Pietari tarvitsi luonnollisesti paljon varoja saadakseen kaikkia
uudistuksiaan aikaan. Valtion menot lisääntyivät vuosi vuodelta ja
samassa suhteessa kohosivat verot. Vasta uuteen kuntoon järjestetty
sotajoukko, joka tuskin oli entistä pienempi, mutta paljon kalliimpi,
sekä laivasto vaativat puolet valtion tuloista. V. 1710 laskettiin
valtion tulot noin 3 miljoonaksi ruplaksi; siitä lähes 2 milj. meni
sotajoukon ja laivaston ylläpitoon. Sen lisäksi lähettiläiden pito
ulkomaiden hoveissa, monet uudet virkamiehet j.n.e. vaativat maksoja,
joista ei ennen Pietarin aikoja mitään tiedetty. Pietarin oma elämä
ja hovi ei paljon maata rasittanut, hän kun asui ja esiintyi hyvin
yksinkertaisesti ilman loistoa ja komeutta. Noin 50,000 rupl.
käytettiin siihen hänen loppuvuosinaan, vaikka valtion tulot jo
olivat kohonneet 10 miljoonaan.
Rahaa saadakseen kaikkiin tarpeisiinsa täytyi yhäti lisätä veroja
ja keksiä uusia tulolähteitä. Hän asetti sitä varten virkamiehiä
n. n. "Pribyltschiki", joiden tuli pitää verotuksesta huolta,
keksiä uusia verotusesineitä, saattaa syytteeseen henkilöitä, jotka
olivat petollisia olleet verojen suorittamisessa. Nämät virkamiehet
olivat jonkinlaisia fiskaalia, jotka valtion etuja valvoivat; siitä
nimityskin, sillä "pribylj" merkitsee etua tai voittoa. Näiden
virkamiesten joukossa oli kuuluisin Kurbatov, joka oli matkustellut
ulkomailla ja palattuaan osotti suurta taitoa ja kekselijäisyyttä
tällä alalla. Hänen esityksestään useimmat uudet verot saivat alkunsa.
Vanhin vero, jonka jo Mongoolien khaanit olivat Venäjällä ottaneet,
oli n.s. päävero; sitä maksoivat kaikki paitsi aateli ja virkamiehet.
Talonpojat siitä suurimman osan suorittivat. Jokainen aatelisherran
alustalainen maksoi Pietarin aikana 74 kopeekkaa, mutta kruunun
tiloilla asuvat, koska eivät niinkuin edelliset herroille mitään
suorittaneet, 114 kopeekkaa. Se näyttää meistä vähäpätöiseltä, mutta
on otettava huomioon, että rahalla oli silloin paljon suurempi arvo
kuin nyt; sillä rahan metalli-arvo oli suurempi ja rahan käyttäminen
paljon harvinaisempi. Miehen päiväpalkka oli esim. kesällä 5 kop. ja
talvella ainoastaan 3 kop.; jos hevonen oli mukana maksettiin toinen
verta lisään; s.o. meidän rahassa miehen päiväpalkka 25 ja 15 penniä
ja hevosella noin 30 ja 50 p:iä.
Tämä vero ei riittänyt menoihin, vaikkapa se oli tärkein ja varmin
Pietarinkin aikana. Hän ja hänen virkamiehensä tunkeutuivat joka
taholle yksityisten tointa verottamaan; valtion käsi kävi hyvin
pitkälle katsomatta miten alamaisten edut siitä kärsivät.
Kaupasta puhuessamme mainitsimme, että hallitus antoi vuokraa
vastaan eri tavaroiden kaupittelemisen joillekuille henkilöille;
toiset tavarat taas olivat valtion yksinomaisena oikeutena. Tästä
kerääntyi valtiolle suuria tuloja. Mutta yhä uusia veroja oli
sittenkin keksiminen ja varsinkin Pohjan sodan aikana niiden
lukumäärä kasvoi kasvamistaan. Kaikki myllyt ja sillat merkittiin
ja niistä otettiin vero. Yksityisten kalastamisoikeus kiellettiin:
se vuokrattiin eri henkilöille. Joka omassa kalavedessään sen
jälkeen kalasteli, häntä kiduttamalla rangaistiin. Jos joku tahtoi
tulla satamaan tai kaupungin torille, tuli hänen suorittaa tulli.
Yksin saunatkin otti valtio verotuksen esineeksi. Sekin, joka
omaksi tarpeekseen piti saunaa, oli pakotettu maksamaan suuren
veron. Mehiläispesät verotettiin, käsityöläisten täytyi paitsi
ammattioikeuksistaan käyttämistään työkaluista suorittaa valtiolle:
niinpä suoritti räätäli saksistaan, seppä vasaroista ja alasimistaan,
työmies kirveestään j.n.e. Savutorvista, kellareista, kaivoista
suoritettiin vero. V. 1705 annettiin määräys, että se, joka tahtoi
tammesta valmistettuja ruumisarkkuja käyttää, maksaisi siitä veron.
Olemme jo ennen maininneet, että parroista ja vanhankuosisista
vaatteista maksettiin vero. Kaupungin porteilla oli vahtia, jotka
tähystelivät kaupunkiin menevien partoja ja takkia. Tavattiinpa
niinkin mielivaltaista menettelyä, että pantiin Moskoovan porteille
ja suurempiin tienristeyksiin salpoja, ja jokaiselta ajajalta
otettiin ilman muuta pieni vero. Tämä tapahtui v. 1710, jolloin suuri
vaillinki oli valtion menoissa ilmaantunut.
Postitoimistosta koetti Pietari niinikään hyötyä; hän näet kohotti
kirjeiden ja muiden lähetysten maksot suuresti. Mutta seuraus
oli se, että tulot vähenivät, koska ei käytetty enää niin paljon
postin välitystä. -- Samanlainen oli seuraus siitä, kun hän
kohotti tullin äärettömän korkealle, esim. 37 1/2 prosenttiin
liina- ja hamppulangasta, joka Venäjältä ulkomaille vietiin. Hänen
tarkotuksensa oli että lankaa yhä enemmän olisi ruvettu valmistamaan;
mutta sen valmistus päinvastoin väheni.
Vielä käytti Pietari monta kertaa rahan huonontamista, joten
ruplan arvo aleni kolmanneksella. Kotimaan kaikki kullan ja hopean
hän tahtoi valtiolle saada lyödäkseen niistä rahaa. Kuoleman
rangaistuksella oli kielletty niitä muille myymästä. Saadakseen taas
ulkomailtakin mahdollisen paljon rahaa, antoi hän määräyksen, että
koetettaisiin välttää vaihtokauppaa ulkomaalaisten kanssa, vaan olisi
Venäjän tavaroista rahaa saatava.
Uusia veroja määrättäissä täytyi myöskin yhäti luoda uusia virkoja ja
hankkia uusia virkamiehiä. Ja jokainen uusi virkamies oli kansalle
uusi rasitus; sillä he eivät katsoneet yksinomaan, että valtion
vero tuli kootuksi, joka jo kyllä oli suuri, vaan myöskin omaa
etuansa. Sillä kukin heistä, kenraalista ja voivoodista halvimpaan
kirjuriin asti, piti oikeutenaan menetellä mielensä mukaan. Voivoodit
matkustelivat ja elivät maakuntansa asukkaiden kustannuksella;
fiskaalit, linnojen isännät sekä alemmat virkamiehet samalla tavalla.
Eräs venäläinen historioitsija Kostomarov kertoo seuraavaan tapaan
virkamiesten menettelystä: "Kun voivoodi tai maaneuvos tahtoo
jonkun seudun asukkaita hyödykseen käyttää, lähettää hän kirjurinsa
tiedustelemaan, ovatko talonpojat oikein suorittaneet kaikki
veronsa. Kirjuri kulkee kylästä kylään, talosta taloon ja vaatii
talonpojalta kuittia suorittamistaan maksoista. Moni talonpoika ei
heti löydä kuittiansa, ja kirjuri huutaa ja lykkii häntä, vaatii
häneltä vieläkin maksuja tai ottaa lahjoja siitä että hän odottaa,
kunnes talonpoika löytää kateissa olleen kuittinsa ja näyttää sen;
mutta vaikkapa talonpoika ei kuittiansa olisikaan hukannut, vaan
heti tuo sen vaadittaissa esille, niin ottaa kirjuri kuitenkin
paitsi mitä hän syömisessä ja juomisessa on kuluttanut, vielä rahaa,
ikäänkuin vaivansa palkkioksi, ja jakaa sen sittemmin esimiehensä
kanssa". Eräässä ukaasissa vähää myöhemmin sanotaan voivoodeista,
"ettei niitä saata paimeniksi nimittää, vaan susiksi, jotka ovat
laumaan hyökänneet". Näin meneteltiin maaseuduilla. Kaupungit oli
Pietari erottanut voivoodein hallinnosta ja asettanut maistraatin ja
raatimiehet sijaan, mutta yleensä valitetaan ankaraa sortoa siltäkin
puolen, vieläpä kovempaa kuin ennen, ennen kun oli vaan yksi herra,
nyt niitä oli useita.
Pietari koetti petoksia kaikin tavoin estää sekä sellaisia, joista
kansa kärsi että myöskin niitä, joiden kautta valtio sai vahinkoa.
Hän asetti viskaalia maakuntiin, yliviskaalia senaatiin valvomaan,
ettei mitään vääryyttä saisi tapahtua, Heidän tuli nostaa kanteita
syyllisiä vastaan. Mutta muutkin henkilöt saivat ilmiantaa
petoksia. Jos syytöksessä oli perää, sai kantaja tavallisesti
puolen, joskus kaikkikin syytetyn omaisuudesta; mutta jos syytös
huomattiin perättömäksi, ei kantaja ollut minkäänlaisen vastuun
alaisena nostamastaan väärästä syytöksestä. Tämä saattoi siihen
väärinkäytökseen, että varsin kevytmielisesti tehtiin kanteita,
usein syyttäkin, sillä omaa hyötyä syyttäjä siinä toivoi saavansa.
Kuka esim. ilmiantoi kapakan isännän, joka oli tupakasta ja viinasta
veron jättänyt maksamatta, sai neljänneksen hänen omaisuudestaan;
kuka taas ilmi antoi sellaisen henkilön, joka oli valtion palveluksen
laiminlyönyt, sai koko hänen maaomaisuutensa j.n.e. -- Syytettyjen
luku karttui karttumistaan, rangaistusten lukumäärä niinikään;
Pietari antoi yhäti ankarampia määräyksiä, mutta väärinkäytökset
pysyivät kuitenkin.
Paitsi omaisuuden riistämistä käytettiin muitakin rangaistuksia.
Kuoleman rangaistus oli hyvin tavallinen; pakkotyöhön tuomittiin
usein; "knuutia" annettiin; käytettiinpä sellaistakin raakaa
rangaistustapaa, että sieramet revittiin irti; Pietari itse keksi
koneen, jolla tämä julma rääkkäys perin pohjin toimitettiin;
toisinaan poltettiin kieltä kuumalla raudalla. Kaikkia näitä
rangaistustapoja käytettiin aina eri määräysten mukaan, mutta
suhteellisuutta rikoksen laadun mukaan ei suinkaan ollut olemassa,
ainakaan meidän käsityksemme mukaan. Kuolemanrangaistus oli esim.
määrätty metsän kaatamisesta. Alituisesti oli syytöksiä vireillä.
Eikä yksinomaan alemmat virkamiehet olleet syytettyjen joukossa,
vaan ylemmätkin. Tahdomme muutamia mainita. Eräs ruhtinas Gagarin,
Siperian kuvernööri ja tunnettu lempeydestään ja suopeudestaan
ruotsalaisia ja suomalaisia vankeja kohtaan, jotka Siperiaan oli
viety, tuomittiin kuolemaan ja mestattiin petoksesta. Pietarin tärkeä
apumies rahojen hankkimisessa Kurbatov oli syytetty petoksista,
mutta kuoli jutun kestäessä. Pietarin kaupungin varakuvernööri
Korsakov sai "knuutia"; kaksi senaattoria, jotka olivat samassa
petosjutussa osallisina, saivat sellaisen rangaistuksen, että
heidän kieltänsä poltettiin kuumalla raudalla. Valtion varakansleri
ja etevä valtiomies Schafirov tuomittiin ensin saamaan "knuutia",
sitten kuolemaan, mutta kun pää jo oli mestauspölkyllä sai hän armon.
Vihdoin itse yli-viskaali Nesterov, joka oli ollut vastamainittujen
ynnä monien muiden syyttäjänä, tuomittiin itse niinikään petoksesta
kuolemaan, ja julmalla tavalla itse Pietarin läsnäollessa kuoleman
tuomio pantiin toimeen. Tsaarin suurin suosittu ruhtinas Menschikov
oli kolmasti tuomittu petoksista omaisuutensa menettämään, mutta hän
sai armon sekä arvonsa ja virkansa takaisin.
Pietariin tämä epärehellisyys teki ikävän vaikutuksen; hän koetti
yhä uusilla ja ankarammilla määräyksillä saada ne ehkäistyksi.
Kerran hän käski yliprokuraattori Jaguschinskin laatimaan säädöksiä,
joissa kuolemanrangaistus olisi kaikellaisesta epärehellisyydestä
määrätty; silloin sanotaan yliprokuraattorin lausuneen: "Tahtooko
Teidän Majesteettinne jäädä yksin olemaan? Kaikki me varastamme,
yksi enemmän ja kömpelömmin, toinen vähemmän ja taitavammin". Mutta
viimeiseen asti Pietari taisteli tätä epärehellisyyttä vastaan. Oli
odotettavissa juuri entistä ankarampia määräyksiä kun kuolema katkasi
hänen elämänsä.