Mrs Pendyce katsoi velvollisuudekseen koota seudun herrasväen
tanssiaisiin -- rohkea yritys seudussa, missä asujaimien mielet tai
pikemminkin heidän jalkansa olivat luodut tanakampia toimituksia
varten. Miehet tuottivat hänelle päävaikeuden, sillä todella
kansallisesta kankeudesta huolimatta vain harva tyttö ei "rakastanut
tanssia".
"Ah, tanssi; minä niin pidän siitä! Oh, poloinen Cecil Tharp!" Ja
vähän merkitsevällä pikku hymyllä mrs Pendyce osoitti verevää,
rotevaa nuorukaista, joka tanssi hänen tyttärensä kanssa. "Hän polkee
Beetä kaiken aikaa ja rutistaa häntä niin, kuin pelkäisi kaatuvansa
nenälleen. Oh, kultaseni, mikä tölmäys! Mikä onni, että Bee on niin
kiltti ja tanakka. Minusta on hauska nähdä tuota kunnon poikaa. Kas
tässä tulevat George ja Helen Bellew. George parkahan ei aivan pääse
hänen tasalleen, mutta hän on parempi kuin useimmat herroista. Eikö
Helen Bellew olekin suloinen tänä iltana?"
Lady Malden nosti silmälasinsa pidellen niitä kilpikonnankuorisesta
varresta.
"Niin, mutta hän on tuollainen nainen, jota ei voi koskaan katsoa
näkemättä että hänellä on -- on -- ruumis. Hän on liian -- liian
-- ymmärrättekö, mitä tarkoitan? Hän on melkein -- melkein
ranskalaisnainen!"
Mrs Bellew oli sivuuttanut heidät niin läheltä, että hänen merenvihreän
pukunsa lieve sipaisi heidän jalkojaan ja siitä hulmahti tuoksu kuin
kukkalavasta. Mrs Pendyce nyrpisti nenäänsä.
"Paljon kauniimpi. Hänen vartalonsa on niin viehättävä", sanoi hän.
Lady Malden pohti.
"Hän on vaarallinen nainen. James on aivan yhtä mieltä kanssani."
Mrs Pendyce kohotti kulmakarvojaan. Oli vivahdus ylenkatsetta tässä
vähäisessä eleessä.
"Hän on hyvin kaukainen sukulainen minulle", hän virkkoi. "Hänen
isänsä oli aivan merkillinen mies. Vanhaa devonshireläistä sukua.
Boveyn Cheritonit mainitaan Twisdomissa. Minä pidän siitä, että nuoret
huvittelevat."
Pehmeä hymy valaisi hienoja ryppyjä hänen suunsa ympärillä. Hänen
lavendelinsinisenmustien samettinauhojen juovittaman silkkiliivinsä
alla hänen sydämensä sykki ripeämmin kuin tavallista. Hän ajatteli
erästä yötä nuoruudessaan, jolloin hänen vanha leikkitoverinsa, nuori
Trefane henkikaartista, tanssi hänen kanssaan melkein koko illan, ja
kuinka hän akkunastaan näki auringon nousevan ja itki hiljaa, koska hän
oli naimisissa Horace Pendycen kanssa.
"Minua aina säälittää nainen, joka osaa tanssia niinkuin hän. Minua
olisi haluttanut kutsua tänne muutamia herroja kaupungista, mutta
Horace ei huoli muista kuin täkäläisistä. Se ei ole oikein tyttöjä
kohtaan. En ajattele niin paljon heidän tanssiaan kuin heidän
puheluaan -- aina vain ensi jahtipäivästä, eilisestä ketunajosta ja
huomisesta lintumetsästyksestä ja heidän foksterriereistään (vaikka
minä hirveästi pidän noista rakkaista koirista) ja sitten siitä uudesta
golf-radasta. Se todella vaivaa minua toisinaan." Taaskin mrs Pendyce
katseli huoneeseen, huulillaan lempeä hymy, ja kaksi vähäistä ryppyä
syntyi hänen otsalleen, hänen vielä tummanruskeiden kulmakarvojensa
säännöllisten kaarien väliin. "He eivät näytä pystyvän huvittelemaan.
Minusta tuntuu, kuin he eivät oikein välittäisi siitä. He vain
odottelevat huomisaamua, päästäkseen ulos tappamaan jotakin. Beekin on
semmoinen."
Mrs Pendyce ei liioitellut. Worsted Skeynesin vieraat tänä
Rutlandshire-ajojen yönä olivat melkein kaikki seudun väkeä, alkaen
Gertrude Winlow'sta, joka kääntelehti arvokkaana kuin keveästi
väritetty veistokuva, nuoreen Tharpiin saakka, joka sileine kasvoineen
ja vaaleine pyöreine päineen tanssi kuin harjoittelisi esteratsastusta.
Eräässä sopessa saattoi nähdä vanhan lordi Quarrymanin, Gaddesdonin
herran, puhelemassa Sir James Maldenin ja kirkkoherra Hussell Barterin
kanssa.
Mrs Pendyce virkkoi:
"Teidän miehenne ja lordi Quarryman puhelevat salametsästäjistä; minä
näen sen heidän eleistään. Minä en voi auttaa, että minulla on hiukan
myötätuntoa salametsästäjiä kohtaan."
Lady Malden pudotti silmälasinsa.
"Jamesilla on varsin oikea käsitys heistä", virkkoi hän. "Se on
sellainen kavala rikos. Jota kavalampi rikos on, sitä tärkeämpää on
estää se. Saattaahan näyttää kovalta rangaista ihmisiä leivän tai
nauriin varkaudesta, vaikka niin tietysti täytyy tehdä; mutta minulla
ei ole yhtään myötätuntoa salametsästäjiä kohtaan. Niin monet heistä
ovat sitä pelkästä urheiluharrastuksesta!"
Mrs Pendyce vastasi:
"Kas nyt kapteeni Maydew tanssii hänen kanssaan. Maydew _on_ hyvä
tanssija. Eivätkö heidän askelensa hyvästi soinnu yhteen? Eivätkö
he ole onnellisen näköisiä? Minun _on_ niin mieleen, että ihmiset
huvittelevat. On niin kauhean paljon tarpeetonta surua ja kärsimystä
maailmassa. Minä luulen, että se kaikki todellisuudessa johtuu siitä,
että ihmiset eivät tahdo tehdä myönnytyksiä toisilleen."
Lady Malden katseli häntä sivulta suipistaen suutansa; mutta mrs
Pendyce, syntyisin Totteridge, hymyili edelleen. Hän oli syntynyt
tiedottomaksi naapuriensa arvosteluista.
"Helen Bellew", hän virkkoi, "oli niin viehättävä lapsena. Hänen
isoisänsä oli minun äitini serkku. Minkä se tekee hänestä? Ainakin
hän on serkkuni Gregory Vigilin serkunlapsi. Gregory on Hampshiren
Vigilejä; tunnetteko häntä?"
Lady Malden vastasi:
"Gregory Vigiliako? Häntä, jolla on tuuhea, harmahtava tukka? Olen
joutunut tekemisiin hänen kanssaan Y.N.L.P:ssa."
Mutta mrs Pendyce tanssi ajatuksissaan.
"Mikä kelpo mies! Mitä se merkitsee -- tuo --?"
Lady Malden loi häneen terävän katseen.
"Yhdistys naisten ja lasten pelastamiseksi, tietenkin. Tietenkin te sen
tunnette?"
Mrs Pendyce hymyili edelleen.
"Ah, niin, sehän on sopivaa. Kuinka kaunis vartalo mrs Bellew'lla
onkaan? Hän vaikuttaa niin virkistävästi. Minä kadehdin naista, jolla
on sellainen vartalo; näyttää kuin ei se koskaan voisi käydä vanhaksi.
'Yhdistys naisten pelastamiseksi.' Gregory harrastaa niin kaikkea
sellaista. Mutta hän ei näytä koskaan oikein menestyvän, oletteko
huomannut sen? Tässä keväällä hän oli kovin kiintynyt erääseen naiseen.
Hän luullakseni joi."
"Niin he tekevät kaikki", sanoi lady Malden; "se on nykyajan meno".
Mrs Pendyce rypisti otsaansa.
"Useimmat Totteridgeistä", hän sanoi, "olivat kovia juomareita. He
tärvelivät terveytensä. Tunnetteko Jaspar Bellew'ta?"
"En."
"On niin sääli, että hän juo. Hän tuli tänne kerran päivällisille, ja
minä epäilen, että hän mahtoi olla päissään jo tullessaan. Hän saattoi
minut pöytään; hänen pienet silmänsä ihan polttivat minua. Hän ajoi
rattaansa ojaan kotimatkalla. Tuollaiset jutut leviävät kovasti. Sääli
häntä. Hän on niin mieltäkiinnittävä. Horace ei voi häntä sietää."
Valssimusiikki on loppunut. Lady Malden nosti lasit silmilleen. Aivan
heidän ohitseen menivät George ja mrs Bellew. He poistuivat kuulumilta,
mutta mrs Bellew'n viuhkan leyhkäys oli värähdyttänyt lady Maldenin
käherrettyä otsatukkaa ja hänen ylähuulensa haivenia.
"Miks'ei hän ole miehensä luona?" kysyi hän äkkinäisesti.
Mrs Pendyce nosti kulmakarvojaan.
"Kuinka kysytte sellaista, mihinkä hyvin kasvatettu nainen ei vastaa?"
näytti hän sanovan, ja puna häivähti hänen poskilleen.
Lady Malden sävähti, mutta niinkuin jokin hänen sisässään tapahtunut
räjähdys olisi tunkenut nämä sanat hänen suustaan, hän virkkoi:
"Teidän tarvitsee vain katsahtaa häneen nähdäksenne kuinka vaarallinen
hän on."
Mrs Pendycen poskien väri tummeni niin, että hän muistutti punastuvaa
tyttöä.
"Jokainen mies", hän sanoi, "rakastuu Helen Bellew'hin. Hän on niin
mahdottoman eloisa. Serkkuni Gregory on ollut rakastunut häneen monta
vuotta, vaikka hän _on_ hänen holhoojansa tai uskottu miehensä, tai
kuinka sitä nyt nimitetään. Se on aivan romanttista. Jos minä olisin
mies, niin minä itsekin olisin rakastunut häneen." Puna haihtui, ja
hänen poskilleen palasi niiden luontainen -- kuihtuneen ruusun -- väri.
Taaskin hän oli kuulevinaan nuoren Trefanen äänen: "Oi, Margery, minä
rakastan sinua", ja oman puoleksi kuiskatun vastauksensa: "Poika
raukka!" Taaskin hän katseli taakseen, elämänsä metsän läpi, missä hän
niin kauan oli vaeltanut, ja missä joka puu oli Horace Pendyce.
"Mikä vahinko, ettei voi olla aina nuori!" hän sanoi.
Ulko-ovesta, joka oli selällään pihakentälle päin, näkyi, kuinka
täysikuu valoi seudun vaalealla kultaisella loisteella, ja siinä
näyttivät setripuitten oksat tummilta, kuin olisi ne mustalla painettu
taivaan harmaanvihreälle paperille; kaikki oli viileää, äänetöntä
taikamaailmaa siellä ulkona, ja jonkun matkan päästä kuului pöllön
huhunta.
Kirkkoherra Hussell Barter oli astumaisillaan ulko-ovesta hengittämään
vähän raitista ilmaa, kun hän pysähtyi nähdessään tuuhean pensaan
takana puoleksi kätkeytyneen parin. Kylki kyljessä he katselivat
kuutamoa, ja hän tunsi heidät mrs Bellew'ksi ja George Pendyceksi.
Ennenkuin hän ehti astua eteenpäin tai vetäytyä taaksepäin, hän näki
Georgen tavoittavan mrs Bellew'n käsivarsiinsa. Mrs Bellew näytti
taivuttavan päätään taaksepäin ja sitten vievän kasvonsa lähelle
Georgen kasvoja. Kuunvalo lankesi heihin ja valaisi naisen täyteläistä,
valkoista kaulankaarta. Worsted Skeynesin kirkkoherra näki myös, että
hänen silmänsä olivat suljetut ja hänen huulensa raollaan.