Ulkona tuulee, tuulee,
Luonto ei rauhaa saa;
Syömmeni värjyin kuulee,
Koivut kun valittaa.
Kaihoten koivut sorjat
Kevättä ikävöi,
Vinkuen oksat norjat
Kattoa äsken löi.
Suojata puisto kallis
Tahtoisi huonettan',
Surun ei tulla sallis
Syömmehen laulajan.
Suru ei siitä huoli,
Laulajan luo se saa,
Kunnekka ajan nuoli
Poloisen pelastaa. --
Ulkona tuulee, tuulee,
Luonto ei rauhaa saa;
Syömmeni värjyin kuulee
Koivut kun valittaa.
Alla iehmuksen.
Istun alla lehmuksen ja lehmus huminoipi,
Kuulen kuinka sielussani muiston kellot soipi.
Soipi helkettä riemujen,
Soipi suloa toiveiden,
Soipi synkkyyttä surujen.
Rannan kaisla kahisee ja lakkapää se ärjyy,
Heinän helve heilahtaa ja lehdet vinhaan värjyy.
Minä värjyn ja vaikeroin,
Toivon, uskon ja unelmoin,
Lemmin, laulan ja ilakoin.
Putoo lehdet lehmuksen ja poispäin pääsky lentää,
Hetket herkkään vierähtää ja kauas aatos entää,
Entää kauas yl' lahdelmain,
Halki ilmojen avarain
Sinitaivoa tavoittain.
Yksinäinen.
Ken mailman rannan
Käy koulua kovaa yksin,
Sen rinnassa sydän ei riemuita voi,
Sen sielussa sävele suruisa soi --
Sävel kaihon ja kärsimyksen.
Ja unelmansa
Ja lempeät toivehensa
Se haudata sielunsa soppehen saa,
Niin syvälle kaihon ja murehen taa,
Ett'ei tunne niit' omiksensa.
Luo auvottoman
Jos sattuisi tiesi viedä,
Käy ääneti eespäin, oi onnekas sa,
Kuin kuolevan kauriin on katseensa -- ja
Se ei vierahan silmää siedä.
Kaihoa.
Murhe mieltäni mun kauan on painanut,
Riemun helkettä ei kantelo kaiukaan,
Sielun tuikea tuska
Huoliharsohon verhoi sen.
Koska suoltuvi pois surujen saiho tuo,
Mi mun mieltäni nyt pilvenä painaltaa?
Koska päivyt se mulle
Paistaa täydeltä terältään?
Toisin kielinpä sois kantelo kajahtain
Auvon tunnetta jos helkkyä, vieno, sais.
Rinnan rauhaisa riemu
Silloin mieleni aatelois.