Mäenpään Heikki ja Oikotien Mooses, talokkaita kumpikin ja naapureita,
olivat jo olleet pitkän aikaa "yysyrjäiset" toisilleen. Mistä lienee
karjanäyttelyn aikana syntynyt kinastus, ja siitä asti olivat
mulkoilleet toisilleen kuin karhut. Eivät hyvää huomenta toisilleen
toivottaneet, vaikka naapureita olivat. Kumpikin ajatteli mielessään,
että jos anteeksi tulee pyytämään, niin minä kyllä annan, vaan ensiksi
minä en lähde... tulkoon hän tänne.
Mutta tapahtui, että Mäenpään Heikki sairastui ja makasi vuoteessa.
Tuli silloin Männyn Tuomas, uskovainen ja rauhaa rakastava mies,
Oikotien Mooseksen puheille, nuhteli ja sanoi:
"Nyt Mäenpään Heikki makaa sairaana ja voi käydä, ettei hän siitä
vuoteesta enää nousekaan... lähde nyt, Mooses, Heikin luo, ano anteeksi
ja tehkää sovinto, niin Herrakin taivaassa antaa teille molemmille
anteeksi kinastelunne ja pahan sydämenne..."
"Tulkoon Heikki ensin tänne minun puheilleni!... Kyllä minä anteeksi
annan heti... olisin jo aikaa antanut, jos olisi pyytänyt", arveli
Mooses Männyn Tuomaan puheeseen.
Mutta Tuomas ei helpottanut, vaan ottaen raamatusta esimerkkejä ja
sydämeen käyvillä vertauksilla puhuen lähimmäisen rakkaudesta kehoitti
Moosesta lähtemään naapuriin.
Ja Mooses vihdoin lähti Tuomaan seurassa.
Saapuivat niin Mäenpäähän ja menivät isännän kamariin, jossa Heikki
makaili vuoteessa.
"Tässä nyt tulee Mooses sinun tykösi, Heikki, ja pyytää anteeksi pahaa
sydäntään", sanoi Tuomas heti kun he saapuivat huoneeseen.
Heikkikin näytti virkistyvän, sillä hän kohosi istumaan ja ojensi
kätensä Moosekselle sanoen:
"Terve tulemaan, naapuri. Kaikki on sovittu minun puolestani."
"Niin minunkin puolesta, rakas naapuri", vastasi Mooses.
Mutta kumpikin katseli toistaan epäillen.
"Jo minä tästä alankin virkistyä. Tänään olen jo paljoa riskimpi kuin
eilen", sanoi Heikki sitten.
Mutta Tuomas, lempeä ja uskonnollinen mies, sanoi itkuja puserrellen:
"Enkelitkin taivaassa iloitsevat, kun näkevät pyhään asuntoonsa, miten
rakkaus täällä vallitsee naapurien kesken -- Herralle kiitos."
"Joutavaa se on ollutkin meidän kinastelumme", arveli Heikki.
"Joutavaa vainen. Mutta paha on ihmissydän", sanoi Mooses.
"Ja joutavan asian vuoksi kinastelumme alkoikin", taas Heikki jatkoi.
"No niin joutavan, että eipä sitä uskoisi", myönteli Mooses.
"Siellähän se alkoi karjanäyttelyssä."
"Siellä se..."
"Kun palkintotuomareiksi meidät valittiin, niin siitä tinka sai
alkunsa. Minä ja agronoomi olimme yhtä mieltä, mutta tämä Mooses pani
vastaan, ja kun ei voittanut, niin siitä nokkaantui", muisteli Heikki.
"Eihän se niin ollut. Eri asiahan se oli, josta meille tinka syntyi",
oikaisi Mooses.
Mutta kumpikin puhui naurussa suin ja niinkuin kristilliset ja hyvät
naapurit ainakin. Männyn Tuomaskin hymyssä suin kuunteli, kuinka
naapurit nyt sovinnossa haastelivat.
"Minä tahdoin, että Ollilan 'Tähti' palkittaisiin, ja sitä tahtoi
agronoomikin, mutta tämä Heikki pani vastaan. Me emme antaneet tälle
Heikille valtaa, vaan me palkitsimme Ollilan 'Tähden'. Siitä tämä
minulle suuttui", muisteli nyt vuorostaan Mooses.
"Joutavapa oli asia", arveli Tuomas väliin.
Mutta Mäenpään Heikki oli eri mieltä ja kivahti:
"Mooses valehtelee. Asia ei ole ensinkään niin."
"Kuinka sitten?" kivahti Mooseskin,
"Kuulittehan sen jo äsken. Sinä sen ensin riidan ja kinastelun
rakensit", taas Heikkikin kiivaasti vastasi.
"Sinussa alku oli silloinkin... niinkuin ennenkin. Elä väitäkään!"
"Soo, soo, miehet... naapurit", koetti Tuomas naapurien nousevaa
turmelusta asettaa.
"Saan minä tässä puhua... tämä on minun huoneeni", tiuskui Heikki eikä
näyttänyt sairaalta enää vähääkään.
"Mokomakin sairas... Mitä minua tänne kutsuukaan..."
"En minä sinua ole käskenyt..."
"No, no, so, so... hyvät miehet... rakkaat naapurit... Mitä sanovat
enkelit taivaassa..." koetti Tuomas väliin, mutta naapurit eivät enää
kuulleet Tuomasta, vaan jatkoivat sanakiistaa.
"Luulit kuolevasi... niin tuntosi heräsi. En minä sinulta ole anteeksi
pyytänyt", pani taas Mooses vastaan.
"Enkä minä sinulta. Mitäs tulit!"
"Pääsen minä täältä..."
"Mennä saatkin... aina väität..."
"Sinähän se väität, kun et vikojasi tunne."
"Sinä se et tunne..."
"Vaan saipahan Ollilan 'Tähti' palkinnon... ja se sinua vieläkin
kaivelee", puhui Mooses oven raosta mennessään.
Semmoista oli Heikin ja Mooseksen sovinnonteko. Mitä lienevät enkelit
taivaassa siitä ajatelleet.