1.
Ma hengitän tuoksuja tuoreen maan
ja ma pingotan rintani paulaa,
joka oksalla lintuset visertää
ja ne uusista toiveista laulaa.
Maan alta jo myyräkin kurkistaa,
kalasuomut ne välkkyy veessä,
ja sammakot letossa kurnuttaa
ja ne kutevat päivän eessä.
Sisilisko se kivihin luikeroi,
ja suolta se kurki jo koikkuu,
jänö uudessa turkissa teutaroi
ja sen hännässä tappurat roikkuu.
Näin elämä ilonsa ilmaisee,
minä näen niin kevyttä unta,
salon vihreissä saleissa vilisee
koko luonnon soittajakunta.
Kedon nurmelle korvani kallistan,
maanalaiset salapurot solskaa,
ilon salvat ma laulaen vapautan,
veri tanssii keväistä polskaa.
Kuin huumeessa leivoset leikkiä lyö
ja kiitosvirsiä raikaa,
suli soiluen hangen kireä vyö,
jään laine jo söi ja jo vaikeni yö,
taas lempeen ja toivoon on aikaa.
Ja rinnankin lämpö se murtavi jään,
joka tuuditti tunteemme hallaa
ja se voittoa vaativi poutaisen sään,
elononnea laulaa se enteissään,
ruman aatteen alleen se tallaa.
Nyt tunnen kuin sieluni siivet sais
ja ma leivona nousta voisin
ja tahtoni talvesta ponnahtais
ja mun riemuni oikean kaiun sais
ja ma oikea laulaja oisin!