— Ajakaa pois kaikki konnat, jotka nauravat! — Lembke antoi samassa
määräyksensä Joukko alkoi äännellä ja tömistellä jalkojansa.
— Ei, tämä ei käy päinsä, teidän ylhäisyytenne.
— Yleisöä ei saa haukkua.
— Itse olet hölmö! — kajahti jostakin nurkasta ääni.
— Flibustjerit! Flibustjerit! — kivahti joku salin toisesta päästä.
Lembke kääntyi nopeasti huutoa kohti ja kalpeni. Tylsä hymähdys
näyttäytyi hänen huulillaan, — aivan kuin hän yht'äkkiä olisi jotakin
ymmärtänyt ja muistanut.
Hyvät naiset ja herrat, — Julija Mihailovna kääntyi nyt heitä saartavan
kansanjoukon puoleen samalla yrittäen vetää puolisoansa mukaansa. —
Hyvät naiset ja herrat, suokaa anteeksi Andrei Antonovitšille... Andrei
Antonovitš ei ole oikein terve... Suokaa anteeksi... Antakaa anteeksi
hänelle, hyvät naiset ja herrat!
Kuulin aivan hyvin, miten hän sanoi: »Antakaa anteeksi». Kohtaus kävi
hyvin nopeasti. Muistan varsin hyvin, että osa yleisöä juuri tähän
aikaan hyökkäsi pois salista aivan kuin saikähtyneenä nimenomaan näiden
Julija Mihailovnan sanojen vuoksi. Muistanpa vielä erään kyyneleisen,
hysteerisen naisen huudahduksen:
— Ah, taas kuten äskenkin.
Ja samassa tähän jo alkaneeseen tungokseen heitettiin uusi pommi, »taas
kuten äskenkin»!
— Tulipalo! Koko Joentakainen palaa!
En vain muista, missä tuo kauhea huuto kajahti ensin: salissako, vai
juoksiko joku ehkä portaita ylös eteisestä, mutta tämän jälkeen syntyi
sellainen levottomuus, etten rohkene ryhtyä sitä edes kuvaamaan.
Melkeinpä puoli tanssiaisiin kokoontuneesta yleisöstä oli juuri
joentakaisia, — sikäläisten puutalojen omistajia ja asujaimia.
Nämä hyökkäsivät ikkunoihin, silmänräpäyksessä siirsivät syrjään
ikkunaverhot ja repivät alas käärekaihtimet. Joentakainen loimusi.
Tulipalo oli tosin vasta alkanut, mutta se leimusi kolmessa toisistaan
täysin erossa olevassa kohdassa. Tämähän se juuri säikähdyttikin.
— Murhapoltto! Špigulinilaiset! — ulvoi joukko.
Mainitsen muutamia erikoisen karakteristisia huudahduksia.
— Niin on sydämeni aavistanutkin, että ne vielä sytyttävät, kaikki nämä
päivät se on sitä aavistellut.
— Špigulinilaiset! Špigulinilaiset! Ei kukaan muu ole voinut sitä tehdä.
— Sitä varten meidät on tänne tahallaan haalittukin, että voitaisiin
sytyttää palamaan!
Tämä viimeinen kaikkein ihmeellisin huudahdus oli naisen, palosta
kärsineen Korobotškan [itara eukko Gogoljin romaanissa »Kuolleet
sielut». Suom. huom.], välitön huudahdus. Kaikki tulvivat päin
käytävää. En rupea kuvaamaan tungosta, joka syntyi eteisessä
turkkien, liinojen, hartiaviittojen selvittelyssä, en säikähtyneiden
naisten vinkunaa enkä neitosten itkua. Tuskin tässä tilaisuudessa
tapahtui varkauksia, mutta ei ole ihmettelemistä, että tällaisessa
epäjärjestyksessä muutamat lähtivät suorastaan niine hyvineen ilman
päällysvaatteitta, koska eivät omiaan löytäneet, ja että vielä kauan
jälkeenpäin tästä kerrottiin kaupungissamme satumaisin lisäyksin.
Lembke ja Julija Mihailovna olivat ovessa vähällä joutua joukon
jalkoihin.
— Pysähdyttäkää heidät! Ei saa päästää pois ainoatakaan, — Lembke
kiljui uhkaavasti ojennellen kättänsä häntä vastaan tunkeilevia kohti.
‒ jokaiselle on henkilökohtaisesti tehtävä ruumiintarkastus, viipymättä.
Salista alkoi sinkoilla voimakkaita kirouksia.
— Andrei Antonovitš! Andrei Antonovitš! — huudahti Julija Mihailovna
aivan epätoivoissaan.
— Hänet vangittava ensimmäiseksi! — Andrei Antonovitš huudahti
ankaran näköisenä kohottaen sormensa puolisoansa kohti, —
tarkastettava ensimmäiseksi! Tanssiaiset on järjestetty vain tulipalon
aikaansaamiseksi...
Julija Mihailovna huudahti ja pyörtyi (voi, tämä oli tietenkin jo
aivan todellista pyörtymistä). Minä, ruhtinas ja kenraali syöksähdimme
häntä auttamaan. Tuli siihen muitakin, jotka auttoivat meitä tänä
vaikeana hetkenä, tulipa joitakuita naisiakin. Me kannoimme onnettoman
tästä helvetistä vaunuihin. Hän virkosi vasta kuvernöörin talon
luo ajaessamme, ja hänen ensi huudahduksensa koski taas Andrei
Antonovitšia. Kaikkien hänen kuvitelmiensa lentäessä säpäleiksi
hänelle oli jäänyt vain yksin Andrei Antonovitš. Lähetettiin hakemaan
lääkäriä. Viivyin hänen luonansa kokonaisen tunnin, ruhtinas
samoin. Kenraali (vaikka olikin itse kovin säikähtynyt) ei tahtonut
jalomielisyydenpuuskassaan poistua koko yönä »onnettoman vuoteen
viereltä», mutta nukahti tästä huolimatta kymmenen minuutin kuluttua
lääkäriä odotellessaan saliin nojatuoliin, johon me sitten hänet
jätimme.
Poliisimestari, jonka oli tanssiaisista kiiruhdettava tulipalopaikalle,
oli ehtinyt tuoda mukanansa meidän jäljessämme myös Andrei Antonovitšin
ja yrittänyt suostutella tätä poistumaan samoissa vaunuissa Julija
Mihailovnan kanssa sekä vakuutellut voimainsa takaa, että hänen
ylhäisyytensä olisi nyt ollut parasta »ottaa lepohetki»; Mutta en
käsitä vieläkään, mistä syystä tämä ei ollut hänelle onnistunut. Andrei
Antonovitš ei tietenkään tahtonut kuulla puhuttavankaan levosta ja
pyrki pyrkimällä tulipalopaikalle. Mutta tämä ei ollut viisaasti tehty.
Oli käynyt lopulta niin, että poliisimestari itse oli vienyt hänet
sinne omissa ajoneuvoissaan. Myöhemmin hän kertoili, että Lembke oli
koko matkan viittoillut ja »saanut tuon tuostakin päähänpistoja, joita
olisi ollut aivan mahdoton täyttää». Myöhemmin saatiinkin selville,
että hänen ylhäisyytensä oli jo tällöin »säikähdyksen äkillisyyden
vuoksi» kuumehoureissa.
Mitäpä auttaisi kertoa enää, miten tanssiaiset päättyivät.
Parikymmentä tyhjäntoimittajaa ja heidän parissaan muutamia naisia
jäi juhlapaikalle. Ainoatakaan poliisia ei sinne jäänyt. Soittokunta
sai luvan lähteä, ja poistuvat soittajat piestiin. Aamuun mennessä
koko »Prohorytšin teltta» oli kuin pois pyyhkäisty, juotiin minkä
jaksettiin, tanssittiin »kamarinskiita» tavalla, jota olisi suorastaan
sopimatonta kuvailla, huoneissa harjoitettiin kaikennäköistä
siivottomuutta, ja vasta aamun koittaessa osa tästä joukosta aivan
humalaisena malttoi lähteä jo sammumaan päin olevaa tulipaloa
katselemaan saaden täällä aikaan uutta epäjärjestystä... Toinen puoli
heistä yöpyi sikahumalaisena juhlahuoneiston samettisohville sekä
lattialle kaikkine asiaankuuluvine jälkiseurauksineen. Aamupuoleen,
sitten kuin se suinkin oli mahdollista, nämä kiskottiin jaloista
kaduille. Näin päättyivät juhlallisuudet, jotka oli järjestetty
kuvernementtimme kotiopettajattarien hyväksi.