meidän voivan estää Pentlean lähdön. Mutta kun se ei ollut tapahtunut,
oli heidän ollut pakko totella hänen määräyksiään.
"Kerran tapahtunutta ei voida enää peruuttaa", sanoi veljeni. "En
minäkään olisi voinut poistua vastoin perämiehen tahtoa, eikä kukaan
meistä voinut aavistaakaan, mitä hän kajuutassa hommasi!"
Keskustellessamme Pentlean paosta ja järjestäessämme vaatteita isämme
meille antaman luettelon mukaan tuli Warspite juosten huoneeseemme
tuoden muassaan pari pientä muistikirjaa, jotka hän sanoi löytäneensä
Pentlean hytistä. Niihin oli kirjoitettu muistiin kaikissa Gaboonin ja
Kongon lahdissa ja joissa olevat ankkuripaikat ja luettelot orjista,
joita oli otettu laivaan eri paikoista.
"Ah, tuo mies on todellakin oikea orjakauppias! Tähän kirjaan on
merkitty kaikkien laivojen ja niiden kapteenien nimet. Tällä sivulla on
luettelo kaikista eskaaderin laivoista. Siinä ilmoitetaan, mitkä ovat
höyrylaivoja ja mitkä purjehtivat parhaiten hankatuulessa, ja tässä on
täydellinen kuvaus Petrelistä ja selostus, missä kaikissa paikoissa
aiomme käydä."
Villen selaillessa kirjasten sivuja katsoin hänen olkansa yli ja
totesin näiden muistiinpanojen olevan Pentlean tekemiä. Hän oli
merkinnyt, mihin meidän laivaamme voitaisiin käyttää, huomauttaen muun
muassa, että siihen voidaan helposti sijoittaa kaksisataaviisikymmentä
orjaa.
"Mitä? Oliko hänen tarkoituksensa saada se haltuunsa?"
"Kukapa sen tietää", sanoi Sam Peters. "Mutta varoitettu
on jo valmiiksi asestettu, eivätkä luullakseni hänenlaisensa
espanjalaisroistot kykene anastamaankaan bristolilaisten miesten
miehittämää bristolilaisprikiä."
"Teidän on kumminkin pidettävä suunne kiinni tästä asiasta, ja jos minä
saan kuulla, että te, Warspite, olette puhunut tästä, lähetän teidät
työskentelemään neekerien loukkoon", sanoi veljeni.
Juuri kun hän sai sen sanotuksi, huusi tähystäjä kapteenin tulevan, ja
me olimme hyvin iloiset ajatellessamme, että hän pian saapuisi
luoksemme ja voisi itse päättää, mihin toimenpiteisiin olisi
ryhdyttävä.
V.
MAISSA KÄYNTI.
Niin pian kuin isäni oli tullut laivaan sanoi hän: "Mitä tämä tällainen
merkitsee? Mihin Pentlea läksi ja mitä tämä sinun kirjeesi oikein
tarkoittaa?"
Kerroimme hänelle heti, miten Simon Pentlea oli lähtenyt ja missä
kunnossa kajuutta oli ollut meidän murtauduttua sinne. Tarkastettuaan
paikat sanoi hän, että olisi voinut käydä paljon huonommastikin, sillä
lukuunottamatta noita Camachon antamia rahoja ja noin viittäkymmentä
puntaa, jotka perämies oli varastanut, ei hän ollut löytänyt paikkaa,
jossa isäni säilytti muita rahojaan, korallejaan ja viidensadan punnan
arvoista helmivarastoaan. Laskettuaan yhteen kaiken varastetun tavaran
arvon lukuunottaen rahatkin nousi hänen kärsimänsä vahinko noin
kahteensataan puntaan. Mutta kronometerin ja ilmapuntarin särkeminen
oli hänen mielestään paljon vakavampi asia, eikä hän ymmärtänyt, miten
hän saisi ne uusituiksi. Koska yö alkoi jo pimetä, emme voineet päästä
päällikön puheille ennen aamua, ja senvuoksi oli hyvin luultavaa, että
Pentlea pudistaisi tomun jaloistaan ennen sitä. Emme nimittäin voineet
toivoakaan saavamme minkäänlaista apua hänen ystäviltään, jotka olivat
itsekin orjakauppiaita.
Emme siis voineet muuta tehdä kuin järjestää kajuutan ja odottaa aamua.
Isäni aikoi silloin jälleen lähteä maihin ja ottaa minut mukaansa
kirjoittamaan muistiin kaikki hänen myymänsä tavarat ja ne, joihin hän
ne suostui vaihtamaan.
Ihastuin suuresti päästessäni mukaan ja pukeuduin parhaisiin valkoisiin
vaatteihini. Laskeutuessani veneeseen sanoi toisen veneen perämies,
Märssyraaka, minulle: "Herra, luullakseni saamme vettä venheeseemme ja
valkoinen pukunne menee pilalle." Nousin jälleen kannelle hakemaan
öljytakkiani, jonka aioin pukea ylleni, mutta veljeni Ville esti sen
käskien minun vain heittää sen hartioilleni, että voisin vapautua siitä
heti, jos vene sattuisi kaatumaan.
Erottuamme laivasta istuutuivat neekerit veneen pohjalle lähelle
laitoja ja katsoivat eteenpäin meloessaan venettä. Työskennellessään
rupesivat he ajankulukseen laulamaan jotakin hurjaa laulua, johon
Märssyraaka, seisoessaan perässä ja ohjatessaan venettä yhdellä
airolla, lauloi yksinlauluosat, jos nyt tuota mölyämistä voitiin sanoa
lauluksi, sillä sellaiselta se ei ainakaan englantilaisen mielestä
tuntunut.
He meloivat niin voimakkaasti, että veneemme oikein ratisi, ja näytti
aivan lentävän lasimaisilla aalloilla, jotka vyöryivät rantaa kohden.
Luulin pääsevämme sinne minuutissa tahi parissa. Äkkiä käski
Märssyraaka miesten lopettaa melomisensa ja isäni sanoi: "Nyt,
poikaseni, on sinun istuttava niin hiljaa kuin suinkin, ja jos vene
sattuu kaatumaan, on sinun heti koetettava päästä siitä niin etäälle
kuin suinkin ja sitten turvauduttava neekereihin, jotka vievät sinut
varmasti ja turvallisesti maihin."
Silloin ymmärsin ensimmäisen kerran todella, että tyrskyjen halki
kulkeminen oli kuin olikin vaarallista. Vaikka olin kuullutkin
kaikenlaisia merimiesjuttuja tyrskyissä kaatuneista veneistä ja niille
sattuneista tapaturmista ja olin toivonut, kuten pojat tavallisesti
toivovat pääsevänsä seikkailuihin, että saisin olla mukana jossakin
sellaisessa tapauksessa voidakseni näyttää urhoollisuuttani, en ollut
kumminkaan aavistanut, että nuo toiveeni täyttyisivät näin pian. Kun
näin edessämme olevat korkeat aallot ja kuulin niiden pauhun, kun ne
syöksyivät rantaa vasten, aloin toivoa jotakin toista sijaani
osoittamaan rohkeutta tällaisessa leikissä.
Istuin hiljaa, kuten isäni oli käskenyt, ja katselin Märssyraakaa, joka
huolellisesti tarkasteli noita päällemme hyökkääviä vuorenkorkuisia
aaltoja. Ne näyttivät voivan täyttää veneemme silmänräpäyksessä
vaahtoavalla vedellään. Miehet meloivat jälleen tyynesti eteenpäin,
mutta pysähdyttivät veneen äkkiä, kuultuaan Märssyraa'an lyhyen
komennon, ja kun me samalla kohosimme erään suuren aallon harjalle,
vetäisivät he melansa vedestä valmistautuen melomaan kuin henkensä
puolesta oikean hetken tultua.
Eteemme avautui syvä kuilu ja veneemme näytti liukuvan taaksepäin
aallosta, joka ryskyen ja vaahdoten syöksyi tuohon kuoppaan. Silloin
pistivät miehet melansa veteen ja me kiisimme eteenpäin pikajunan
vauhdilla veden kuohuessa valkoisena vaahtona ympärillämme ja
Märssyraa'an koettaessa pitää airollaan venettämme suorassa. Vähitellen
pääsi tuo kuohuva vesi etääntymään meistä ja toinen mahtava aalto
kohosi uhkaavasti takanamme. Pysähdyimme jälleen antaaksemme sen mennä
sivu ennen sen harjan kouristumista ja muuttumista vaahdoksi.
Onnistuimme aikomuksessamme, ja jälleen kuului tuo äskeinen pauhu, ja
tuulispään tapainen vauhtimme uudistui. Unhotin vähitellen kaiken
pelkoni, sillä veneen ja veden liikkeet sekä toisiaan äärimmäisiin
ponnistuksiin kehoittavien miesten huudot hurmasivat minut kokonaan.
Toivoin lopulta, että tyrskyt, joiden läpi meidän oli kuljettava,
olisivat olleet viisi kertaa leveämmät ja olin pahoillani, kun me
vihdoinkin pääsimme maihin.
Samassa silmänräpäyksessä, kun veneen köli koski pohjaan, nakkasivat
neekerit melansa veneeseen ja hypättyään veteen ja tartuttuaan veneen
laitoihin vetäisivät sen kauas rannalle, minne aallot eivät enää
ylettyneet.
Isäni, joka ei ollut kääntänyt katsettaan minusta tyrskyjen halki
tullessamme, sanoi: "Nyt se on tehty, poikaseni. Millaiselta sinusta
Afrikan ranta nyt tuntuu?"
"Isä, tuo oli suurenmoista! En muista kokeneeni mitään niin mukavaa
kuin tuo äskeinen aaltojen harjoilla liukuminen oli."
"Niin, mukavalta se kyllä tuntuu, mutta se on vaarallista. Nyt on
meidän kumminkin kiiruhdettava saadaksemme tuon Pentlea-roiston vielä
käsiimme. Käske sinä, Märssyraaka, neljä miestä viemään nämä tavarat",
isäni viittasi muutamiin näytepaaluihin, "herra Macarthyn taloon ja
lähetä pari miestä sanomaan Billy Barlowille, että hän tuo veneensä
tänne tämän toisen veneemme viereen. Tulkaa sitten molemmat luokseni
tuonne taloon."
Whydahin ranta oli minusta hyvin kummallisen näköinen. Siellä oli
kaikkien noiden satamassa olevien erilaisten laivojen veneitä tuomassa
ja noutamassa tavaroita, siat ja kalkkunat telmivät liassa ja
kaikenlaisissa jätteissä, suuret orjalaumat työskentelivät
alkuasukasvirkailijoiden johdolla, Dahomeyn kuninkaan sotilaat
kävelivät sinne tänne piilukkoisine pyssyineen ja pienillä vireillä
ponyilla ratsastavat valkoiset ja mustat miehet kiiruhtivat asioilleen.
Eurooppalaisten kauppiaitten suuret varastohuoneet aidattuine
pihoineen, orjakauppiasten suuret parakit ja alkuasukasten kylä, joka
oli todellinen kaikensuuruisten ja -lajisten majain sekasotku, josta
päällikköjen ja muiden kuuluisain miesten asunnot erottuivat kuin
sotalaivasto kalastajalaivastosta, muodostivat yhdessä niin väririkkaan
taulun, etten ollut sellaisesta voinut uneksiakaan, saati sitten
sellaista ennen nähnyt.
Saavuimme hetken kuluttua herra Macarthyn taloon ja noustuamme
porraskäytävää myöten suurelle parvekkeelle tapasimme siellä valkoiseen
pukuun pukeutuneen omistajan, joka juuri antoi määräyksiä muutamille
apulaisilleen, jotka hän kumminkin lähetti heti pois nähtyään meidät.
"Hyvää huomenta, kapteeni Baldwin, onko tuo nuorukainen poikanne?"
Isäni vastasi hänen tervehdykseensä ja kysyi sitten, oliko hän saanut
mitään uutisia Pentleasta.
"En vielä", vastasi hän. "Olen lähettänyt miehiä koettamaan, saisivatko
he tietoja hänestä Souzan kaupasta, jonne hän on mennyt, mutta siellä
ovat järjestään kaikki sellaisia roistoja, etteivät he halua sanoa
mitään. Siitä ei ole vielä pitkääkään aikaa, kun he hyökkäsivät tämän
varastoni kimppuun, ja minulla oli täysi työ puolustaessani
omaisuuttani. Päällikkö on tuominnut heidät maksamaan minulle
viisisataa naulaa palmuöljyä, mutta varmasti en saa milloinkaan
tippaakaan heiltä. Olen lähettänyt sanan päällikölle ja hän tulee tänne
päivän kuluessa. Oletteko ilmoittanut tapauksen sotalaivan
kapteenille?"
"En! Voisiko hän mitenkään auttaa minua?"
"Tosin hän ei voi lähettää miehiä ajamaan takaa varasta. Mutta
toivoakseni tulee kapteeni ja muutamia upseereita seuraamaan teidän
keskusteluanne päällikön kanssa. Koetan saada ne lupaamaan enemmän kuin
vaatimaan, mutta miten ne sitten täyttävät lupauksensa, en voi mennä
takaamaan."
"Hyvä on! Kirjoitan kirjeen ja lähetän sen laivaan. Miksi tuota
kapteenia sanotaan ja mikä on laivan nimi?"
"Laivan nimi on Rover ja kapteenia sanotaan Howardiksi."
"No silloinhan asia on selvä. Saanko kynän, paperia ja mustetta, niin
kirjoitan heti ja Frank saa mennä viemään sen perille."
"Miksi ette mene itse?"
"En halua menettää mitään tilaisuutta kaupantekoon, ja päällikköhän voi
saapua tänne sillä aikaa kuin olen poissa."
"No onhan tuo niinkin. Muistakaa kumminkin pyytää anteeksi, ettette
tule itse."
"Tietysti ja ilmoitanpa vielä syynkin."
Kirje oli pian valmis ja Märssyraaka sai käskyn viedä minut hänen
majesteettinsa, kuudellatoista tykillä varustettuun Rover-nimiseen
prikiin.
Huomasin, että tyrskyjä vastaan meneminen olikin aivan toisenlaista
hommaa kuin tuleminen maihin niiden halki, ja vaikka se ei olekaan niin
vaarallista, on se kumminkin paljon vaivalloisempaa. Se ei aiheuttanut
mitään tuollaista riemuitsevaa tunnetta kuin aallon harjalla liukuminen
oli minulle tullessa suonut.
Pääsimme niiden läpi sen suuremmitta vaurioitta, saimme ainoastaan
hieman vettä veneeseen ja pian olimme Roverin sivulla.
Muudan laskuportaitten vieressä oleva vahti kysyi minulta mitä halusin
ja vastattuani tuovani kirjettä kapteenille käski hän minun kiivetä
sukkelasti kannelle paria käytettäväkseni heitettyä köyttä myöten.
Tartuin niihin ja päästyäni kannelle menin perälle unhottamatta isäni
määräystä, miten minun oli tervehdittävä.
Hämmästyin nähdessäni jokaisen erikoisosan puhtauden ja sirouden, mutta
minulla ei ollut paljon aikaa osoittaa ihastustani, sillä eräs
merikadetti kysyi minulta heti, mitä halusin. Vastasin hänelle tuovani
kirjettä kapteenille.
"No antakaa se sitten minulle", sanoi hän, ja otettuaan kirjeen minulta
meni hän erään peräkannen ylihangan puolella kävelevän upseerin luo ja
tehden kunniaa antoi kirjeen tälle.
Luulin ensin tuota herraa kapteeniksi, mutta hän menikin takaportaita
kajuuttaan ja palasi hetken kuluttua kapteeni Howardin kanssa, jota
kaikki kannella olijat tervehtivät.
"Kuulehan nuorimies", sanoi kapteeni Howard minulle, "tuletko
Petrelista? Miksi ei kapteeni tullut tänne itse?"
"Suokaa anteeksi, herra", vastasin, "mutta luullakseni toivoi isäni
voivansa saada paremmin selville tuon asian jäämällä maihin."
"Ah, oletko sinä kapteenin poika! No kerropas nyt minulle, mitä tiedät
tuosta karkurista -- mikä hänen nimensä nyt taasen olikaan?"
"Pentlea, herra kapteeni. Perämiehemme Hammond katkaisi jalkansa ja
meidän oli otettava Pentlea hänen sijaansa juuri iltaa ennen lähtöämme.
Hän oli meistä kaikista hyvin vastenmielinen ja lisäksi puhuu hän vielä
espanjankieltäkin."
"Puhuuko hän espanjankieltä? Mistä sen tiedät?"
"Kap Mountissa tuli eräs Camacho-niminen espanjalainen
luoksemme orjalaivastaan ja Pentlea tunsi hänet puhutellen häntä
espanjankielellä."
"Todellako? Ja nyt hän on varastanut rahaa ja muutamia tavarapaaluja ja
paennut Souzan kauppaan. No saadaanpas nähdä! Perämies, käskekää
ensimmäinen luutnantti puheilleni."
Luutnantti tuli heti ja kapteeni Howard sanoi: "Kuulkaahan, Stannard,
tuo täältä hakemamme roisto Camacho onkin Kap Mountissa. Millaiset
olivat hänen laivansa, poikaseni?"
"Hänellä oli pari kuunaria. Santa Maria ja Santiago."
"Vai pari! Mitä asioita teillä niiden kanssa oli?"
"Möimme heille elintarpeita."
"Olivatko nuo laivat täynnä orjia?"
"En tiedä. Minä en kumminkaan nähnyt ainoatakaan."
"Olivatko niiden kyljet puhtaat vai likaiset?"
"Hyvin puhtaat, herra kapteeni. Mielestäni olivat ne aivan huvipursien
näköiset."
"Vai niin. No siinä tapauksessa eivät ne olleet ottaneet orjia vielä
laivoihin. Stannard, lähden maihin katsomaan, voisinko jollakin tavalla
auttaa kapteeni Baldwinia ja sillä aikaa on teidän laitettava kaikki
merikuntoon. Hinatkaa veneet ylös ja vääntäkää ankkurikettinki
lyhyeksi. Lähden maihin tämän nuorukaisen veneessä. Sanokaa Smithille,
kirjurilleni, että hän saa tulla mukaani. Perämies, tuokaa miekkani ja
sadetakkini!"
Melkein lyhyemmässä ajassa kuin voin kirjoittaa olimme veneessä ja
matkalla maihin. Roverin kannella alkoi heti kuumeinen työ purjeiden
irroittamisessa ja ankkurin nostamisessa.
"Toivoakseni saamme tuon Camacho-roiston pian käsiimme. Hän on tehnyt
meille pari rumaa kepposta, vai mitä, Smith", sanoi kapteeni Howard.
"Kyllä, kapteeni, ne ovat meillä vielä hyvässä muistossa", vastasi
Smith, josta ei tyrskyjen halki kulkeminen näyttänyt tuntuvan ollenkaan
miellyttävältä.
Pääsimme pian turvallisesti maihin ja menimme suoraan herra
Macarthyn kauppaan. Isäni ja hän olivat jo odottaneet meitä hieman
kärsimättömästi, sillä heille oli juuri tuotu sana, että paikan
päällikkö tulee pian keskustelemaan Pentlean paosta ja varkauksista.
Tarkoitusta varten tyhjennettiin heti eräs kauppahuoneen alakerroksessa
oleva suuri huone, ja kapteeni Howard, isäni ja herra Macarthy menivät
sinne heti, istuutuen seinän vierustalla olevalle penkille. Herra Smith
ja minä asetuimme pöydän ääreen kirjoittamaan muistiin päätökset, joita
asiassa tultaisiin tekemään.
Rumpujen ja torvien pärinä sekä pyssyjen pauke ilmaisivat suuren
päällikön tulon. Laskeuduttuaan kantotuolista, jolla hänet oli sinne
kuljetettu, tuli hän huoneeseen tulkkineen, päivänvarjon kantajineen ja
muine miehineen, jotka kantoivat virkansa merkkinä kultakahvaisia
miekkoja. Päällikkö istuutui kapteeni Howardia vastapäätä olevalle
tuolille.
Hän oli pukeutunut huolellisesti päärmättyyn vormuun ja lakeijan
hattuun, jossa oli kultainen nauha ja kukon höyhenillä koristettu suuri
kokardi. Vyötäreitten ympärillä oli komea silkkivyö, johon oli pistetty
pari hopeahelaista pistoolia, ja hänen sääriensä ympärillä oli niin
paljon helmiä ja kulkusia, että hänen oli hyvin vaikea kävellä. Smith
kuiskasi minulle, että tuon komeuden kaikkein huomattavin ja kallein
osa oli kaulan ympärille kiedottu suurista helmistä kokoonpantu nauha.
Niin pian kuin tavanmukaiset kohteliaisuudet oli vaihdettu ja
välttämättömät likööri- ja viiniryypyt kulautettu, joita ilman ei
mitään asiaa tuolla rannikolla voida panna alullekaan, avasi kapteeni
Howard kokouksen sanoen päällikölle Dahomeyn kuninkaan olevan Englannin
kuningattaren ystävän, jonka velvollisuus oli huolehtia, että hänen
maassaan noudatettiin lakia. Lopuksi hän huomautti päällikölle, että
tämä lähettäisi heti miehiä Souzan kauppaan noutamaan Pentlean
kuulusteltavaksi.
Mutta päällikkö pyyteli vain anteeksi sanoen Souzankin olevan kuninkaan
ystävän, joten hän ei voinut tunkeutua Souzan kauppaan.
Kapteeni Howard ei kumminkaan hellittänyt, ennenkuin päällikkö jotenkin
myrskyisen keskustelun jälkeen lupasi, että jos Pentlea vain
löydettäisiin, hänet tuotaisiin heti luoksemme.
Nyt tarjottiin jälleen ryyppyjä, ja ne nautittuaan poistui päällikkö.
Kun hän oli mennyt, sanoi kapteeni Howard: "Niin, herrat, luullakseni
en voi nyt tällä kertaa auttaa teitä tämän paremmin. Minun on
purjehdittava heti hakemaan noita teidän Kap Mountissa näkemiänne
kuunareita, mutta tänne saapuu päivän tahi parin kuluttua
Dragon-niminen rataslaiva, jonka kapteeni on kyllä ottava tämän asianne
hoidettavakseen. Haluaisin kyllä hyvin mielelläni tutustua tuohon
Pentleaan, sillä luullakseni on hän hyvin tunnettu ja kauan etsitty
mies, sillä jos hän on tuo luulemani henkilö, on hän yhtä suuri
merirosvo kuin orjakauppiaskin ja ansaitsee tulla hirtetyksi paremmin
kuin moni muu roisto."
Kerroin nyt kapteenille noista muistikirjoista, jotka stevartti oli
löytänyt Pentlean hytistä. Saatuaan ne isältäni ja katseltuaan niitä,
sanoi kapteeni: "Näytän olleen aivan oikeassa. Jos voisin tehdä, kuten
haluan, toisin mieheni maihin ja hakisin tuon miehen Souzan talosta
joko kuolleena tahi elävänä, mutta ohjeeni ovat niin ankarat, etten
uskalla ryhtyä siihen. Kapteeni Baldwin, teidän on oltava hyvin
varuillanne, sillä tuo mies ei tilaisuuden sattuessa epäröi ollenkaan
koettamasta saada teidän prikiänne haltuunsa. Voitteko luottaa jäljellä
olevaan miehistöönne?"
"Toivoakseni, kapteeni Howard. Ne ovat kaikki Bristolista kotoisin
olevia miehiä ja olen tuntenut heidät jo vuosikausia."
"No tuohan kuulostaa hyvältä, mutta muistakaa kumminkin varoa noita
orjakauppiaita, erittäinkin herra Camachoa. Hän ei kyllä Caillandin
piirissä uskalla tehdä mitään kepposia kenellekään, sillä vaikka
tuo ranskalainen onkin orjakauppias, on hänellä kumminkin
jonkunlaiset käsitteet kunniasta ja oikeuksista. Jos Camacho ja tuo
puoliespanjalainen Pentlea vain pääsevät yhteen, muodostavat he silloin
niin arvokkaan roistoparin, ettei sellaista ole vielä milloinkaan
hirtetty. Mutta nyt on minun lähdettävä. Saako veneenne tulla viemään
minua laivaan?"
"Kyllä, kapteeni. Olen teille hyvin kiitollinen avustanne."
"Hyvä! Tutustuin teihin mielelläni. Ja muistakaa nyt Dragonin tultua
mennä kapteeni Thompsonin puheille. Hän tekee kyllä voitavansa
pakottaakseen päällikön ryhtymään toimenpiteihin tässä asiassa."
Kapteeni Howardin poistuttua syventyivät isäni ja herra Macarthy
liikeasioihin ja minä sain erään kirjurin johdolla lähteä katselemaan
kylää.
Hämmästyin suuresti nähdessäni pyssyillä ja suurilla käyrillä veitsillä
varustettuja naisia liikuskelevan kujilla, ja jouduin vallan ihmeisiin
kuullessani niiden kuuluvan Dahomeyn kuninkaan säännölliseen
sotajoukkoon, jonka luotettavimman osan nuo naispataljoonat kuuluivat
muodostavan. Toinen omituinen asia, jota tuo kirjuri vei minut
katsomaan, oli pyhien käärmeiden temppeli. Erään pihan keskellä
olevassa suuressa majassa oli tuollaisia matelijoita sadoittain,
luullakseni olivat ne kaikki python-käärmeitä. Ne olivat niin kesyjä,
että niitä palveleva pappi sai aivan vapaasti liikkua niiden joukossa.
Pappi salli, saatuaan rommia, meidän heittää niille muutamia eläviä
lintuja nähdäksemme miten ne hyökkäävät saaliinsa kimppuun.
Sattui, että eräs noista linnuista oli komea pitkäpyrstöinen valkoinen
kukko, jonka suurin käärme heti sieppasi suuhunsa.
Heti kun muudan pappi huomasi sen, riensi hän luokseni ja vetäisi
kasvoihini pitkän viirun jollakin iljettävällä sekoituksella. Aioin
työntää tuon miehen menemään ja pyyhkäistä pois tuon haisevan saastan
naamastani, mutta oppaani pyysi minua olemaan rauhallinen, sillä meidän
henkemme ei olisi minkään arvoinen, sanoi hän, jos jotenkin
loukkaisimme noita tietäjiä. Pysyin sen vuoksi niin hiljaa kuin
suinkin. Pari muuta pappia tarttui käsiini alkaen tutkia kämmeniäni, ja
tuo ensimmäinen aukaisi paitani, ja nähtyään rinnassani olevan
syntymämerkin viittasi hän siihen ja alkoi puhua pärpättää hyvin
nopeasti ja kiihkeästi toverilleen.
Kysyin kirjurilta, mitä tämä kaikki merkitsi. Hän ei sanonut oikein
ymmärtävänsä, mutta luuli sen merkitsevän jotakin ikävyyksiä minulle.
Jonkun ajan kuluttua lopettivat kiusaajani, sillä muuksikaan en voi
heitä sanoa, hommansa, jättäen minut rauhaan. Oppaani sai nyt heidät
selittämään, että olin suuri tietäjä, jonka aikomus oli kulkea kauas ja
nähdä paljon asioita. Noilla matkoillani joutuisin minä moniin
vaaroihin, mutta lopulta kumminkin selviytyisin niistä kunnialla ja
palaisin terveenä kotiini. Tämän ennustuksen palkaksi oli minun
ostettava heille enemmän rommia, mutta sitten minä kiiruhdinkin
kauppaan peseytymään puhtaaksi tuosta saastasta ja heidän likaisten
sormiensa jäljistä.
Mutta peseydyttyäni huomasinkin, ettei tuo aine lähtenytkään
kasvoistani aivan tarkkaan. Isäni käski minun mennä laivaan heti ja
pysyä siellä, kunnes jälleen voisin esiintyä kristityn ihmisen lailla.
Ilta oli kumminkin jo niin myöhäinen, että hänkin tuli kanssani.
VI.
MINUT VANGITAAN.
Seuraavana päivänä meni isäni maihin jälleen ja minun oli jäätävä
työskentelemään laivaan, jossa miehet minua härnäsivät tuon kasvoihini
saamani viirun vuoksi, joka oli hyvin ruskean punainen eikä lähtenyt
ollenkaan pois, vaikka olisin hangannut sitä miten kauan tahansa. Jack
Adams lohdutti minua sanomalla, ettei se katoaisi naamastani kuuteen
viikkoon, hankaisinpa sitä miten paljon tahansa.
Iltapäivällä alkoi ilma näyttää hyvin myrskyiseltä, ja Ville, jota
uuden virkansa vastuunalaisuudet ensimmäisenä perämiehenä hyvin
huolestuttivat, irroitutti ylimmäiset raa'at ja sijoitti ne kannelle.
Sitten hän käski erään neekerin kiivetä mastoon katsomaan, milloin
isämme lähtee rannalta laivaan.