Suuret rosvot ja ryövärit herättävät aina "ansaittua huomiota". On
ihmisiä, jotka suorastaan asettuvat puolustamaan roistoja. Mitä
suurempi rikos, sitä suurempi sankari.
Savinaisen juttua oli seurattu jännittyneesti, ja varsinkin hänen
kiinniottohommansa herätti suurta mielenkiintoa. Muut asiat saivat
jäädä, politiikastakaan ei välitetty niinä viikkoina mitään.
Poromiehet, jotka kaiken talvea paimentelevat karjojaan metsien
kiveliöissä, ovat innokkaita sanomalehtien lukijoita, vaikka se tuntuu
kummalta. Kun sattuvat yksinäisten metsätalojen läheisyyteen, niin
pyrkivät taloon yöksi kuulemaan, olisiko joku kulkija sattunut kirkolta
päin tulemaan ja tuomaan lehtiä.
Pitkiä penikulmia laaja oli sekin laidun, jolla Simo Suikilla olivat
poronsa, sekä omat että pitäjäläisten. Monen miehen ja kymmenien
koirien täytyi olla niitä vartioimassa, etteivät päässeet hajaantumaan
ympäri metsiä tai karkaamaan paliskunnan rajojen ulkopuolelle. Usein
täytyi jäädä talviyöksi nuotiolle, vaikka päivä oli oltu kovassa
hiihdossa. Eivätkä saaneet kaikki nukkuakaan, sillä yhden piti aina
olla vartioimassa "porotokkaa", joka oli saatu asettumaan jäkäläiselle
männikkösaajolle suon laitaan. Saattoi tapahtua, että ulvahti susi
edempänä, ja silloin nopsajalkaiset ja tarkkakuuloset porot karkasivat
pystyyn ja alkoivat vilistää metsiin, taikka lähestyi porotokkaa
vaaniva, viekas ja verenhimoinen ahma, lähestyi vaanien ja hiipien
iskeäkseen julmat torahampaansa nukkuvan poron niskasuoniin.
Minulle olivat sekä Simo Suikki, että hänen miehensä vanhoja tuttavia.
Kun olin kuullut, että Suikki poroineen nyt oleskeli Moinavaaran
tienoilla ja kun minun oli sen kautta mentävä yksinäiseen taloon toisen
pitäjän rajalle, päätin poiketa Moinavaaran kautta ja viedä
poromiehillekin lukemista.
Puolillaan olikin laukkuni sanomalehtiä, kun läksin hiihtämään. Oli
jäädekeli, ja suksi luisti kuin rasvassa. Iltapuoleen nousi kuu, ja
minun oli helppo noudattaa poromiesten avointa latua.
Nuotion ympärillä oli luettu Savinaisen juttua "Helsingin Sanomista",
jotka Pitkä Valleri oli tilannut. Muissa lehdissä ei ollut niin
täydellistä kertomusta rosvon kiinniotosta.
Valleri, jonka elämä oli ollut hyvin kirjavaa, oli kaiken aikaa ollut
Savinaisen puolella. Siitä oli ollut hyvin usein tinkaa ja toraakin,
kun lehtiä luettiin.
"Saivatpahan vihdoin sen roiston kiinni", sanottiin Vallerille.
Vallerista oli olemassa kertomus, että hänet oli kerran tappelusta ja
pahasta elämästä pantu kiinni ja lähdetty viemään linnaan. Mutta kun
tulivat linnan portille, teki Valleri tenän, ryöstäysi irti poliisien
käsistä, läksi juosta livistämään ja sillä tiellä on. Toista poliisia
oli iskenyt nyrkillä naamaan ja toista potkaissut sydämen alle. Oli
Vallerista muitakin juttuja liikkeellä, ja sen vuoksi hän oli
poromieheksi ruvennutkin, jotta saattoi vältellä rantamaita. Ja sen
tiesivät kaikki, että Valleri oli julman vankka ja sydämetön mies, joka
ei paljoa toista säästänyt...
Tuossa hän nyt istui mietteissään, kun kuuli, kuinka Savinaiselle oli
käynyt. Toiset miehet halusivat härnätä häntä, ja mikä arveli tuota
mikä tätä.
Jo muuttui Vallerin muoto. Mustat silmät säkenöivät, leveä rinta
kohoili kiivaammasti ja sieraimet tutisivat.
"Eivät olisi saaneet kiinni, jos hereillään oli, mutta helppohan siihen
oli rynnistää, kun toinen väsyksissään nukkui", sanoi hän vihdoin ja
lisäsi sitten:
"Olisin minä Savinaisena jonkun miehen nitistänyt!"
Sen johdosta syntyi kiivas väittely, kun toiset olivat kiinniottajien
puolella ja Valleri yksin puhui ja tinkasi Savinaisen puolesta.
"Lyödään veikkaa", ehdotti Valleri lopuksi. "Minä alan Savinaiseksi, ja
jos saatte kiinni ennen kuin viikon päästä, olen minä tapannut."
Asiasta alettiin tuumailla; olisihan siinä vähän vaihtelevaisuutta näin
jouten oltaessa. Tehtiin semmoinen määrä, ettei saanut Valleri mennä
muihin pitäjiin eikä omaankaan pitäjään muualle kuin takalistoille; ei
rantamailla saisi käydäkään. Molemmin puolin suostuttiin ehtoihin, ja
veikaksi pantiin kymmenen litraa viinaa, joka piti hävinneen heti
toimittaa kaupungista.
Niin sovittiin. Ja oli määrä sellainen, että vasta seuraavana aamuna
saadaan lähteä Vallerin jälkiä hiihtämään; Valleri lähtisi nyt heti.
Sopihan se.
Valmis oli Valleri taivaltamaan, otti laukkunsa selkäänsä, suksensa
suki jalkoihinsa.
"Isompi mies sinä olet kuin se Savinainen ja paljon vankempi", sanoivat
toiset.
"Olinpa mikä olin, vaan muistakaakin, ettette lähde liikkeelle ennenkun
aamun valjetessa", varoitteli vielä Valleri ja potkaisi myötälettä
alle, metsään kadoten.
Siinä alkoivat miehet keskenänsä tuumailla ja pitää neuvoa, miten
Vallerin kiinniottohommassa olisi paras menetellä, sillä sen tiesivät
kaikki, että helppoa se ei ollut penikulmia laajassa kiveliössä, jossa
oli jos jonkinlaisia piilopaikkoja, louhikkovaaroilla ja lyömättömissä,
pimeissä korvissa. Ja oli selvää ja kaikille tiedossa, että kun Valleri
vain oli valveilla ja selvänä, ei häntä tässä tapauksessa ollut
lähestyminen. Vaikka läpi hän toisen miehen ampuisi tai suopunkiin
heittäisi ja hirttäisi. Oli siitä Vallerista sellaista ennenkin
kuulunut.
Ja tässä oli tosi kysymyksessä ja kymmenen litraa viinaa.
Mutta oli poromiesten joukossa pienoinen mustaverinen ja
kulmikasposkinen lappalainen, Olliksi sanottu, joka esitteli, ettei
ollut toivoakaan saada Valleria käsiinsä, ellei keksittäisi jotakin
viekasta keinoa...
"Vaan mikä koukku keksittäisiin?" tiedustelivat muut Ollilta.
"Hevosen raadolle karhu tulee", arveli Olli. "Jos saisimme hankituksi
litran viinaa, niin pian olisi Valleri köysissä."
Ja Ollin arvelu oli, ettei Valleri pitkältikään metsiä hiihtelisi,
ennenkun johonkin asuntoon poikkeaisi. Ja kun hän oli tavallista
tuttavampi Kero-Erkin kanssa, jonka mökki oli suuren Kerovaaran takana,
oli hyvin uskottavaa, että Valleri lopulta koituisi Erkin mökille.
Mutta koska oli tiettyä, että sekä Erkki että Valleri olivat persoja
viinalle, niin nyt olisi toimitettava viinaa Erkin mökille. Mutta sen
pitäisi käydä niin, etteivät saisi vihiä, kuka viinan on toimittanut;
muutoin saattaisi Valleri ruveta epäilemään eikä ryyppäisikään.
"No, se nyt kyllä joltakin tuntuu. Vaan mikä sen tietää, poikkeaako
Valleri juuri Kero-Erkin mökille?"
"Helppo se on tietää, on se siksi toljake mieheksi, Valleri", uskoi
Olli.
Niin arveltiin. Seikasta toiseen siirryttiin ja joka miestä huvitti
tämä Savinaisen kiinniottaminen. Oli siinä vaihtelevaisuutta ja mukavaa
mielenjännitystäkin, sillä siksi paljon oli Savinaisen asiasta juteltu.
Päätettiin, että annetaan Ollin huoleksi viinan hankkiminen Kero-Erkin
mökille. Toisten oli vain hiihdettävä ympäristön kiveliöitä eikä
ensinkään lähenneltävä Kerovaaraa, jossa Erkin mökki oli. Mutta yhden
miehistä oli aina oltava lähempänä Kerovaaraa, aukealla jänkällä, että
kuulisi, kun Olli vaaran laelta huutaa: "Onko huomenna pakkanen?"
Sen huudon kuultuaan oli aukealla jänkällä seisovan miehen pian
vuorostaan huudettava kaikille ilmansuunnille: "Onko huomenna
pakkanen?"
Se olisi sovittu merkki, että "Savinainen" oli Kero-Erkin mökillä ja
että kaikkien tuli lähestyä ja piirittää pirtti ja rynnistää miehissä
sisälle ja vangita "Savinainen".
Olli läksi heti viinan hakuun, mihin lie hiihdellyt rantamaille. Toiset
jäivät vielä nuotiolle aamun vinkkaa vartomaan.
Kahtena seuraavana päivänä hiihdettiin ympäristöllä ja koetettiin
suksien ladusta saada isketyksi, mihin päin Valleri oli hiihtänyt.
Mutta kun metsät olivat täynnä latuja ja Valleri luultavasti oli
vanhoja latuja hiihdellyt, ei saatu mitään selvää.
Kolmantena yönä tuli kova lumimyrsky, jolloin porotkin siirtyivät
lähemmäksi Kerovaaraa. Kaikki entiset jäljet peitti lumi, niin että nyt
oli helppo tuntea verekset jäljet. Tehtiin laajoja kierroksia ja
käytiin uudistaloissa tiedoilla, oliko Olliakaan näkynyt. Ei ollut
näkynyt Olliakaan, ja Savinainen oli kuin kuuhun noussut. Ei jälkeäkään
ilmennyt. Yhä laajemmalta hiihdeltiin, käytiin toisen pitäjän rajalla,
mutta Savinaista ei ollut kukaan nähnyt. Hietaniemen uudistalossa
arveli isäntä, kun kuuli, mitkä hommat poromiehillä oli:
"Kyllä meni Savinainen, ja jos kohtaattekin Vallerin, niin ette te saa
häntä köysiin... Ampuu teidät vielä... ymmärtääkö se leikkiä, semmonen
hurja..."
Mutta jo viidennen päivän iltana kuului Kerovaaralta huuto, huuto
kimakka ja vihlova, joka tunnettiin Ollin ääneksi:
"Onko huomenna pakkanen?"
Ja Simo Suikki, joka silloin oli Kerovaaran alla vahtimiehenä, huusi
vuorostaan kaikille ilmoille:
"Onko huomenna pakkanen?"
Silloin alkoivat miehet hiihtää Kero-Erkin mökkiä kohden.
Melkein yksiin aikoihin saavuttiin mökin ympärille ja kuultiin Ollilta,
että Valleri ja Erkki olivat kaiken päivää ryypiskelleet. Olli oli
pannut Pihka-Evan viemään viinan Erkille ja käskenyt sanoa, että
Niemeläinen, jonka poroja Erkki hoiti, oli viinan lähettänyt. Oli Ollin
onnistunut nähdä, kun Vallerikin saapui Erkin mökille, nälissään ja
väsyksissään.
"Kun se syömättömään ruumiiseen nyt on väkevää viinaa maistellut, niin
kyllä pian nukkuu... ja silloin se on Savinainen putkassa", arveli Olli
ja nauraa virnisteli keksinnölleen.
Oli pilkkosen pimeä, sillä oli kuun pohja. Olli kävi kuuloilla,
hiihteli mökin ympärillä ja palatessaan tiesi kertoa, ettei pirtistä
kuulunut minkäänlaista ääntä, mutta portaan ovi oli teljetty
sisältäpäin. Aivan varmaa oli, että molemmin olivat nukkuneet.
Silloin tehtiin miehissä rohkea päätös. Päätettiin rynnistää ovea
vasten, särkeä se ja tulen nopeudella rientää pirttiin ja vangita
Savinainen ennenkun ehtii unenpöpperöstä selviämään. Niin tehtiin.
Kymmenen miestä ryntää ovea vasten, joka halkeaa keskeltä ja paukahtaa
selälleen porstuan lattialle. Miehet pusaltavat sisälle oven
täydeltä... joku liikahtaa ja kiroaa... ja yhtäkkiä on pimeä pirtti
yhtenä mylläkkänä, sillä Savinainen tekee vastarintaa...
Mutta niin vihaksi, ja kai kunniallekin, kävi Vallerille Savinaisen
osan näytteleminen, ettei enää lähtenytkään poromiesten matkaan, vaan
pikaisi menemään suksillaan toisesta kujasta, kun poromiehet yhdessä
läksivät toisesta.
"Taittiin päästä siitä Savinaisesta enemmäksi aikaa", naureskeli Olli.
"Ei haittaa, jos menikin, -- ei hänestä juuri ole poromieheksikään",
sanoi Simo Suikki.
"Mutta kukas viinat nyt toimittaa?"
"Kyllä minä laitan, sillä olen hyvilläni, että pääsin erilleni koko
Vallerista", lupaili Simo Suikki.
Ja hän pitikin sanansa.
Mutta Valleria ei ole sittemmin kuulunut Simo Suikin poromiesten
joukossa, eikä kuulu kukaan tietävän, mihin on joutunut.