jossa ei meitä lukuunottamatta ollut muita kuin muutamia hänen
tyttöjään, jotka hän nyt lähetti hakemaan poikaansa Tomia, kuten hän
suvaitsi tätä nimittää. Kun tämä tuli majaan, huomasin, että hän oli jo
vanha harmaatukkainen mies. Hänen isänsä takoi nyt hänen päähänsä
pitkän sarjan määräyksiä, joihin Tom aina vähän väliä vastasi:
"Ymmärrän." "Hyvä on." Lopetettuaan lisäsi vanhus vielä: "Nyt sinun on
seurattava Tomia, ja minä kerron kansalleni, että suuri tietäjä tuli
sinua noutamaan nukkuessasi."
Kiitin Jack Spratia hänen ystävällisyydestään ja kysyin samalla, eikö
hän voisi hankkia minulle kenkiä, koska pelkäsin jalkaini muuten
haavoittuvan matkan kestäessä. Hän lupasi tehdä voitavansa, mutta käski
minun kumminkin lähteä matkaan heti.
Tom avasi jonkunlaisen majan seinässä olevan salaoven ja viitattuaan
minua seuraamaan opasti hän minut erästä hyvin kapeaa ruokoaitauksien
välissä olevaa käytävää pitkin kylän ulommaiseen aitaukseen.
Tartuttuaan koko voimallaan erääseen paksuun hirteen sai hän pari aidan
runkoa siirtymään paikoiltaan niin, että aitaan ilmestyi rako.
Tunkeuduimme siitä ulkopuolella olevaan hautaan ja siitä muutamalle
vähän kuljetulle polulle, jota me seurasimme noin puolitoista tuntia,
kunnes se katosi kokonaan paksuun ja tiheään viidakkoon.
Tom sanoi aina silloin tällöin minulle: "Hyvä on, hyvä on!" ikäänkuin
rohkaistakseen minua, ja koska hän vastasi samoin kaikkiin
kysymyksiini, luulin hänen englannin kielen taitonsa supistuvan noihin
pariin sanaan. Kun hän sittenkin vielä, kun luulin olevamme jo kokonaan
eksyksissä, sanoi tuon saman: "Hyvä on!", luulin hänen puhuvan
joutavia, sillä tilanne tuntui minusta hyvin tukalalta. Tom korotti nyt
äänensä karjuen vähän aikaa hirveästi. Jonkun ajan kuluttua vastattiin
hänelle samalla tavalla viidakon kaikkein tiheimmästä osasta, kuten
olin kuulevinani. Muutamien minuuttien kuluttua siirrettiin eräästä
puusta riippuvat köynnökset syrjään, ja mies ilmestyi eteemme.
Tom polvistui heti tulijan eteen ja otettuaan multaa maasta hieroi hän
sillä käsivarsiaan ja otsaansa. Sitten hän nousi ja puhui kauan ja
nopeasti tuolle miehelle, viitaten silloin tällöin minuun. Kuulin hänen
toistavan sanoja "Englantilainen", "Espanjalainen", "Okopa" ja "Hararu"
aina jonkun ajan kuluttua. Mies vastasi hänelle samalla tavalla ja
viitattuaan sitten Tomille ja minulle siirsi hän jälleen köynnökset
syrjään ja läksi kulkemaan edellämme erästä kapeaa ja hyvin mutkaista
polkua, jonka varrelle oli aina lyhyitten matkojen päähän varattu
suuria kiviä sen tukkimiseksi.
Seurattuamme opastamme noin kymmenen minuuttia Tomin toistaessa tuota
iankaikkista "Hyvä on!" huudahdustaan, saavuimme eräässä puunrungoista
kyhätyssä aitauksessa olevalle jykevälle portille, josta pujahdimme
toiselle puolelle. Huomasin silloin saapuneeni suurelle avonaiselle
torille, jossa oli toista kymmentä tuollaista samanlaista epäjumalan
kuvaa kuin ensimmäisessäkin kylässä. Niillä oli jokaisella oma
katoksensa, ja sitäpaitsi oli siellä vielä muutamia pieniä majoja,
joissa niitä palvelevat papit, joista oppaamme oli yksi, asuivat.
Paikan keskellä oli toinen aitaus, jonka sisäpuolelta näkyi hyvin suuri
maja. Viitattuaan siihen sanoi Tom: "Jumalien asunto", osoittaen siten
osaavansa enemmänkin englanninkieltä kuin "Hyvä on."
Eräs noista majoista luovutettiin heti Tomille ja minulle. Tom koetti
saada minut ymmärtämään paneutumalla pitkäkseen ja ollen nukkuvinaan,
että meidän oli jäätävä sinne yöksi odottamaan hänen isäänsä, jonka hän
sanoi tulevan. Koska maja näytti puhtaalta ja mukavalta ja koska siellä
oli ruovoista valmistettu vuodekin, en vastustellut, vaan heittäysin
heti sille pitkäkseni ja nukuin pian sikeään uneen, sillä olin
äärettömästi väsynyt.
X.
PAPPIEN LUONA.
Herättyäni huomasin Tomin valmistaneen minulle syötäväksi jonkinlaista
velliä, jossa uiskenteli hyvin tikkuisesta ja melko täyttävästä
hyvänmakuisesta vanukkeesta valmistettuja kokkareita. Kuten sittemmin
näin, valmistettiin tuota vanukasta kypsymättömistä kasviksista, jotka
ensin keitettiin ja sitten survottiin. Palanpainimeksi kaivoi hän
jostakin esille pullollisen "jämerää" eli katajaviinaa, jota hän kehui
äärettömän hyväksi. Kun en halunnut juoda sitä tippaakaan, ihmetteli
hän kovasti ja tasasi sen pappien kanssa, joilla ei näyttänyt olevan
mitään epäilyjä alkohoolijuomain käytön suhteen. Olin nyt täydellisesti
toipunut ja halusin katsella hieman ympärilleni. Tutkiessani majaa
löysin sieltä pyssynkin ja kysyin Tomilta, saisinko ampua sillä
jotakin.
Kuultuaan pyyntöni rupesi hän keskustelemaan pappien kanssa innokkaasti
ja sanoi vihdoin: "Hyvä on, lähtekäämme", ja vietyään minut aitauksena
olevasta portista sen ulkopuolelle läksi hän edelläni erään puuttoman
suon yli vievää polkua pitkin läheisyydessä olevan joen rannalle.
Joessa oli paljon sorsia ja muita vesilintuja. Onnistuin ampumaan
muutamia, vaikka pyssy olikin vanha yksipiippuinen piilukolla
varustettu haulikkorämä. Tom juoksi aina noutamaan linnut minulle ollen
iloissaan kuin koulupoika. Kun hän sitten sattui huomaamaan erään
parven, jossa oli toistakymmentä sorsaa, viittasi hän minulle, että
ampuisin sen keskelle. Täytin hänen pyyntönsä ja tapoin yhdellä
laukauksella kolme ja haavoitin neljää muuta. Tom hyppäsi heti virtaan
noutamaan niitä. Seurasin jännitettynä, kun hän ahdisti erästä
haavoittunutta sorsaa ja säpsähdin senvuoksi kovasti, kun takaani äkkiä
pyrähti muutamia sorsia lentoon. Pyörähdettyäni katsomaan näin suuren,
ainakin noin parikymmentä jalkaa pitkän python-käärmeen kiemurtelevan
noin kolmen jalan päässä minusta.
Pyssyni ei ollut latingissa, ja senvuoksi tartuinkin sen piippuun
molemmin käsin voidakseni iskeä käärmettä päähän, kun se äkkiä laskikin
päänsä maahan ja alkoi madella tiehensä. Huusin Tomille, joka tuli
juosten sorsat kädessään ja nähtyään käärmeen sanoi: "Sehän on
jumaliemme jumala", ja viittasi minua palaamaan kylään heti.
Kulkiessamme kylään päin seurasi käärme meitä. Peläten tuota suurta
matelijaa riensimme kylään niin nopeasti kuin suinkin, mutta käärme
seurasi meitä sinnekin. Kun papit näkivät käärmeen, eivät he näyttäneet
ollenkaan säikähtävän, vaan tulivat päinvastoin hyvin iloisiksi, ja
sillä aikaa kuin toiset pärisyttivät rumpuja ja puhalsivat torviin,
avasivat muut tuon sisimmäisen aitauksen portin ja käärme mateli
suoraan sinne. Käytin tilaisuutta hyväkseni katsoakseni sinne ja näin
koko aitauksen olevan täynnä suuria käärmeitä, joista ei kumminkaan
yksikään ollut niin kauhea kuin tuo hirviö, joka oli säikähdyttänyt
minut melkein kuoliaaksi.
Niin pian kuin käärme oli sisäpuolella, sulkivat papit portin ja
ympäröityään Tomin alkoivat kysellä häneltä kysymästä päästyäänkin.
Hänen vastauksensa näyttivät ilahduttavan heitä kovasti ja he heittivät
kaikki ampumani sorsat käärmeille ruoaksi. Tuolle uudelle tulokkaalle
olivat he varanneet vuohen, joka, huolimatta sen toivottomista
ponnistuksista, työnnettiin aitaukseen, jossa python heti hyökkäsi sen
kimppuun ja puristettuaan sen ruumiillaan melkein muodottomaksi
möhkäleeksi valmistautui nielemään sen.
Kiipesin aidan harjalle katselemaan tuota toimitusta, jota Tomkin
tarkasteli sanoen aina silloin tällöin "Hyvä on!" Silloin kuulin
samanlaista huutoa kuin millä Tomkin oli ilmoittanut tulomme, ja Tom
hyppäsi heti viereltäni maahan sanoen: "Isä tulee!"
Menin Tomin ja erään papin kanssa Hararua eli Jack Spratia vastaan.
Tämä kertoi olleen mainion asian, että olin heti lähtenyt kylästä,
sillä Okopa oli lähettänyt miehiä kysymään, missä tuo valkoinen mies
oli, joka oli tullut kylään sinä aamuna.
"Kuinka he voivat saada sen niin pian tietää?" kysyin minä.
"Kysyä nyt sitä, sillä eihän sellainen voi pysyä salassa. Toinen kertoo
toiselle, ja niin edespäin, kunnes asia on jokaisen tiedossa."
"Mitä minun on tehtävä? Pelkäättekö Okopaa?"
"Okopa ei muuten välittäisi koko asiasta, mutta nuo orjakauppiaat ovat
uhanneet häntä, että ellei hän toimita sinua heille takaisin, ampuvat
he tykeillään hänen kylänsä raunioiksi. Kerroin heille senvuoksi,
milloin tulit kyläämme ja ilmoitin antaneeni sinulle vaatteet, ruokaa
ja makuupaikan. Mutta sitten valehtelin, etten löytänytkään sinua enää
tullessani sinua herättämään, koska olit karannut kuin varas."
Tämä kuulosti minusta omituiselta, sillä olihan Hararu luullessaan
minua espanjalaiseksi ollut vähällä mestauttaa minut, mikä ei lainkaan
osoittanut hänen pelkäävän espanjalaisia, ja minä sanoinkin sen
hänelle.
"Tuo on kyllä totta, mutta aikoessani mestauttaa sinut en tiennyt, että
joella oli espanjalaisia laivoja. Luulin sinua joksikin
haaksirikkoutuneeksi, siinä kaikki."
"Mutta nythän voivat nuo espanjalaiset", sanoin minä, "jos he nyt
haluavat minut haltuunsa, ymmärtää, etten voi kulkea viidakoissa
yksinäni ja saavat niin ollen pian selville, missä oleskelen."
"Niin kyllä", vastasi Jack Sprat, "ja senvuoksi saapikin poikani heti,
kun kukko on laulanut, viedä sinut kauas täältä, etteivät hakijat, jos
nyt sellaisia tänne ilmestyy, löydä sinua."
Olin kylliksi viisas tyytyäkseni tähän, ja kun me olimme saapuneet
pappien kylään, vietiin Hararu heti katsomaan tuota suurta käärmettä,
joka nyt oli niellyt pukin ja nukkui. Hän tuli luokseni sanoen minun
olevan jonkun mahtavan voiman suojeluksessa, koska ei käärme ollut
hyökännyt kimppuuni.
Tämä ihmetytti minua, koska Whydahissa olevan käärmetemppelin pappi oli
sanonut minulle samaa. Tulin hyvin iloiseksi kuultuani sen, mutta en
uskaltanut kumminkaan olettaa, huolimatta hänen ystävyydestään minua
kohtaan, että hän ulottaisi vieraanvaraisuuttaan niin pitkälle, että
hän rupeaisi vastustamaan espanjalaisia, jos ne tulisivat hakemaan
minua hänen kylästään. Olin varma, etteivät Pentlea eikä Camacho
elleivät he olleet hukkuneet kuunarin joutuessa karille, uskoisi
mihinkään tuollaiseen juttuun, eivätkä siihenkään, ettei Jack Sprat
miehineen voinut minua löytää.
Minulle sanottiin, että minun oli mentävä aikaisin levolle, koska
meidän seuraavana päivänä oli kuljettava kauas ja oli senvuoksi
lähdettävä hyvin varhain. Menin niin ollen tuohon minulle määrättyyn
majaan ja paneuduin pitkäkseni vuoteelleni, mutta en voinut nukkua,
sillä tulevaisuuteni alkoi minua kovin huolestuttaa. Ilmeisesti eivät
nuo Petrelin miehet olleet minua tunteneet, sillä muussa tapauksessa ei
isäni olisi mitenkään lähtenyt joelta koettamatta pelastaa minua. Nyt
lähetettiin minut sisämaahan enkä voinut ollenkaan ymmärtää, miten
sieltä jälleen pääsisin rannikolle ja takaisin Englantiin. Muistin
kumminkin silloin, mitä olin kuullut kerrottavan Livingstonesta, ja
päätin hänen laillaan pysyä rohkeana ja luottaa Jumalaan, jonka avulla
toivoin vihdoin pääseväni kotiin. Ajatellessani tätä muistinkin, etten
ollut rukoillut pitkään aikaan. Laskeuduin heti vuoteeltani lattialle
ja rukoilin kauan sydämeni pohjasta pelastusta, unhoittamatta kiittää
osakseni tulleista muista armonosoituksista.
Kun lopetin, kuulin melua ulkoa, ja koettaessani avata majani ovea
huomasin sen pönkitetyksi ulkopuolelta. Kurkistaessani muutamasta
seinässä olevasta reiästä näin, että ylimmäinen pappi oli yksinään
kylän keskellä olevan sisemmän aitauksen portin edustalla syventynyt
johonkin salaperäiseen toimitukseen. Kaikkien majojen ovet oli suljettu
ja paikkaa valaisi ainoastaan pienestä nuotiosta tuikahteleva tuli.
Katselin häntä kauan aikaa, kun hän tiputteli pukin sarvesta jotakin
nestettä vasempaan käteensä huolellisesti tarkastellen tippoja niiden
pudotessa ja laulaen koko ajan omituista yksitoikkoista säveltä. Hän
oli selvästi hyvin hämmästynyt, sillä joskus hän näytti hyvin
tyytymättömältä ja joskus hän hymyili. Vihdoin hän äkkiä hyppäsi
korkealle huudahtaen kovasti ja juoksi avaamaan majojen ovia kutsuen
sisälläolevia ulos.
Tuleen lisättiin uusia oksia, ja he rupesivat tanssimaan sen valossa
kaamealla ja hirveällä tavalla. Ainoastaan vanha Jack Sprat pysyi
rauhallisena. Sitten he lopettivat yhtä nopeasti kuin olivat
alkaneetkin, ja Jack Sprat sanoi minulle haettuaan minut paikalle:
"Jumalat ovat suosiolliset sinulle ja auttavat sinua. Parin kolmen
tunnin kuluttua lähtee Tom opastamaan sinua. Virralle päästyänne voitte
matkustaa kanootilla, ja neljän päivän kuluttua pääset miesten luo,
jotka vievät sinut suurelle virralle, missä on paljon laivoja. Sitten
voit päästä jossakin niistä omaan maahasi."
Kiitin vanhusta hänen kaikesta minulle suomastaan avusta ja kysyin
lopuksi, voisinko tehdä jotakin hänen hyväkseen, jos vielä joskus satun
pääsemään Englantiin.
"Siihen kuluu kauan aikaa", sanoi hän, "ja olen jo vanha mies.
Luultavasti olen jo silloin kuollut, mutta käskekää tuttavienne
tekemään kauppoja Tomin eikä Okopan kanssa. Levittäkää tieto kirjeillä,
ellette muuten voi."
XI.
JÄNNITTÄVÄ MATKA.
Palasin nyt majaani ja odotin kärsimättömästi hetkeä, jolloin minun oli
lähdettävä, sillä en tuntenut olevani turvassa ollessani näin lähellä
Pentleaa, Camachoa ja noita muita orjakauppiaita. Vaikka nuo molemmat
amerikkalaiset olivatkin näyttäneet tahtovansa olla ystäviäni, oli
heitä kumminkin vain kaksi, eikä heillä näyttänyt olevan suurtakaan
vaikutusvaltaa.
Vihdoin kuulin kukon kiekuraisen, ja Jack Sprat tuli sanomaan: "Nyt on
Tom valmis lähtemään." Hyppäsin heti vuoteeltani ja näin Tomin, jolla
oli palmunoksista valmistettu soihtu kädessään, valmiina lähtemään.
Jack Sprat antoi minulle pyssyn, jolla olin ampunut edellisenä päivänä.
Sekä hän että edellisenä yönä näkemäni pappi hieroivat otsaani jotakin
moskaa, ja viimeksimainittu sitoi vyötäreilleni solmuisen nuoranpätkän,
josta riippui pari pientä tikkua ja joka vanhan ystäväni sanojen mukaan
oli "erinomainen kapine torjumaan vaaroja".
Ruvetessani kiittämään vanhusta hänen ystävällisyydestään torjui hän
yritykseni päättäväisesti ja laskien molemmat kätensä olkapäilleni
työnsi hän minut edellään ystävällisesti kylästä ja sulki sitten
portin.
Seurasin Tomia tuota samaa kapeata polkua sinne, jossa käärme oli
säikäyttänyt minua edellisenä päivänä. Rannalla oli meitä odottamassa
eräs mies puunkuoresta valmistettuine veneineen, joka oli noin
kahdeksantoista tuumaa leveä ja parikymmentä jalkaa pitkä. Tom käski
minun mennä tuohon heilakkaan ja hauraaseen laivanrakennustaidon
mestariteokseen. Päästyäni siihen oli minun pakko heti polvistua sen
keskelle ja tarttua kiinni kumpaankin laitaan estääkseni venettä
kaatumasta. Hämmästyin senvuoksi suuresti nähdessäni, että Tom ja tuo
toinen mies voivat sitä eteenpäin meloessaan seisoa siinä.
Kiisimme pian eteenpäin virralla tuon pienen kanootin pujahdellessa
miesten tarmokkaasti meloessa. Lyhemmässä kuin neljännestunnissa
pääsimme jo niin kauaksi, että näin edessämme suuremman ulapan. Hetken
kuluttua saavuimme erään suuren kanootin viereen, jossa oli kaksitoista
soutajaa. Nousimme Tomin kanssa siihen ja niin alkoi matkani Ogowaita
ylöspäin. Vaikka olimmekin jo niin kaukana virralla, että Okopan ja
Hararun kylät olivat näkymättömissä, käski Tom kuitenkin meitä olemaan
ehdottomasti hiljaa, koska kaikki toisella rannalla olevat kylät
kuuluivat Okopan valtakuntaan. Pysyttelimme senvuoksi meloessamme niin
lähellä kuin suinkin Hararun puoleista rantaa karttaaksemme väkevintä
virtaa ja kaikkia uteliaita katseita. Kanootin keskelle oli valmistettu
palmunoksista jonkinlainen katos minulle Jack Spratin käskystä. Sieltä
löysin minä kaikenlaisia minulle hyödyksi arveltuja tavaroita, kuten
pito- ja vuodevaatteita, jotka oli järjestetty niin, että voin joko
istua tahi maata niillä mukavasti.
Jatkoimme matkaamme jonkun aikaa aivan äänettöminä. Kuun säteet
valaisivat joesta nousevaa paksua usvaa, ja ohikulkiessamme voimme
nähdä puiden tummat varjot. Vihdoin aloin kuulla hyönteisten surinaa ja
lentoon pyrähtelevien lintujen siipien suhinaa, jotka ilmaisivat, että
tuo troopillisen yön viimeisten tuntien kuolettava hiljaisuus läheni
loppuaan. Päivä koittikin pian ja sumu keräytyi joen keskelle, jättäen
rannan, jonka puiden varjossa meloimme, aivan kirkkaaksi.
Köynnösten peittämien kukkivien tahi hedelmää kantavien puiden ihanuus
oli minusta sanoin kuvaamaton, varsinkin silloin, kun niiden lehvät
ojentautuivat kauas virralle. Ruohopalmun pitkät haiveniset tähkät ja
rottinkiruovot, joista koulupojat tahi paremmin sanoen opettajat niin
paljon pitävät, tunkeutuivat noin viisitoista tahi parikymmentä jalkaa
virran yläpuolelle. Sarvi- ja muut linnut pyrähtelivät säikähtyneinä
lentoon meloessamme ohi. Kun sumu jo yhä enemmän haihtui, näimme
matalikoilla kaunissiipisiä kurmitsoita ja muita outoja lintuja.
Kuningaskahlaajat istuivat vedestä sieltä ja täältä työntyvillä oksilla
vahtimassa saalistaan. Toiset niistä olivat suuria ja kokonaan
harmaita, kun taasen toiset eivät olleet kolibria suurempia ja voivat
kilpailla niiden kanssa höyhenpukunsa koreudella.
Tom alkoi nyt katsella matalikkoja tutkivasti ja tarkasti kehoittaen
miehiä melomaan niin kovasti kuin suinkin. Juuri kun aurinko näyttäytyi
puiden latvojen yläpuolella, pysähdytti hän veneen ja muutamia miehiä
laskeutui veteen ja alkoi tehdä reikiä erääseen ruovoista tehtyyn
aitaan, joka peitti erään poukaman suun. Kun olimme saaneet kanoottimme
sinne, panivat miehet ruovot paikoilleen.
Tyhjennettyämme kanootin upotimme sen. Sitten kahlasimme pitkän matkaa
poukamaa pitkin, kunnes saavuimme kapealle polulle, jota läksimme
seuraamaan. Jonkun ajan kuluttua saavuimme erääseen pieneen aukeamaan,
jossa oli pari majaa. Tarkoituksemme oli pysähtyä sinne siksi päiväksi,
ja Tom sanoi: "Hyvä on, hyvä on!" Koska en voinut ymmärtää, miksi näin
teimme, kysyin Tomilta. Saatuani hänet vihdoin ymmärtämään mitä
tarkoitin, vastasi hän: "Okopan miehet vangitsevat kaikki virralla
liikuskelevat vieraat neekerit." Onnistuin saamaan selville, että suuri
joukko Okopan miehiä oli mennyt virtaa ylöspäin hankkimaan orjia
espanjalaisille ja voivat minä hetkenä tahansa palata, jolloin he eivät
olisi päästäneet kanoottiamme taistelutta sivuitseen.
Muutamat miehet rupesivat nukkumaan, muutamat tupakoivat ja muutamat
söivät, mutta koko tuon aukeamassa olomme aikana vahdittiin valppaasti,
sillä olisihan voinut sattua, että joku Okopan mies olisi sattumalta
voinut saada selville, mihin olimme kätkeneet kanoottimme. Mutta koska
tuo ruoko-aita oli samanlainen kuin sadat muut Ogowaihin virtaavien
pienien jokien suihin kalojen pyyntiä varten kyhätyt padot, voimme olla
melkein varmat, ettei sitä huomattaisi.
Minulla oli nyt hyvää aikaa tutkia ystäväni Jack Spratin minulle
lahjoittamia tavaroita. Katsellessani niitä sain joka hetki yhä enemmän
syytä kiittää laupiasta sallimusta, joka oli johdattanut minut Spratin
kylään Okopan ja hänen liittolaistensa kylien sivu. En löytänyt sieltä
ainoastaan vaatteita ja helmiä voidakseni ostaa ruokaa ja maksaakseni
oppailleni, vaan myöskin toisen vaatekerran ja neljä hyvää valkoista
paitaa omaa tarvettani varten. En nyt enää kaivannut muuta kuin hattua
suojaksi auringon säteiltä, sillä saamani lakki ei ollut tarkoitukseen
sopiva, ja jonkinlaisia kenkiä jalkaini suojaksi piikkejä ja kiviä
vastaan, jotka olivat repineet ne jo melko pahasti.
Selitin asian Tomille, joka haki neulan jostakin ja purki
eräästä kangaspalasesta lankaa. Leikkasin sitten erään valkoisen
kangaskappaleen palasiksi muodostaen niistä jonkinlaisen merimieshatun
tapaisen päähineen. Sillä aikaa kuin olin siinä hommassa, oli Tom
punonut jostakin puunkuoresta karkeata nuoraa ja koetti saada minut
ymmärtämään, että ompelemalla sen jotenkin yhteen voisin saada
jonkinlaiset sandaalit jalkoihini. Suurella vaivalla sainkin vihdoin
muodostetuksi tuosta nuorasta jalkapohjieni mukaiset kappaleet, ja
kiinnitettyäni niihin leveät, lujasta pumpulikankaasta leikkaamani
kaistaleet sain ne sidotuiksi kiinni jalkoihini.
Tämä ja Tomin minulle valmistaman ruoan syöminen veivät minulta melkein
koko päivän. Myöhään illalla kuulimme rumpujen pärinää ja melojien
laulua, jotka pian ymmärsin Okopan miesten aikaansaamaksi meluksi, kun
he matkustivat virtaa alaspäin orjineen. Tähystäjämme ilmoitti meille,
että viisi suurta kanoottia täynnä orjia, oli mennyt sivu. Koska
aurinko oli jo aikoja sitten laskenut, palasimme kanootillemme, ja
tyhjennettyämme veden siitä kuormitimme sen ja aloimme jälleen jatkaa
matkaamme virtaa ylös.
Meloimme muutamia tunteja äänettöminä. Emme nähneet emmekä kuulleet
mitään aina kello yhteentoista asti, jolloin huomasimme vastapäisen
rannan äkkiä kirkastuvan siellä sytytetystä tulesta ja kuulimme kuin
kidutettavien ihmisten huutoja. Veneemme eteen molskahtava kuula
ilmaisi meille myöskin pian, että meidätkin oli huomattu.
Herkesimme melomasta ja annoimme veneemme liukua takaisin virran
mukana, kunnes pääsimme erään metsäisen niemen suojaan, jolloin
rupesimme neuvottelemaan, mitä meidän olisi tehtävä. Kuulimme uusia
huutoja, ja vaikka en ymmärtänytkään, mitä Tom ja nuo muut miehet
sanoivat, näin heidän kumminkin olevan hyvin kuohuksissaan, koska he
latasivat pyssynsä, tarkastivat niiden sankkiruudin ja heiluttaen
puukkojaan ja kirveitään näyttivät hyvin uhkaavilta. Huudot toistuivat,
ja voimme silloin tällöin erottaa sanojakin. Pukkasimme kanoottimme
pois puiden suojasta ja meloessamme kaikin voimin tulta kohti sanoi
Tom: "Okopan miehet ovat sellaisia roistoja, että he ovat varastaneet
tuon miehen vaimon", viitaten samalla erääseen mieheen, joka oli
sijoittautunut kanootin keulaan heiluttamaan pyssyään ja tanssimaan
kuin riivattu.
Tullessamme lähemmäksi ammuttiin meitä vielä pari kertaa, mutta silloin
kun kanoottimme keula liukui rantaan ja me kaikki hyppäsimme veneestä
maihin, pakenivat melkein kaikki vankien vartijat, ja ainoastaan kolme
jäi odottamaan meidän hyökkäystämme. Lyhyemmässä ajassa kuin menee
tämän kirjoittamiseen tapettiin nuo kolme, mutta he ennättivät
kumminkin haavoittaa keihäillään muutamia meidän miehiä.
Vangit, sekä miehet että naiset, oli kahlehdittu toisesta jalastaan
pitkään, raskaaseen pölkkyyn, niin että heidän oli mahdoton liikkua.
Vapautimme heidät muutamissa minuuteissa ja riensimme kaikki
kanoottiimme ruveten heti melomaan toiselle rannalle niin nopeasti kuin
suinkin. Muutamat vapauttamamme orjat tarttuivat airoihin ja meloivat
haavoittuneiden puolesta.
Jonkun ajan kuluttua onnistuin saamaan selville Tomilta, että
vapauttamamme henkilöt olivat kotoisin eräästä kauempana virran
yläjuoksun varrella olevasta kylästä. Heidän ollessa matkalla
tavalliseen markkinapaikkaan olivat Okopan ja hänen liittolaistensa
miehet yllättäneet heidät ja ottaneet heidät vangiksi. Tuo mies, joka
oli luullut vaimonsa olevan noiden vankien joukossa, oli sattunutkin
olemaan oikeassa, sillä hänellä kuului olevan vaimoja useassa paikassa,
jotta hänellä olisi enemmän vaikutusvaltaa kulkiessaan kauppamatkoilla.
Heidän vangitsijansa olivat jääneet jälkeen Okopan miesten
muodostamasta pääjoukosta, koska he olivat jääneet ryyppäämään
muutamien ystäviensä luo lähelle sitä paikkaa, josta olimme heidät
löytäneet.
Kannoimme haavoittuneet miehet veneen keskellä olevan katoksen alle ja
koetin auttaa Tomia haavojen sitomisessa niin hyvin kuin osasin.
Ollessamme juuri tuossa työssä kuulimme takaamme melojen molsketta ja
miesten huutoja, ja pian ymmärsimme olevamme takaa-ajettuja.
Miehemme, jotka tähän asti olivat meloneet äänettöminä, rupesivat nyt
kovasti laulamaan ja lisäsivät ponnistuksiaan saadakseen kanootin
parempaan vauhtiin. Siten ponnistelimme koko yön, eivätkä miehet
saaneet ollenkaan levähtää, paitsi silloin, kun joku nainen rupesi
hetkiseksi jonkun sijaiseksi vaikeaan työhön.