Tsaari Aleksei, toinen hallitsija kuuluisasta Romanovin suvusta,
oli kaksi kertaa naimisissa; ensimmäisestä aviosta syntyi kolme
poikaa, Aleksei, joka kuoli vielä isänsä eläissä, Feodor ja Iivana
sekä kuusi tytärtä, joista kuuluisin oli Sofia; toisesta taas yksi
poika, Pietari sekä kaksi tytärtä. Viimemainittujen äiti, nimeltään
Natalja Kirillovna Naryschkin, kuului Venäjän etevimpiin sukuihin.
Jo ennen avioliittoaan oli Aleksei mieltynyt häneen, jonka vuoksi
tuo tavanmukainen valintatilaisuus, josta edellä olemme maininneet,
toimitettiin vaan muodon vuoksi. V. 1672 Toukokuun 30 p:nä syntyi
Pietari Moskoovassa.
Ensimmäiset ikävuotensa oleskeli Pietari äitinsä kanssa Moskoovassa
tsaarien asunnossa Kremlissä. Mutta jo neljän vanhana oli hänen
äitinensä sieltä siirtyminen. V. 1676 kuoli näet Aleksei, ja vanhin
poika Feodor pääsi hallitukseen. Hän ei taas suosinut Aleksein toista
puolisoa ja hänen sukulaisiaan, jotenka ne menettivät asemansa ja
vaikutuksensa hovissa. Jo aina siitä asti, jolloin Aleksei oli mennyt
toisiin naimisiin, oli ankara kilpailu, kiista ja kateus vallinnut
Miloslavskien suvun (siihen kuului Aleksein ensimmäinen puoliso)
ja Naryschkinien välillä. Edelliset pääsivät Aleksein kuoltua
voitolle ja jälkimmäiset itse sekä heidän auttajansa ja suosijansa
karkoitettiin sieltä.
Natalja Kirillovna asettui nuoren poikansa kanssa kolmen penikulman
päässä Moskoovasta olevaan Preobrashensk-nimiseen maakartanoon, jonka
Aleksei oli rakennuttanut. Tämä muutto oli Pietarin kehitykselle
sangen tärkeä. Täällä hän tuli viettämään lapsuutensa ajan kokonaan
toisellaisissa oloissa, kuin Venäjän prinssit muuten. Melkein
suljettuna olivat he palatsien sisällä, jäykät itämaalaiset hovitavat
kangistuttavat alusta aikain heidän olentonsa. Opetus, joka heille
annettiin, oli pääasiallisesti uskonnollista laatua; käytännöllinen
puoli oli sivuseikkana. Sellaisen kasvatuksen oli Pietarin velipuoli
Feodorkin saanut. Toisin oli Pietarin laita Preobrashenskissa.
Hän sai vapaasti liikkua ja leikkiä ikäistensä kanssa. Hän näki
maailmaa sellaisena kuin se todellisuudessa oli. Ja sen vuoksi hänen
huomionsa kääntyi yksinomaan käytännölliselle alalle. Opettajana oli
eräs kansliian kirjuri Sotov, joka valmisteli hänelle kuvakirjoja.
Mutta tietopuolinen oppi jäi hyvin vaillinaiseksi. Vasta nuorukaisen
iässä oppi Pietari esimerkiksi laskuopin alkeet. Hänen virheellinen
kirjoituksensa osottaa myöskin, että alkuopetus oli hyvin
puutteellista. Itsekin hän sen myöhemmin tunnusti.
Mutta toisella alalla hän oppi paljon enemmän. Leikkikaluina oli
hänellä jänteitä, jousia, miekkoja ja kanuunia. Niinikään oli
hänellä esineitä monen eri ammatin alalta; hänellä oli muurarin
tarvekaluja, kirjanpainajan ja kirjansitojan ammattiin kuuluvia;
hänellä oli varvi- ja höyläpenkkiä. Hänen käytännöllinen taipumuksensa
sai näistä tyydytystä. Jo v. 1697 sanoo eräs saksalainen ruhtinatar
kummastuksissaan, että Pietari ymmärsi neljäätoista eri ammattia.
Ja v. 1698 lausuu eräs englantilainen piispa moittien, että hänen
kasvatuksensa oli ollut liian yksipuolista laatua; hän oli liiaksi
kiintynyt käytännöllisiin toimiin. Tätä samaa reaalista harrastusta
hän osotti kaiken ikänsä.
Pian joutui Pietari tapausten pyörteeseen ja niihin keskustaksi. V.
1682 kuoli Feodor ja nyt tuli kysymys kruununperijästä. Lähinnä oli
Iivana, mutta hän oli heikko ruumiiltaan, melkein tylsämielinen,
puoliksi sokea ja siis kykenemätön hallitsemaan. Varmaa perintölakia
ei ollut Venäjällä. Hovissa olivat nuo kaksi jo ennen mainittua
puoluetta vastakkain; toiset suosivat Iivanaa, toiset taas Pietaria,
vaikka hän vasta olikin ainoastaan 10-vuotias. Kiihko ja pelko
oli niin suuri, että Pietarin puoltajat kulkivat hovissa panssari
vaatteiden alla, henkensä kun luulivat olevan vaarassa.
Oli ennen tapahtunut, että kirkon päämies eli patriarkka esiintyi
johtavana ja toimivana henkilönä silloin kun valtaistuin oli joutunut
ilman hallitsijaa; patriarkka oli näet tärkein mies valtakunnassa
tsaarin jälkeen. Niinpä nytkin patriarkka Joakim ryhtyi toimiin
vallanperimyksen johdosta. Hän saapui Kremlin linnaan, jossa oli
sattumalta useita ylhäisiä henkilöitä ja virkamiehiä. Näille hän
kauniissa puheessa esitti asian ja kysyi, kuka hallitsemaan ryhtyisi.
Lyhyen keskustelun jälkeen suostuttiin yksimielisesti kutsumaan
Pietari; Iivana jäi kokonaan syrjään. Sen jälkeen esitti patriarkka
saman kysymyksen linnan ulkopuolelle kokoontuneelle väkijoukolle.
Pietarin nimi kaikui sieltäkin vastaukseksi: ainoastaan yksi ääni
kohosi Iivanan eduksi.