Ulkomailla matkustaessaan oli Pietari nähnyt toimeliaisuutta
taloudellisella alalla ja siitä johtuvaa hyvinvointia ja
varallisuutta; Venäjällä taas oli velttous, taitamattomuus sekä siitä
johtuva puute ja köyhyys vastakohtana. Tämän auttamiseksi tarvittiin
apua hallituksen puolelta. Muissakin maissa oli hallituksen tapana
17:llä ja 18:lla vuosisadalla ohjata paljon suuremmassa määrässä kuin
nykyaikana taloudellisia asioita; se järjesti kaupan ja teollisuuden
harjottamisen pienimpiin yksityisseikkoihin meneviin säädöksiin
asti; kansaa pidettiin tässä kohden taitamattoman lapsen kaltaisena,
jota täytyi neuvoa; ja samassa myöskin valtion etua pidettiin
silmällä. Olipa Ranskan suuri ministeri Colbert antanut neuvoja
nikkareille, miten heidän tuli höylää käyttää; Preussin kuningas
Fredrik II pakotti talonpoikia poliisin valvonnan alla perunoita
istuttamaan; perunain viljelys oli silloin näet vasta saanut
alkunsa. Eipä siis ole ihmettelemistä, jos Pietari, jonka valvonta
joka paikkaan ulottui, esiintyi talouden opettajana ja johtajana
ja antoi määräyksiä, jotka meistä tuntuvat vähäpätöisiltä. Hän
kielsi esim. saappaiden alle suuria nauloja lyömästä, koska ne ovat
jalkapohjalle haitallisia; hän antoi neuvoja, mitenkä myllynkatot
saadaan sellaisiksi, että ne sateelta hyvin suojelevat; miten
puita oli kaadettava, miten ohraa leikattava, teitä rakennettava;
hän pakotti talonpoikia käyttämään uudenlaisia kuokkia j.n.e.;
lukemattomia samantapaisia seikkoja koskevia määräyksiä hän antoi.
Mutta tärkeimmät olivat ne määräykset, jotka koskivat Venäjän kaupan
ja teollisuuden järjestämistä.
Koko sivistyneessä Euroopassa oli viime vuosisadalla valtiotaloudessa
n.s. merkantiilijärjestelmä vallitsemassa. Perusajatus siinä oli se,
että valtiota oli koettaminen rikastuttaa mahdollisuuden mukaan; raha
tai kulta ja hopea olivat rikkauden merkkinä. Jotta näitä saataisiin,
oli talous siten järjestettävä, että maan tavaroiden vientiä
edistettäisiin, mutta tuontia supistettaisiin. Sen aikaansaamiseksi
otti hallitus talouden asiat ohjatakseen; se suosi yksipuolisesti
teollisuutta ja kauppaa, koska niistä rahaa saatiin, se määräsi
kaupan kulkemaan määrättyjä teitä, ulkomaan kaupan taas määrättyihin
satamakaupunkeihin; se sääsi korkeita suojelustulleja ulkomaan
tavaroille, antoi yksityisille kauppaoikeuksia j.n.e. Vapaa kilpailu,
nykyajan tunnussana, oli siihen aikaan kammottu; arveltiin etteivät
yksityiset osaisi järjestää niin että valtio hyötyisi; ja se oli
tärkein. Näitä periaatteita Pietarikin suosi ja ne soveltuivat hyvin
hänen muutenkin mielivaltaiseen hallitustapaansa.
Ulkomaan kauppa oli ennen ollut ulkomaalaisten käsissä, etupäässä
Hollantilaisten ja Englantilaisten. Pietari tahtoi saada sen
Venäläisille kauppiaille siirretyksi. Hän antoi ukaasia, joissa
käskettiin Venäläisiä muodostamaan kauppaseuroja länsimaiden tapaan.
Hän koetti saada ne liitetyksi kansainväliseen kauppaan. Tsaari itse
kävi esimerkillään edellä, ryhtyen kauppayrityksiin ulkomaalaisten
kanssa. Hän asetti konsulia suuriin kauppakaupunkeihin kuten
Toulon'in, Cadiz'iin y.m., teki kauppasopimuksia länsivaltojen
kanssa. Mutta eivät nämät yritykset onnistuneet. Venäjän kauppiailla
ei ollut tarpeeksi taitoa ja sivistystä voidakseen kilpailla
ulkomaalaisten kanssa. Eikä ollut helppoa, niinkuin Pietari
oli kuvitellut, muuttaa venäläistä pikkukauppiasta taitavan
englantilaisen tai hollantilaisen suurkauppiaan kaltaiseksi, joka
tunsi koko maailman kauppasuhteet ja osasi sen mukaan asiansa
järjestää. Maan ulkopuolella eivät venäläiset kauppiaat juuri kunniaa
maalleen tuottaneet. Niinpä kertoo Venäjän lähettiläs Tukholmassa,
että hänen täytyi hävetä maanmiestensä puolesta, he kun markkinoilla,
jolloin myivät avonaisissa puodeissaan pähkinöitä, muita hedelmiä ja
liinakangasta y.m.s., olivat päihtymisellään ja muutenkin huonolla
käytöksellään saavuttaneet kansan ivaa ja halveksimista. Joku harva
pääsi ulkomaalaisten tasalle; niinpä eräs Solovieff piti suurta
tavara- ja pankkiliikettä Amsterdamissa.
Ennen oli Arkangeli ollut ainoa satamakaupunki Venäjällä. Ja tämän
kaupungin kautta määräsi Pietari hallituksensa ensi aikoina kaiken
ulkomaan kaupan kulkemaan. Etäämpääkin kuljetettiin tavarat sinne.
Ankarilla määräyksillä kiellettiin kauppa Riiassa ja Räävelissä,
koska ne olivat Ruotsin hallussa. Mutta kun hän perusti Pietarin,
ruvettiin kauppaliikettä siirtämään sinne, ja Arkangeli jäi syrjään.
Kun ensimmäinen hollantilainen laiva tuli Nevan suulle, lähti Pietari
itse sitä vastaanottamaan, johti laivan hiekkasärkkien välitse
kaupunkiin; sen jälkeen piti hän suuret pidot Menschikovin luona
laivan kapteenille. Laivuri sai tullitta myydä koko lastinsa, ja
tsaari itse osti suuren osan siitä. -- Hän pakotti nyt Arkangelissa
olevat kauppiaat siirtymään Pietariin; armoa pyydettiin, mutta sitä
ei annettu. Tavarain kuljetus Pietariin oli paljon vaikeampi, kuin
Arkangeliin, huonojen teitten vuoksi; mutta senkin piti tapahtua.
Usein tavarain kuljettajat jättivät matkalle tavaransa ja karkasivat
tai myöskin ryöstivät ne mennessään. Liikkeen parantamiseksi rupesi
tsaari kanavia tuumimaan; hän aikoi yhdistää Volgan Nevan kanssa ja
alkoi jo Laatokan etelä-rannoitse kanavaa kaivattamaan. -- Monta
vastusta oli, mutta ankaruudellaan sai Pietari kuitenkin uuden
pääkaupunkinsa kaupan yhä lisääntymään; laivojen lukumäärä karttui
vuosi vuodelta; v. 1722 oli esim. Pietariin tulleiden laivain
lukumäärä 116, mutta jo kahta vuotta myöhemmin kävi 240 laivaa sen
satamassa.
Sisämaan kaupassa lakkautti Pietari tuon entisen järjestelmän, jonka
mukaan tsaarin rahaston eduksi melkein koko valtakunnan kauppa kulki.
Mutta hänen monet määräyksensä olivat sille sittenkin suureksi
haitaksi. Useiden tavaroiden kaupitteleminen annettiin joillekuille
henkilöille etuoikeudeksi; ne taas maksoivat siitä valtiolle jonkun
summan; niinpä traanin, kala-öljyn, pihkan ja hartsin kaupitteleminen
oli annettu eri yhtiöille vuokralle. Viinan valmistaminen ja
myyminen, samoin kuin suolankin oli valtion yksityisoikeutena eli
monopoolina. Siitä oli valtiolle hyvä tulo, mutta kansa valittaa
miten esim. suolan hinta kohoaa kohoamistaan ja sen hankkiminen
tule tukalaksi. Hintaa kohotettiin näet usein, kun valtio oli rahan
tarpeessa.
Pietari koetti myöskin kasvattaa kauppamiehiä sellaisiksi, että
niihin voisi luottaa. Oli näet hyvin tavallista, että kaikellaista
petosta kaupassa harjotettiin; hän määräsi sangen ankaria
rangaistuksia sen estämiseksi, sillä siitä oli haittaa varsinkin
ulkomaan kaupassa. Niinpä olivat Englantilaiset valittaneet, että
petosta liinakaupassa oli harjoitettu ja sen vuoksi hän v. 1710
antoi ukaasin, jossa kuoleman rangaistuksen uhalla kielletään
huonoa hamppua tai liinaa sekottamasta hyvään tai, joka joskus
oli tapahtunut, panemasta kiviä joukkoon. Vaikeata oli tällaisia
epäkohtia poistaa, sillä valvontamiehet eivät itse tarpeeksi
tunnollisesti siitä huolta pitäneet.
Venäjän teollisuuden luojana on Pietarin ansio suurempi kuin
kaupan alalla. Hän harrasti sitä sen vuoksi, että Venäjä olisi
riippumaton ulkomaista; sillä sen tuli itse kaikki tarvittavansa
valmistaa. Teollisuuden alalla hän oli itse hyvin perehtynyt ja siinä
hän saattoi opettajana esiintyä. Pakotusta siinäkin tarvittiin.
"Meidän kansamme on", kirjottaa hän kerran, "kuin lapset, jotka
vastenmielisesti käyvät aakkosiin käsiksi, joten opettajan täytyy
heitä pakottaa; ensin se tuntuu heistä tukalalta; mutta kun he ovat
oppineet, ovat he opettajalleen kiitollisia, niinkuin tähänastinen
kokemus osottaa. Eikö kaikki ole pakosta tapahtunut? ja jo kuulee
tuloksista kiitettävän".
Teollisuudessa tarvittiin enemmän kuin muissa kohden ulkomaalaisten
apua ja siinä ne suuremman hyödyn tuottivatkin; niitä tavallisesti
otettiin opettajiksi tai suurempien yritysten johtajiksi; heidän tuli
esim. neuvoa Venäläisiä kaikellaisia koneita käyttämään tehtaissa.
Eräs Englantilainen kutsuttiin antamaan opetusta nahkaletkujen
valmistuksessa. Paperinvalmistusta ruvettiin harrastamaan.
Ruotsalaiset sotavangit opettivat sepäntyötä y.m. käsitöitä.
Teollisuutta edistäkseen tahtoi Pietari Suomestakin ison vihan aikana
viedä kaikki käsityöläiset Venäjälle. V. 1721 tuli noin tuhatmäärä
nuoria Tataarilaisia, jotka rupesivat eri ammattitaitoa jakamaan.
Seurauksena tästä toimesta oli, että sellaisia teollisuudenhaaroja
aljettiin harrastaa, joita ei ennen tunnettu Venäjällä: satulasepän,
rautasepän, miekantekijöiden tuotteita saatiin nyt kotimaasta;
villa-, pumpuli ja liinakankaita valmistettiin, silkkikankaitakin
kudottiin. V. 1705 kirjottaa Pietari ylpeänä, että hänellä oli
Venäjällä valmistetusta kankaasta tehty takki. Rautakaivoksia
aljettiin käyttää; Siperian hopea- ja kultakaivokset tulivat
tunnetuksi. Tulan kaupunkiin perustettiin asetehdas. Tuotiinpa
Schlesiasta hienompivillaisia lampaitakin; hevosrodun parantamiseksi
tuotettiin Preussista toisenrotuisia; tupakanviljelystä aljettiin.
Sanalla sanoen, Venäjän nykyinen teollisuus sai Pietarin kautta
alkunsa. Erityiset teollisuus-, vuori- ja kamarikolleegit sekä
muutkin virastot olivat teollisuutta ohjaamassa ja järjestämässä.
Ankaraa valvontaa pidettiin. Nahan valmistamisessa esim. annettiin
määräyksiä, että jokaisen tuli uudella tavalla oppia valmistamaan
n.s. juhtinahkaa; jos joku vielä kahden vuoden oppiajan perästä
valmisti vanhalla tavalla, otettiin hänen omaisuutensa ja hän itse
tuomittiin pakkotyöhön.
Pietarin tarkka silmä huomasi kaikki maansa monet rikkaudet; hän
oivalsi sen suuren hyödyn, mikä Venäjällä vastaisuudessa tulisi
olemaan maassa kätketyistä kivihiilikerroksista; hän tahtoi jo
metsiä säästää, joita sitä ennen oli kevytmielisesti haaskattu.
Ankaria määräyksiä annettiin sen johdosta. Nevan ja Suomenlahden
rannalla pystytti hän joka viiden virstan päähän hirsipuita, johon
metsänvarkaat ripustettiin varoitukseksi ja peloitukseksi muille.
Koettipa hän istutuksillakin saada harvinaisempia puita leviämään.
Käsityöläiset jaettiin eri ammattikuntiin; hallitus antoi tarkkoja
määräyksiä, joiden mukaan ammattikunnat työskentelivät; niissä
oli oppivuosista, tavarain valmistustavasta, kelvottoman tavaran
takavarikkoon ottamisesta j.n.e. Ammattilaitos samoin kuin
kauppiasten jako eri kiltoihin oli Länsi-Euroopassa kehittynyt
keskiajalta asti; Pietari tahtoi sen siirtää ilman edellistä olojen
kehitystä Venäjälle; mutta suurempaa merkitystä ei kumpikaan
laitos täällä saavuttanut, ja usein täytyi muistutuksia niiden
järjestämisestä antaa.
Porvaristo pysyi kauan aikaa suhteellisesti vähäpätöisenä
kansanluokkana, vaikkapa Pietari etupäässä sitä ennen muita tahtoi
edistää. Talonpojista se ei saanut lisää voimia; aatelisto taas
ei porvarillisiin toimiin ryhtynyt sen enempää kuin muissakaan
maissa. Mutta Juutalaisia ei Pietari laskenut kaupunkielämän avuksi
Venäjälle: hänen käytännöllinen älynsä huomasi heidän hyödyttömän
toimensa maalle; ja sen lisäksi Puolan esimerkki, jossa Juutalaiset
14:llä vuosisadalla saaneet oikeudet, osotti turmion, jonka ne maalle
saattavat tuottaa.