Monet verot, rasitukset ja uhraukset, joita tarvittiin Pietarin
uudistuspuuhissa, koskivat kaikkia hänen alamaisiaan; mutta
suuremmassa määrässä ne rasittivat varsinaista kansaa eli maaväestöä.
Eikä sen hyväksi mitään tehty, päinvastoin sen oikeudellinen asema
ja tila tuli entistä huonommaksi. Eräs ulkomaalainen kertoo, että
tsaaria oli kehotettu maaorjuutta hävittämään, mutta siihen hän
oli vastannut: "sellaista kansaa voipi ainoastaan äärimmäisellä
kovuudella hallita". Ainoastaan välikappaleena valtiollisissa
toimissaan hän kansaa piti.
Korkeimmilla säätyluokilla oli ainoastaan valtio velvollisuuksia
vaatimassa, mutta talonpojilla oli sen lisäksi toisiakin herroja,
ne kun olivat maaorjia. Jo ennen Pietarin aikoja tuo tila oli
kehittynyt, mutta hänen aikanaan maaorjuus tuli vielä ankarammaksi.
Ensiksikin kaikki talonpojat, nekin jotka ennen olivat olleet
vapaassa asemassa, sekotettiin yhteen sen revisioonin kautta,
jonka Pietari v. 1719 toimitti. Maanomistajien valta tuli myöskin
entistä suuremmaksi. Pietari vaati näet, että maanomistajat olivat
vastuunalaisia alustalaistensa veroista, rekryyteistä ynnä muista
rasituksista, mutta sen johdosta hänen täytyi myöskin heittää
talonpojat kokonaan herrojen haltuun. Maanomistajan taas täytyi
myöskin pitää alustalaisiansa entistä kireämmällä; ei hän enää
antanut heille vapautta, niinkuin ennen joskus oli tapahtunut; jos
joku karkasi, vaati hän suurella ankaruudella karkurin takaisin.
Sillä herran täytyi kuitenkin suorittaa kaikki valtion vaatimukset
niidenkin puolesta. Ennen jo oli määrätty, ettei kukaan talonpoika
saanut muuttaa paikaltaan, ja nyt säädettiin sen lisäksi, ettei
kukaan saanut kulkeakaan kodistaan kauemmaksi kuin 30 virstan
päähän. Pelättiin näet karkaamista. Toisaalta kumminkin oli jo
tullut tavaksi, että isäntä myi orjiansa, vaikkei maa seurannutkaan
mukana. Varsinkin tehtaanisännille oli tässä kohden oikeus hankkia
tehtaisiinsa työmiehiä talonpojista. Perhekunnasta maksettiin noin
30 ja 50 ruplan välillä. Meneteltiinpä sitenkin, että yksityisiä
perheen jäseniä myytiin ja erotettiin siten toisistaan. Pietari
kieltää sen, sanoen sen johdosta julkaisemassaan ukaasissa, ettei
missäkään maailmassa menetellä siten, että ihmisiä myydään kuin
elukoita; kun poika tai tytär riistetään perheestä, syntyy siitä
suuri valitus; sentähden kieltää keisari ihmiskaupan. "Mutta",
jatketaan kuitenkin, "ellei ilman ihmiskauppaa saateta toimeen
tulla, käytettäköön sitä vaan hätätilassa ja myytäköön koko perheitä
kerrassaan". Usein Pietari myöskin käskee virkamiestensä ottamaan
selvää niistä isännistä, jotka rääkkäsivät ja pahoin pitelivät
talonpoikia. Tavataanpa joskus, että sellaisia talonpoikien kiusaajia
rangaistunkin; niinpä eräs ylhäinen virkamies Golovin tuomittiin
10:ksi vuodeksi pakkotyöhön, koska yksi talonpoika, jota hän
oli pahoin pidellyt, sen johdosta kuoli. Nämät määräykset eivät
kuitenkaan paljon auttaneet talonpoikia. Ja kovempi kohtelu kuin
isäntiensä puolelta tuli valtion puolelta, suurempia uhrauksia valtio
vaati. Ja ne ne olivat, jotka useinkin talonpojat toivottomuuteen
saattoivat.
Kun veroja oli mahdoton saada ja rästit kasvoivat, käski tsaari
suurinta ankaruutta käyttämään; talonpoikia kidutettiin muille
muka varotukseksi. Tästä keinosta ei apua ollut, vaan päinvastoin
se lisäsi maksamattomien lukua, jonka vuoksi Pietari luopui siitä.
Myöhemmin kuljetettiin sellaisia vaimoineen lapsineen Pietariin,
josta ne lähetettiin satamatöihin Rääveliin tai Kronstadtiin, vaimot
taas kehruuhuoneisiin; lapset ja vanhukset saivat muuta työtä
voimiensa mukaan tehdä. Palkaksi luettiin rupla kuukaudessa, joka
vähennettiin veronrästistä; ja kun rästit siten saatiin suoritetuksi,
päästettiin asianomaiset kotiinsa. Vankiloissa tavattiin paljon
ihmisiä samasta syystä; toiset pääsivät vapaiksi lahjomalla
virkamiehiä, toisia taas kiusattiin kovasti, jonka johdosta Pietarin
täytyi antaa erityinen kielto.
Vielä kovempi rasitus kuin verot oli rekryytein otto. Huono hoito
saattoi tuhansia ennen-aikuiseen kuolemaan. Monet kuolivat jo
ennen kun pääsivät rykmentteihinsäkään. Sotaväkeen joutumista
pelättiin kovasti; rekryytit yrittivät karkaamaan ja sentähden niitä
vartioittiin kuin pahantekijöitä, ja kuljetettiin ankaran valvonnan
alla kauas määräpaikkoihinsa.
Talonpoikien tila tuli tämän johdosta yhä huonommaksi. Talonpoika
jätti usein talonsa ja lähti mieron teitä kiertämään; jälelle
jääneet samalla tilalla olivat velvoitetut maksamaan ja
suorittamaan karanneenkin puolesta, sillä herra sen vaati, koska
hän oli vastuunalainen alustalaistensa maksoista. Mitä vähemmäksi
alustalaisten luku suli, sitä raskaammiksi verot tulivat jälelle
jääneille ja yhä useampi lähti karkaamaan; usein täytyi itse
isännänkin luopua tilastaan, koska oli mahdoton vaadittuja
velvollisuuksia täyttää.
Kotinsa jättäneitä ihmisiä tavataan joka taholla valtakunnassa.
Kerjäläisten lukua karkulaiset lisäsivät äärettömästi. Pietari koetti
kerjäämistä estää käskemällä ottaa teillä jouten kulkijoita kiinni
ja toimittamalla sellaiset luostarien suojaan. Almuja kiellettiin
antamasta; siitä määrättiin sakkokin, ensikerrasta 5 rupl., toisesta
10 rupl; köyhäinhuoneita perustettiin; mutta näitä ei pidetty
vankiloita parempana. Ei kukaan tahtonut vapaehtoisesti niihin mennä
ja väkivaltaa käyttämällä kansa usein pelasti sinne joutuneet.
Useat karanneista liittäytyivät suuriin joukkoihin, jotka metsissä
asuskellen hätyyttivät ihmisiä ja vieläpä kyliä ja kaupunkejakin;
niistä muodostui varsinaisia rosvojoukkoja. Pietari koetti kyllä
estää tällaista tapahtumasta; kyläkuntia usein komennettiin
karanneita naapurejaan takaa ajamaan: mutta mahdotonta oli saada sitä
loppumaan.
Suurissa joukoissa pakeni myöskin karkulaisia valtakunnan syrjäisiin
osiin ja muihin maihin. Kasakoiden luona, jotka kuuluivat Venäjän
valtaan, he saivat hyvän turvapaikan. Valtakunnan rajoille pantiin
sotaväkeä vartioimaan, mutta suurissa joukoissa ne sittenkin pääsivät
yli pujahtamaan. Liettuassa esim. tavattiin seuraavana aikana 200,000
talonpoikaisperhettä, jotka Venäjältä sinne olivat muuttaneet.
Väkiluvun vähenemistä vuosi vuodelta valitetaan; virkamiehet
valittavat, että suuria seutuja jääpi kokonaan autioksi. Niinpä on
laskettu, että Venäjän luoteisessa osassa jo v. 1711 oli lähes 90,000
talonpoikaisasuntoa autiona; useissa kylissä muissakin valtakunnan
osissa oli ainoastaan puolet tai neljäsosa perheistä jäljellä.
Niinkuin näkyy tarvittiin äärettömiä ponnistuksia ja uhrauksia, ennen
kun Pietari suuret aikeensa sai toteutumaan. Ja vielä tukalammalta se
tuntui kansalle, joka ei tsaarin toimia ymmärtänyt, vaan päinvastoin
piti niitä turmiollisina.