Ankaralla, usein väkivaltaisella tavalla ryhtyi Pietari muuttamaan
entisiä oloja Venäjällä. Hän kohteli kansaansa ikäänkuin se olisi
ollut joku vahamainen aine, jota voipi muodostaa mielensä mukaan.
Hänen jättiläisvoimansa saikin pinnan murretuksi, mutta ei sisustaa.
Hänen alamaisensa taipuivat noudattamaan tsaarinsa käskyjä, sillä
siihen se oli tottunut, mutta vastenmielisesti; hänen toimensa ja
parannuspuuhansa sotivat heidän katsantotapaansa ja vakuutustaan
vastaan. Hänen säälimättömyytensä verojen lisäämisessä, sotamiesten
otossa, joita hän aina enemmän tarvitsi, olivat omiansa lisäämään
tyytymättömäin lukua. Nurjaa mieltä ilmestyi; tsaaria ruvettiin
vihaamaan; pahoja puheita ja kertomuksia pantiin kulkemaan hänestä;
usein ne siihen jäivätkin; mutta tehtiinpä murhayrityksiäkin hänen
henkeänsä vastaan ja useita salaliittoja tavataan.
Kapinallisia vehkeitä ja salaisia juonia Pietaria vastaan oli jo
ilmestynyt ennen hänen ulkomaan matkaansakin. Niinpä oli esim.
noin paria viikkoa ennen lähtöä tultu ilmottamaan tsaarille, joka
oli pidoissa Lefort'in luona, että salaliitto oli tehty hänen
henkeänsä vastaan. Tulipalo, joissa hän aina oli saapuvilla,
oli toimeen pantava, ja siinä oli hän surmattava. Osallisena
salaliitossa oli muuan venäläistynyt saksalainen upsieri Zickler,
joka ei mielestään ollut saanut tarpeeksi kunniaa ja arvoa; hän
tunsi itsensä muka loukatuksi, koska ei tsaari ollut käynyt hänen
luonaan. Kaksi venäläistä aatelismiestä, jotka vihasivat Pietarin
koko hallitussuuntaa, kuuluivat myöskin kapinan johtajiin. Tsaari
eli, niin he sanoivat, epäkristillisesti, hän oli pakottanut heidät
lähettämään heidän poikansa ulkomaille oppimaan j.n.e. Streltsien
joukosta toivoivat salaliittolaiset saavansa apumiehiä.
Salaliitto tuli ilmi. Ankara oli tutkinto ja kova tuomio.
Kidutuksella saatiin syylliset tunnustamaan ja senjälkeen pantiin
kuolemantuomio täytäntöön siten että syyllisiltä lyötiin ensin käsi
poikki sitten jalka ja viimein pää. Samassa tahtoi tsaari vielä
osottaa mieltänsä Sofian sukulaisia Miloslavskia kohtaan, joita hän
epäili osallisiksi salaliitossa. Erään jo v. 1685 kuolleen Iivana
Miloslavskin ruumis otettiin kirkossa olevasta haudasta esille
ja sikojen vetämillä kärryillä kuljetettiin se mestauslavalle ja
asetettiin siten, että rikoksellisten veri mestattaissa vuosi sen
päälle. Sen jälkeen se vietiin takaisin hautaan; mutta mestattujen
ruumiit pantiin eräälle sitä varten rakennetulle lavalle Kremlin
eteen, päät seipäiden päähän pistettynä. Niiden piti siinä olla
todistamassa ankaraa oikeutta sekä tsaarin kostoa rikoksellisille.
Mestattujen sukulaiset ajettiin maanpakoon.
Laajempi ja suurempi oli se yritys, joka tehtiin Pietarin ulkomailla
ollessa, ja tuimempi oli myöskin rangaistus. Osallisina siinä oli
etupäässä Streltsien joukot.
Olemme jo ennen kertoneet näistä sotajoukoista, mitenkä ne Sofian
hallitessa esiintyivät vaativaisesti, ja miten he tahtoivat
saada oman tahtonsa määrääväksi valtiossa. Pietarin vastustajiin
Streltsit olivat aina kuuluneet. Nyt niillä oli vielä enemmän
syytä tyytymättömyyteen kuin ennen. Pietari oli loukannut heidän
entisiä etuoikeuksiansa; hän oli siirtänyt heitä suurissa määrin
pääkaupungista rajaseuduille; hän vaati raskaampaa palvelusta kuin
he ennen olivat tottuneet tekemään. Ulkomaalaisia hän kuitenkin
suosi ennen heitä. Se oli monesti tullut näkyviin. Muun muassa oli
hän vähän ennen lähtöänsä pääkaupungin muureille Streltsien asemasta
vahtia pitämään asettanut miehiä itse muodostamistaan Preobrashenskin
ja Semenovan rykmenteistä. Streltsit huomasivat, että Pietari
tahtoi tehdä tyhjäksi koko heidän asemansa ja sen vuoksi he taas yhä
enemmän kääntyivät mielessään tsaaristaan. He ryhtyivät puolustamaan
omia oikeuksiansa, joita oli loukattu; mutta he asettuivat samassa
vanhoja oloja suojelemaan. Kaikki ulkomaalaisuus oli heistäkin
vastenmielistä. Varsinkin "kerettiläistä" Lefort'ia he vihasivat;
hän se oli muka, joka saattoi Pietarin kaikellaisia muutoksia
tekemään ja siis johti häntä harhateille. Streltsit katsoivat
velvollisuutensa vaativan asettua taistelemaan oikean kristillisen
uskon puolesta ja ulkomaalaisia vastaan, jotka "leikkasivat
partansa ja polttivat tupakkaa". Koko heidän suunnitelmansa oli
siis etupäässä hävittävää laatua. Ja tässä kohden kansan suuri
enemmistö kannatti heidän mielipiteitään. "Ulkomaalaiset ovat meidän
niskoillamme", sanoi muuan vanhan venäläisyyden ystävä; "he ovat kuin
karhunkuljettajat, jotka pistävät renkaan kuonoon ja kuljettavat
meitä ympäri. He ovat jumalia, me taas narria. He toimivat meillä
kuin herrat. Meidän kuninkaamme ovat heidän palvelijoitaan". Näin
ajattelivat Streltsitkin ja ulkomaalaisten surma sekä saksalaisen
esikaupungin hävittäminen kuului heidän ohjelmaansa. Vielä tahtoivat
he asettua bojaareja vastaan, he kun Pietarin poissaollessa
olivat hyvin mielivaltaisesti hallinneet, ottaneet paljon veroja
ja saattaneet monet sen kautta kurjuuteen. Useita bojaareja piti
sen vuoksi surmattaman, Pietari oli syöstävä valtaistuimelta, ja
Sofia luostaristaan kohotettava jälleen hallitukseen. Tähän tapaan
Streltsit aikoivat toimia.
Pietarista ei ollut kuulunut ulkomailta pitkiin aikoihin tietoja;
huhuja kulki, että hän oli kuollut, ettei hän palaisi takaisin. Se
antoi enemmän rohkeutta Streltseille. Maaliskuun 4 p. 1698 tuli
175 Streltsiä omin lupinsa Asovin kaupungista Liettuan rajalle
määrätyistä rykmenteistään Moskoovaan. He tulivat ylipäällikkönsä
luo, valittivat huonosta kohtelusta; he eivät olleet saaneet
esim. täyttä palkkaansa. Valituksen esittäjät vangittiin, mutta
matkalla vankihuoneeseen vapauttivat heidän kumppaninsa heidät.
Moskoovassa herätti tämä pelkoa ja hämmästystä; ylipäällikkö
päästi heidät lähtemään takaisin rykmentteihinsä. Mutta muutaman
viikon kuluttua vaaditaan nuot karkurit takaisin, ja samaan aikaan
annetaan määräys, että Streltsien tuli pysyä rajakaupungeissa; he
tahtoivat näet päästä Moskoovaan, jossa oli helpompi olo. Kaikki
eivät noudattaneet määräystä, ja kun uppiniskaisia vangittiin,
vapauttivat taas heidän kumppaninsa heidät eivätkä he suostuneet
antamaan niitä takaisin. Se oli ilmeistä tottelemattomuutta.
Koetettiin saada heitä asettumaan, ensin kovuudella, mutta kun ei
se auttanut, maksettiin heidän saamatta jäänyt palkkansa. Sekään
ei auttanut. Streltsit olivat oppineet huomaamaan että heidän
olemassa olonsa oli ennemmin tai myöhemmin loppuva sellaisen suunnan
vallitessa; koko hallitusjärjestelmästä oli sen vuoksi loppu tehtävä.
Moskoovaan he lähtivät panemaan yllä mainitun ohjelmansa toimeen.
Mutta Streltsien aika oli mennyt. Pääkaupunkia kohden marssiessaan
herättivät he siellä kyllä suurta pelkoa; monet varakkaat porvarit
pakenivat. Mutta kun Gordonin johtamat joukot Moskoovasta tulivat
heitä vastaan, eivät he saattaneet matkaansa jatkaa. Siinä oli uusi
eurooppalainen sotajärjestys vanhaa venäläistä vastaan. Streltseiltä
puuttui harjaantumista, he eivät saattaneet liikkeillään käyttää
asemaansa hyväkseen. Gordon taas oli heti heidän läheisyyteensä
päästyään taidollaan saattanut heidät sellaiseen asemaan, että
he olivat hukassa. Hän huomautti heille siitä, tarjosi sovintoa,
mutta he eivät käsittäneet vaaranalaista tilaansa, vaan hylkäsivät
sovinnon tarjoumukset. Silloin antoi Gordon 25 tykin yhtaikaa viskata
tultansa. Tätä leikkiä kesti tunnin verran. Streltsien joukot olivat
hajalla; pakoon riennettiin, mutta melkein kaikki saatiin vangiksi.
Nyt alkoi koston aika. Ainoastaan harvoja surmattiin heti taistelun
jälkeen. Odotettiin näet tsaaria.
Pietari oli usean kerran saanut tietoja kotimaastaan Streltsien
vehkeilyistä; mutta hän ei pitänyt niitä varsin vaarallisina.
Wienissä ollessaan tuotiin hänelle sanoma tästä vastamainitusta
kapinasta. Silloin hän jätti aijotun Venetsian matkan ja palasi
kotimaahansa. Hän piti välttämättömänä oman läsnäolonsa. Suuttuneena
kun oli, ei saatettu muuta kuin ankaruutta ja kostoa odottaa.
Pietari oli kyllästynyt Streltsien vehkeisiin; he vastustivat
kaikkia hänen pyrintöjänsä; ja sitä paitsi ne olivat hänen arvelunsa
mukaan Miloslavskien liitossa. Nyt hän päätti tehdä lopun sekä tästä
levottomasta sotilasjoukosta että samassa tukahuttaa "Miloslavskien
siemenen". Ruhtinas Romodanovski ja 14 bojaaria johti tutkintoja,
mutta Pietari itse oli varsinaisena tutkijana ja tuomion määrääjänä.
Hän oli itse riitapuoli ja samassa tuomari. Luonnollista on, ettei
kaikki näin ollen saattanut tasapuolisesti käydä. Siinä hän osottikin
luonteensa koko säälimättömyyttä ja julmuutta. Ei kenenkään pyynnit
eikä huomautukset mitään vaikuttaneet. Kun esim. patriarkka oli
kuullut säälimätöntä ankaruutta tutkittaissa käytettävän, tuli hän
pyhimyksen kuva kädessä Preobrashenskiin, jossa tutkinto tapahtui,
kehottamaan tsaaria lempeyteen. Mutta äkäisenä kääntyi tsaari hänen
puoleensa sanoen: "Mitä sinä kuvinesi täällä teet? Kehottaako virkasi
sinut tänne tulemaan? Lähde kiireesti pois, ota kuva mukaasi ja vie
se sinne, missä se kunnialla saattaa olla! Tiedäppäs, että minä
kunnioitan Jumalaa ja pyhää äitiä yhtä hartaasti kuin sinäkin. Mutta
minun korkein velvollisuuteni sekä minun hurskauteni Jumalan edessä
vaativat minun suojelemaan kansaani ja rankaisemaan kaikkia rikoksia,
jotka tarkoittavat kansan vahingoittamista".
Tähän aikaan käytettiin kidutusta yleiseen totuuden ilmisaamiseen
muuallakin Euroopassa ja Venäjällä se oli kenties raaempi kuin
muualla. 50 pyöveliä mainitaan Moskoovassa olleen muutama vuosikymmen
ennen näitä tapahtumia. Streltsien tutkinnoissa käytettiin kidutusta
kaikessa kovuudessaan. Neljätoista kidutushuonetta oli yhäti
viikkokausia päivittäin toimessa; syytettyjä kiusattiin monella eri
tavalla, rääkättiin, ruoskittiin, silvottiin, poltettiin kuumalla
raudalla tai kärvennettiin tulisilla hiilillä; tapahtuipa tämä vielä
heidän vaimoilleenkin. Erästä Streltsiä oli esim. kuusi eri kertaa
tutkittu kidutuksilla; kaksi kertaa oli hän ripustettu käsivarsistaan
niin että käsivarren nikamat menivät sijaltaan: yhteensä sai hän
97 pampunlyöntiä. Samaa tapaa käytettiin muillekin. Eri kerralla
kertoivat he eri tavalla, jottei heidän kertomuksiinsa paljon
saattanut perustaa. Viha Pietaria ja ulkomaalaisia vastaan oli
kuitenkin läpikäyvänä ytimenä kaikkien tunnustuksissa.
Kun tutkinnot olivat loppuneet, pantiin tuomiot toimeen. Julkisilla
paikoilla, etupäässä Moskoovan torilla mestaukset tapahtuivat;
hirsipuita oli paljon pystytetty. Näihin onnettomia ripustettiin.
Heidän vaimonsa ja lapsensa huuto ja parkuna kuului kauvaksi, mutta
tsaariin ei mikään vaikuttanut. Kertovatpa muutamat, että hän olisi
itse hurjistunut tuota murhaamista nähdessään, siihen määrään, että
itsekin otti murhatyöhön osaa. 80 henkeä olisi hän muka hengiltä
ottanut. Toista tuhatta henkeä, etupäässä Streltsejä, sai täten
surmansa; surmattujen vaimot ja sukulaiset karkotettiin etäisimpiin
seutuihin; ei minkäänlaista huolta heistä pidetty. Vihdoin seuraavana
vuonna 1697 hävitti Pietari koko Streltsien joukon. Ei kukaan heistä
saanut enää sotamieheksi ruveta.
Monia kuukausia riippui syyllisten ruumiit hirsipuussa; mestattujen
päät pistettiin pitkien seipäiden päihin, joissa vuosikausia olivat
ohikulkevien nähtävissä kauhua ja pelkoa herättämässä. Tämä teko
osottaa sydämen kovuutta ja raakuutta sekä julmuutta, mitä Pietarissa
useinkin tavataan.
Sisarpuoltansa Sofiaa oli tsaari tahtonut saada syyllisten joukkoon;
mutta ainoastaan puolinaisia todistuksia saatiin. Samana vuonna
pakotettiin hänet kuitenkin ottamaan huntu päähänsä, s.o. rupeamaan
varsinaiseksi luostarin asukkaaksi ja eroamaan maailmasta. "Susanna"
sisaren nimellä hän eli vuoteen 1704. 100 sotamiestä oli aina
vartioimassa sitä luostaria, missä hän oli.