Elokuun 25 p:nä illalla saapui Pietari pääkaupunkiinsa Moskoovaan
ja lähti sieltä heti Preobrashenskiin. Seuraavana aamuna tuli
korkeita virkamiehiä hänen luoksensa onnea toivottamaan hyvin
päättyneen matkan johdosta. Tsaari oli hyvällä tuulella, iloinen ja
ystävällinen; vanhan venäläisen tavan mukaan lankesivat onnittelijat
maahan hänen eteensä ja hän taas kohotti heidät ylös sekä suuteli
heitä. Mutta tämän itämaalaisen kunnianosotuksen päätyttyä tarttui
tsaari saksiin ja leikkasi useammilta läsnäolevilta parrat pois;
muiden muassa menetti sotamarsalkka Schein partansa.
Tämä ensimmäinen hyvinkin mielivaltainen toimi oli ikäänkuin enteenä
siitä, että uusi aika oli alkamassa. Ennen ulkomaan matkaansa
ei Pietari ollut paljon asioihin puuttunut; hän oli ainoastaan
hankkinut oppia itselleen; mutta nyt oppiaika päättyy ja hän rupeaa
saamaansa oppia kansansa ja valtionsa eduksi käyttämään. Hän ryhtyi
hallitsemaan ja tästä lähin se oli hän yksin, joka kaikki määräsi.
Pietari esiintyi ikäänkuin muinais-roomalainen diktaattori, joka
kaiken vallan valtiossa oli saanut. Hän ei säästänyt mitään; ei
valitukset eikä pyynnöt häneen vaikuttaneet. Sillä hän katsoi
velvollisuutensa vaativan sitä mitä hän teki. Venäjän kansa ei
hänen toimiansa ymmärtänyt; se näki niissä vaan mielivaltaisuutta,
pyhyyden loukkaamista, uskonnon sokaisemista ja tsaarin oman arvon
alentamista. Pietari taas koetti esiintyä kansansa opettajana;
valtaistuin oli samassa se paikka, josta tsaari antoi neuvoja
kansalleen ikäänkuin alaikäisille holhoteille. Pietarin toimissa ei
tosin tavata johdonmukaisuutta; hänellä ei ollut itsellään selväksi
muodostettua suunnitelmaa, jonka mukaan hän toimi. Määräykset, joita
hän antoi, olivat usein ilman mitään yhteyttä toistensa kanssa.
Hänellä ei itsellään ollut sivistystä siinä määrässä, että hän olisi
kyennyt luomaan valmiiksi suurta ohjelmaa. Hänen koko taipumuksensa
ja kasvatuksensa oli käytännöllisyyteen kääntynyt ja tästä hän ei
saattanut irtaantua teoriiojen alalla ajattelemaan. Usein koskevat
hänen reforminsa vaan ulkopintaa, ydin jääpi entiselleen. Varsinkin
hänen ensimmäisissä toimissaan se tulee näkyviin.
Jo ensimmäisenä päivänä paluunsa jälkeen kävi tsaari itse, niinkuin
vasta mainitsimme, korkeiden virkamiesten partoihin käsiksi.
Ja vielä myöhemminkin niitä vainottiin. Niinpä kerrotaan, että
muutamia päiviä edellisen tapauksen jälkeen oli erään bojaarin luona
suuret pidot; niissä juotiin paljon, ja jokaisen puheen jälkeen
seurasi kanuunanlaukauksia. Yhtäkkiä ilmestyi tsaarin hovinarri
saksit kädessä ja leikkasi usealta vieraalta kaikellaisia kujeita
tehden parrat pois. Joka uskalsi vastusta tehdä, häntä uhattiin
korvapuusteilla.
Tsaarin väkivaltainen menettely oli sangen vastenmielinen ja
tuskallinen, varsinkin kun parrattomuutta yleiseen pidettiin
suurena syntinä. Kirkon panna uhkasi partansa leikkaajaa samoin
kuin sellaistakin henkilöä, joka ulkomaalaiseen tapaan hiuksensa
leikkasi. Silloinen patriarkka Adrian mainitsee paimenkirjeessään,
että ilman partaa ei ihminen ole ihminen, vaan koiran tai kissan
näköinen olento, ja ainoastaan sellainen henkilö, joka tahtoo näiden
eläinten kaltaiselta näyttäytyä tai kerettiläisiin sekaantua, saattaa
partansa leikkaamista mielessään pitää. Tällaisesta katsantotavasta
huolimatta tsaari pakotti parrat ajelemaan. Ja usea noudattikin
käskyä. Mutta kuinka välttämätön ja rakas parta oli Venäläiselle,
osottaa eräs liikuttava kertomus Voroneschista Don-virran rannalla.
Tässä kaupungissa oli tsaarilla laivaveistämöitä ja ulkomailta
palattuaan kävi hän siellä tarkastamassa, ja tapansa mukaan pakotti
hän työmiehet leikkaamaan partansa. Muuan vanha työmies, niinkuin
hän itse kertoo, piti tästä lähin aina leikatun partansa taskussaan
sitä varten, että se pantaisiin hänen kanssaan ruumisarkkuun, jottei
hänen toisessa maailmassa tarvitsisi parrattomana esiintyä pyhän
Nikolauksen eteen. Samantapaisia varokeinoja käyttivät muutkin
työmiehet.
Partojen ajamista ei sittenkään voitu tavaksi saada. Jo heti alusta
alkaen oli patriarkka sekä joku muu vanha arvokas mies saanut pitää
partansa koskemattomana, ja myöhemmin sallittiin se veroa vastaan
muillekin. V. 1701 määrättiin partavero; v. 1705 tuli uusi määräys,
jonka mukaan esim. varakkaan kauppiaan tuli maksaa 1,000 ruplaa;
virkamiehet, pienemmät kauppiaat maksoivat 60 ja porvarit y.m.: 30
ruplaa. Talonpojan taas tuli maksaa 1 kop. joka kerta kun hän tuli
kaupunkiin. Parroista tehtiin siis valtiolle tulolähde.
Itämaalainen pitkä kaapu pitkine hioineen oli myöskin jätettävä.
Tällainen puku ei ollut yksinomaan aasialainen, vaan se oli myöskin
hankala kaikissa töissä ja toimissa. Jo senkin tähden se oli
Pietarille vastenmielinen. Ennen Pietarin hallitusta oli hovissa
nähty ulkomaalaisiin kuoseihin puettuja miehiä, mutta niitä kaikkia
katseli papisto ja kansa karsain silmin. Pietarikin oli jo ennen
ulkomaan matkaansa käynyt saksalaiseen malliin tehdyissä vaatteissa
ja ulkomailla hän tavallisesti esiintyi merimiespuvussa, vaikka hän
toisinaan esiintyi venäläisessäkin. Ulkomaalta palattuaan pani hän
vaatetuksessakin muutoksen toimeen. Omakätisesti hänen siihenkin
kerrotaan ensin ryhtyneen. Eräissä, pidoissa v. 1699 leikkasi tsaari
muutamien vieraiden kauhtanoista pitkät hiat vähän lyhyemmiksi,
samassa huomauttaen, että sellaiset hiat ovat työssä hankalat;
voipihan niistä, sanoi hän, jäädä johonkin riippumaankin tai jotakin
viskata nurin tai myöskin syödessä tahria hiat ruokaan.
V. 1700 annettiin ukaasi, jossa käskettiin kaikkia virkamiehiä
sekä pääkaupungissa että maaseuduillakin hankkimaan itselleen
ulkomaalaiset, etupäässä unkarilaiseen tapaan tehdyt vaatteet.
Ainoastaan lyhyt aika määrättiin, jonka kuluessa tuo muutos oli
tapahtuva. Tällä määräyksellä ei näy olleen tarpeellista vaikutusta,
sillä pian annettiin uusia käskyjä. Talonpojat, vieläpä naisetkin
olivat pakotetut muuttamaan vaateparttansa, "sillä, sanotaan siinä,
valtion kunnia ja kaunistus ja sotajoukon parempi järjestäminen
sen vaatii". Kaupungin porteille pantiin uusien pukujen mallit,
jossa ne olivat kaikkien nähtävissä. Myöhemmin annettiin vielä
määräyksiä, jossa tarkemmin selitettiin vaatteiden valmistustapa:
eikä yksin takki, vaan myöskin muut vaatteet ja saappaat käskettiin
ulkomaalaiseen tapaan valmistamaan. Tottelemattomia uhataan
rahasakoilla sekä ruumiillisella rangaistuksella.
Samoin kuin partojen ajeleminen oli entisistä rakkaiksi tulleista
vaatteistakin luopuminen tukalaa; syntinä sitäkin pidettiin;
ulkomaalaisten kerettiläisten jäljittelemistä tämäkin oli.
Vähemmän vastustusta suuren yleisön puolelta herätti se
vapaamielisyys, jota Pietari tupakan ja nuuskan kaupittelemiselle
ja viljelemiselle osotti. Näitä aineita oli jo ennenkin käytetty
Venäjällä, mutta hallituksen puolelta oli sitä koetettu estää;
esim. Pietarin isä Aleksei oli antanut määräyksen, joka ankarasti
kieltää näiden aineiden käyttämistä. Useat, jotka tätä käskyä vastaan
rikkoivat rangaistiin julmalla tavalla heidän ruumistaan kiduttamalla
ja silpomalla. Kirkko ei myöskään suvainnut tätä "kirottua,
pirullista yrttiä". Mutta Pietari antoi täyden vapauden tässä kohden;
hän oli ulkomailla nähnyt sitä vapaasti käytettävän, ja valtiolla
oli näiden tavarain kauppaamisesta hyvät tulot; hän otti näet sen
valtion etuoikeudeksi. Jo Hollannissa ja Englannissa ollessaan teki
hän kauppasopimuksia tupakan tuonnista Venäjälle. Pian tämän aineen
käyttäminen tuli yleiseksi Venäjällä, sillä kansakin osotti suurta
halua tupakan käyttämiseen, niinkuin Persialaiset, Turkkilaiset sekä
muut itämaan kansat.
Pietari suuren aikoihin asti oli Venäjällä tapana laskea ajanmäärä
maailman luomisesta. Niinpä kirjoitettiin v. 1699 vuosiluku 7207.
Vuosi alkoi Syyskuun 1 p:nä. Se tapa oli Venäjälle tullut kristinopin
mukaan Konstantinoopelista. Muualla ei sitä enää käytetty, ja Pietari
muutti sen Venäjälläkin. V. 1699 vuoden lopussa antoi hän ukaasin,
jossa määrättiin, että ajanlasku oli aljettava Kristuksen syntymästä
sekä vuosi Tammikuun 1 p:stä. Tästä, niinkuin kaikesta uutuudesta
oltiin pahoilla mielin; huomautettiin tsaaria, ettei Tammikuu
sovellu vuoden aluksi, eihän Jumala talvella maailmaa luonut,
vaan syyspuolella, jolloin viljat ja hedelmätkin kypsyvät. Tsaari
huomautti, näyttäen maapalloa, ettei Venäjä ole sama kuin maailma;
Tammikuussakin oli monessa maassa lämmin. Tammikuun 1 p:ää 1700
määrättiin juhlallisesti vietettäväksi yli koko Venäjän, koska uusi
ajanlasku siitä alkoi. Hallitus määräsi tarkoin, miten juhlallisuudet
olivat järjestettävät. Jokaisen tuli hankkia huoneisiinsa männyn- ja
kuusenoksia; viisi tai kuusi talonomistajaa yhtyivät keskenään
hankkiakseen valaistusta, esim. tervatynnyriä, joita poltettiin;
varakkaammat taas toimittivat ilotulituksia, raketteja tai
pyssyjen pauhinaa: hallituksen puolesta oli Kremlissä 200 kanuunaa
juhlallisesti paukkumassa. Kuusi päivää kesti tätä juhlallisuutta,
jolloin ne Tammikuun 6 p:nä Vedenvihkimisjuhlalla päättyivät. Siitä
asti on Julianinen kalenteri ollut Venäjällä käytännössä.
Harvoin olivat Venäjällä naiset ennen Pietari suuren aikoja
julkisuudessa esiintynyt. Joku harva poikkeus, kuten Pietarin
sisarpuoli, on kuitenkin tavattavissa. Pietari vasta pani toimeen
jonkinlaisen naisemansipatsioonin. Jo ennen ulkomaan matkaansa
hän oli saksalaisessa slobodassa tavannut naisia seuraelämässä,
ja itsekin hän paljon seurusteli näiden kanssa. Varsinkin hänen
läheinen ja ystävällinen suhteensa kauniiseen Anna Monsiin, joka oli
erään varakkaan saksalaisen kauppiaan tytär, on tullut kuuluisaksi.
Kaikissa juhlatilaisuuksissa oli Anna Mons saapuvilla; hänelle tsaari
osotti suurta huomiota: hänen sukulaisensa saivat taloja ja tavaroita
lahjaksi. 10 vuotta kesti tätä läheistä suhdetta; silloin Anna Mons
joutui naimisiin erään preussilaisen lähettilään kanssa.
Ulkomaan matkalta palattuansa Pietari vapautti Venäjänkin naiset
heidän yksinäisestä ja ikävästä elämästään. Hän määräsi että naisten,
sekä naimattomien että naineiden tuli pukeutua saksalaiseen tapaan
sekä esiintyä seuroissa ja juhlatilaisuuksissa. Tämänkaltaisiin
muutoksiin ei naisilla ollut mitään sanomista, päinvastoin he
näyttivät mielihyvällä mukautuvansa. Muussakin kohden naisten asemaa
parannettiin. Jo v. 1693 antoi patriarkka Adrian käskykirjeen, jossa
naista kielletään vihkimistä mieheen vasten hänen tahtoaan; ja v.
1702 määräsi tsaari, että ennen vihkimistä tuli olla vähintäin kuuden
viikon kihlausaika, jolloin asianomaiset voisivat oppia toisiansa
tuntemaan. Niinkuin näkyy saivat naiset vasta oikean ihmisarvon.
Paljon muitakin muutoksia pantiin toimeen, jossa entisistä tavoista
ja vanhasta katsantokannasta tahdottiin eroittaa kansaa. Pietari
kielsi esim. ettei tsaaria saanut enää polville lankeamalla
kunnioittaa, eikä myöskään talvella palatsin edustalla ottaa lakkia
päästään, "sillä", sanoo Pietari "missä on silloin ero Jumalan ja
tsaarin välillä, jos kummallekin samallaista kunnioitusta osotetaan?
Se kunnia, mikä minulle tulee, on siinä, että vähemmän madellaan,
mutta sekä minua että valtiota suuremmalla innolla ja uskollisuudella
palvellaan".
Joka taholla oli uusi elämä ja toimeliaisuus näkyvissä. Pietari
herätti kansansa siitä uinuvasta toimettomuudesta, joka on
itämaalaisuuden tunnusmerkkiä. Itse hän kulki herättäjänä joka
paikassa ja sangen ankaralla tavalla tuo suloinen uni katkaistiin.
Se vaikutti suuttumusta monella taholla, se tuotti levottomuuksia,
joista seurauksena oli säälimätön ankaruus ja julmuus tsaarin
puolelta.