Tavallista oli Venäjällä ollut edellisinäkin aikoina, että,
kun kansassa jonkun hallituksen toimenpiteen johdosta ilmestyi
tyytymättömyyttä, lähtivät tyytymättömät valtakunnan syrjäisiin osiin
etelässä. Jo 15:llä vuosisadalla tällaista muuttamista tavataan.
Kun talonpojasta Boris Godunovin aikana tehtiin maaorja, muutti
sinne paljon väkeä, Aleksein aikana toimeenpantu kirkonpuhdistus
lisäsi niinikään suuresti Ukrainin väkilukua; virkamiesten
rasittamat kauppiaat ja porvarit läksivät myöskin mielellään näihin
vapaampiin oloihin. Täten muodostui suuri, laaja ala Volgan ja
Uralin seuduilta idässä valtakunnan läntisiin rajaseutuihin asti
Dnjestriin ja Tonavaan asti, jota nimitettiin kasakoitten maaksi.
Kasakat olivat jaetut moneen eri ryhmään asuinpaikkojensa mukaan.
Niinpä Don-virran ympäristöllä asuvia sanottiin Donin kasakoiksi,
Dniepr-virran yläjuoksun ympärillä oli yksi osakunta; ja saporogit
taas asuvat Dniepr-virran alajuoksun ympärillä j.n.e.; jo Pietarin
aikana ne kuuluivat Venäjän tsaarin alamaisten joukkoon suurimmiksi
osaksi, mutta olot olivat kuitenkin vapaammat kuin muualla.
Elintavat muodostuivat suurilla aroilla puoleksi paimentolaiselämän
kaltaiseksi; ei ollut suuria kaupunkeja, vaan kylissä he kuitenkin
asettuivat toistensa naapureiksi asumaan. Kasakat muodostivat
jonkinlaisia vapaita demokraatisia talonpoikais-yhteiskuntia
vanhimpien johdossa; päämiehenä oli n.s. atamaani. Heidän elämänsä
oli kovaa, levotonta, sotaista. Etelässä oli heillä vanha
verivihollinen, Tatarit, joiden kanssa usein oli taisteleminen,
toisaalla taas oli Venäjä, jonka liiallista virkamiesvaltaa
he tahtoivat vastustaa. Heidän tarkotusperänsä oli pysytellä
erikoisasemassa Tataarien ja Venäjän välillä, päästämättä kumpaakaan
omaa vapauttaan supistamaan.
Kasakoiden luo lähti Pietari suuren aikanakin tyytymättömiä aineksia
valtakunnan keskiosista, ja täällä tuo tyytymättömyys puhkesi esiin
kapinoiden muodossa. Samoilla seuduin vaaralliset kansanyllyttäjät
ovat aina saaneet puoltajia, niinkuin Stenka Rasin Aleksein aikana;
Uraalin seuduilta kuuluisa Pugatschev Katharina II:sen aikana lähti
laumoinensa valtakunnan keskiosaa kohden. Siellä oli Pietarin
aikana pakoon päässeet Streltsit kansaa kiihottamassa; siellä oli
raskolnikia; munkkeja, porvareja sinne lähti hallituksen sortoa
vastaan kansaa yllyttämään.
Jo v. 1700 ilmaantui kaakkoisessa osassa ja Donin seuduilla pienempiä
levottomuuksia, jonka johdosta useita kuolemalla rangaistiin; mutta
ensimmäinen suurempi kapina sai alkunsa v. 1705 Astrakanissa.
Muutamat paenneet kauppiaat Venäjän keskiosista levittivät puheita
tsaarin muutoksista, veroista ja muista toimista sekä moittivat hänen
uskonnon sortoaan ja kehottivat kansaa ryhtymään sellaista menettelyä
vastustamaan. Mielet kiihtyivät näiden puheiden johdosta ja vihdoin
eräs omituinen juttu sai kapinan puhkeamaan.
Heinäkuun lopulla v. 1705 levisi Astrakanissa huhu, että
Venäläisiä oli kielletty seitsemään vuoteen naimisiin menemästä
ja häitä viettämästä; kaikki venäläiset naiset naitettaisiin muka
ulkomaalaisille. Astrakaniin niitä odotettiin joka päivä Kasanista
saapuvaksi, jotka heidän tyttärensä ottaisivat vaimokseen. Pelko
ja hämmästys oli tavaton. Mutta kaupungin asukkaat päättivät tehdä
hallituksen toimet tyhjäksi; he tahtoivat naittaa kaikki tyttäret
Venäläisille, ennen kun vihatut ulkomaalaiset saapuisivat. Heinäkuun
29 p. oli äärettömästi hääjuhlallisuuksia. Satoja pariskuntia
vihittiin. Pidoissa kiihtyivät mielet vielä enemmän. Seuraavana yönä
syntyi rauhattomuuksia kaupungissa; hallituksen varastot ja rahasto
ryöstettiin, useita upsieria, joiden joukossa oli ulkomaalaisia,
surmattiin. Voivoodi, joka oli ahneutensa ja julmuutensa tähden
vihattu, sai seuraavana päivänä surmansa. Kaikki säännöllinen
asioiden meno lakkasi. Muuan Jaroslavista paennut kauppias Jaakko
Nossov valittiin johtajaksi eli atamaniksi ja eräs raskolniki hänen
avukseen.
Astrakanista lähetettiin kehotuksia lähiseutujen asukkaille, joissa
pyydettiin heitä ryhtymään puolustamaan oikeata uskoa, entisiä
pukuja j.n.e.; ja pian se levisikin jotenkin laajalle, vaikka Donin
kasakat, joiden apua toivottiin, eivät vielä ryhtyneet. Kapina
herätti levottomuutta; Pietari itse oli rauhaton. Hän tahtoi antaa
armon kapinoitsijoille, jos antautuisivat vapaaehtoisesti. Kun se ei
auttanut, lähetti hän yhden paraista kenraaleistaan, Scheremetjevin,
heitä vastaan; hän voitti heidän suuret joukkonsa harjaantuneilla
rykmenteillään. Useita syyllisistä vietiin Moskoovaan ja 365
tuomittiin kuolemaan ja mestattiin.
Suurempi oli se kapina, joka ilmestyi Donin kasakoitten joukossa
v. 1707--1708. Tsaari Pietari tahtoi näet ulotuttaa hallituksen
vaikutuksen kauemmaksi entistään. Hän vaati kasakoilta takasin niitä
karkulaisia, joita heidän luoksensa oli aikojen kuluessa paennut;
hän määräsi heidän järjestämään asutuksensa siten, että heitä
voitiin paremmin silmällä pitää; ja vihdoin hän vaati, että muutamia
linnoituksia heidän maassaan piti hävitettämän. Kasakat eivät näitä
käskyjä noudattaneet. Ruhtinas Dolgorukij lähetettiin silloin
sotajoukon avulla panemaan täytäntöön tsaariin käskyjä. Nyt syntyi
kapina; atamaani Bulavinin johdossa nousivat kasakat puolustamaan
entistä vapauttaan, Dolgorukij murhattiin. Bulavin kehottaa kaikkia
kasakoita yhtymään; hänen joukkonsa kasvavat kasvamistaan. He
saavat kaupunkejakin haltuunsa ja uhkaavat valloittaa viimein
itse Asovankin, jota Pietari vielä varusteli. Mutta pian kääntyi
heidän onnensa. He eivät kauemmin saattaneet puoliansa pitää
valtion järjestettyjä joukkoja vastaan. Pietari oli kyllä levoton
nytkin; Kaarle XII oli juuri samaan aikaan tulossa Venäjän rajojen
yli; ratkaiseva tappelu oli tulossa. Mutta murhatun Dolgorukijn
veli, jolla oli ylipäällikkyys, sai kapinoitsijoista voiton.
Kovuudella heitä rangaistiin. Pietari tahtoi saada tämän pakolaisten
turvapaikan hävitetyksi ja nämätkin seudut lähemmin liitetyksi muuhun
valtakuntaan. Useita kasakoitten kyliä ja varustettuja paikkoja
hävitettiin ja poltettiin; miehet siirrettiin toisiin seutuihin.
Useita mestattiin; johtajien ruumiit pirstattiin neljään osaan; noin
parin sadan ruumiit ripustettiin hirsipuihin, jotka lautoilla pantiin
kulkemaan Don-virtaa alaspäin muille varoitukseksi.
Vielä tavataan samaan aikaan yksi kasakoitten kapinallinen yritys
Pietaria vastaan. Silloin nimittäin kun Kaarle XII tuli Ukrainaan,
yhtyi Dniepr-virran ympärillä olevien kasakoiden atamaani Mazeppa
häneen, josta kerroimme Ruotsin sotien yhteydessä. Mutta ei tämäkään
yritys onnistunut. Pietari pääsi voitolle joka taholla, taistelipa
hän sisällisiä tai ulkoisia vihollisia vastaan. Kasakoiden entiset
vapaat olot muuttuivat; heihinkin Venäjän hallitus koski entistä
kovemmin.