantoa tätä tyttö
raukkaa kohtaan, joka suuressa kaupungissa, vailla ystäviä, vailla
rahaa, melkein vailla vaatteita, on joutunut alttiiksi kaikille
juonille, millä ihmisen hahmossa esiintyvät pedot vaanivat naisiamme',
ja lopettaisin siihen."
Gregory palasi pöydän luo.
"Ei 'anteeksiantoa'", hän sanoi, "ei 'anteeksiantoa'!"
Mrs Shortman kohotti kynäänsä.
"Te ette tiedä", sanoi hän, "kuinka ankaria siellä ollaan. Muistakaa,
että se menee moniin pappiloihin, mr Vigil. Meidän periaatteemme on
aina ollut olla hyvin varovainen. Ja te _olette_ ollut tavallista
suorasukaisempi esittäessänne tätä tapausta. Itse asiassa he eivät
voi asettautua hänen asemaansa; se on mahdotonta. Ei yksikään sadasta
naisesta voi sitä, varsinkaan niistä, jotka asuvat maalla eivätkä
koskaan ole nähneet elämää. Minä olen itse kartanonomistajan tytär."
"Ja minä papin poika", sanoi Gregory hymyillen.
Mrs Shortman katsoi häneen moittivasti.
"Leikki sikseen, mr Vigil. Lehtemme tuskin kannattaa; meillä ei
todellakaan ole varaa panna sitä alttiiksi. Minä olen viime aikoina
saanut lukuisia kirjeitä, jotka valittavat, että me esitämme tapaukset
tarpeettoman räikeästi. Tässä yksi."
Bournefieldin pappilassa 1 p. marrask.
Hyvä rouva!
Vaikka minä tunnenkin myötätuntoa teidän hyvää työtänne kohtaan,
pelkään, etten voi tilata lehteänne sen nykyisessä muodossa, se
kun ei minusta aina ole sopivaa luettavaa tytöilleni. Minusta
on yhtä vähän viisasta kuin oikein tutustuttaa heitä sellaisiin
kauhistaviin elämänkohtaloihin, olkoot ne kuinka tosia tahansa.
_Kunnioittaen Winifred Tuddenham_.
J. K. -- Minä en myöskään koskaan voisi olla varma siitä, etteivät
palvelustyttöni saisi sitä käsiinsä ja kenties turmeltuisi siitä.
"Tämä on vain tämänaamuinen."
Gregory kätki kasvot käsiinsä, ja niin istuessaan hän oli siinä
määrässä rukoilevan miehen näköinen, ettei kukaan puhunut mitään.
Vihdoin hän kohotti kasvonsa sanoakseen:
"Ei 'anteeksiantoa', mrs Shortman, ei 'anteeksiantoa'."
Mrs Shortman pyyhkäisi kynällään sanan.
"Hyvä on, mr Vigil", hän sanoi; "se onkin uskallettua".
Kirjoituskoneen pysähtynyt ääni alkoi taas kuulua nurkasta.
"Mitä tuohon juoppoustapaukseen tulee -- Millicent Porteriin -- niin
pelkään, että meillä on hyvin vähän toiveita."
Gregory kysyi:
"Mitä nyt?"
"Langennut taas; viidennen kerran."
Gregory käänsi kasvonsa akkunaan päin ja katsoi taivaaseen.
"Minun täytyy mennä tapaamaan häntä. Antakaa minulle hänen osoitteensa."
Mrs Shortman luki eräästä vihreästä kirjasta:
"'Mrs Porter, Bilcock Buildings n:o 2, Bloomsbury.' Mr Vigil!"
"Niin."
"Mr Vigil, minä toivon toisinaan, että te ette käsittelisi niin kauan
näitä toivottomia tapauksia, ne eivät koskaan näytä johtavan mihinkään
tulokseen, ja teidän aikanne on _niin_ arvokas."
"Kuinka minä voisin jättää ne sikseen, mrs Shortman? Ei siinä ole
mitään valitsemista."
"Mutta, mr Vigil, miks'ei siinä ole mitään valitsemista? Jostakin
teidän täytyy vetää raja. Suokaa anteeksi, kun sanon, että minusta te
joskus haaskaatte aikaanne."
Gregory kääntyi konekirjoittajattareen päin.
"Miss Mallow, onko mrs Shortman oikeassa! Haaskaanko minä aikaani?"
Konekirjoittajatar punastui kovasti ja sanoi katsomatta ympärilleen:
"Kuinka minä voisin sen sanoa, mr Vigil? Mutta se kuluttaa teitä."
Humoristinen ja hämillinen hymy karehti Gregoryn huulilla.
"Nyt minä tiedän parantavani hänet", hän sanoi. "'Bilcock Buildings
n:o 2.'" Ja hän tuijotti edelleenkin taivaaseen. "Mitenkä on teidän
hermosärkynne laita, mrs Shortman?"
Mrs Shortman hymyili.
"Hyvin huonosti."
Gregory kääntyi nopeasti.
"Silloin te tunnette vetoa tästä akkunasta, suokaa anteeksi."
Mrs Shortman pudisti päätään.
"En, mutta kenties Molly tuntee."
Konekirjoittajatar sanoi:
"En suinkaan; älkää vain, mr Vigil, sulkeko sitä minun takiani."
"Kunniasana?"
"Kunniasana", vastasivat molemmat naiset. Ja he kaikki kolme katsoivat
jonkin aikaa taivaaseen. Sitten mrs Shortman sanoi:
"Nähkääs, te ette voi päästä käsiksi pahan juureen -- tuohon hänen
mieheensä."
Gregory kääntyi.
"Oh", hän sanoi, "sitä miestä! Jos hän vain pääsisi siitä irti. Se
olisi pitänyt saada aikaan jo kauan sitten, ennenkuin mies sai hänet
juomaan tällä lailla. Miks'ei hän jättänyt miestään, mrs Shortman,
miks'ei hän jättänyt häntä?"
Mrs Shortman kohotti katseensa, jossa oli erikoinen henkevä hehku.
"Ei kai hänellä ollut rahaa", hän sanoi, "ja hän mahtoi silloin olla
hyvin hyvä vaimo. Hyvää vaimoa ei miellytä avioero --"
Gregory katsoi häneen.
"Mitä, mrs Shortman, oletteko tekin farisealaisia?"
Mrs Shortman punastui.
"Hän tahtoi pelastaa miehensä", hän sanoi; "hän varmaan tahtoi pelastaa
miehensä".
"Silloin te ja minä --", mutta Gregory ei lopettanut lausettaan,
vaan kääntyi uudelleen akkunaan päin. Myöskin mrs Shortman katsoi
levottomana taivaaseen huultansa purren.
Miss Mallow oli pelästyneen näköinen kirjoituskoneensa ääressä ja
nakutti sormillaan nopeammin kuin koskaan.
Gregory puhui ensimmäisenä.
"Teidän täytyy suoda minulle anteeksi", hän sanoi hiljaa. "Sehän on
henkilökohtainen asia; minä erehdyin."
Mrs Shortman käänsi katseensa taivaalta.
"Oh, mr Vigil, jos olisin tiennyt --"
Gregory hymyili.
"Kaikin mokomin!" hän sanoi; "me olemme aivan pelästyttäneet miss
Mallow'n".
Miss Mallow katsahti Gregoryyn, ja tämä katsoi häneen; ja taaskin
kaikki kolme käänsivät silmänsä taivaaseen. Se oli tämän pikku seuran
suurin virkistys.
Gregory työskenteli lähes kello kolmeen, sitten hän meni leipuriin,
missä hän aamiaisekseen nautti leivoksen ja kupin kahvia. Hän nousi
omnibussiin, istuutui katolle ja ajoi länteenpäin hymy kasvoillaan
ja hattu kädessään. Hän ajatteli Helen Bellew'ta. Hänelle oli tullut
tavaksi ajatella tätä sukunsa valiota ja kaunokaista -- tapa, jonka
keralla hän oli harmaantunut ja josta hän sen vuoksi ei voinut päästä.
Ja naiset, jotka näkivät hänen istuvan paljain päin, hymyilivät ja
ajattelivat:
"Mikä hienon näköinen mies!"
Mutta George Pendyce, joka näki hänet Stoalaisten klubin akkunasta,
hymyili toisella tavalla; Georgen oli aina hieman vastenmielistä nähdä
häntä.
Luonto, joka oli tehnyt Gregory Vigilistä miehen, oli kauan sitten
havainnut, että hän oli päässyt sen käsistä ja että hän eli
selibaatissa, saamatta mitään iloa naisista, edes niistä poloisista
olennoista, joiden hyväksi hän teki työtä. Ja luonto, joka ei siedä,
että kukaan vapautuu sen valvonnasta, kosti hänen hermojensa ja verensä
välityksellä, joka helposti syöksi hänen päähänsä. Hillittömyyttä,
se sanoi, minä en harrasta, ja kun minä loin tämän miehen, tein minä
hänet kyllin hillittömäksi. Sillä hänen temperamenttinsa on syntynyt
seitsemän jalan korkeudella (mikä ei ole harvinaista usvaisessa
ilmanalassa); ja kuten mies ei voi lisätä kyynärääkään pituuteensa,
niin ei hän myöskään voi ottaa sitä siitä pois. Gregory ei voinut
sietää ajatusta, että keltaisen ihmisen täytyy aina pysyä keltaisena
ihmisenä, vaan uskoi huomion ja huolen avulla kerran saavansa nähdä
hänet valkoisena. Ei ole ketään kuolevaista, jonka filosofia ei
poikkeaisi yhtä suuresti jokaisen muun kuolevaisen filosofiasta kuin
hänen kasvonsa poikkeavat heidän kasvoistaan; mutta Gregory uskoi, että
filosofit, jotka valitettavasti ajattelivat toisella tavalla kuin hän,
vähitellen alkaisivat lähetä häntä, jos hän vain kyllin usein huomautti
heille, että he olivat erehtyneet. Oli muitakin ihmisiä täällä
Suur-Britanniassa, jotka uskoivat samalla tavoin.
Gregoryn uudistusinnolle tuotti alituista murhetta se, että hän oli
syntynyt hienostuneena. Ei ollut vältettävissä, että luontainen
hienotunteisuus vaikutti häiritsevästi hänen jaloimpiin pyrintöihinsä.
Siitä ne epäonnistumiset, joita mrs Pendyce valitteli lady Maldenille
tanssiaisiltana Worsted Skeynesissä.
Hän jätti omnibussin lähellä mrs Bellew'n asuntoa; kunnioittavasti
hän käveli rakennukseen saakka ja taas takaisin. Hänellä oli jo
kauan ollut sääntönä, jota vastaan hän ei koskaan rikkonut, että
hän kävi tapaamassa mrs Bellew'ta vain kerran kahdessa viikossa;
mutta saadakseen kulkea hänen akkunoittensa ohi hän melkein joka
päivä poikkesi tavallisilta teiltään. Ja suoritettuaan tämän kävelyn
ja tajuamatta tehneensä mitään naurettavaa, yhä hymyillen hattu
polvellaan, kenties todellisuudessa onnellisempana, kun ei ollut nähnyt
häntä, hän ajoi itäänpäin, sivuutti vielä kerran George Pendycen
Stoalaisten klubin akkunasopessa ja viritti tämän kasvoille vielä
kerran ivallisen hymyn.
Hän oli ollut kotona klubissaan Buckingham Streetillä puoli tuntia, kun
klubilähetti toi mr Paramorin lupaaman kirjeen.
Hän avasi sen kiireesti.
Nelson-klubi, Trafalgar Square.
Parahin Vigil!
Olen juuri käynyt tapaamassa holhokkiasi. Asia on ikävällä tavalla
mutkistunut viime yönä sattuneen tapauksen vuoksi. Käy ilmi, että
sitten kun sinä kävit mr Bellew'n luona toissa iltana, tämä tuli
kaupunkiin ja ilmestyi vaimonsa huoneistoon kello yhdentoista
tienoissa. Hänen tilansa lähenteli juoppohulluutta, ja mrs Bellew'n
oli pakko pitää hänet luonaan yö. 'Minä en olisi', sanoi hän
minulle, 'voinut torjua koiraakaan luotani sellaisessa tilassa'.
Käynti kesti tähän iltapäivään saakka -- mies oli juuri lähtenyt,
kun minä saavuin. Tässä ilmenee hieman kohtalon ironiaa, jonka
merkitys minun täytyy selittää sinulle. Muistaakseni kerroin
sinulle, että avioerolaki pohjautuu erinäisiin periaatteisiin.
Eräs näistä tekee mahdottomaksi, että avioeroa hakeva puoli
koskaan voisi antaa anteeksi kärsimiään loukkauksia. Tällainen
anteeksianto tai suopeus tekee mahdottomaksi kaiken jatkuvan
toiminnan sillä hetkellä. Tuomioistuin on hyvin tarkka siitä,
että tätä periaatetta noudatetaan, ja siinä herättää vakavia
epäilyksiä jokainen loukatun puolen askel, jonka voidaan katsoa
sisältävän anteeksiantoa. Minä pelkään, että se, mitä holhokkisi
kertoi minulle, tekee mahdottomaksi käyttää avioeroa varten mitään
menneisyyden tarjoamia todisteita. Se on liika uskallettua. Toisin
sanoen, tuomioistuin tulisi melkein varmasti käsittämään asian
niin, että mrs Bellew on antanut anteeksi tähän saakka kärsimänsä
loukkaukset. Jokainen uusi loukkaus on kuitenkin 'herättävä eloon'
menneisyyden, ja vaikka nykyisten olojen vallitessa ei voidakaan
mitään tehdä, niin onhan kuitenkin toiveita tulevaisuuteen nähden.
Käytyäni tapaamassa holhokkiasi käsitän täysin huolestumisesi tässä
asiassa, vaikka minä en suinkaan ole varma siitä, että sinä olet
oikeassa neuvoessasi tähän avioeroon. Jos kuitenkin edelleen pysyt
samalla kannalla, tahdon omistaa asialle kaiken henkilökohtaiset
harrastukseni, ja neuvoni on: älä ole huolissasi. Tämä asia ei
ole omiaan maallikolle, varsinkaan ei sellaiselle kuin sinä, joka
arvostelee asioita sen mukaan kuin niiden pitäisi olla eikä sen
mukaan kuin ne ovat.
Ystäväsi _Edmund Paramor_.
Jos tahdot tavata minua, niin olen klubissani koko illan. -- E.P.
Luettuaan tämän kirjeen Gregory astui akkunan ääreen ja seisahtui
katselemaan virran lyhtyjä. Hänen sydämensä sykki rajusti, hänen
ohimonsa olivat hehkuvan punaiset. Hän meni ulos ja lähti ajurilla
Nelson-klubiin.
Mr Paramor, joka juuri aikoi syödä päivällistä, pyysi vierastaan
tekemään seuraa.
Gregory pudisteli päätään.
"Ei kiitos", hän sanoi, "minä en halua syödä päivällistä. Mitä tämä nyt
on, Paramor? Varmaan siinä on jokin erehdys? Tarkoitatko tosiaan, että
koska hän toimi kristityn tavalla tuota miestä kohtaan, pitää häntä
siitä rangaistaman tällä tavoin?"
Mr Paramor puri sormeaan.
"Älä sotke asiaa sekoittamalla siihen kristillisyyttä.
Kristillisyydellä ja lailla ei ole mitään yhteistä."
"Sinä puhuit periaatteista", sanoi Gregory, "kirkollisista
periaatteista --"
"Kyllä, kyllä; tarkoitin vanhasta kirkollisesta avioliittokäsityksestä
johtuvia periaatteita, jonka mukaan mies ja nainen eivät voi erota.
Laki on luopunut tästä käsityksestä, mutta periaatteet vielä
kummittelevat --"
"Minä en ymmärrä."
Mr Paramor lausui verkkaan:
"Sitä minun tietääkseni ei kukaan tee. Se on meidän tavallista
sekasotkuamme. Mutta sen minä tiedän, Vigil -- sellaisessa tapauksessa
kuin tämä sinun holhokkisi on, meidän täytyy menetellä hyvin varovasti.
Meidän täytyy 'pelastaa fasadi', kuten kiinalainen sanoo. Meidän täytyy
väittää, ettemme suinkaan halua tätä avioeroa, mutta että meitä on
niin loukattu, että meidän on pakko astua eteenpäin. Ellei Bellew puhu
mitään, on tuomarin tyytyminen siihen, mitä hänelle tarjotaan. Mutta
sitten on otettava huomioon prokuraattori. Mahdatko tietää mitään
hänestä?"
"En", sanoi Gregory.
"No niin, jos hän havaitsee jotain, joka puhuu avioeron saamista
vastaan, niin hän käyttää sitä hyväkseen. Minun ei ole tapana mennä
oikeuden eteen jutun kera, josta kuka tahansa voi löytää mitä
heikkouksia tahansa."
"Tarkoitatko --"
"Tarkoitan, että hänen ei pidä anoa avioeroa vain siksi, että hän
on onneton tai joutunut sellaiseen asemaan, mihinkä minkään naisen
ei pitäisi joutua, vaan ainoastaan siksi, että häntä on loukattu
määrätyllä lainopillisella tavalla; ja jos hän -- esim. suomalla
anteeksiantonsa -- on antanut tuomioistuimelle lainopillisia syitä
kieltää häneltä avioeron, niin se kielletään häneltä. Avioeron
saadaksesi, Vigil, pitää sinun olla kova kuin teräs ja viekas kuin
kissa. Ymmärrätkö nyt?"
Gregory ei vastannut.
Mr Paramor katsoi häntä tutkivasti ja melkein säälivästi kasvoihin.
"Minä en tahdo panna juttua käyntiin tällä hetkellä", sanoi hän.
"Oletko vielä avioeron puolella? Minä sanoin sinulle kirjeessäni, etten
ole varma siitä, oletko sinä oikeassa?"
"Kuinka saatat kysyäkään, Paramor? Tuon miehen viimeisen käytöksen
jälkeen minä olen enemmän kuin koskaan sen ajatuksen puolella."
"Siinä tapauksessa", sanoi mr Paramor, "on meidän pidettävä tarkoin
silmällä Bellew'ta ja toivottava parasta".
Gregory ojensi kätensä.
"Sinä puhuit siveellisyydestä", hän sanoi, "minä en voi selittää
sinulle, kuinka kuvaamattoman viheliäinen koko asia minusta on. Hyvää
yötä."
Ja kiivaasti kääntyen hän lähti pois.
Hänen mielensä oli myrskyinen ja hänen sydämensä haavoittunut. Hän
kuvitteli Helen Bellew'n, hänelle naisista rakkaimman, olevan suuren,
limaisen käärmeen silmukoissa, ja tieto, että jokainen onnettomissa
naimisissa oleva mies ja nainen oli, joko omasta, kumppaninsa tai
ei kenenkään syystä, samassa syleilyssä, ei tuottanut hänelle
minkäänlaista huojennusta. Hän kulki kauan tuulisilla kaduilla,
ennenkuin meni kotiinsa.