Laulukiven metsässä.
Autio on Laulukiven metsä,
Impi heloääni poissa on,
Mäen männyt kaihoisasti kuiskii:
Kaukana on unhoittumaton.
Tenhoisasti nyt ei laulu kaiu,
Loitolla on "tytär kuninkaan",
Muilla mailla muiden iloks laulaa
Kaipaustaan sekä toiveitaan.
Souti tuolla järven tyyntä pintaa,
Katsoi kuinka aaltoon kuvastuu
Rannat rakkaat, sinilaki kuulas,
Kesäillan haaveileva kuu.
Kevät saapi, saapuu laululinnut,
Mutta sin' et saavu kuitenkaan.
Autiona Laulukiven metsä
Kaipaa kadonnutta leivoaan.
Koivikonkin lehdot sua kaipaa,
Asujain sen ehkä eniten,
Soisi taasen kasvot kauniit nähdä,
Nähdä syvän silmän välkkehen.
Kuulla, kahden kesken istuttaissa,
Aatoksia hienon henkesi,
Niiss' ol' kevään tuoksua ja tulta
Ja ne lämmitti ja viehätti.
Kauas siirryit, kotirannat heitit,
Suokoon elo sulle auvoaan!
Mont' oon nähnyt, harvoja mä muistan
Sua unhoita en milloinkaan.
Suvannossa.
Tuoksuu kaunis kanervikko, metsä huminoipi,
Luojan taivas kirkas on ja linnun laulu soipi.
Tyynnä Alvajärvi päilyy,
Vienosti vain rannan ruoho häilyy,
Hiljaa liitää perho kukkasensa luo,
Ilomielin sille suukon suo.
Luonnon riemutessa hiljaa sylihisi vaivun,
Mielialoihin ja suuteloiden hehkuun haivun,
Auterehen sinihäivä,
Rannat rauhaiset ja Luojan päivä
Meille siintää, tuoksuu, loistaa, huminoi,
Luonto lempeämme kunnioi.
Auvoisna ja autuaina jumalien lailla
Käymme riemuin rinnatusten hetken huolta vailla.
Kaukana on mailman melu,
Kaukana sen taisto, kilvoittelu.
Meitä saavuttaa ei voi sen myrskysää,
Armas, autuas on hetki tää!