Pietari, vaikka oli vasta 10-vuotias, oli siis melkein yksimielisesti
tehty hallitsijaksi. Mutta pian alkoivat ikävät ajat. Miloslavskien
suku oli menettänyt asemansa ja vaikutuksensa; he tahtoivat kostoa
Pietarin suosijoille, ja sen he tekivätkin julmimmalla tavalla.
Iivana, joka olisi ollut lähinnä ajamaan äitinsä sukulaisten asemaa,
ei siihen pystynyt, vähämielinen kun oli; mutta hänen Sofia-sisarensa
ryhtyi koston työtä ja samassa omaa asiaansa ajamaan. Sofia oli
toimekas, rohkea ja lujatahtoinen nainen, mutta ennen kaikkea oli
hän kunnian- ja vallanhimoinen; eräs ulkomaalainen sanoo, että hän
oli "hallitsemisen himosta sairas". Hän oli jo siinäkin osottanut
rohkeutta, että hän luopui tuosta yksinäisestä, toimettomasta
asemasta, jossa Venäjän naiset itämaalaiseen tapaan olivat. Hän ei
tyytynyt olemaan asunnossaan luostarin asukasten tavoin eikä elämään
maailmasta mitään tietämättä. Kadulla ajaessaan ei hän kulkenut
peitetyissä vaunuissa niinkuin vanha tapa vaati, jumalanpalveluksessa
ollessaan ei hänen kasvonsa ollut paksun hunnun peittäminä. Sofia
jätti nämät itämaalaiset tavat ja näyttäytyi julkisesti. Veljensä
Feodorin hautaajaisissa esiintyi hän vasten monien kieltoa
julkisesti, kovaäänisillä valitushuudoilla ja itkulla herättäen
yleistä huomiota. Nyt kun Pietari kohotettiin tsaariksi rupesi hän
valtiollisiin vehkeilyihin. Mutta tuskin olisi Sofia saanut paljon
aikaan, ellei Streltsien joukot olisi asettunut hänen asiaansa
ajamaan. Näistä täytyy meidän kertoa vähän laajemmin, voidaksemme
käsittää, mikä merkitys ja vaikutus niillä oli Venäjän silloisissa
oloissa.
Streltsien joukko oli ainoa vakinainen säännöllinen sotajoukko mikä
Venäjällä ennen Pietarin aikaa oli: sillä ainoastaan tarvittaissa
kutsuttiin aseisiin kansallinen sotajoukko, johon kuului sekä
bojaareja että talonpoikia. Iivana IV oli Streltsit asettanut
ja Mikael Komanovin aikana oli hänen apumiehensä Filaret ne
järjestänyt. Ne muodostivat jonkinlaisen kaartin, joka oli jaettu
22:teen rykmenttiin, 1,000 miestä kussakin. Moskoovassa oli yksi
kaupunginosa heidän hallussaan; mutta oli niistä osa lähiseuduilla
sekä rajalinnoituksissakin. Vähitellen olivat Streltsit tulleet
muodostamaan jonkinlaisen suljetan luokan eli kastin; he opettivat
lapsilleen sotataitoa; sotatoimi meni näet perintönä. Rauhan
aikana harjoittivat he kauppaa ja teollisuutta ja tässä kohden oli
heille annettu monta oikeutta, joita muilla ei ollut. Mutta pian
tuli tämä joukko valtiolle vaaralliseksi; Streltsit tunsivat oman
merkityksensä, mitä he valtiossa voivat saada aikaan; he tulivat
vaativaisiksi ja ylpeiksi: levottomuuksia toimeenpanemalla he
näyttivät mahtiansa. Streltsien asema oli samallainen kuin Rooman
keisarikunnan praetoriaanein tai Turkin janitscharein. Jo Feodorin
heikon hallituksen aikana olivat he saaneet tahtonsa määrääjäksi.
Heille oli kerran jätetty osa heidän palkastaan suorittamatta,
joka kyllä oli väärin, mutta syylliset upsierit saivat hallituksen
määräyksestä sotamiesten läsnäollessa kärsiä rangaistuksensa. Se
alensi luonnollisesti esimiesten arvoa heidän silmissään. Tämän
johdosta yltyi heidän mielivaltansa. Valtio tuli voimattomaksi sitä
ehkäisemään. -- Näihin liittyi Sofia ja koetti kiihottaa heitä
Pietaria ja hänen sukulaisiaan vastaan. Huhuja pantiin liikkeeseen,
joissa vastustajia koetettiin saada kaikellaisiin rikoksiin
syyllisiksi. Tämä oli Venäjällä silloin yleinen tapa. Kerrottiin,
että tsaari Feodor oli myrkytetty, Naryschkinin suku vainosi Iivanan
henkeä, häntä oli jo pahoin pidelty ja yksi saman suvun jäsen
pyrki itse hallitusistuimelle. Sopimus tehtiin nyt, että joukko
vastapuolueen etevimmistä henkilöistä surmattaisiin.
Toukokuun 16 p:nä 1682 aamulla alkoi Moskoovassa suuri verinäytelmä,
joka kesti kolme päivää. Silloin Streltsit tulivat palatsiin, ja
vaativat Naryschkinia heille jätettäväksi, etenkin erästä Iivana
nimistä Pietarin setää, jonka sanottiin valtaistuimelle pyrkivän.
Streltsien ylin päällikkö, vanha ruhtinas Dolgorukij ilmaantuu
silloin heidän eteensä, käskee heidät ankarilla sanoilla menemään
pois. He eivät tottele, vaan käyvät häneen käsiksi ja viskaavat
hänet palatsin korkeilta rappusilta alhaalla seisovien keihäiden
kärkiin. Samoin kävi erään toisen ylhäisen miehen, joka koetti
rauhoittaa heitä. Tsaarin äiti pakeni piiloutumaan palatsin sisäisiin
kammioihin. Yleinen pelko vallitsi kaikkialla, ei kenenkään
virkamiehen tai upsierin henki saattanut olla turvassa; ei mitäkään
voimaa ollut Streltsiä hillitsemään. He tunkeutuivat palatsin
huoneisiin, tarkastivat joka sopen, ottavat vangiksi ja murhasivat
useita korkeita virkamiehiä, muun muassa kaksi Pietarin setää, joista
varsinkin kruununtavottelijana pidetty Iivana, joka vasta kolmantena
päivänä löydettiin, sai kauheita kidutuksia ensin kärsittyään heittää
henkensä. Kolmantena päivänä loppui murhanäytelmä.
Valta oli Streltsien käsissä. Muutaman päivän perästä tuli heidän
puolestaan hoviin lähetyskunta pyytämään, että Iivana, Pietarin
velipuoli, pääsisi Pietarin mukana yhdessä hallitsemaan; Iivanan
pitäisi olla ensimmäisen tsaarin ja Pietarin toisen. Ylhäiset
virkamiehet ja ylimykset neuvottelivat tästä keskenään kutsuttuaan
patriarkan johtamaan kokousta. Päätökseksi tuli Streltsien tahto;
kokous arveli näet, että Venäjällä saattaisi olla kaksi hallitsijaa
samaan aikaan, koska esim. Farao ja Josef Egyptissä, Arkadius ja
Honorius Roomassa ennen olivat yhdyshallitusta pitäneet. Kaikki
riensivät kirkkoon, jossa molemmat veljet julistettiin tsaareiksi.
Mutta kaksi päivää tämän jälkeen ilmaantuu taas Streltsien lähetystö,
joka esittelee, että tsarevna Sofian pitäisi ryhtyä väliaikaisesti
hallitukseen, koska molemmat tsaarit olivat liian nuoria. Streltsien
tahto oli kerran muuttunut laiksi ja nytkin pantiin hovista heti
lähetystö Sofian luo pyytämään, että hän ottaisi hallituksen
käsiinsä. Tavan mukaan hän ensin esteli, mutta suostui siihen
vihdoin. Kaikki oli luonnollisesti tapahtunut hänen vaikutuksestaan.
Hän oli nyt päässyt tahtonsa perille.
Sofian liittolaiset olivat vaativaisia. Kukin Streltseistä sai 10
ruplaa palkkioksi sekä oikeuden ostaa polkuhinnasta murhattujen
omaisuuden. Mutta vielä vaativat he että tapausten muistoksi piti
pystytettämän muistopatsas, jossa kaikkea oikeutta ja totuutta
polkemalla kerrottiin Toukokuun murhista. Streltsien teko, niin
julistuksessa sanottiin, oli muka "Jumalan pyhän äidin huoneen
hyväksi ja tsaarien eduksi tapahtunut"; surmatuista kerrottiin
valheellisesti rikoksia. Tosin kaikki tämä piirrettiin vaan
läkkitauluihin, ja jo muutaman viikon kuluttua antoi itse Sofia
hävittää ne, kun hänen asemansa oli joutunut vakaantumaan.