Sota alkoi tuntua kummallakin puolella rasittavalta. Jo vuosikausia
oli Ruotsissa yleisesti toivottu rauhaa ja kuninkaan puoleen usein
käännytty sitä pyytämään. Tsaari ja hänen kansansa olivat myöskin jo
sotaan väsyneet. Mutta niin kauan kun Kaarle XII oli hengissä, ei
rauhaa uskallettu mahdollisena pitää. Kuten mainittiin pakeni hän
Pultavan tappelun jälkeen Turkin sulttaanin maihin. Viisi vuotta
hän siellä oli, yhäti koettaen sulttaania kiihottaa sotaan Venäjätä
vastaan. Vihdoin 1714 hän palasi kotimaahansa. Ruotsi oli silloin
häviön partaalla; viholliset, joihin sekä Preussin että Hannoverin
hallitsijat olivat näihin aikoihin entisten lisäksi yhtyneet,
ahdistelivat sitä joka taholta. Mutta sotaa Kaarle XII vaan tuumi.
Hänen kunniantuntonsa ei sallinut hänen ryhtyä rauhaan, jossa hänen
olisi luopuminen Ruotsin alueista; mutta toisilla ehdoilla ei
kukaan sitä saattanut toivoakaan. Venäjän tsaaria vastaan hän ei
tahtonut lähteä, sillä hän piti itsekin mahdottomana saada hänestä
voittoa; vaan hän aikoi Tanskalta valloittaa Norjan. Venäjän kanssa
päinvastoin hän suostui rauhastakin keskustelemaan. Hän lähetti
edustajia Ahvenan saaristoon v. 1718, ja seuraavan vuoden 1719
loppupuoleen keskusteluja pitkitettiin, mutta hänen vaatimuksensa
olivat niin suuret, että mahdotonta oli niiden pohjalla toivoa mitään
aikaan saada. Hän itsekään sitä täydellä todella tuskin ajatteli.
Marraskuun 30 p. 1718 vihollisen kuula Fredrikshaldin edustalla
teki lopun Kaarle XII:nen elämästä; ja nyt tuli rauhan toiveet
paremmiksi. Mutta Ruotsin uusi hallituskaan ei tahtonut ensin ryhtyä
rauhansopimuksiin Pietarin kanssa, sillä Venäjä oli vaarallisin sen
vihollisista ja Ruotsissa tunnettiin jo mieli-ala Länsi-Euroopassa
Venäjätä vastaan. Sen vuoksi koetti Ruotsin hallitus ensin päästä
muista vihollisista ja niiden välityksellä saada Venäjän kanssa
paremmat ehdot. Mutta suotta oli luottaa toisten apuun. Se pian
huomattiin. Englantilainen laivasto saapui kyllä parina kesänä
Itämereen suojellaakseen muka Ruotsin rannikkoja; mutta kuitenkin
saivat Venäjän kaleerit kulkea rannikolla ja poltella kyliä ja
kaupunkia. V. 1719 esim. liikkui Venäjän joukkoja lähellä Tukholmaa,
hävittivät perinpohjin 2 kaupunkia, 130 kylää, useita myllyjä ja
tehtaita; koko vahinko lasketaan 12 miljoonaksi. Kanteena seuraavana
vuonna tehtiin samoin. Tsaari tahtoi näet tällä tavalla pakottaa
Ruotsia rauhaan. Uuteenkaupunkiin rauhansovittajat molemmin puolin
kokoontuivat 1721; ja pian saatiin siellä sopimus valmiiksi.
Ruotsille se oli kova, mutta Venäjälle edullinen. Venäjä sai siinä
itselleen luovutetuksi Liivin-, Viron- ja Inkerinmaat sekä vielä
kaakkois-osan Suomesta, jossa oli Viipurin ja Käkisalmen kaupungit.
Täten meidänkin maamme joutui jaetuksi kahden valtion välillä.
Pietari oli mielissään saatuaan kuulla sanoman rauhan sopimuksesta.
Hän oli ollut Pietarin läheisyydessä kun sanoma hänelle tuotiin,
mutta palasi heti sanoman saatuansa kaupunkiin. Kanuunain paukkeella
ja soitolla se ilmotettiin kaupungin väestölle. Itse meni tsaari
kirkkoon kiitostaan korkeimmalle lausumaan. Kirkon ulkopuolella oli
suuria astioita paloviinaa kansaa varten; sitä varten laitetulta
puhujalavalta Pietari itse esitti rauhansanoman ja tarttuen maljaan,
joi hän kansansa onneksi, joka taas eläköön huudolla tsaarille
vastasi. Kaikellaisia huveja pantiin toimeen monen päivän kuluessa.
Pietari oli ilosen-vallaton kuin lapsi; hän tanssi pöydillä ja lauloi
lauluja. Samojen juhlapäivien kuluessa senaatti pyysi häntä ottamaan
isänmaan isän nimen, keisarin arvonimen ja "suuren" kunnianimen.
Eikä ilman syyttä Venäjän uudessa pääkaupungissa iloa pidetty.
Olihan Uudenkaupungin rauha vahvistanut tärkeimmän osan Pietarin
elämän työstä. Venäjän asema oli sen jälkeen täydellisesti toinen
kuin 20 vuotta aikaisemmin. Suurin osa niistä valloituksista, jotka
Ruotsi vuosisadan kuluessa oli hankkinut pitkillä sodilla, ne olivat
nyt äkkiä joutuneet Venäjän omaksi. Kustaa II:sen Aadolfin voiton
hedelmät olivat menetetyt, hän kun oli sulkenut Venäläisiltä kokonaan
meren, jota myöten se saattoi päästä länsimaiden raitista ilmaa
hengittämään; Pietari oli akkunan nyt avannut ja paljon väljemmälle
kuin se ennen oli ollut. Baltiankysymys, joka oli Venäjällä ollut
tärkein Iivana IV:nen ajoista asti, sen oli Pietari nyt saanut
ratkaistuksi. Se oli suuren Pohjoismaisen sodan tärkeä merkitys
Venäjälle.