Pietari ei tyytynyt siihen, että hän itse kävi seurueinensa
ulkomailla, vaan hän tahtoi, että sinne myöskin muita matkustaisi
ja että Venäjälle muuttaisi ulkomaalaisia. Mutta tässä kohden oli
suuria vaikeuksia voitettavana. Yleinen mielipide venäläisissä oli
vielä toinen kuin heidän tsaarillaan. Ulkomaalaisuutta pidettiin
jumalattomuutena, sinne matkustaminen oli syntiä, kerettiläisyyteen
joutuminen oli tarjolla; monet, varsinkin ylhäisten joukossa,
halveksivat ulkomaalaisuutta. Työttömään elämään tottuneet bojaarit
eivät myöskään mielellään ruvenneet merimieselämän vaivoihin tai
muihin raskaisiin töihin, jota ulkomailla vaadittiin. Lähteminen oli
sentähden useinkin vastenmielistä. Mutta tsaarin tahto oli ankara.
Hän teki matkasuunnitelmat ja opinharjoitukset hän sääsi. Tsaari piti
myöskin valvontaa, että hänen määräyksensä tulivat noudatetuiksi.
Kullakin piti olla palatessaan tyydyttävä todistus harjoittamastaan
opista. Rangaistus seurasi, jos ei tsaarin tahtoa täytetty;
niskoittelevan tavarat otettiin valtion omaksi. Siinä oli jotenkin
paljon ankaruutta, kun ottaa vielä huomioon, että asianomaiset
tavallisesti omalla kustannuksellaan olivat pakotetut matkansa
suorittamaan.
Etupäässä laivain rakennukseen ja meritoimiin kuuluvia asioita
määräsi Pietari Venäläisiä ulkomailla harrastamaan. Venetsiaan,
Hollantiin ja Englantiin heitä useimmiten käsketään lähtemään.
Niinpä esim. sanotaan eräässä kreivi Tolstojta varten laaditussa
määräyksessä, että hänen tuli tutustua maantieteellisiin karttoihin,
kompassiin ja muihin merimiehille tarpeellisiin seikkoihin; hänen
tuli niinikään oppia ohjaamaan laivaa, purjeiden hoitoa ja taklausta;
jos mahdollista oli, tulisi hänen myös ottaa osaa meritappeluihin
ja hankkia todistuksia miten hän niissä oli suoriutunut. Mutta
myöskin sotalaitosta, rakennustaitoa, astronomiaa, matematiikkaa
y.m. käytännössä tarvittavia tietoja piti hankittaman. Useille
pantiin määräksi, että heidän tuli hankkia kaksi "mestaria"
Venäjälle muuttamaan. Tästä valtio korvaisi maksot. Vieraita kieliä
oppimaan ja tutkimaan, valtion hallintojärjestelmään perehtymään
ja valtiomiehiksi harjaantuakseen lähetettiin myöhemmin Venäläisiä
ulkomaille, mutta ensi aikoina olivat käytännölliset tiedot
tärkeimmät.
Tavallisesti lähdettiin pakosta ulkomaille, mutta muutamat
isät lähettivät poikiansa vapaaehtoisestikin, että heistä
muodostuisi hyviä tsaarin ja valtion palvelijoita. Se oli heillä
velvollisuudentuntoa. Olipa sellaisiakin, vaikka harvassa, jotka
sivistykselle antoivat arvon ja yksinomaan sentähden halusivat
jälkeläisilleen sitä. Eräs isä antaa Hollannissa olevalle pojalleen
neuvoja, että hänen pitäisi joutohetkinä käydä seuroissa,
teaattereissa, hankkia "kavalierintapoja", harrastaa ratsastamista,
tätäkin taitoa, jota vanhan venäläisen käsityksen mukaan seurasi
ikuinen rangaistus helvetissä. "Ainoastaan tiedoilla", sanoo sama
isä, "saatetaan alkuperäisestä raakuudesta vapautua: luonnollinen
ihminen, jollaisena isä ja äiti hänet maailmaan synnyttää, ei tuo
mitään mukanaan".
Hyöty ei näistä matkustuksista aina ollut sellainen, kuin tsaari
tarkoitti. Vastenmielisesti kun moni lähti, ei oppiminenkaan käynyt
halulla. Kieli oli vierasta monelle, sivistyskanta oli niin alhainen,
etteivät kyenneet ymmärtämään länsimaiden kehittyneempiä oloja.
Pietari itse ei osannut antaa arvoa hienommalle sivistykselle,
ei taiteille, eikä hallintokaan silloin vielä hänen huomiotaan
kiinnittänyt: Hänen kasvatuksensa oli puutteellinen ollut; ja
sivistystä ei hän hakenut sen jalostavan voiman vuoksi, joka sillä
ihmishenkeen on, vaan käytännöllisen edun vuoksi. Kuvaavaa on hänen
käyntinsä Lontoossa ollessaan Englannin kuninkaan luona. Linnassa
oli paljon komeita tauluja, suurimpien mestarien teoksia; Pietarin
huomio ei niihin ollenkaan kääntynyt; mutta kuninkaan huoneessa näki
hän uunin päällä erään pienen koneen, joka osotti tuulen suunnan,
ja tätä hän suurella uteliaisuudella rupesi tarkastamaan. Hänelle
jäi sen vuoksi hämäräksi, käsittämättömäksi hienompi sivistys.
Hänen olentonsa ja tapansa ei muuttunut; hän pysyi intohimoisena,
aistillisuuteen taipuvaisena henkilönä koko elinaikansa. Mutta monet
muut eivät saattaneet omistaa itselleen käytännöllistäkään puolta
lähimainkaan siinä määrässä kuin Pietari. Useat kulkivat paikasta
toiseen, mitään saamatta aikaan, joivat ja kuluttivat rahansa ja
panivat kaikellaisia rauhattomuuksia toimeen; he näyttivät kyllä
useinkin kotimaansa raakoja tapoja Länsi-Euroopassa. Hollannissa
olivat kaikki siellä oleskelevat Venäläiset määrätyt erään ruhtinas
Ivan Lvovin valvonnan alle; mutta hän valittaa tsaarille, että
opintomatkalla olevat Venäläiset elävät hurjasti, tekevät velkoja
ja uhkaavat itse hänenkin, inspehtoorinsa, elämää. Englannista
kirjoittaa siellä oleva valvoja, ettei hän saata saada mitään aikaan
opintoja varten sinne tulleiden Venäläisten kanssa; he eivät tahdo
mennä oppiin mestarien luo, eikä sitoutua mihinkään toimeen; sitä
vastoin tahtovat he päästä kotiin lähtemään ilman mitään aihetta ja
vaativat vielä suuria rahasummia paluumatkaa varten; ei pyynnöt eikä
uhkaukset ole mitään vaikuttaneet. Hurjuudessa oli yksi Venäläisistä
puhkaissut erään Englantilaisen silmän, josta viimeksi mainittu vaati
500 puntaa. Samantapaista menettelyä kerrotaan muualtakin. Useat
arvattavasti palasivat jotenkin samallaisina kotimaahansa kuin olivat
sieltä lähteneetkin.
Harvassa oli sellaisia matkustajien joukossa, jotka osasivat tehdä
havaintoja kuulemastaan ja näkemästään. Sellainen oli esim. äsken
mainittu kreivi Tolstoj, joka matkusteli Puolassa, Saksassa ja
Italiassa. Hän huomaa eri kansojen luonteet, tavat ja ominaisuudet
sekä arvostelee niitä; hän tarkastelee komeita rakennuksia;
oikeudenkäynnissä hän on saapuvilla j.n.e.; hän osasi omistaa ja
arvostella sitä mitä hän näki.
Mutta olkoonpa niinkin, ettei kaikilla ollut yhtä suurta hyötyä, että
etupäässä käytännöllinen puoli Euroopan sivistyksestä tuli Venäjän
hyväksi, oli se kuitenkin tärkeä, se oli suuri askel lähentämään sitä
Euroopaan. Näiden tietojen kautta Venäjä saattoi käyttää edukseen
omia apulähteitään, hankkia aineellisia voimia, joiden avulla se voi
kohota suuruuteensa.
Niinkuin jo on mainittu; tahtoi Pietari myöskin saada enemmän
ulkomaalaisia Venäjälle, etupäässä käytännöllistä väkeä. Hän oli
itse matkoillaan värvännyt sellaisia henkilöitä. Sinne kutsuttiin
arkkitehtiä, lakimiehiä, mekaanikkoja Ranskasta, upsieria armeijaan,
insinööriä kanavia kaivamaan, lääkäriä y.m. Kaikki tänne tulijat
eivät olleet varsin kehuttavia miehiä. Onnensa hakijoita ne usein
olivat, sellaisia, jotka eivät kotimaassaan tulleet toimeen.
Venäjä oli silloin jonkinlainen Amerikka, jonne mentiin rahoja ja
etuja hankkimaan; hyviä palkkoja ja muita etuja näet luvattiin
sinne siirtyville. Mutta eipä se aina niin hyvää ollut. Venäläiset
ylipäänsä vihasivat ulkomaalaisia, vehkeilivät niitä vastaan,
tekivät heidän olonsa tukalaksi; luvattuja etuja eivät aina saaneet
nauttia; siitä syntyi paljon rettelöitä ja kiistoja, ja moni palasi
tyytymättömänä kotimaahansa takaisin, mutta usea jäi kuitenkin sinne
asumaan ja auttamaan taidollaan Venäjän kehitystä.