Jo aikaisemmin (X:ssä luvussa) kerroimme, että Pietari heti ulkomaan
matkalta palattuansa v. 1698 rupesi muuttamaan Venäjän oloja
länsi-eurooppalaiseen tapaan. Mutta ne koskivat silloin etupäässä
ulkonaisia seikkoja: partoja, vaatteita y.m. Hallitusjärjestelmään
hän ei kajonnut ennenkun myöhemmin: eikä hänen oma huomionsakaan
ensimmäisellä ulkomaan matkalla tähän alaan kiintynyt; se pysyi
käytännöllisemmällä. Suuren Pohjan sodan viimeisinä vuosina vasta
hallintoa ruvetaan järjestämään.
Venäjän tsaari oli vanhastaan itsevaltias; hän oli Jumalan sijainen
maan päällä; alamaiset olivat hänen orjiaan. Eikä Pietarin tarkotus
milloinkaan ollut itse vallasta luopua; päinvastoin hän kaikissa
toimissaan osotti, ettei mikään laki ollut häntä sitomassa. Tuon
salaperäisen pyhyyden hän vaan jätti; se ei soveltunut hänen
katsantotapaansa, mutta valta oli perusteeltaan sama kuin ennen.
Pietari päinvastoin järjesti hallinnon siten, että hallituksen
mahti tuli entistä tuntuvammaksi. Virkamiehistössä puuttui ennen
yhteyttä ja säännönmukaista toimintaa, joka teki hallituksen voiman
heikommaksi ja hallinnon toimet höllemmäksi. Nyt se järjestettiin;
entinen itämaalainen patriarkaalinen hallintojärjestelmä muuttui
länsimaiseksi säännölliseksi.
Länsimaiden sivistyneissä valtioissa oli tähän aikaan rajaton
hallitsijavalta yleinen, niinkuin Ranskassa, Ruotsissa y.m.;
ja hallitsijat taas käyttivät monia virkakuntia ja virkamiehiä
valtion hallintoa hoitamassa siten järjestettynä, että virkakunnat
olivat säännöllisessä yhteydessä toistensa kanssa, alemmat aina
alistettuina ylempien alle ja niiden valvonnassa. Hallitus saattoi
täten virkamiestensä kautta ulotuttaa vaikutuksensa sangen laajalle.
Tämän mukaan Venäjälläkin järjestettiin. Pietari oli lähettänyt
taitavia miehiä ulkomaille tutkimaan näitä seikkoja ja kutsui myöskin
tottuneita ulkomaalaisia virkamiehiä, joiden avulla muutos saatiin
toimeen. Entiset virkanimitykset ja arvonimetkin rupeavat häviämään
ja saksalaisia tulee sijaan; prikaasit muuttuvat kolleegeiksi,
djakit, okolnitsohit y.m. häviävät, mutta paroonia, kreivejä y.m.
taas ilmaantuu.
Tsaarien neuvonantajana ja apulaisena hallituksessa oli vanhastaan
n.s. bojaarineuvosto eli duma. Siihen kuului mahtavimmat ylimykset,
jotka tsaarin käskystä kokoontuivat lausumaan ajatuksensa hänen
esittämästään asiasta; Useimmiten duma vaan lausui hyväksymisensä
tsaarin esityksiin. Se oli veltto ja toimeton, eikä sellainen
virkakunta enää soveltunut Pietarin hallitustapaan; sillä hän vaati
tositointa kaikilta. Hän jättikin koko neuvoston vähitellen syrjään
ja vihdoin teki siitä kokonaan lopun. Duman sijalle asetettiin
ylemmäksi virkakunnaksi senaatti.
V. 1711 samana päivänä jolloin tsaari lähti Turkin sotaan antoi hän
ukaasin senaatin muodostamisesta, nähtävästi siitä syystä juuri
silloin, että se hänen poissa ollessaan pitäisi huolta hallituksesta,
vaikkakin se vakinaiseksi määrättiin. Senaatti oli, kuten mainittu,
valtion korkein virkakunta, niinkuin Ruotsissa valtaneuvosto;
kaikki muut hallintovirastot olivat sen alle alistetut. Tarkotus
ei kuitenkaan ollut, että se toimisi itsenäisesti tsaarin ohessa,
vaan sen tuli pitää huolta ja panna toimeen tsaarin käskyt. Senaatin
toimiala oli sangen laaja; sen tuli olla puolueettomana tuomarina,
pitää raha-asioista huolta, sotalaitoksesta niinikään, kaupasta,
veroista j.n.e.: "lyhyesti sanoen", lausuu Pietari, "senaatin tulee
hallitsijan ja kansan hyödyksi väsymättä työskennellä, tehdä hyvää ja
häätää sitä mikä on vahingollista". Näin sanotaan eräässä ukaasissa
v. 1718. Ja että senaatin jäsenet saivat olla täydessä työssä, siitä
piti Pietari huolta: usein hän moittii heitä kuitenkin velttoudesta
ja toimettomuudesta, asiat kun liian kauan siellä viipyivät. Senaatin
tointa valvomaan asetettiin yliprokuraattori. Tätä virkamiestä
Pietari piti sangen tärkeänä; hän kutsuukin häntä omaksi "silmäkseen".
Senaatin alipuolelle järjestettiin v. 1717 entisten "prikasyjen"
sijaan alempia virastoja eli kolleegia, joissa samoinkuin
senaatissakin oli useampia jäseniä. Kolleegijärjestelmään oli
Ruotsista saatu malli ja samaan tapaan ne Venäjälläkin laadittiin.
Sitä tarkotusta varten oli tsaari lähettänyt erään saksalaisen
Fickin tutkimaan Ruotsin hallintojärjestelmää. Kolleegia oli
yhdeksän eri hallintoaloja varten; yhdellä oli hallussaan ulkomaan
asiat, toisella raha-asiat, kolmannella oikeus-asiat, neljännellä
sotalaitos, viidennellä laivasto j.n.e. Esimiehet eli presidentit
olivat näissäkin Venäläisiä, mutta alemmat virkamiehet suurimmaksi
osaksi ulkomaalaisia, joita sitä varten värvättiin. Paljon niihin
antautui myöskin ruotsalaisia ja suomalaisia sotavankeja, jotka,
huonossa tilassa kun olivat, tekivät uskollisuuden valan tsaarille ja
ryhtyivät hänen palvelukseensa, varsinkin kun hyviä etuja luvattiin.
Maakuntien hallinto järjestettiin samaan tapaan. Voivoodit
eli maaherrat olivat vanhastaan tunnetut kansan sortajina ja
kiusaajina. Heillä oli liian suuri valta, koska sekä hallinto että
oikeudenhoito oli heidän käsissään; ja heidän toimiansa valvottiin
sangen vaillinaisesti. Voivoodin rinnalle asetettiin nyt maakunnan
aatelismiehistä neuvoskunta, jonka mieltä hänen tuli tiedustella.
Voivoodien toimet olivat myöskin ennen mainittujen kolleegien
valvonnan alaisena. -- Kaupunkien hallitus järjestettiin myöskin
ulkomaalaiseen tapaan raatineen ja pormestarineen.
Näiden oheen asetettiin koko sarja alempia virkamiehiä:
oikeuskomissariuksia, rahastonhoitajia, provianttimestaria,
postivirkamiehiä j.n.e. Sanalla sanoen kaikki uuden ajan sivistyneen
valtion virkakoneistoon kuuluvat jäsenet. Mutta nuot virkamiehet
eivät olleet kansaa varten, vaan etupäässä valtion etuja valvomassa,
sille tulevia veroja, rekryytejä y.m. hankkimassa. Kansan edut ja
tarpeet pysyivät yhä edelleen Venäjän virkamiehistölle vieraana,
niinkuin asian laita ennenkin oli ollut. Samantapainen oli siihen
aikaan virkamiehistö myöskin muissa maissa.
Pietarin tarkotus oli saada suurempaa yhteyttä, säännöllisyyttä,
järjestystä ja oikeutta valtion hallintoon. Kaikkien virkakuntien
tuli sopusuhteessa toistensa avulla työskennellä asteittain ylemmästä
alempaan. "Niinkuin kellossa ratas panee toisen liikkeeseen, niin
täytyy suuressa valtionkoneistossa yhden viraston panna toisen
toimintaan ja sen mukaan kuin jokainen täsmällisessä suhteessa ja
oikeassa järjestyksessä on, ei saata muuta olla seurauksena, kuin
että viisauden osotin näyttää maalle onnellisia hetkiä".
Näin arveli tsaari itse uudesta järjestelmästään; mutta siinä hän
pian huomasi erehtyneensä. Hän oli kyllä luonut uudet laitokset,
uuden koneiston, mutta uutta henkeä hän ei saanut luoduksi.
Virkamiehistö pysyi suuressa määrin edellisen kaltaisena; siinä oli
opin ja sivistyksen puute liian suuri; oman edun pyyntö, voitonhimo,
epärehellisyys olivat tavallisia vielä tästä lähinkin, niinkuin
ennen. Tähän seikkaan palaamme veroista puhuessamme.