Vapahtajaa, sisareni, mutta olet sangen köyhä, ja sinun täytyy ansaita
toimeentulosi sääliä herättävällä tavalla. Nouseva aurinko näkee
sinun ahkerasti työtä tekevän neula kädessä, näkee sinun samalla
näkymättömällä langalla ompelevan itsellesi kuolin pukua; koko päivän
kuluessa on sinulla tuskin aikaa syödäksesi ja iltasella, kun sormesi
ovat väsyneet ja silmäluomesi ovat raskaat, täytyy sinun karkoittaa
uni, koska ansiosi on niin pieni, että sillä tuskin voit elää. Tunnemme
tuhansittain tämän luokan ihmisiä, jotka herättävät osanottoamme, koska
he saavat kovasti työtä tehdä mitättömästä palkasta. Kentiesi on äitisi
kuollut, ja isäsi ei sinusta välitä; hän on roikale, jota sinä vältät
kohdata kadulla. Ei sinulla ole auttajia eikä ystäviä. Et sinä tahtosi
ottaa vastaan mitään, vaikkakin joku sinulle hyväntekeväisyyttänsä
osoittaisi; sinä pidät kovana osanasi olla niin kiusattu kuin olet.
Näyttää siltä kuin tie olisi sinulle avoinna ylellisyyteen ja joissakin
määrin nautintoon. Mutta sinä sanot: "Ei," "ei," Sinä olet tuntenut
vastenmielisyyttä pahaan Kiusauksen hetkellä ja seisonut kiusausta
vastaan. Ja minä tiedän miten moni teistä vuosi vuodelta on taistellut
kiusausta vastaan ja jatkuvasti taistelevat, vaikkakin nälkä-kuolema
olisi lähellä; mutta ette ole tahtoneet tehdä tätä suurta syntiä
Jumalaa vastaan.
Sisareni, minä kehoitan sinua hakemaan vahvistusta raamatusta
tulevien taistelujen varalta. Olet käynyt tulen liekkien lävitse,
mutta et sinä vielä ole palanut, ja minä siunaan Jumalaa sen tähden.
Sinun vaatteissasi ei tunnu tulen käryäkään. Jatka sisareni, jatka,
huolimatta kaikesta surusta ja katkeruudesta; jatka, sillä mestarisi
sinut näkee. Hän on sinua kehoittava ja vievä sinut viimein tulen
lävitse suurempana kuin voiton sankarin.
Kuinka julmia ja typeriä ovatkaan usein maailman nuoret miehet
kristittyjä nuoria miehiä kohtaan. Julmia -- sillä kun löytyy tusina
maailman mielisiä ja ainoastaan yksi kristitty, pitävät he kunniakkaana
kurittaa yhtä ainoata. Tusina suuria roikaleita pitävät toisinaan
kauniina tekona pakoittaa viisitoista vuotista kuulemaan heidän rumia
pilkkasanojansa. Sanotaan, että rosvojenkin kesken löytyy kunnian
tuntoa, mutta maailman ihmisten keskuudessa ei näytä löytyvän mitään
kunniallisuutta. Nuori mies, sinä olit saanut kärsiä ja olit kestänyt;
olit sanonut: "Tahdon olla vaiti ja kärsiä," vaikka sydämmesi kovin löi
povessasi. Muista, että alasin ei hajoa vaikka kuinka monta vasaraa
siihen löisi, mutta sen sijaan voivat vasarat hajota. Ajattele näin!
Jatka vaan, ja jäämät tulen liekit eivät sinua kuluta. Jos tuli nielisi
sinun hurskautesi, todistaisi se vaan, että hurskautesi ei ollut
minkään arvoinen. Jos et voi kestää ivaa ja kujeita, silloin et ole
se raaka-aines, josta Jumalan temppeliä rakennetaan, sillä se kestää
tulikoetuksen. Kestä loppuun, ja lopulla huomaat, että tämä kova osasi,
tämä ankara kuritus teki sinulle oikein hyvää, teki sinut paremmaksi
ihmiseksi kuin olisit tullutkaan kiikkuessasi äitisi hemmoittelevalla
polvella, vapaana taisteluista. Jos kerran tulevaisuudessa
arvokkaalla paikalla tulet toimimaan hyödyttävällä tavalla, on sinun
kenties sen takia kiittäminen kovaa ja ankaraa kuritusta, jonka
alaiseksi nuoremmalla ijälläsi jouduit. "On hyvä ihmiselle, että hän
nuoruudessaan oppii kestämään ivaa". --
Tai ehkäpä puhun sille, joka on saanut kokea kovuutta lähimmäisiltään.
Muista silloin, miten Jesus sanoi: "Minä tulin tulta sytyttämään maan
päälle; ja mitä mieluummin tahdon, kuin että se jo palaisi? Tämän
jälkeen eroitetaan viisi yhdessä huoneessa toisistaan, niin että
kolme on kahta ja kaksi kolmea vastaan". Kukatiesi on isäsi uhannut
sinua tai mikä vielä katkerampaa, puolisosi on uhannut karkoittaa
sinut luotansa. Silloin varmaankin kuljet tulen keskitse. Hän tekee
ivaa jumalisuudestasi, ivaa kaikkea, jota sinä rakastat, ja koettaa
parastansa särkeäksensä julmuudella sinun sydämmesi. Rakas sisar
Kristuksessa, tuli ei polta sinua. Jos armo asuu sydämessäsi, ei
perkele voi sitä pois karkoittaa, vielä vähemmän puolisosi. Jos Herra
on sinut armonsa kautta kutsunut, eivät kaikki maailman ihmiset eikä
kaikki helvetin joukot voi tätä kutsumusta tyhjäksi tehdä; ja lopuksi
huomaat, ettet ole mitään vahinkoa kärsinyt; tulen liekki ei ole sinua
polttanut. Sinun on käyminen tulessa ja siunaaminen Jumalaa sen tähden.
Kuolemavuoteellasi tai ainakin paradiisin portilla olet näkevä takanasi
tuon synkän, kolkon tien ja olet sanova: "Oli hyvä minulle, että
kannoin tätä ristiä, sillä nyt saan kantaa tämän kruunun".
Velttouden pahat seuraukset.
Mestari Greenhamin neuvo.
Ihminen ei saata olla vitkallinen ja kuitenkin omistaa etua Kristuksen
seurasta. Kristus on nopea vaeltaja, ja jos hänen kanssaan tahtoo
puhua, täytyy myös sen ihmisen nopeasti vaeltaa, muuten menettää
ihminen pian hänen seuransa. Kristus, mestarini, kulkee ympäri ja
tekee hyvää, ja jos tahdot kulkea hänen seurassaan, täytyy sinunkin
kulkea samaan tarkoitukseen; Herra ei odota hidasta. Olen huomannut
raamatusta, että suuret ilmestykset, joita pyhien miesten sallittiin
nähdä, tapahtuivat heidän ollessa toimessa. Moses kaitsee appensa
lampaita, kun hän näkee pensaan palavan. Josua kulkee Jerikon ympäri
kun hän kohtaa Herran enkelin. Jakob on rukoilemassa, Jumalan enkeli
näyttäytyy hänelle. Gideon pui ja Elias kyntää kun Herra kutsuu heitä;
Matteus on tulliveroa kantamassa, kun hän saa käskyn seurata Jesusta ja
Jakob ja Johannes ovat kalastamassa. Se manna, jonka Israelin lapset
säilyttivät seuraavaan päivään, paheni ja sikisi matoihin; armo ilman
toimintaa on tuleva enemmän turmiota kuin hyötyä tuottavaksi.
Toimettomuus ja velttous on sitä paitse paaduttamassa omaatuntoa.
Abimelek sai taivutetuksi toimettoman kansan palvelukseensa, ja niin
saa pimeydenkin ruhtinas. Oi ystäväni, on jotakin hyvin surullista
antaa sielunsa terän ruostua, kadottaa siveellisen käsityksen
terävyyden; mutta velttouden hedelmä meissä on juuri sellainen. David
sai kokea toimettomuuden turmiollista voimaa; hänen omatuntonsa menetti
voimansa, ja hän oli valmis mihin hyvänsä. Paha on tarjolla. Hän menee
huoneensa katolle ja näkee olennon, joka herättää hänen himonsa, hän
käskee noutaa vaimon luoksensa, ja synti on tehty, se synti johtaa
häntä uuteen rikokseen; hän kiusaa Urian; hänet viedään murhattavaksi.
Uria poistetaan tieltä, ja hän ottaa Urian vaimon. Oi David! Mikä
ääretön lankeemus? Miten syvälle onkaan Israelin ruhtinas langennut ja
tullut irstailijaksi! Tästä päivästä alkaen muuttuu hänen aurinkonsa
paiste pilviseksi; hänen rauhansa muuttuu kärsimykseksi, ja hän astuu
hautaan murheellisena ja onnettomana.
Ja vaikkakin hän voi sanoa: "Jumala on tehnyt kanssani ikuisen liiton,"
täytyy hänen kumminkin sitä ennen sanoa: "Eikö minun huoneeni myös ole
Jumalan kanssa?"
Löytyykö Herran kansassa joku, joka uudestaan tahtoisi ristiinnaulita
ja julkisesti häväistäväksi saattaa Herraamme? Löytyykö joku, joka
Judaksen kanssa tahtoisi myydä mestarinsa tai mennä pois Kristuksen
tyköä Demaksen kanssa? Sehän on valitettavasti kyllä helposti tehty.
Sinä sanot, sitä en voisi tehdä. _Nyt_ mahdollisesti et sitä voisi.
Mutta jos tulet veltoksi, jätät Herran taistelut taistelematta, niin
ei tule yksistään helpoksi tehdä syntiä, vaan sinä tulet myöskin
varmuudella synnin uhriksi. Voi, kuinka saatana iloitsee, kun hän saa
Jumalan kansan lankeamaan syntiin! Silloin hän lyö niin sanoen uuden
naulan Kristuksen haavoitettuun käteen; silloin tekee hän veristäväksi
tuon heleän valkoisen liinan Kristuksen puvussa; silloin paisuttaa
hän rintaansa, saavutettuansa voiton Jesuksesta ja vietyänsä tahtonsa
vankina yhden hänen rakastajistansa! Oi ystäväni, jos emme tahdo, että
helvetti täten tulisi kaikumaan saatanan naurusta, että Jumalan miehet
itkisivät Libanonin cedrien kaatumista, niin valvokaamme rukoillen ja
tehkäämme mestarimme tekoja, "hengessä palaen ja palvellen Herraa." --
David _oli_ vapahdettu. Puhun ainoasti teille, jotka olette
vapahdettuja ja rukoilen teitä ottamaan varoituksen Davidin
lankeemisesta ja siitä velttoudesta ja valppauden puutteesta, joka
oli aiheena hänen lankeemiseensa. Lukemattomat kiusaukset ahdistavat
joutilasta. Otettakoon huomioon tapa, jolla maalaisväestö pyytää
ampiaisia. He kaatavat jotakin imelää nestettä pitkänlaiseen ja
ahdassuiseen pulloon. Laiska ampiainen menee sinne, tuntee imelän
tuoksun, menee pulloon ja hukkuu. Mutta mehiläinen tulee samaa tietä,
ja vaikkakin se pysähtyy hetkeksi taistellakseen, ei se mene sisälle,
sillä hänellä on omaa hunajaansa valmistettavana; se on yhteiseksi
hyväksi yritetyn työn uhraamista houkutukselle.
Mestari Greenham, puritaninen jumalanmies sai kerran vieraakseen
naishenkilön, joka oli hyvin kiusattu. Muutamien kysymysten kautta,
jotka koskivat hänen elämänsä tapaa, sai Greenham tietää, että
vaimolla oli vähän tekemistä ja sanoi hänelle: "Siinä on salaisuus,
että olette niin kiusattu. Sisareni, jos teillä on paljon toimia,
voi saatana teitä kiusata, mutta ei voita teitä helposti, ja pian
luopuu hän yrityksistään". Toimettomat kristityt joutuvat enimmän
kiusauksiin sen kautta, että he kiusaavat saatanaa itseänsä kiusaamaan.
Toimettomuus avaa sydämen ovet auki ja pyytää saatanaa astumaan
sisälle; mutta jos olemme työssä kiinni aamusta iltaan, täytyy saatanan
päästäkseen sisälle, tunkeutua oven kautta. Lähinnä Jumalan armoa ja
uskoa ei löydy tätä parempaa kilpeä kiusausta vastaan: "olla ahkera
toimessaan, hengessä palava ja palvella Herraa". Teille, jotka vähän
teette Kristuksen hyväksi, sallikaa minun muistuttaa, että kerran
ette olleet niin kylmiä kuin nyt. Löytyi Davidillakin aika, jolloin
sotarummun ääni sai hänen verensä kuohuksiin ja hänellä oli halua
mennä taisteluun. Oli aika, jolloin Israelin ala-valtain joukot
olisivat saaneet Davidin urhoolliseksi kuin jalopeuran. Oi, mikä
näky, nähdä jalopeura muuttuneena! Jumalan urho jää naisten seuraan
kotiinsa! Oli aika, jolloin sinäkin olisit hypännyt aitojen ja ojien
ylitse saadaksesi kuulla saarnaa ja vähimmän olisit perustanut siitä,
jos olisitkin saanut seistä käytävällä koko ajan; mutta nyt ovat
saarnat tukalia kuullaksesi, vaikkapa sinulla olisikin pehmeimmät
tyynyt allasi istuttavina. Jos oli kokous joko pirtissä tai muualla,
niin olit siellä. Niin, sanonet, se oli pelkästä kiihkosta. Siunattu
kiihko! Herra kiihoittakoon sinua uudestaan; sillä joskin se oli
kiihkoilemista, innostus parempi kuin kuoleman lepo, on parempi
saada kiihkoilian nimi kuin ansaita laiskiaisen nimi Kristuksen
mehiläispesässä.
Kööpenhaminan piiritys.
Irlannin kveekarit.
Seuraavan omituisen tapauksen kertoo muudan meriupseeri Kööpenhaminan
piirityksestä, joka tapahtui lordi Nelsonin johdolla. "Valtavan
vaikutuksen", sanoo tämä upseeri, "teki minuun eräs seikka, jonka
näin kolme tai neljä päivää kauhean ampumisen jälkeen. Useina öinä
ennen kaupungin antautumista, oli pimeys peittänyt seudut kamalan
kiväärien paukkinan ja muitten murha-aseitten tuottaman suhinan
säestyksellä, noitten murha-aseitten työskennellessä, jotka levittävät
häviötä ja tulta ympärilleen. Kauhistavat seuraukset olivat kohta
näkyvissä loistavan tulen leimutessa kaikkialla kaupungissa. Rikasten
palavat palatsit ja köyhien liekitsevät hökkelit kohottivat liekkinsä
korkeuteen; ja kun nuot taajalti hävittävät tulet heijastuivat salmen
veteen, loitsivat ne katsojan silmiin laivoilla täytetyn metsän joka
oli kaupungin hävityksen todistajana. Murhapoltto jatkuu useita öitä,
mutta vihdoin antautuivat tanskalaiset; ja muutamia päiviä tulipalon
jälkeen kävelin näitten raunioitten keskellä, jotka olivat jäännöksiä
köyhien majoista, rikasten palatseista, tehtaista, korkeista kirkoista
ja matalista rukoushuoneista, huomasin keskellä tätä kauhujen
paikkaa yksinäisen rakennuksen, joka oli aivan vahingoittumaton; sen
ympäristöllä oli kaikki palanut, mutta tämän huoneuston oli tuli
jättänyt koskematta, joka oli siellä ikäänkuin Jumalan laupeuden
muistopatsaana. 'Kenen nämät rakennukset ovat', kysyin minä. 'Tämä
rakennus, vastasi tulkki, on erään kveekarin. Ei hän tahtonut taistella
eikä jättää huonettakaan, vaan pysyi sisällä koko ajan, rukoillen
perheineen niin kauvan kuin ampumista kesti': Totisesti, ajattelin
minä, vanhurskaan käy hyvin. Jumala on ollut kiipesi taistelussa,
muurina tulta vastaan, voimakkaana apuna hädässä". Tämä kertomus voi
näyttää sepitetyltä, mutta on itse teossa niin historiallinen tapahtuma
kuin löytyä voi.
Kerrotaan toinenkin jossakin määrin samallainen kertomus tästä sodasta.
"Kohta sen jälkeen kun Kööpenhamina oli antautunut englantilaisille
v. 1807, sijoitettiin pienempiä joukkoja sotamiehiä ympäristö-kyliin.
Silloin tapahtui eräänä päivänä, että kolme sotamiestä tahtoivat
hankkia ruokavaroja läheisistä talonpoikaistaloista. He kävivät
useammissa taloissa, mutta ne olivat autioita. Vihdoin tulivat he
erääsen suureen puutarhaan, jossa täyteläisten omenapuiden oksat
olivat katketa omenien painosta. He menivät puutarhaan portin kautta
ja kulkivat sieltä johtavaa tietä sievään talonpoikaistaloon. Talon
ulkomuoto osoitti rauhaa ja turvallisuutta; mutta kun he astuivat
etumaisesta ovesta sisään, pakeni emäntä ja hänen lapsensa huutaen,
takimaisen oven kautta. Talon sisusta osoitti järjestystä ja
kodikkaisuutta, joka järjestys voitti kaiken mitä voi odottaa ihmiseltä
tällaisissa olosuhteissa ja sen lisäksi maalla. Taskukello riippui
seinällä, ja kaunis kirjahylly, joka oli täynnä kirjoja, kiinnitti
vanhemman sotamiehen huomion puoleensa. Hän otti kirjan alas: se oli
kirjoitettu hänelle tuntemattomalla kielellä, mutta nimi Jesus Kristus
oli hänelle luettavana jokaisella sivulla. Samalla hetkellä tuli
talon isäntä sisälle samasta ovesta, jonka kautta hänen vaimonsa ja
lapsensa olivat paenneet. Eräs sotamiehistä vaati uhkaavien liikkeitten
kautta ruoka-aineita: mies seisoi lujana ja liikkumattomana ja pudisti
ainoasta päätään. Se sotamies, joka piti mainittua kirjaa kädessään,
meni silloin hänen luokseen ja osoitti nimeä Jesus Kristus ja laskien
kätensä sydämelleen, katsoi taivasta kohden. Samassa silmänräpäyksessä
tarttui talonpoika hänen käteensä, puristi sitä sydämellisesti ja
kiiruhti pois huoneesta. Kohta palasi hän takaisin vaimonsa ja
lapsensa seurassa, kaikki kantaen maitoa, munia, läskiä j.m.s., jotka
hän vierasvaraisesti jätti sotamiehille; ja kun rahoja tarjottiin
korvaukseksi, esteli hän ensin ottaa niitä vastaan, mutta kun kaksi
sotamiehistä olivat hurskaita miehiä, pakottivat he isännän toverinsa
mielipahaksi, ottamaan maksun kaikesta, jonka olivat saaneet. Kun he
kättelivät jäähyväisiksi, antoivat nuo hurskaat miehet merkin, että
talonpoika panisi kätköön kellonsa. Mutta hyvin ymmärrettävän merkin
kautta antoi hän heille tiedoksi, ettei hän peljännyt mitään pahaa,
sillä hän luotti Jumalaan, ja vaikka hänen naapurinsa kaikkialla
ympärillä olivat paenneet ja pakoretkiensä takia menettäneet kaikki,
jota eivät voineet kätkeä, niin ei hiuskarvaakaan hänen päästään ollut
kärventynyt, eikä omenaakaan oltu otettu hänen puistostaan". Hän kyllä
tiesi sen, että "joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu;" sentähden
oli hän sitä mielipidettä, ettei tekisi vastarintaa; ja Jumala, johon
hän järkähtämättömästä luotti, ei sallinut hänelle mitään pahaa
tapahtua.
On muistettava, että kerran, kauvan sitte, Irlannin protestantteja
murhattaessa, asui tuhansittain kveekaria maassa, mutta ainoastaan kaksi
heistä tapettiin; ja näillä kahdella ei ollutkaan mitään luottamusta
uskoonsa; toinen heistä juoksi pois ja kätkeysi suohon, toisella oli
aseita huoneessaan; toiset sitä vastoin kulkivat kaikkialla, noitten
raivojen joukkojen keskellä; niin hyvin roomalais-katolisten kuin
protestanttien, ilman että heihin kukaan koski, sillä he olivat väkevät
Israelin Jumalan voimassa ja pistivät miekan tuppeen, hyvin tietäen,
että on väärin taistella lähimaistansa vastaan, sillä onhan Kristus
sanonut: "Älkäät olko pahaa vastaan, vaan jos joku _lyö_ sinua oikealle
poskelle, niin käännä hänelle myös toinenkin." "Älä ole yksistään
hyvä kiitollista kohtaan, vaan myöskin kiittämätöintä ja pahansuopaa
kohtaan." "Anteeksi antakaa vihollisillenne". "Siunatkaa niitä, jotka
teitä vihaavat ja rukoilkaa niitten edestä, jotka teitä vainoovat".
Mutta me häpeämme näin tehdä; me pelkäämme luottaa Jumalaan; ja siksi
kunnes näin ajattelemme, emme tunne valta-istuimen majesteettia, emmekä
voi todistaa Jumalan voivan suojella meitä. "Jumalassa ainoastaan
olkoon lepo sielulleni; sillä hän on toivoni".
Uni Jumalan lahjana.
Ruumiillinen uni on Jumalan lahja. Näin sanoi muinen Homerus, kun hän
kertoi sen pilvistä laskeutuneena levinneen sotamiesten telttien päälle
muinaisen Troijan ympärillä. Ja näinhän lauloi Vergiliuskin kertoen,
miten Palinurus uupui uneen laivan etukannella. Uni on Jumalan lahja.
Luulemme, että asetamme päämme tyynyille ja annamme ruumiimme mukavasti
asettua ja näin aivan luonnollisesti ja välttämättömästi nukumme.
Mutta näin ei ole. Uni on lahja Jumalalta; ja ei kukaan ihminen
sulkisi silmiänsä uneen, jos ei Jumala asettaisi sormiansa hänen
silmäluomilleen -- jos ei kaikkivaltias lähettäisi lempeän ja suloisen
voimansa vaikuttamaan hänen otsaansa, tuudittaen hänen ajatuksensa
lepoon ja antaen tulla siihen suloisen tilaan, jota kutsutaan uneksi.
Kyllähän löytyy rohdoksia ja huumaavia aineita, joitten kautta ihmiset
saattavat myrkyttää itseänsä, niin että makaavat puolikuolleina,
tilassa, jota he kutsuvat uneksi; mutta terveen ruumiin uni on Jumalan
lahja. Jumala antaa sen rakkaudesta; hänen hellyytensä tuudittaa meidät
lepoon joka ilta; hänen hyvyytensä kietoo pimeän esiripun ympärillemme
ja antaa auringon kätkeä polttavan paisteensa. Rakkaus tulee, sanoen:
"Nuku suloisesti lapseni, minä annan sinulle unta". Etkö koskaan ole
saanut kokea, miltä tuntuu virua vuoteellaan ja turhaan ponnistella
saadakseen unta? Kuten Darius'esta sanotaan, siten sinustakin
voitaisiin sanoa. "Kuningas lähetti noutamaan soittajansa, mutta uni
luopui hänestä". Sinäkin koetat tarttua uneen kiinni, mutta se pakenee:
Kuta enemmän ponnistelet nukkuaksesi, sitä varmemmin pysyt valveilla.
Terveellisen levon hankkiminen on ulkopuolella omaa voimaamme. Sinä
kuvittelet kiinnittäväsi ajatuksesi johonkin määrättyyn asiaan, siksi,
kunnes se haihduttaa kokonaan huomiosi ja niin muka nukut; mutta
huomaat, ett'et kykene siihen. Kymmensin tuhansin lentää asioita
aivojesi lävitse, ikäänkuin koko maailma pyörisi silmiesi edessä.
Kaikki, mitä jonkun kerran ennen olet nähnyt, näet hurjassa vilinässä
silmiesi edessä. Jos suljet silmäsi, niin näet kumminkin, ja löytyy
korvissasi, päässäsi ja aivoissasi asioita, jotka eivät tahdo jättää
sinua rauhaan. Uni on halveksinut päänalustaasi, jolla tahdoit kytkeä
sen valtaasi. Jumala yksin sulkee samalla tavalla laivapojan silmät
huojuvassa mastossa kuin lahjoittaa yksinvaltiaallekin unen mukavassa
sängyssään: sillä ei kaikilla ponnistuksillaan, kaikkia tarjolla olevia
keinojakaan käyttämällä voisi kuningas nukkua, vaan heitteleytyisi
vuoteellaan sinne ja tänne, kadehtien mielessään alhaista orjaansa,
jonka pään alle väsymys hyväilevällä kädellään on pehmeän alustan
asettanut. Jumala se on, joka virvoittaa sieluamme ja tarjoo meille
unta väsyneiden ruumiittemme virkistykseksi, niin että vahvistetuin
voimin voimme herätä koittavan päivän vaivoihin.
Kuinka kiitolliset meidän tulisi ollakaan unesta! Uni on paras
tunnetuista lääkäreistä. Uni on parantanut useampia kipuja väsyneissä
jäsenissä kuin kehutuimmat lääkärit maan päällä. Uni on paras
lääke; mainioin parannuskeino kaikkien niitten joukossa, jotka ovat
kirjoitetut lääkintä-opin sivulle. Ei mikään lääkärin taikajuomista
voi kilpailla unen kanssa. Mikä suuri armo onkaan että se yhtä paljo
kuuluu meille kaikille! Jumala ei ole tehnyt unta rikkaan yksityiseksi
erikoisoikeudeksi; hän ei anna sitä yksistään ylimykselle tai
rikkaalle, niin että he voisivat käydä yksin tällä nautinnolla kauppaa,
jota he yksinomaan voisivat edukseen käyttää, ei, hän ei unhoita
köyhintä ja alhaisintakaan. Niin, löytyyköhän eroitusta, työmiehen
uni on suloinen, syököön hän sitte vähän tai paljo. Joka tekee työtä
kovimmin, nukkuu raskaimmin. Peräti mukavissa olosuhteissa ei löydy
lepoa; vaan käännyttelee levottomuus nukkujaa sinne ja tänne untuva
vuoteella. Mutta kun työmies kestettyään päivän ankarat ponnistukset,
jotka hänen voimansa ovat uuvuttaneet, heitäksen vuoteelleen, nukkuu
hän heti: ja herätessään kiittää hän Jumalaa, että on saanut herätä
tervein voimin. Et tiedäkään missä kiitollisuuden velassa olet
Jumalalle nukuttuasi yön rauhallisesti. Jos saisit viettää unettomia
öitä, oppisit arvoa panemaan sille siunaukselle, jonka uni mukanaan
tuo. Jos viikkokausia viruisit vuoteellasi, kiittäisit Jumalaa siitä
kuten armonosoituksesta. Sillä uni on Jumalan armonosoitus; se on
kallisarvoisimpia lahjoja, lahja, jota emme kykene arvostelemaan
ennen kuin se otetaan meiltä pois; vieläpä emme arvostele sitä kyllin
suureksi silloin kuin meidän pitäisi niin tehdä.
Psalmista sanoo, että on niin hullunkurisia ihmisiä, jotka kieltäytyvät
nukkumasta. Voiton tai kunnian himosta nousevat he aikaisin ylös ja
valvovat myöhään. Me olemme osalliset tähän hulluuteen. Olemmehan
nousseet aikaisin aamulla silmäilläksemme jotakin kirjakasaa, siten
lisätäksemme tietojamme; olemme valvoneet myöhään yöhön, kunnes sammuva
lamppu taasen huomautti meille auringon olevan nousemassa; silmiämme
pakoitti, ohimoissamme suonet sykkivät ja sydämemme löi kiivaasti. Kun
olemme työtä tehneet ahkerasti, olemme tulleet perin väsyneiksi; täten
olemme joutuneet syömään leipämme surumielin sen johdosta, että olemme
turmelleet terveyttämme. Monet liikemiehet tekevät täten työtä.
Emme tuomitse heitä sen takia; emme kiellä heitä myöhään valvomasta
ja aikaisin nousemasta, mutta muistutamme teille tätä kohtaa: "Se
on turha, että te varhain nousette ja hiljan maata menette, sillä
Jumala antaa ystävillensä heidän maatessansakin." Sanaa uni käytetään
raamatussa pahassa merkityksessä, osoittamaan nimittäin maailmallisten
ja aistillisten ihmisten tilaa. Monet ihmiset nukkuvat aistillisen
hyvinvoinnin ja laiskuuden unta; ja niitä he ovat, joista Salomo
sanoo, että he ovat tyhmiä poikia, jotka elonajalla nukkuvat, vetäen
puoleensa häpeätä; kun elonaika on ohitse ja kesä kulunut, eivät he ole
vapahdettuja. Uni merkitsee usein laiskuuden tilaa, voimattomuutta ja
välinpitämättömyyttä, jossa tilassa kaikki jumalattomat ovat, kuten,
raamatussa sanotaan: "On jo kyllin aika herätäksenne unesta". "Älkäämme
nukkuko kuten muut, mutta valvokaamme ja olkaamme raittiit."
Useita löytyykin, jotka nukkuvat laiskan unta ja antautuvat vetelän
velttouden patjalle; mutta heitä odottaa kauhea herääminen, jolloin
he huomaavat, että parannuksen aika on loppuun kulunut, että elämän
kultainen hieta on tiimalasista loppuun juossut; ja he ovat joutuneet
siihen maailmaan, jossa ei enää mitään anteeksi antoa löydy, mitään
toivoa, mitään pakopaikkaa, mitään pelastusta.