Vanha herrastuomari ei ollut kahteen vuoteen käynyt käräjäpaikalla. Kun
vanha tuomari kuoli, jäi hänkin pois...
Mutta häneen oli, häneenkin, samoin kuin muihinkin vanhoihin
lautamiehiin, mennyt käräjähenki. Kaksi vuotta oli hän taistellut
haluaan vastaan, mutta sitten ei enää jaksanut. Täytyi lähteä sinne
emäkirkolle, käräjäpaikalle. Ja vaikka hänellä ei ollut mitään
asiallista asiaa, selitteli hän puolustuksekseen, että hän tahtoi
puhutella lääkäriä, jonka oli kerrottu käräjäaikana kirkolle tulevan.
"Taitaa vielä käräjähenki vaikuttaa", sanottiin hänelle.
Eikä hänen käynyt kieltäminen, että se tehosi häneenkin, kun hän kuuli
käräjistä puhuttavan. Nuoremmat lautamiehet juoksivat hänen luonaan
neuvoja kysymässä monenlaisista lakiasioista.
Silloin hän aina tuli lakituulelle ja selitti laajalti lain henkeä,
unhottaen, että hän ei enää ollut haastemies.
Mutta kun sitten nuoremmilta lautamiehiltä kuuli miten nykyään oikeutta
istuttiin, hämmästyi hän suuresti. Ja silloin hän ei enää voinut
haluansa hallita, vaan varustausi matkaan yksin tein toisten
käräjämiesten kanssa.
Käräjiä istuttiin vielä samassa paikassa, jossa ennenkin, mutta
entiseen verraten olivat ne näinä vuosina olleet peräti lyhyet. Kun ne
ennenaikaan kestivät neljä, jopa viisikin viikkoa, ehdittiin ne nyt
suorittaa viikossa. Ja se se juuri vanhaa herrastuomaria, Mooses
Kivirovaa, kummastutti.
"Ei siellä taida enää olla entisiä meininkejä ollenkaan, kun vanha
tuomari ja vanha vallesmanni ovat kuolleet", arveli hän jo matkalla.
Mutta kun hän asiainjakopäivänä ajoi käräjätalon pihaan, riemastui
mieli niinkuin ennenkin. Tuttuja miehiä pyörähteli siinä pihalla,
sikarit hampaissa roihuten niinkuin ennenkin. Hevosia oli piha täynnä,
ja pitäjäläisten puolelta kuului puhelua ja naurua.
Vanhat tuttavat tulivat kättelemään, iskipä jokunen silmääkin, että
olisi sitä vähä täällä povitaskussa...
Ja päästyään sisälle ja saatuaan sikarin palamaan, antautui hän
puheisiin.
"Onko sitä herrastuomarilla täällä omaa asiaa, vai onko todistajaksi
haastettu?" kysyivät.
Ei ollut omaa asiaa eikä ollut kukaan haastanut todistajaksikaan,
vaikka hän sitä sydämessään oli toivonut.
"On niitä tietenkin asioita", hän kuitenkin vastasi.
Siinä oli vanha lautamies toinenkin, Kalliomäen Juhani, joka tuli
kättelemään ja hyvillään näytti olevan vanhan herrastuomarin
kohdattuaan.
Ja sillävälin kun Juhani kävi tekemässä tilaa kahvipöydän luona ja
kahvia tilaamassa, ehti Mooses siinä silmätä ympärilleen... Tuttujakin
naamoja siellä näkyi vilahtelevan joukossa, mutta eivät tuttavat
Mooseksen mielestä kohdelleet häntä riittävällä arvonannolla eivätkä
kylliksi nöyrällä kunnioituksella. Se teki kipeää hänen sydämelleen, ja
ylpeä mieli pahastui...
Siinä kulki porstuan ja juttukamarin väliä nuoria herroja, kovat,
korkeat kaulukset kaulan ympärillä kuin kiviaita kasvattipuun
suojana...
"Keitä ne nuo ovat?"
Siinä oli uusi vallesmanni, ja nuo toiset olivat varatuomareita...
asianajoa varten tänne tulleet... siihen Kiuvas-Kauha juttuun... mutta
ottivat ne ajaakseen kenen juttuja tahansa... äsken siitä kävivät
ilmoittamassa...
"Vai niin", arveli Mooses ja kummastellen katseli noita hoikkia
herroja, joiden kaula oli niin kovin puristuksissa.
Jo tuli Kalliomäen Juhani ja vaati Moosesta kahville.
Ja kun Mooses oli penkkiin päässyt ja Juhani istui hänen vieressään,
sanoi hän:
"Eivät saaneet varatuomarit vanhan herrassöötingin aikana käydä asioita
punomassa... eri oli silloin komento ja hoito..."
"Eri oli", vakuutti Juhanikin.
"Minkälainen on tuomari?"
"Ei ole tämäkään kuin varatuomari, sijaisena vai minä lienee
määrättynä... Pojan huiskale näkyy olevan..."
"Onpa teillä sitten oikeus!... Entäpä lautamiehet?"
"Nuoria ne ovat nekin... ja lakia tuntemattomia, ei ole kelpo miehen
näköistä yhtään..."
"Hm. Hm."
Ja kun olivat kahvin juoneet ja siihen oli kokoontunut heidän, kahden
vanhan miehen ympärille kansaa kaikennäköistä, puheli Mooses:
"Kyllä se oli vanhan tuomarin aikana tämä käräjäaika hauska
lautamiehillekin... Onko tämä tuomari muuten mitään näin käräjäin
alkaessa..."
"No ei suuta ole avannut yhdeltäkään lautamieheltä..."
"Minä arvaan. Mutta vanhan tuomarin aikana oli toista... Näin käräjäin
alkaessa kun lautamiehet olivat käsketyt oikeuteen ja ensimmäinen
tehtävä oli toimitettu, niin kaikki jäivät paikalleen ja kahvivehkeet
tuotiin pöydälle... Siinä oli vallesmannit, rättärit joukossa. Ja
vanhimmille lautamiehille ja minulle tietenkin sanoi herrassöötinki:
"'Tuossa on rommipullo näitä ikämiehiä varten... pankaapa siitä kahvin
sekaan...'"
"Niin oli", vakuutti Kalliomäen Juhani.
Ja Mooses jatkoi muistojaan:
"Eikä silloin ollut tämmöinen tulinen hätä asiain käsittelyssä niinkuin
kuuluu nyt olevan... Jutut saatiin melkein aina käsitellyksi puolille
päivin ja sitten jälkeen puolenpäivän 'kalaseerattiin'... Väliin oli
tuomarin tykönä herrainkalaasit, väliin muualla... Vanhimmat
lautamiehistä ja rättäri saivat usein olla joukossa ja suu märkänä ja
pää täynnä erottiin..."
"Niin oli", vakuutti taas Kalliomäen Juhani.
"Ja vallesmannissa olivat herrain kalaasit usein ja lautamiehille
päivälliset..."
"Vallesmanni, joka oli semmoinen hyvä, ruokalystinen mies", sanoi
Juhani väliin.
"Ja käräjäin loputtua taas samat juhlat..."
"Niin oli..."
Mutta silloin juuri remahti pirtin ovi sepposen selälleen ja
lautamiehet rynnistivät kahvipöydän luo...
"Tehkää sijaa lautamiehille", huusi kahvin kauppias.
Muut siirtyivät, mutta eivät liikkuneet Mooses eikä Juhani. Istua
könöttivät vain ja Mooses tarkasteli lautamiehiä.
Kyllä olivat viheliäisen näköisiä miehiä lautamiehiksi! Ei partaa
yhdelläkään, ei uusia kangasvaatteita eikä tervanruskeita pieksuja
niinkuin ennen! Ei yhdelläkään komeaa punaista puseroa, jonka
lautamiehet ennen käräjäin ajaksi hankkivat! Hoikkia patinijalkasia
pojan huiskaleita! Ei näyttänyt yhdelläkään olevan uusia pieksuja ja
kenessäkään sitä ryhtiä, josta lautamiehet ennen tunnettiin...
Ei ollut tästä oikeudesta!
"Mikä se tämä toinen vanha mies on?" kysyi muuan lautamiehistä.
Semmoinen kysymys, varsinkin kun se tehtiin välinpitämättömällä
äänellä, loukkasi syvästi Moosesta.
Pitäisipä hänet tuntea, hänet, joka neljäkymmentä vuotta oli
lautamiehen penkissä istunut! Mistä oli tuo lautamiehen reuhake, joka
ei häntä tuntenut!
"Pitäisipä minut tuntea", arveli vihdoin Mooses, kun eivät muutkaan
vastanneet.
"En minä vaan tuonnäköistä ukkoa muista", virkkoi vain se reuhakkeen
näköinen lautamies ja haukkasi nisua sen mitä suu aukeni eikä näyttänyt
hänen kunnioituksensa sen enempää Moosesta kohtaan nousevan.
Sitä piti jo Kalliomäen Juhanikin suoranaisena kunnianloukkauksena
Moosesta kohtaan. Hän sanoi:
"Ei sitä sillä lailla vanhaa herrastuomaria kohdella..."
"Vai herrastuomari", puhui suu täynnä se reuhake lautamies. "En minä
semmoisista tuomareista ole kuullut puhuttavan."
Ja nauraa hohotti siihen, katsellen Moosesta niinkuin tämä olisi hänen
vertaisensa.
"Oletpa liian varhain päässyt kehdostasi", sanoi Mooses loukkaantuneena
ja nousi lähteäkseen. Muuan lautamiehistä huusi:
"Mikä se tuo vanha harmi on, joka on niin olevinaan tässä?"
Mutta Mooses ja Juhani pyrkivät väkijoukon läpi porstuaan, Mooses
syvästi pahastuneena.
"Ei ole tästä uudesta oikeudesta", sanoi hän, ja hänen ilonsa oli
kadonnut.
Oli aikonut käydä tuomarinkin puheilla, mutta kun kuuli, ettei tämä
ollut entisen tuomarin veroinen, päätti olla käymättä.
"Ja mitenkä siellä asiatkin tutkittaneen, kun tuommoset ovat
lautamiehet ja tuomarina nuori viisikko..."
"Eivät kuulukaan kukaan tyytyvän päätökseen. Valittaa aikovat."
Ja Mooses ja Juhani kävelivät Kalliomäelle päin, johon Juhani oli
Mooseksen kutsunut vieraisille, kävelivät vierekkäin hidasta
vanhanmiehen käyntiä ja keskustellen siitä, ettei ollut tästä uudesta
oikeudesta siihen vanhaan verraten...