Ainoastaan yhden kuukauden oli Pietari joutunut olemaan Feodorin
kuoltua hallituksessa, kun hänen täytyi suostua vallan jakamiseen
Iivanan ja Sofian kanssa. Venäjällä oli seitsemän vuoden kuluessa
tästä lähin kolme hallitsijaa yhtaikaa. Muualla sitä kummasteltiin,
sillä mitenkä kolmen eri henkilön tahto saattaa olla sama; ja
hallituksen toimissa se on kuitenkin välttämätön. Venäjällä se kävi
päinsä, mutta siellä olikin Sofian tahto kaikkien kolmen tahto; sillä
hän se oli, joka hallitsi. V. 1686 kutsuu hän itseänsä ensi kerran
veljensä rinnalla "itsevaltiattareksi" ja seuraavana vuonna hän
näkyy tuumineen kruunauttaa itsensä; mutta hän ei saanut tarpeeksi
kannatusta Streltseiltä, joilta hän asiasta tiedusteli, ja sen vuoksi
koko aije raukesi.
Vaikka Sofia johti hallitusta, esiintyivät veljet sentään
julkisuudessa vallan edustajina. Oli valmistettu kaksoisvaltaistuin,
jossa Iivana ensimmäisenä tsaarina ja Pietari toisena
juhlatilaisuuksissa istuivat. Vieraiden valtojen lähettiläät otettiin
siten vastaan. Niistä muuan kertoo, miltä tuo hallitsijapari
näyttäytyi. Pietari oli reippaan näköinen, vilkas, teräväkatseinen,
erinomaisen kaunis muodoltaan, Iivana taas oli heikko, ettei hän
saattanut nousta istuimeltaan ilman hovimiestensä apua; töin tuskin
hän jaksoi seisoa ja puhua. Siinä oli täydellinen vastakohta
veljesten välillä sekä ruumiin että sielun puolesta; jo heti alusta
alkaen asiantuntijat arvelivat, ettei tuollainen kolmipäinen hallitus
saattanut kauan kestää. Pietarille kuului tulevaisuus, sen he jo
lausuivatkin.
Pietaria ei paljon tuo esiintyminen Moskoovassa huvittanutkaan.
Hallitus-asioista hän ei vielä huolehtinut, lapsi kun oli, mutta
toimintaa ja oppia hän halusi. Vielä nytkin oleskeli hän useimmiten
Preobrashenskin kylässä ja Semenovskissa, jatkaen sitä oppia ja
niitä huvituksia, joita hän jo Feodorin aikana oli alottanut. Täällä
hän harjoitteli ja komenteli rykmenttejä, joita hän ikäisistään
oli muodostanut. Leikkisotia ja manööverejä pidettiin tavantakaa.
Siinä oli lippuja, miekkoja, puisia kanuunia, rumpuja, keihäitä ja
jousia; siellä oli varustettuja paikkoja, joita piiritettiin toisten
puolustaissa. Tämä oli Pietarin päähuvituksia, ja muutamat ovat
näihin leikkijoukkoihin panneet sellaisen arvon, että koko Venäjän
sotalaitoksen uudestaan muodostuminen olisi niistä saanut alkunsa.
Vähitellen leikkijoukot kasvoivat suuremmiksi: Pietari rupeaa
vaatimaan miehiä, rumpuja y.m. tarpeita säännöllisistä joukoista;
ulkomaalaisia upseereja on hänellä mukana. Näihin leikkijoukkoihin
aljetaan jo huomiota kiinnittää ja etupäässä Pietarin sisarpuoli
Sofia niitä pitää silmällä.
Pian hetki tuli, jolloin oli ratkaistava Sofian ja Pietarin
välillä, kumpiko jäisi hallitsemaan. Sofia näyttäytyi yhä enemmän
tahtovan vahvistaa valtaansa ja vaikutustaan, Pietari taas varttui
varttumistaan, eikä hän enää kauemmin tahtonut ainoastaan nimeksi
hallitsijana olla. -- Erimielisyyksiä ilmestyi toinen toisensa
perästä, Pietari kun ei enää tahtonut noudattaa sisarpuolensa
tahtoa. V. 1689 esim. oli kysymys palkintojen antamisesta muutamille
upseereille, vaikka he huonosti olivat sodassa tehtävänsä
suorittaneet; Pietari ei antanut siihen suostumustaan. Sofian tahto
pääsi kuitenkin voitolle ja palkinnot jaettiin. Samana vuonna kun
vietettiin suurta Kasanin Jumalan äidin kirkkojuhlaa, kielsi Pietari
sisarpuoltansa ottamasta osaa juhlakulkuun: mutta Sofia otti pyhän
kuvan käteensä ja liittyi juhlakulkuun. Tästä Pietari suuttui ja
vihapäissään lähti hän koko juhlasta pois Preobrashenskiin.
Väli tuli yhä kireämmäksi. Vaikuttavat henkilöt jakaantuivat kahteen
puolueeseen, toiset liittyivät Sofiaan toiset Pietariin. Sofia
koetti taas kiihottaa Streltsiä Pietarin puoluelaisia, etenkin hänen
äitiänsä vastaan; pantiin taas valheellisia juttuja liikkeelle.
Sofian henki oli muka vaarassa, useita henkilöitä, muiden muassa
patriarkka, olisi hänen vihollisensa j.n.e.; rahoja ja paloviinaa
jaettiin. Pietarilla ei ollut käytettävissä muita voimia kuin
leikkisoturijoukkonsa, ja niiden kanssa ei saattanut täydellä todella
tappeluun ryhtyä. Hän pääsi kumminkin verta vuodattamatta kokonaan
voitolle. Kuusi viikkoa sen jälkeen kun ilmeinen riita oli syntynyt,
oli Pietari täydellisesti voitolla. Valta lipui vähitellen Sofian
käsistä.
Toukokuun 7 p:nä 1689 kokoontuivat Streltsit taas suurissa joukoissa
Kremlin linnaan. Oliko Sofialla tarkoitus viedä ne Preobrashenskiin,
jossa Pietari oleskeli, ei varmaan tiedetä. Mutta seuraavana
yönä saapui muutamia streltsejä, jotka olivat Pietarin ystäviä,
Presbrashenskiin, kertovat siellä, että Pietarin henki oli vaarassa:
suunnitelmia oli muka tekeillä häntä ja hänen sukulaisiaan vastaan.
Pietari herätetään kesken untaan ja hänelle kerrotaan nämät uutiset.
Tapahtumista kuultuaan hän ei suinkaan paljon uljuutta ja miehuutta
osottanut. Hän unohtaa kaikki sukulaisensa ja ystävänsä sekä koettaa
pelastaa oman henkensä. Hän lähtee näet heti talliin, käskee
satuloimaan hevosen ja ratsastaa läheiseen metsään: vasta siellä
pukee hän yllensä vaatteet, jotka sinne tuotiin. Sen jälkeen kulkee
hän Troitsan (Kolminaisuuden) luostariin, joka on lähellä Moskoovaa.
Tänne saavuttuaan, heittäytyy hän vuoteelle, puhkeaa kyyneleihin,
ja itku silmissä kertoo tapahtumat luostarin abbotille, pyytäen
häneltä suojaa ja turvaa. Samana päivänä saapui sinne myös hänen
henkivartiansa ynnä muut, jotka hänen hoviinsa kuuluivat.
Nyt oli kaksi hallitusta; annettiin käskyjä ja määräyksiä sekä
Kremlistä että Troitsasta. Toisaalta ne kulkivat Sofian tahdosta
Iivanan nimessä, toisaalta taas Pietarin nimessä, mutta etupäässä
hänen neuvonantajansa ruhtinas Boris Galitsin asioita johti.
Nyt näkyi selvästi, mihin tuo kolmipäinen hallitus johtui. Kun
ristiriitaisia määräyksiä annettiin, oli tietysti vaikea tietää mitä
oli tekeminen, laillisilta hallitsijoilta kaikki tulivat. Pietari
esim. kutsui 50 streltsiä ynnä yhden heidän taitavimman upseerinsa
Troitsaan; ensin tätä estetään Moskoovassa, mutta he saavat
kuitenkin lähteä. Pian kuitenkin antaa Pietari taas käskyn, että
kaikki streltsit ynnä muut joukot kokoontuisivat Troitsaan; silloin
ilmoittaa Sofia jyrkästi heille, etteivät he saisi lähteä eikä
sekaantua hänen ja Pietarin väliseen riitaan; jokaista joka lähtee
sinne, uhkaa hän kuolemalla.
Tällaisissa tilaisuuksissa, jolloin velvollisuuden tunne joutuu
ristiriitaan, ihmiset useinkin pitävät silmällä, mikä on heille
itselle edullisinta ja toimivat sen mukaan. Niinpä nytkin.
Älykkäämmät huomasivat jo heti alusta, että Pietari pääsisi voitolle,
ja sen vuoksi he riensivät hänen luoksensa. Patriarkka Joakim lähti
Elokuun lopulla sinne; useat streltseistä lähtivät niinikään, ja
vihdoin ulkomaalaiset upseerit, sanalla sanoen kaikki vaikuttavat
henkilöt liittyivät Pietariin. Sofia toimi vieläkin, hän osotti
rohkeutta, älyä ja luottamusta vielä sittekin, kun kaikki hänen
ystävänsä ja puoltajansa jo olivat epätoivoon joutuneet. Hän
oli jo lähdössä itsekin Troitsaan, voidakseen persoonallisesti
sopia Pietarin kanssa; mutta matkalla sinne tuli häntä vastaan
sanansaattaja, joka kielsi häntä sinne menemästä, jos tahtoi pahaa
kohtelua välttää.
Sofia oli vähitellen yksin; hänen käskynsä olivat voimattomia; hänen
puheillaan ei ollut vaikutusta; valta ja mahti oli mennyt hänen
käsistään. Hänen uskollisimmat apumiehensä olivat tulleet Troitsaan,
toiset vapaaehtoisesti, toivoen armoihin pääsevänsä, toiset taas
väkivallalla pakoitettuina. Ja vihdoin oli Sofian luopuminen
hallituksesta. Pietari lähetti hänen luoksensa erään bojarin
vaatimaan, että hän lähtisi pääkaupungista ja asettuisi luostariin.
Ensin hän epäsi totella tätä käskyä. Mutta Syyskuun lopussa jättää
hän Kremlin ja vetäytyy luostariin. Siellä hän sai suuren huoneuston,
paljon palvelijoita y.m.; puutetta ei hänen tarvinnut kärsiä. Mutta
valta oli pois. Ainoastaan hänen naissukulaisensa saivat käydä hänen
luonaan juhlapäivinä; itse hän ei saanut olinpaikastaan lähteä.
Iivana taas, josta ei mitään vaaraa ollut, sai pysyä asemillaan. Jo
aikaisemmin oli Pietari hänelle lähettänyt kirjoituksen, jossa hän
mainitsee, että heille molemmille hallitus kuuluu; Sofian vallan
anastus on valtiolle paljon pahaa tuottanut; hänen täytyi siitä
luopua. Olisihan se häpeäkin, sanoo hän, heille täysi-ikäisille
veljille, jos Sofia saisi asioita johtaa. Lopussa sanoo hän hyvin
sydämellisesti: "Pietari tahtoo kaikki sovittaa veljensä kanssa, jota
hän rakastaa niinkuin isää." Tammikuussa 1696 kuoli Iivana, mutta jo
sitä ennen oli Pietari yksin hallinnut.