Mrs Pendyce tarttui koruompelukseensa, jolle oli tipahtanut kyynel, ja
virkkoi hiljaa:
"Kiitos, rakkaani; se oli ihastuttava."
Mrs Bellew poistui pianon luota ja istuutui hänen viereensä. George
siirtyi akkunan soppeen. Hän ei ymmärtänyt sakkipelistä mitään, eipä
hän edes voinut sietää sitä, mutta täältä hän huomiota herättämättä
saattoi katsella mrs Bellew'ta.
Ilma oli unettava ja hyvänhajuinen; setripölkky oli juuri pantu tuleen;
hänen äitinsä ja mrs Bellew'n äänet, jotka puhelivat jotain, mitä
George ei saattanut kuulla, lady Maldenin, mrs Brandwhiten ja Geraldin
äänet, jotka käsittelivät joitakin naapureita, mrs Winlow'n ääni, joka
milloin myönsi, milloin kielsi, kaikki tämä sulautui miellyttäväksi
unettavaksi sorinaksi, jonka tuolloin tällöin katkaisi kenraali
Pendycen ääni, kun hän uhkasi "sakkia!" Been virkkaessa siihen: "Oh,
setä!"
George tunsi vimmastuvansa. Miksi piti näillä kaikilla olla niin mukava
ja miellyttävä olo, sill'aikaa kuin sammumaton tuli hehkui hänessä
itsessään. Ja hän kiinnitti synkän katseensa naiseen, joka tällä tavoin
tanssitti häntä pillinsä mukaan.
Hän teki tökerön liikkeen ja töyttäsi sakkipöytää. Kenraali sanoi hänen
takanaan: "Katso eteesi, George! Mitä nyt!" George meni äitinsä luo.
"Saanko katsoa tuota, äiti?"
Mrs Pendyce nojautui taapäin tuolissaan ja ojensi käsityönsä hymyillen
miellyttävän yllätyksen vaikutuksesta.
"Rakas poikaseni, siitä sinä et ymmärrä mitään. Se tulee uuden pukuni
rintamukseen."
George tarttui käsityöhön. Hän ei sitä ymmärtänyt, mutta sitä
kääntäessään ja kiertäessään hän saattoi hengittää rakastamansa
naisen lämpöä. Kumartuessaan ompeluksen yli hän kosketti mrs Bellew'n
olkapäätä; se ei vetäytynyt pois, vaan heikko painahdus näytti
vastaavan hänen omaansa. Äidin ääni palautti hänet:
"Oh, neulani, rakas! Sinä olet kovin kiltti, mutta kenties -- --"
George antoi ompeluksen takaisin. Mrs Pendyce otti sen kiitollisin
katsein. Tämä oli ensi kerta, jolloin poika oli osoittanut jotakin
harrastusta hänen työhönsä.
Mrs Bellew oli tarttunut palmunlehtiviuhkaan verhotakseen kasvojaan
tulelta. Hän lausui verkkaan:
"Jos me voitamme huomenna, niin minä kirjailen teille jotakin, George."
"Entä jos menetämme?"
Mrs Bellew kohotti katseensa, ja vaistomaisesti George liikahti niin,
ettei hänen äitinsä voinut nähdä sen katseen loihtuvoimaa häneen.
"Jos me menetämme", virkkoi mrs Bellew, "niin minä vajoan maan sisään.
Meidän täytyy voittaa, George."
George naurahti vaivautuneesti ja silmäsi nopeasti äitiinsä. Mrs
Pendyce oli alkanut vetää neulaansa edestakaisin hieman hämmästynyt
ilme kasvoillaan.
"Se jää aivan kaikumaan korviin, tuo laulamasi pikku laulu, rakas
ystävä", virkkoi hän.