Ihanasti hohtivat maaliskuun hanget aamuauringon kilossa. Teeret
kuhertelivat jo vaarojen laiteilla, ja kankailta kuului metsojen
jäyheä raksutus.
Aamun valjetessa olivat erakkojärveläiset lähteneet taljakuormineen
Käpäliä kohti. Iloisesti laukkasivat nyt porot kersteisellä hangella,
ahnaasti hörppien raikasta ilmaa, joka täytti myös miesten povet
keväisellä huumauksella, saaden verenkin suonissa uuteen vauhtiin ja
vapauttaen mielen talvikohmetuksestaan.
Nopeasti katkesi taival ja läheni kylä. Virsta virstalta alkoi nyt
Erkin sydän lyödä yhä kiivaammin. Hän ei ollut milloinkaan ennen
tuntenut niin voittamatonta halua tavata Iroa. Tämä ihana keväinen
aamuko sen teki, vai mikä?
-- Elä ihmeessä hoputa poroasi enää kiivaampaan vauhtiin! huutelivat
toiset jäljestä Erkille, joka kiikkui ensimmäisen kuorman kannaksilla.
-- Hiljennä, poika! Eihän se paraskaan ajokas mahdottomia kestä!
huuteli Ilves-Mattikin jo hiukan kiivastuen toisen älyttömästä
ajovillistä.
Mutta Erkki olisi halunnut vieläkin kovempaa menoa, ja kuulematta
toisia hän vain jatkoi hoputtamistaan, luottaen verrattomaan
ajokkaaseensa ja sen kestävyyteen. Pian häipyikin hän
jäljessätulevien näkyviltä. Käpälinjärvelle tultaessa saivat nämä
kuitenkin karkurin kiinni. Hänen poronsa asteli nyt verkkaan ja
vikuroiden, heittäytyen pari kertaa hangellekin pitkäkseen, eikä
tahtonut enää vetää lyhyttä matkaa järven poikki kylään.
Nauraen partaansa pyyhkäsivät toiset ohi ja pääsivät jo Rotosen
pihalle, kun Erkki vasta alkoi nousta rantarinnettä ylös, työntäen
kaikin voimin taljakuormaa, jota poro enää vain nimeksi vetää nyhti.
Talonväki oli pihalla vastassa, mutta heidät nähtyään veljekset
heti huomasivat jotakin tapahtuneen. Entisestä reippaudesta
ja iloisuudesta ei ollut hiventäkään jäljellä, ja heidän
tervehdyksessään tuntui nyt jotakin raukeata ja arkaa, joka
kummastutti erakkojärveläisiä. Erkki säpsähti. Ajatukset lensivät
heti Iroon. Olisiko hänelle jotakin tapahtunut? Erkin silmät alkoivat
etsiä tyttöä. Kas, ei sitä näkynyt kartanolla vastassa kuten ennen,
eikä akkunassakaan. No! Sattuu kai olemaan kylällä asioilla, tai ehkä
ativoissa jossakin! lohduttelihe Erkki astuessaan pirttiin. Viimein
hän ei kuitenkaan voinut enää epävarmuutta kestää.
-- Missä Iro? kysyi hän.
Emännän ja tytärten kasvoilta kuvastui omituinen säikähdys, isännän
taas epäilevä hymy.
-- Niin, missä Iro? Etköhän sinä tiedä sitä paremmin kuin me? lausui
isäntä.
-- Minä! Miten minä voisin sitä tietää? _Minä!_ virkkoi Erkki
kummeksuen, ja hänen mieleensä juolahti samalla, että Iro onkin
jo annettu heinäjärveläiselle eikä talonväki rohkene sitä
hänelle heti ilmoittaa. Kas siitä johtui outous ja arkuus heidän
vastaanotossaankin! ajatteli Erkki.
Ääneti ja kysyvästi hän nyt katseli vuoroin emäntää ja tyttäriä,
vuoroin taas isäntää. Pirttiin hiipi painostava hiljaisuus. Vihdoin
katkasi sen Erkki:
-- Olette antaneet hänet Joron pojalle!
-- Joron pojalle! Ehei, veliseni! Tunnusta vain, että tyttö on
Erakkojärvellä! sanoi isäntä, korostaen ankarasti viimeiset sanansa.
-- Erakkojärvellä! huudahtivat nyt Paavo ja Ilves-Mattikin ihmeissään.
-- Niin! Siellä hän on! _Se_ on minun uskoni, vahvisti isäntä.
Nyt ei Erkki enää tiennyt mitä ajatella. Tyttö on siis kadonnut
kotoaan, ja talonväki luulee _häntä_ tytön ryöstäjäksi. Mutta kunhan
tämä vain ei olisi Joron pojan tekoja?
Niin siinä tuumittuaan hän suoristi ryhtinsä ja sanoi:
-- Kuulehan, vanha ystävä Jehhiimei Rotoni! Minä huomaan, että nyt on
vakavia tapahtunut, ja me tässä epäilemme toinen toistamme kierosta
puheesta ja jos mistä.
Sinä olet rehellinen mies ja tunnet meidät samanlaisiksi. Epäilyillä
ja kieroiluilla tästä ei nyt mihinkään päästä. Sanotaanpa molemmin
puolin totuus, ja uskotaan se myös todeksi! Me voimme kaikki kolme
vakuuttaa, että tyttö ei ole Erakkojärvellä.
-- Ei ole! vahvistivat Paavo ja Ilves-Mattikin.
Emäntä ja tyttäret alkoivat itkeä. Isäntä näytti myös hyvin
liikutetulta saaden vaivoin suustaan:
-- Ei ole myöskään Joron pojalla!
-- Selittäkää Herran nimessä sitten, mitä on tapahtunut! huudahti
Erkki käyden kalpeaksi.
Rauhoituttuaan hieman isäntä kertoi koko tapahtuman, aina hääpäivän
määräämisestä Iron katoamiseen asti, lopettaen viimein surun
murtamalla äänellä:
-- Me luulimme, että sinä olit noutanut tytön, ja se luulo piti tähän
asti yllä toivoamme hänen elämisestään. Nyt on sekin toivo mennyt!
-- Eikö mitään jälkiä ole löydetty?
-- Ei mitään! Se vain tiedetään, että hiihtäen hän on lähtenyt. Mutta
suksiakaan ei ole tavattu mistään.
Erkki jäi nyt pitkäksi aikaa omiin mietteisiinsä, havahtuen vasta,
kun pari kylänmäestä astui sisään.
-- Kas! Täällähän ne ovatkin nämä Arkangelin rosvojen kiinniottajat.
Terve, terve! virkkoivat miehet, tullen erakkojärveläisiä
kättelemään. Ja toinen heistä jatkoi:
-- Seppäsen Hilippä oli Kuusamon kirkolla käydessään kuullut teidän
uroteostanne, rosvojen kiinniottamisesta, ja hän siitä tiesi täällä
meillekin kertoa.
-- Niin, niinhän se kertoi, myönteli ukko Rotonikin.
-- Mutta olettekos kuulleet, mitä tänä aamuna kylään tulleet
Suurjärven miehet tietävät rosvojen tunnustaneen Arkangeliin
jouduttuaan, kun heidät Kuusamon nimismiehen ilmoituksesta oli pantu
koville tämän Erakkojärven Erkin haavoittamisesta?
-- No mitä? kysyivät pirtissä olijat.
-- Rosvot olivat tunnustaneet, että he tässä Käpälin luona olivat
ryöstäneet muutaman miehen, mutta miehen kauniitten puheitten
johdosta antaneet ryöstetyt tavarat takaisin, kun hän oli
luvannut heille suurehkon rahasumman, jos seuraisivat häntä hänen
kotikyläänsä. No, he seurasivatkin, kun heillä muutenkin oli aikeissa
matka sinnepäin. He hyppäsivät rekeen ja ajoivat kylään, jääden
metsän reunaan odottelemaan miehen takaisin tulemista. Sillä aikaa
kun mies viipyi kylässä, tuli rosvojen lähettyville pikku tyttönen.
"Mikäs kylä tämä on?" he kysyivät -- toinen heistä näet osasi hiukan
karjalaksi pakista. "Heinäjärvi", vastasi tyttö.
-- Heinäjärvi! kertasi koko pirtti hämmästyksissään.
-- Niin! Samassa näkyi kylään mennyt mies saapuvan heidän
odotuspaikkaansa kohti takaisin, ja saapuvan yksinään. "Kukas tuo
mies on?" kysyi rosvo taas tytöltä! "Sehän on Joron poika!" oli tyttö
siihen vastannut.
-- Joron poika! äännähti pirtti vieläkin enemmän hämmästyksissään.
-- Niin juuri! Tämä Joron poika tuli nyt heidän luokseen ja antoi
kuin antoikin vankasti rahaa, luvaten antaa vielä toisen verran
lisää, jos miehet tappaisivat Erakkojärven Erkin, jonka näön ja
puvun hän samalla kuvasi tarkkaan, mainiten vielä hänen parhaillaan
olevan Käpälin kylässä ja Rotosen talossa. Semmoinen mies se Joron
poika oli! Nyt häntä on pristavi [pristavi eli statiovoi pristav =
venäläinen nimismiehen tapainen] miehineen etsimässä.
-- Voi tuota roistoa! kivahti ukko Rotoni, aivan unohtaen surunsakin
hetkiseksi. -- Ja sillekö minä olisin tyttöni antanut? Jumalan
kiitos, ettei siitä tullut mitään! lopetti hän käyden jälleen
vakavaksi Iroa muistaessaan.
* * * * *
Mitä tuumia Erakkojärven Erkki hautoi päässään, eivät muut voineet
arvata. Mutta suuri oli heidän hämmästyksensä, kun mies pari tuntia
talossa oltuaan pyysi isännän hakemaan poroaidastaan parhaan
ajokkaansa ja tuomaan sen pihaan.
Poro tuotiinkin kohta. Silloin lausui Erkki hyvästinsä taloon ja
omille seuralaisilleen, hypähti suksille, sieppasi toiseen käteensä
poron vetohihnan, toiseen ohjaushihnan ja niin viiletti tulista
lentoa läntisiä maailmoita kohti.
Minkä päähänpiston mies oli saanut ja minne hän nyt ajoi, oli
kaikille täysi arvoitus.