George tunsi hänen katseensa kasvoillaan ja koetti vastata siihen
omallaan, mutta nämä puoleksi hymyilevät, puoleksi uhkaavat silmät
tuntuivat kiertävän ja kääntävän häntä kuin hänen kätensä äsken olivat
kiertäneet ja kääntäneet äidin koruompelusta. Taaskin tuo puoleksi
hämmästynyt ilme häivähti mrs Pendycen kasvoilla.
Äkkiä kuului kenraali Pendycen ääni hyvin voimakkaana:
"Mattiko? Joutavia, Bee, joutavia! Mitäs hittoa, niinhän se on!"
Tätä purkausta seurasi äänten sorina huoneen keskustasta, ja takan
ääreen astuen Gerald heitti toisen setripölkyn tuleen. Savu pöllähti
sisään.
Mrs Pendyce nojautui taapäin tuolissaan, hymyillen ja rypistäen hienoa
ohutta nenäänsä.
"Viehättävää!" hän sanoi, mutta hänen katseensa viipyi pojan kasvoilla
ja siinä näkyi epämääräinen levottomuus yhä.