veneellä niitä noutamaan maksaen niiden hinnan noilla lupaamillaan
kultarahoilla vähintäkään tinkimättä. Samaan aikaan saimme sellaisia
tietoja maista, että isäni päätti olla tekemättä minkäänlaisia kauppoja
täällä, vaan päätti heti jatkaa matkaansa Kap Palmasiin. Sieltä oli
hänen tarkoituksensa ottaa laivaansa alkuasukkaita, joita aina
käytetään Afrikan länsirannikolla suurien lastiveneiden soutajina ja
muissa valkoisille merimiehille sopimattomissa töissä, joissa he
voisivat loukkaantua tahi kokonaan menettää henkensä.
Nostimme ankkurin vähää ennen auringonlaskua ja levitimme laivapurjeet.
Odottaessamme maatuulta, joka tavallisesti alkoi puhaltaa heti keskiyön
jälkeen, purjehdimme varovaisesti rannikkoa pitkin pysytellen tarpeeksi
kaukana rannasta välttääksemme vaaroja. Kun aurinko nousi, näimme
metsäisen, tyrskyjen reunustaman Liberian tasavallan rannan, jolla
alkuasukasten vaatimattomat kylät sekoittuivat merkityksellisempiin
paikkoihin. Maatuuli tyyntyi pian kokonaan, ja me ajauduimme itäänpäin
virtaavain merivirtojen mukana, kunnes heti kymmeneltä merituuli alkoi
vilkastua ja kuljetti meitä pian seitsemän solmun nopeudella, sillä
olimme levittäneet heti kaikki raaka- ja tukipurjeemme.
Sitten kuin purjeet oli kääritty ja nuoritettu, kutsui isäni minut
peräkannelle kuuntelemaan hänen tavanmukaista päivittäistä
purjehdusopetustaan. Kerroin nyt hänelle, mitä Jack Adams oli sanonut
minulle eilen Pentleasta ja Camachosta. Hän naurahti ensin sanoen Jack
Adamsia vanhaksi epäluuloiseksi laivakoiraksi, mutta juuri kun hän oli
ennättänyt sen sanoa, tuli kokki peräkannelle kysymään isältäni,
saisiko hän tappaa sian, mutta nähtyään, ettei hänen tarvinnut pelätä
kuuntelijoita lisäsi hän:
"Suokaa anteeksi, kapteeni Baldwin, mutta luullakseni on tuo Pentlea
kiero mies. Kun olin tuossa orjalaivassa, oli Camacho sen perämiehenä,
käyttäytyen kuin raakimus, ja kun minä nyt näin hänen puhelevan
Pentlean kanssa, rupesin ajattelemaan ja muistinkin, että ollessamme
ankkurissa tuolla joella, josta minutkin ostettiin, Pentlea tuli
orjalaivaan melko usein puhuttelemaan päällystöä."
"Joutavia, mies!" sanoi isäni. "Uneksit varmaan. Tarkoitatko, että
Pentlea on orjakauppias?"
"En voi sanoa sitä varmasti, mutta ollessamme Bristolissa, kun Pentlea
tuli laivaan, luulin nähneeni hänet ennen jossakin, mutta vaikka
ajattelinkin pääni ympäri, en voinut muistaa, missä, enkä senvuoksi
puhunut mitään. Nyt kumminkin muistan hänen usein käyneen laivassamme."
"Hyvä on, Bill. Oletko puhunut muillekin tästä?"
"En! Luulin menetteleväni oikein kertoessani sen vain teille. Jos
olisin kertonut tämän muille, eivät he olisi voineet pitää suutaan
kiinni, ja Pentlea olisi pian saanut selville, kuka noiden huhujen
alkuunpanija olisi ollut."
"Oikein, Bill! Älä kerrokaan luulojasi muille. Ja Frank, muista sinäkin
olla puhumatta tästä kenellekään, ei Villellekään, sillä aion kertoa
tämän hänelle itse. Niin, Bill, saat tappaa sian. Luullakseni tapaamme
jonkun bristolilaisen laivan tänään ja mikään ei luullakseni maistu sen
päälliköstä paremmalta kuin tuore englantilainen sianliha."
Bill poistui, ja pian ilmaisi sian äänekäs kirkuminen, että sen kurkku
oli katkaistu. Isäni sanoi luennon loppuneen ja käski minun hakea
Pentlean hänen puheilleen. Juoksin täyttämään käskyä ja tehtyäni sen ja
vietyäni kirjani paikoilleen kiipesin etumaston ylimmäiselle raa'alle
katsomaan läheisyydessä olevaa rannikkoa, kalastajakanootteja ja pieniä
purjealuksia, joista monet olivat tulleet aivan meidän viereemme. Näin
kiikarillani selvästi alkuasukasten pyöreät ja huippukattoiset majat ja
keltaisella rantahiekalla kävelevät ihmiset. Hetken kuluttua kiintyi
huomioni muutamien ankkurissa olevien purjelaivain mastoihin ja
raakoihin, ja minä huusin huomioni Villelle, joka työskenteli kannella.
Tultuamme lähemmäksi huomasin ne bristolilaisiksi purjelaivoiksi,
samanlaisiksi kuin meidän omakin laivamme oli. Kiinnitimme tukipurjeet
ja huippupurjeet, ja ankkuroimme juuri ensimmäisen tuulenpuolelle. Sen
kapteeni tuli heti laivaamme ja ihastui suuresti saadessaan kimpun
kirjeitä kotoa ja mustan Billin juuri äskettäin tappaman sian toisen
reiden. Sitten kuin hän oli vastalahjaksi kertonut isälleni kaikki
uutiset rannikolta, jatkoimme matkaamme jälleen pysähtyäksemme
seuraavan viereen, ja koko iltapäivän sivuutimme me vain Bristolista
kotoisin olevia kauppiaita, jotka siihen aikaan saivat uutisia
Euroopasta vain jonkun oman paikkakuntansa laivan saapuessa sinne,
ellei joku orjakauppaa lopettamaan lähetetty eskaaderi ollut sattumalta
poikennut tuomaan tuoreimpia uutisia.
Minusta tuntui äärettömän mielenkiintoiselta katsella kaikkia noita
ankkuroituja prikejä, parkkeja ja muita laivoja, niiden levitettyjä
päivänsuojia ja veneitä, joita alastomat neekerit kuljettivat,
kuunnella noiden mustien murteellista englanninkieltä, jota he kaikki
puhuivat ja joka, vaikka se nyt ei taida noudattaakaan Lindley Murrayn
sääntöjä, on kumminkin ilmehikästä, nopeaa ja helposti ymmärrettävää.
Olimme jo melkein lopettaneet postinjakomme siltä päivältä, kun näimme
noin neljän penikulman päässä meistä olevan suuren laivan ilmoittavan
merkkilipuilla tahtovansa keskustella kanssamme.
Ennätettyämme noin neljännespenikulman vastatuuleen tuli sen vene
luoksemme juuri kun aioimme laskea laivamme ajautumaan päästäksemme sen
kanssa rinnan. Siinä ei ollut ainoatakaan valkoista miestä, vaan
ainoastaan neekereitä. Muudan kiipesi laivaamme köyttä myöten ja
tultuaan isäni luokse sanoi hän:
"Suokaa anteeksi, herra, mutta minulla on teille kirje Empressin
kapteenilta. Kaikki sen valkoiset miehet ovat sairaita ja pari kolme on
jo kuollutkin. Elleivät he saa jotakin sopivaa lääkettä, kuolevat he
pian kaikki."
Isäni repäisi kirjeen auki ja näki sen Liverpoolista kotoisin olevan
Empress-nimisen laivan kapteenin kirjoittamaksi. Siinä oli, että kaikki
laivan valkoiset miehet olivat sairastuneet kuumeeseen ja että päivää
ennen meidän tuloamme oli pari jo kuollutkin. Hän pyysi isää
lähettämään jotakin lääkettä, jotta eloonjääneet voisivat pelastua.
Luettuaan sen käski isäni heti kääntää laivan päästäksemme niin lähelle
kuin suinkin Empressiä, ja vihdoin ankkuroimme sen viereen tuulen
puolelle vähennettyämme purjeita. Valittuaan sitten lääkevarastostamme
sopivat aineet läksi hän Empressiin katsomaan, voisiko hän jollakin
tavalla auttaa sen sairasta miehistöä.
Hän palasi noin tunnin kuluttua ja kertoi sekä kapteenin että
perämiesten olevan niin tietämättömiä rannikosta, että he olivat
laiminlyöneet melkein kaikki varovaisuustoimenpiteet, mutta koska
laivassa oli tarpeeksi neekereitä työhön, oli hän kehoittanut kapteenia
nostamaan ankkurin ja risteilemään hitaasti vastatuuleen, joka pian
puhaltaisi kuumeen laivasta. Hänen heille antamansa kiinankuori ajaisi
varmasti, sanoi hän, kuumeen melko pian laivan englantilaisesta
miehistöstä.
Niin pian kuin isä oli tullut laivaan, käski hän levittää purjeet, ja
jätettyään Pentlean vahtiin kannelle käski hän Villen ja minut mukaansa
kajuuttaan, koska hän sanoi haluavansa kertoa meille tarkemmin
näkemistään Empressillä.
Kun me olimme päässeet alas, sanoi hän heti: "Poikani, haluan kertoa
teille nyt, kun tämä kaikki on minulla vielä tuoreessa muistossa, tuon
laivan tilasta ja miten sellaista olisi voitu karttaa. Sen kapteeni on
hyvin reipas nuori mies, mutta hän ei ole ennen milloinkaan ollut tällä
rannikolla. Hän oli luullut voivansa menetellä täällä samoin kuin
muuallakin maailmassa, eikä ollut seurannutkaan laivan omistajien
hänelle antamia määräyksiä. Kun hänen miehensä, tottumattomia kun
olivat tähän ilmastoon, olivat sairastuneet kuumeeseen, oli hän
ajatellut saada ne jälleen jaloilleen antamalla niille enemmän rommia
kuin tavallisesti, ajattelematta ollenkaan sen voivan muuttaa asiat
päinvastaisiksikin."
Sanottuaan sen selitti isämme meille tarkasti, miten laiva ja sen
miehistö oli pidettävä puhtaina, miten pakkasta ja yökastetta oli
kartettava, sanalla sanoen, hän ilmaisi meille kaikki kolmenkymmenen
vuoden kuluessa saamansa kokemukset Länsi-Afrikan rannikosta.
Lopetettuaan lisäsi hän vielä: "Minulla on vielä muita ehkä
merkityksellisempiä asioita kerrottavana teille. Frank tietää jo osan
niistä, koska hän kertoi minulle Jack Adamsin epäluuloista ja oli
myöskin täällä silloin, kun Bill kertoi minulle nähneensä Pentlean
useasti siinä laivassa, johon hänet oli ryöstetty synnyinmaastaan.
Pelkään, että meidän on pidettävä Pentleaa tarkasti silmällä, sillä
vaikka en välitäkään suuresti, mitä Jack Adams on sanonut hänestä, enkä
Billinkään puheista, että hän oli nähnyt Pentlean orjalaivassa, olen
kumminkin suruissani sanoessani, että monet kauppalaivamme ovat
liikesuhteissa espanjalaisten ja portugalilaisten kanssa, vaikka ne
tavallisesti hankkivatkin miehistön kaikkiin orjalaivoihin, jollaisen
päällikkönä luulen nyt Pentleankin olleen. Sillä Empressin kapteeni
tunsi hänet katsottuaan tänne kiikarilla ja kertoi minulle syyn, miksi
Pentlea oli matkustanut Liverpoolista. Hän ei ollut päässyt laivaan
siellä senvuoksi, että vaikka hän olikin tehnyt työnsä hyvin ollessaan
entisessä laivassaan, oli siellä aina kierrellyt huhuja, että hän ennen
sinne tulemistaan oli ollut orjakauppias. Siellä oli epäilty, että hän
oli ollut liikesuhteissa entisten yhtiötovereittensa kanssa
välittämällä heille tietoja missä englantilaiset sotalaivat milloinkin
oleskelivat, ja muutenkin olemalla heille jollakin tavalla hyödyksi.
Nyt en voi sanoa, miten paljon näissä huhuissa on totta, mutta koska me
nyt olemme matkalla muutamiin pieniin paikkoihin, joissa ei
tavallisesti ole muita purjelaivoja kuin orjakauppiaitten, on meidän
vartioitava häntä tarkasti, ettei hän niiden avulla tee meille jotakin
kepposta. En voi erottaa häntä vielä, ja jos voisinkin, ei voi saada
ketään häneen sijaansa, joten teidän on autettava minua vahtimaan häntä
tarkasti. Ja muistakaa, ettette puhu sanaakaan tästä kenellekään, ei
Jack Adamsille eikä Billyllekään."
"Kyllä isä!" vastasimme molemmat heti, ja sanottuamme hyvää yötä
poistuimme mennäksemme nukkumaan lepoverkkoihimme.
IV.
VARKAUS JA PAKO.
Tuulet ja virrat suosivat meitä niin, että saavuimme Kap Palmasiin
hyvin pian saadaksemme nuo neekerit laivaamme. Prikin tulo, isäni lippu
liehuen iloisesti mastossa, oli sellainen merkki, että koko laivan
ympärystä oli pian täynnä neekerien kanootteja siinä toivossa, että
niiden omistajat hyväksyttäisiin laivaamme työmiehiksi. Ihmettelin
kovasti nähdessäni, miten nuo pienet ja kapeat veneet suoriutuivat
kaatumatta rantatyrskyistä, jotka näyttivät hyvin vaarallisilta. Oli
omituisen näköistä katsella, miten nuo mustat miehet ohjailivat ohuita
veneitään. Ponnistaessaan päästäkseen lähellemme kaatui monta venettä,
mutta niiden omistajat keikauttivat ne heti jälleen kohdalleen
tyhjentäen niistä veden ja koko ajan huutaen olevansa kunnon miehiä ja
soimaten kaikkia ennen heitä laivaan päässeitä roistoiksi, varkaiksi ja
neekereiksi, pitäen tuota viimeistä sanaa kaikkein pahimpana
haukkumasanana, millä he voivat ilmaista halveksumisensa.
He kiipesivät heti yläkannelle huutaen, riehuen ja hakien vanhoja
tuttujaan miehistön joukosta ja kerjäten mustalta Billiltä kaikenlaisia
jätteitä. Kun isäni huomasi miesten joukossa erään, joka oli
purjehtinut hänen kanssaan ennen, kutsui hän miehen luokseen ja kysyi,
missä hänen vanha poosunsa Paistinpannu oli.
"Paistinpannu on matkustanut sisämaahan vähäksi aikaa, herra."
"Miksi hän matkusti juuri silloin, kun Petrelin piti saapua?"
"Ah, hän ei tiennyt Petrelin tulosta, mutta parin kolmen tunnin
kuluttua saa hän sen nyt kuulla."
"Mutta parissa kolmessa tunnissa varastavat nuo miehet laivani
tyhjäksi."
"Huomaan, ettette pidä sellaisesta. Mutta ennenkuin Paistinpannu
ennättää saapua työnjohtajaksenne, voitte käyttää minua sillä aikaa
siihen toimeen."
"Sinuako, Olutpullo? Miehet eivät tottele sinua."
"Hyvin mahdollista herra, etten kykene estämään varkauksia, mutta
Paistinpannun veli, Halkaisija, kykenee kyllä poosuksi. Hän on hyvä
puhumaan ja voi estää varkaudet heti."
"No hyvä. Kutsu tuo Halkaisija tänne. Missä hän on?"
"Tuolla kanootissa", vastasi Olutpullo hypäten samalla mereen ja uiden
erään kanootin luo, jonka keskellä eräs solakka neekeri istui kahden
muun neekerin kuljettaessa venettä eteenpäin.
Niin pian kuin Olutpullo oli ilmoittanut tuolle miehelle, että kapteeni
haluaa puhutella häntä, soudatti hän veneensä laivan sivulle, tarttui
ankkuriketjuun ja heilautettuaan itsensä verkon yli tuli isäni luo
ottaen päästään melko korkean ja pahasti rypistyneen hatun, joka oli
hänen ainoa vaatetuksensa lukuunottamatta vyötäreiden ympärille
käärittyä huivia, ja sanoi:
"Huomenta, kapteeni, mitä haluatte?"
"Miksi ei teidän veljenne ole saapuvilla? Tiedättehän, etten suvaitse
varkauksia laivassani, ja useimmat teikäläiset ovat varkaita."
"Paistinpannu meni hakemaan hunajaa maaseudulta. Kun näin teidän
lippunne, lähetin erään pojan viemään hänelle sanaa, että Petrel on
saapunut."
"Hyvä! Käskekää nyt noiden miesten olla siivosti. Ajakaa kaikki muut
pois, paitsi Paistinpannun ja teidän omat miehenne."
"Kyllä, herra", vastasi Halkaisija, ja kutsuttuaan Olutpullon ja
muutamia muita miehiä avukseen ajoi hän kaikki liiat neekerit
veneisiin, joissa ne seurasivat laivaa, kunnes se ankkuroi.
Halkaisijan miehet kiinnittivät purjeet, rassasivat raa'at nelikulmaan
ja selvittivät köydet nippuihin, ja juuri kun he olivat lopettaneet,
ilmestyi Paistinpannu itsekin laivaan. Hän oli pukeutunut jonkinlaiseen
juhla-asuun voidakseen esiintyä arvonsa mukaisesti. Korkea, riikinkukon
sulilla koristettu hattu oli ylpeästi kallellaan, raitainen paita ja
merimieshousut olivat moitteettomat, ja kaulan ympärille kiedotusta
messinkiketjusta riippuva levy kirjoituksineen "Kapteeni Baldwinin
neekerien päällikkö Paistinpannu" näytti ylpistyttävän häntä
hirveästi.
"Päivää, Paistinpannu!" sanoi isäni. "Miksi et ollut paikoillasi laivan
tullessa?"
"Olen pahoillani, herra, mutta minulla on tuolla maalla moni tila ja
kolme vaimoa, jotka valmistavat paljon makeata ruokaa."
"Vai niin. Kutsu nyt miehesi laivaan, että saan valita niistä
kelvollisimmat."
"Hyvä; näin, että teillä on kaksi tyrskyvenettä. Niihin tarvitaan
kymmenen miestä kumpaankin ja työnjohtajat -- yhteensä siis
kaksikymmentä miestä ja kaksi työnjohtajaa veneitä varten. Sitten
tarvitsen vielä kymmenen miestä laivaan ja kolme kokkia."
"No olkoon! Otan kolmekymmentä miestä ja kaksi työnjohtajaa, mutta
sinun on järjestettävä, että miehet keittävät itse ruokansa."
"Hyvä on! -- Kuulehan, Märssyraaka, valitse sinä kymmenen miestä, ja
sinä, Billy Barlon, myöskin kymmenen. Minä valitsen sitten loput."
Paistinpannu sai pian molempine työnjohtajineen nuo kolmekymmentä
miestä valituiksi ja järjestetyiksi kannelle. Isäni käski minun
kirjoittaa miesten nimet muistiin, sitten kuin hän oli ne tarkastanut
ja saanut varmuuden, etteivät ne sairastaneet mitään tarttuvaa tautia.
Lukija voinee jo tähän asti kuulemistaan nimistä päättää, miten
hullunkurinen tuosta nimiluettelosta tuli. Miesten joukossa olivat
ensimmäiset Märssyraaka ja Billy Barlon, nuo molemmat poosut ja
tyrskyveneiden tulevat ohjaajat, sitten vanha tuttavamme Olutpullo,
Kaksi Lyöntiä, Billy Pöljä, Liverpoolin Jaakko, Bristolin Tomi,
Sunnuntai, Meksikon Jussi ja Pieni Billy, joka oli melkein seitsemän
jalan pituinen. Niin pian kuin heidät oli valittu ja nimet kirjoitettu
muistiin, alkoivat he työskennellä, ja Halkaisija poistui laivasta
saatuaan pienen lahjan ja lasillisen rommia.
Nuo molemmat tyrskyveneet nostettiin niitä varten rikattuihin
taavetteihin. Laivan keskiosan ja päivänsuojan harjanuorien toiselle
puolelle levitettiin myöskin päivänsuoja, ja pian esiintyi Petrel
täydellisessä afrikkalaisessa asussaan. Tavaraluukkujen kummallakin
puolella olevat terikat pantiin kuntoon kuormittamista ja purkamista
varten, ja Paistinpannun vene kiinnitettiin keulaan ankkuriketjun
alapuolelle.
Neekerit valmistivat keittopaikan itselleen eräästä suuresta ja
matalasta hiekkaa täynnä olevasta laatikosta, johon he voivat sytyttää
tulen keittääksensä riisinsä, joka oli heidän pääruokansa. Sen lisäksi
saivat he vielä keksiä ja pienet määrät suolattua kalaa ja sianlihaa,
joita oli otettu laivaan erikoisesti heitä varten.
Niinpian kuin kaikki oli saatu järjestykseen ja neekerit jaettu
vahteihin, nostimme ankkurin purjehtiaksemme Whydahiin, seuraavaan
määräpaikkaamme, jonne saavuimmekin mitään sen kummempaa tapahtumatta.
Miehistön englantilaisen osan tehtäväksi jäi nyt pääasiallisesti
purjeiden hoito ja kaikki muutkin helpot työt. Paitsi noita töitä
saivat he pitää perää ja luodata, missä työssä joku neekeri aina auttoi
luotaajaa, kiskoen luodin aina laivaan, sen jälkeen kuin toinen oli sen
heittänyt.
Whydahiin oli ennen meitä saapunut neljä tahi viisi laivaa, joiden
joukossa oli eräs Länsi-Afrikan eskaaderiin kuuluva priki. Heti kun
olimme ankkuroineet, läksi isäni maihin toisella tyrskyveneellä, jota
Märssyraaka ohjasi tapaamaan asioimiston hoitajaa, jonka kanssa hän oli
liikesuhteissa. Ville ja minä saimme jäädä laivaan valitsemaan
tullimaksuksi Dahomeyn kuninkaalle meneviä tavaroita sekä erottamaan
sopivimmat lahjat Whydahin päällikölle.
Noin puoli tuntia isäni lähdön jälkeen käski Pentlea miehittää
toisenkin tyrskyveneen sanoen lähtevänsä myöskin maihin. Tämä
hämmästytti Villeä kovasti, sillä hän liesi, että isäni piti hyvin
tärkeänä ensimmäisen perämiehen oloa laivassa silloin kun hän itse oli
maissa. Ville uskalsikin senvuoksi huomauttaa siitä Pentlealle, joka
myönsi Villen olevan oikeassa, mutta koska hänellä oli tärkeätä asiaa
maihin, oli kapteeni luvannut hänen käväistä siellä.
Ville ei tietysti voinut sanoa enää mitään, vaan palasi huoneeseemme,
jossa muutamista avatuista tavarapaaluista valitsimme erilaisia
vaatekappaleita Dahomeyn kuninkaalle ja rannikon päällikölle. Jack
Adams, joka oli tullut meitä auttamaan, sanoi kuultuaan tapahtumasta:
"En ymmärrä tätä ollenkaan, sillä kapteeni Baldwin ei ole ennen
milloinkaan luvannut perämiehen poistua laivasta sillä aikaa kuin hän
itse on maissa ja erittäinkin Whydahin laisessa paikassa."
"Tiedän sen, Jack", sanoi Ville, "mutta mitä minä voin tehdä, sillä
kapteenin ollessa poissa laivasta on minun toteltava Pentlean
määräyksiä."
"Aivan oikein, mutta tehän voitte lähettää kirjeen kapteenille."
"Sen voin todellakin tehdä."
Hän lähti heti kajuuttaan kirjoittaakseen kirjeen isällemme, mutta
nähdessään Villen menevän sinne Pentlea kiiruhti sanomaan: "Mitä teillä
on siellä tekemistä, menkää työhönne!" Ja vähän myöhemmin lähetti hän
Villen ja minut mastojen ylimmäisille raaoille tarkastamaan sen
rikausta, kestäisikö se vielä, kuten hän sanoi.
Ollessamme tuolla ylhäällä laskeutui hän veneeseen, johon hän oli
antanut sijoittaa neljä paalua kallisarvoisia vaatteita, ja soudatti
itsensä maihin aivan eri taholle kuin missä tuo varastopaikka oli,
mihin isäni oli mennyt.
Niin pian kuin olimme kadottaneet hänet näkyvistämme laskeuduimme
kannelle ja menimme kajuutalle, mutta sen ovi olikin lukittu. Lähetimme
sanan stevartti Warspitelle, joka kertoi Pentlean lähettäneen hänet
keulaan, kun hän oli tullut kysymään, haluaisiko Pentlea jotakin ennen
maihin lähtöään.
Emme ymmärtäneet oikein miten menetellä, sillä Pentlea oli varmasti
ottanut kajuutan avaimen mukaansa, ja kuten olimme huomanneet, ei hänen
aikomuksensa ollut ollenkaan mennä tapaamaan isäämme. Ahdingossamme
kutsuimme Jack Adamsin ja Sam Peterin luoksemme neuvottelemaan ja
hetkisen tuumailtuamme päätimme, että minä laskeutuisin köyttä myöten
laivan peräpuolelle ja koettaisin ikkunoista katselemalla saada
selville, mitä kajuutassa oli tapahtunut. Kurkistaessani sisään
huomasin, että kaikkien hyttien ovet olivat lukossa, mutta kajuutassa
olevat arkut oli nähtävästi avattu ja tutkittu.
Koetin tunkeutua sisään eräästä ikkunasta, mutta huomattuani olevani
liian suuri mahtuakseni siitä käskin Villen hinata minut jälleen
kannelle, ja päästyäni sinne ilmoitin tutkimukseni tulokset.
Ajattelimme nyt olevan parasta särkeä kajuutan ovi, ja sitten kuin
kirvesmies Stentall oli hakenut työvälineensä, pääsimme pian sisään
huoneeseen, jossa oli paljon suurempi sekamelska kuin ikkunasta olin
voinut nähdä.
Kaikki arkut ja lokerot oli avattu ja niiden sisältö oli levitetty
pitkin lattiaa. Muudan laatikko, jossa isäni säilytti rahojaan ja
papereitaan, oli myöskin tyhjennetty ja sisältö varastettu.
"Miten saan nyt ilmoitetuksi tämän isälle?" sanoi Ville, "tuo roisto on
varastanut tavaramme, ja koska molemmat tyrskyveneemme ovat poissa,
emme pääse maihinkaan."
"Pääsemmepäs, herra!" sanoi Sam Peters. "Onhan täällä vielä
Paistinpannun kanootti, ja hän pääsee kyllä sillä maihin viedäkseen
kirjeen isällenne."
"Niin, tuotapa en tullut ajatelleeksikaan. Kutsukaa Paistinpannu
tänne!"
Kun Paistinpannu tuli ja huomasi kajuutassa vallitsevan sekamelskan,
sanoi hän:
"Tuo perämies näyttää olevankin aivan sellainen roisto kuin olen aina
ajatellutkin hänen olevan."
"Sille emme nyt enää mitään mahda, Paistinpannu", sanoi Ville. "Mutta
nyt on teidän heti lähdettävä viemään kirjettä kapteenille."
Paistinpannu riensi heti kannelle, ja sillä aikaa kuin Ville kirjoitti
kirjettä, laski hän kanoottinsa mereen, |a ottaen Olutpullon
toverikseen läksi hän viemään isällemme sanaa Pentlean karkaamisesta ja
hänen varkauksistaan.
Olimme määränneet, että Pentleaa oli vahdittava mastojen nokista, ja
siihen toimeen pantujen neekerien terävät silmät näkivät, että hän
päästyään maihin meni suoraan erääseen suureen taloon, jonka
lipputangossa liehui Portugalin lippu. Tyrskyvene oli vedetty maalle,
eikä huomattu mitään merkkiä, että hän olisi aikonut palata laivaan
jälleen.
Niin pian kuin Paistinpannu oli lähtenyt, aloimme järjestää tavaroita
ja huomasimme melkein heti, että Pentlea paitsi varkauksiaan oli tehnyt
vielä muutakin pahaa, sillä laivan kronomeetteri ja ilmapuntari olivat
molemmat särjetyt. Sitäpaitsi oli hän vienyt mennessään Camacholta
saadut kultarahat ja suuren summan englantilaisia puntia, joita isäni
oli säilyttänyt laatikossaan.
"Toivon, että saamme hänet kiinni", sanoin minä.
"Emme mitenkään!" sanoi Sam Peters. "Tuo talo, johon hän meni, on oikea
orjakauppiasten majapaikka, ja hän on jo kaukana matkalla Lagosiin tahi
Porto Novoon, ennenkuin kapteeni saa paikkakunnan päällikön lähettämään
miehensä häntä kiinniottamaan."
"Mitä meidän sitten on tehtävä, Ville?" kysyin minä.
"Ei mitään muuta kuin koetettava saada nämä tavarat jälleen
järjestykseen ja sitten jatkaa tuota työtämme, johon olimme syventyneet
ennen tuon roiston karkaamista. Katsohan, hän on murtanut auki minunkin
laatikkoni ja varastanut kelloni ja kaikki vähät rahani, jotka olin
saanut kootuiksi."
"Hän on varmaankin heilunut hirveästi, sillä hänellä oli korkeintaan
kymmenen minuuttia käytettävänään."
Käskimme Warspiten tulla järjestämään kajuutan ja palasimme
huoneeseemme huomataksemme, että nuo neljä veneeseen laskettua paalua
sisälsivätkin kallisarvoisia silkkikankaita, jotka oli tarkoitettu
lahjoiksi suurille päälliköille. Ne oli tuotu huoneeseen sitä varten,
että saisimme valita niistä sopivia kappaleita Dahomeyn kuninkaalle ja
paikkakunnan päällikölle.