(Kylänpoikien pilalaulu.)
No kukkuuhan käkönen kauniisti illoin,
ja rastahat raksavat puussa,
ja on sitä, on sitä aamulla ääntä
myös Lampolan kukonkin suussa.
Ja on siinä Puuskassa soittajamiestä,
kas siltäkös liiruja piisaa,
ja kuuntele, veikkonen, karjassa kerran,
niin, kuulehan karjassa Liisaa!
Mut tiedänpä, tunnenpa miehistä parhaan,
se meidän on lukkari Tuuska,
ei enkelit, Liisat niin soittoa taida,
ei kukko, ei pelmanni Puuska.
Mut annapa Tuuska kun kirkossa veisaa,
niin voi sitä kummaa ja taikaa,
kuin Jerikon sympaali äänensä soipi
ja pappilan pelloille raikaa!
Nyt muijat ei torku, ei haukota miehet,
kuin polskassa pyörivi virsi,
soi, kaikuvi katto ja akkunanpielet
ja holvissa ristikkohirsi.
Kas, lukkarin kaulassa nauhat heiluu,
ja messinkisangat ne kiiltää,
ja on kuni kurkusta pasuuna soisi,
se selkäpiitäkin viiltää.
Viis siitä, jos lukkari väärin laulaa
ja nauravi Liisa ja Puuska,
niin tuumipa sinne ja tuumipa tänne,
mut mestarikukko on Tuuska!