Joulukuun 6 p:nä 1696 antoi Pietari virallisen tiedon siitä, että hän
tahtoi lähettää lähetyskunnan Saksan keisarin, Englannin ja Tanskan
kuninkaiden, paavin, Brandenburgin vaaliruhtinaan luo, Hollantiin,
sekä Venetian tasavallan hallitukselle. Tämän lähetyskunnan kautta
tahtoi Venäjä liittyä Euroopan länsivaltoihin ja tarkoitus olikin
sangen yleinen. Lähetyskunnan tuli näet valmistaa entistä ystävyyttä
näiden valtojen kanssa yleisiä kristikunnan asioiden edistämistä
varten Turkin sulttaania vastaan. Sotaa Turkkia vastaan kävivät
tähän aikaan sekä Venäjä että Itävalta. Sen ajan tapa hallituksien
esiintymisessä vaati sangen suurta loistoa ja komeutta, ja sitä
täytyi Venäjänkin osottaa varsinkin kun se nyt ensi kerran esiintyi
länsimaiden valtojen rinnalla.
Suuri paljous, yli 200 henkilöä, tähän lähetyskuntaan liittyi.
Frans Lefort oli retkikunnan johtaja; hän, sivistynyt hovimies,
hieno käytökseltään ja komea ulkomuodoltaan, oli siihen erittäin
sopiva. Itse tsaari otti myöskin osaa lähetyskuntaan, mutta hän
tahtoi vaan kulkea muiden mukana mitäkään huomiota herättämättä.
Hänen tarkoituksensa oli, että hänen olonsa olisi salaisuutena,
ja sentähden hän kulkikin "Pietari Michailovin" nimellä, mutta
vähitellen se kyllä tuli tiedoksi. Lähdemme nyt kertomaan tästä
merkillisestä matkasta, joka oli ikäänkuin Venäjän ensimmäinen
vieraissa käynti Euroopan muiden kansojen luona.
Maaliskuun 6 p:nä 1697 lähti Pietari itse Moskoovasta; koko joukko ei
näet kulkenut yhdessä, vaan oli jaettu kolmeen osastoon, eri miesten
johdossa kukin. Wieniin hän ensin aikoi mennä, mutta saatuaan kuulla,
että keisarin kanssa oli jo tehty sopimus Turkkilaisia vastaan,
muutti hän suunnitelmansa Hollantiin ja Englantiin, saadakseen
näissä maissa oppia laivan rakentamista, jota hän etupäässä halusi.
Venäjän rajan yli kun oli kuljettu, tultiin ensin Liivinmaalle,
joka silloin kuului Ruotsin valtakuntaan; Pietari ei näet tahtonut
kulkea Puolan alueella, kun siellä paraillaan oli kuninkaan vaali,
ja silloin tavallisesti syntyi rauhattomuuksia. Riian kaupunki
oli ensimmäinen tärkein paikka, jonne Venäläisten joukko saapui.
Juhlallisesti otettiin heidät vastaan, mutta Pietari ei kuitenkaan
ollut tyytyväinen siihen kohteluun, mikä hänen osaksensa täällä
tuli. Suuret nälkävuodet, jotka Suomessa vv. 1695--97 hirmuisesti
maata näännyttivät, olivat Liivissäkin tuntuvia: ruokavarat olivat
kalliita, ei tahdottu saada tarpeeksi nopeasti hevosia koko suurta
seuruetta kuljettamaan. Ja Riian kuvernööri Erik Dalberg ei tsaarin
mielestä osottanut tarpeeksi kohteliaisuutta; ei ollut ilotulituksia
eikä sotaleikkejä, joita hän kaipasi. Hän moittii koko oloa ja elämää
Liivissä, ja vielä 13 vuotta myöhemmin Riiaa piirittäessään muistelee
hän tätä tylyyttä. "Niin suo meille Jumala, että saamme kostaa
tuolle kirotulle kaupungille", kirjoittaa hän v. 1700 suositulleen
Menschikoville, heitettyään itse kolme ensimmäistä kuulaa piiritystä
aljettaissa kaupunkiin.
Viikon Riiassa viivyttyään matkusti Pietari Kuurinmaalle, jossa hänen
Libaun kaupungissa täytyi pahojen säiden tähden oleskella muutamia
päiviä. Tällä ajalla seurusteli hän merimiesten kanssa, kulki heidän
seurassaan ravintoloissa; kukaan ei häntä tuntenut; ainoastaan
eräälle venäläiselle laivakapteenille sanotaan hänen ilmoittaneen,
kuka hän oli.
Königsbergin kaupungissa tapasi Pietan Brandenburgin vaaliruhtinaan
Fredrikin. Tämä mies oli erittäin ulkonaista loistoa ja komeutta
rakastava, jonka vuoksi hän hankki itselleen myöhemmin kuninkaan
arvonkin. Pietarille ja hänen seurueelleen osotettiin kaikellaista
kohteliaisuutta ja loistoa: vaaliruhtinas näyttäytyi komeilla
hevosillaan, kuskeillaan ja palvelijoillaan; siellä oli musiikia,
kanuunan paukkinaa; metsästysretkillä käytiin, komeita pitoja
pidettiin j.n.e. Venäläiset esiintyivät komeissa itämaalaisissa
puvuissa, pitkissä jalokivillä ommelluissa kauhtanoissa. Venäläiset
herättivät täällä esiintymisellään huomiota; ei heiltä ollut
odotettu niin hienoa ja sivistynyttä käytöstä. Tsaari itse kuitenkin
näytti tuota rajua ja raakaa luontoansa, joka usein puhkesi esille.
Hänen nimipäivänään kesäkuun 29 p:nä tuli kaksi ylhäistä herraa
vaaliruhtinaan puolesta hänelle onnea toivottamaan. Päivällisen
jälkeen vetäytyivät nämät ulos itseänsä vilvoittelemaan, ja
tämä suututti Pietaria. Kun he olivat takaisin palanneet, sanoi
hän vihapäissään, että vaaliruhtinas oli hyvä mies, mutta hänen
neuvosherransa olivat piruja, katsoen samassa vihaisesti toiseen
heistä. Kävipä hän niin pitkälle, että työnsi toista kaksi kertaa
rintaan ja käski heidät menemään pois. Sen he tekivätkin.
Ei ainoastaan huveissa kulunut aika. Pietari oli jo täällä ruvennut
opintojaan alkamaan. Eräs etevä sotainsinööri opetti hänelle tykkien
hoitoa ja siihen kuuluvia asianhaaroja tuntemaan. Hän sai siitä
pergamentille kirjoitetun todistuksen, jossa sanotaan, että "Pietari
Michailov"; on perin pohjin perehtynyt sota-aseiden käyttämisessä.
Mutta Hollantiin hän riensi saadakseen siellä ryhtyä varsinaiseen
mielitehtäväänsä, laivanrakennukseen. Täällä hän viipyi kauemmin kuin
muualla. Venäläisten tuloa kaukaiseen länteen pidettiin jonkinlaisena
kummana; väkeä kerääntyi uteliaisuudesta katselemaan näitä etäisiä
vieraita. Muutamassa pikkukaupungissa Hollannin rajalla eräs vaimo
tunkeutui niitä lähelle, kysyäkseen olivatko he kristityltä; huhu
näet oli kertonut, että ne vähää ennen Clevessä olivat ottaneet
kasteen, mutta sitä ennen olleet pakanoita. Se osottaa, kuinka hämärä
käsitys Venäjän oloista siihen aikaan oli Länsi-Euroopassa.
Pääasiallisesti oleskeli Pietari kahdessa kaupungissa; Amsterdamissa,
joka oli Hollannin tärkein kauppakaupunki ja Zaandamissa, jossa
myöskin oli suuria laivaveistämöitä. Täällä hän jätti syrjään
korkean asemansa, ryhtyi työmiehen tapaan laivaveistämöllä työtä
tekemään. Hän itsekin kirjoittaa patriarkka Adrianille: "Me
seuraamme Jumalan käskyä Aatamille ja teemme työtä, ei pakosta,
vaan voitolle päästäksemme sodassa Kristuksen vihollisia vastaan.
Tätä toivomasta en ennen viimeistä hengenvetoa herkeä". Hän oli
näet jo sotinut turkkilaisia vastaan, josta myöhemmin kerromme,
mutta laivaston hankkimisen piti hän välttämättömänä saadakseen
täydellisen voiton heistä. Hän oli, kertovat näkijät, iloinen,
ahkera, halukas työhön ja myöskin sukkela oppimaan. Hän oli niinkuin
muutkin työmiehet, eikä ollut siitä millänsäkään, vaikka häntä
toiset majesteetiksi puhuttelivat. Zaandamissa hän tapasi erään
sepän Gerrit Kist'en, jonka hän ennen Moskoovassa oli nähnyt, ja
tämän luokse hän meni asumaan. Samaa huonetta ovat monet hallitsijat
käyneet katsomassa, niinkuin Itävallan Josef II, Ruotsin Kustaa III,
Napoleon I puolisoineen; ja vihdoin Venäjän keisari Aleksander II,
perintöruhtinaana ollessaan. Tämä huone oli, niinkuin Aleksanderin
mukana oleva runoilija Shukovskij saman huoneen seinään piirtämissä
värsyissä sanoo, ikäänkuin uuden Venäjän kehto.
Ensin oleskeli Pietari Zaandamissa tuntemattomana, mutta jouduttuaan
tappeluihin kaupungin katupoikien kanssa, ilmoittautui hän
pormestarille, ja vähitellen tuli yleiseksi tiedoksi, että Venäjän
tsaari oli siellä. Uteliasta väkeä kerääntyi häntä katselemaan:
niinpä täytyi hänen kerran erästä laivaa vesille työnnettäissä
piiloittautua, kun ihmisiä tunkeutui niin paljon hänen ympärilleen.
Sen vuoksi lähti hän Amsterdamiin, jossa hän työskenteli Itä-Intian
kauppaseuran varvissa. Amsterdamin pormestari, Nikolaus Witsen
nimeltään, oli Pietarille hyvänä apuna. Tämä mies oli näet ennen itse
ollut Venäjällä Hollantilaisten kauppa-asiamiehenä, ja myöhemmin
hankkimiensa tietojen nojassa julaissut kirjoituksiakin Itä-Euroopan
oloista. Witsen hankki Pietarille tilaisuuden saamaan eteviä
opettajia ja edullisia työpaikkoja.
Eikä Pietarin huomio rajoittunut yksinomaan laivarakennukseen,
vaikka se kyllä oli tärkein: vaan hän hankki itselleen tietoja
luonnontieteissä, anatomiiassa ja fysiikassa y.m. Hän opiskeli
Hollannin etevimpien tiedemiesten johdolla näitä aineita, kävi
heidän luentojaan kuulemassa, työskenteli laboratooriumeissa. Hän
tarkasteli Hollannin taidokkaasti tehtyjä kanavia, jotka häntä paljon
miellyttivät: Amsterdamin rakennustapaa hän myöhemmin käytti Pietaria
rakennettaissa. Sitä paitsi liikkui Pietari joka paikassa ja kaikissa
tilaisuuksissa hän oli läsnä; hän käveli satamassa katsellen,
miten vipujen avulla tavaroita laivoista nostettiin; markkinoilla
hän torilla suurella mielihyvällä tarkasteli kaikellaisten
silmänkääntäjien temppuja; samoissa tilaisuksissa hän myöskin näki,
miten hampaita suusta otettiin, ja opinhaluinen kun oli, tahtoi hän
itsekin tähän taitoon harjaantua. Mutta hän joutui myöskin käymään
teaattereissa ja huveissa; ilotulituksia missä pantiin toimeen, oli
hän saapuvilla. Hän oli läsnä leikkisodissa, laivamanöövereissä,
joita hänen kunniakseen pantiin toimeen. Silloin tällöin tavattiin
hänet kirkossa protestanttista jumalanpalvelusta kuulemassa.
Sanalla sanoen hänen huomionsa kääntyi kaikkiin elämän oloihin.
Hollannin pieni, mutta vilkas ja ahkera kansa miellytti häntä paljon
enemmän kuin suurenmoinen loisto ja komeus ruhtinasten hoveissa.
Tehtailijoiden, insinöörien ja rakennusmestarien seurassa hän viihtyi
paremmin kuin hovimiesten parissa. Hollannin varakas porvaristo oli
hänestä suuriarvoisempi, kuin muiden maiden ylimistö. Amsterdamissa
sai Pietari todistuksen mestariltaan Klaus Poolilta, jossa sanotaan,
että "Pietari Michailov" on Elokuun 30 p:stä 1697 Tammikuun 5 p:ään
1698 laivarakennusmiehenä tehnyt työtä hänen johdollaan, ja on hän
oppinut veistämistä, osien yhteenliittämistä, höyläämistä, puraamista
j.n.e., on käyttäytynyt niinkuin siivon ja kelpo työmiehen tulee;
myöskin laiva-arkkitehtuuria ja piirustusten tekemistä on hän
harrastanut.
Tammikuun 6 p:nä 1698 oli Lefort'illa suuret juomapidot: ja
seuraavana päivänä tsaari lähti Englantiin, muassaan vaan 10 henkeä,
muut jäivät Hollantiin. Englannin kuningas Vilhelm III oli lähettänyt
häntä vastaan kaksi sotalaivaa sekä yhden jahtilaivan. Kanaalin
yli päästyään saivat he Lontoossa Themse-virran rannalla kolme
huoneustoa käytettäväkseen. Englannissa täydensi Pietari taitoansa
laivanrakennuksessa, tarkasteli laivaveistämöitä ja sotalaivoja
ja niiden manööverejä, jotka häntä enemmän kuin Hollantilaisten
meritappelut miellyttivät. Hän harrasti myöskin puutöitä. Eräässä
Lontoon sanomalehdessä v:lta 1698 on tarkka kertomus eräästä
huonekalusta, jonka Pietari oli valmistanut. Tämän ohessa oli
niinkuin muuallakin, huvituksia ja pitoja; Englannin eteviä miehiä
kävi hänen puheillaan, muun muassa Canterburyn arkkipiispakin, jotka
kaikki kummeksivat tätä nerokasta barbaria, sillä sellaisena Pietaria
länsimaissa pidettiin.
Neljä kuukautta länsimaissa oleskeltuaan palasi Pietari Hollantiin,
mutta sieltä matkusti hän pian Dresdenin kautta Wieniin. Näissä
maissa hän ei enää saanut nähdä samallaisia oloja, eikä hänen
oppinsa, ollut yhtä suuri. Sotalaitoksen tutkiminen oli tärkein;
Dresdenissä oli hän muun muassa hämmästyttänyt asiantuntevia
huomautuksillaan kanuunien virheistä, joita katseltiin. Mutta
pääasiallisesti kuluivat päivät komeissa audiensseissa ja pidoissa,
seurustelussa hienossa maailmassa soiton ja tanssin mukana. Muun
muassa kerrotaan eräissä iltakesteissä Dresdenissä, jossa muiden
mukana oli kauneudestaan kuuluisa Aurora Königsmark läsnä, tsaarin
olleen niin hyvällä tuulella, että hän naisten läsnäollessa otti
rummun ja löi sitä niin taitavasti, että voitti suuressa määrässä
varsinaiset rummunlyöjät.
Wienissä vietettiin sangen suurella loistolla Pietarin nimipäiviä;
1,000 henkeä oli kutsuttu. Siinä oli musiikia, tanssia, soittoa ja
ilotulituksia. Komeissa päivällisissä, jotka Saksan keisari Leopold
myöhemmin piti venäläiselle lähetystölle, oli Pietarikin saapuvilla,
mutta hän seisoi aterian aikana Lefort'in tuolin takana; hän kun
kulki tuntemattomana eli "incognito", ei esiintynyt hallitsijana,
Lefort kysyi viimeistä viinilasia tarjottaessa, eikö hän saisi
myöskin takana olevalle "ystävälleen" sitä antaa, johon tietysti
suostuttiin.
Wienistä aikoi tsaari seuroineen matkustaa Italiaan, ensin
Venetsiaan, jossa vanhassa kauppakaupungissa hänellä olisi ollut
lisää oppimista; Venetsiassa jo tehtiin suuria valmistuksia tätä
varten; muun muassa aijottiin tsaarin läsnäollessa kuusi suurta
kanuunaa valaa, joihin tsaarin ylistystä koskettelevia kirjoituksia
piti piirrettämän. Mutta äkkiä hän muutti mielensä. Kotimaasta tuli
ikäviä uutisia; streltsit olivat alkaneet levottomuuksia ja sentähden
ryhtyi hän Heinäkuun 19 p:nä 1698 paluumatkalle.