Elon kulku on niinkuin purren,
joka lastuna laskettaa,
aavaan suuntaa, ja rannat jättää,
merten sointuja halajaa.
Keulan kuohuissa riemu soittaa,
toivo purjeita pullistaa,
ruori rytkyy ja nuorat juoksee,
pursi kahtaalle kuljettaa.
Teuhaa tummuvan pilven alla,
luistaa loistossa auringon
yli synkkien syvänteiden,
ohi siintävän suvannon.
Karit kiiltää ja viimat viiltää,
pursi loitolle lennättää,
kultakankaita kohden puskee,
yhtä loitolle sentään jää.
Antaa mennä kun mennä tahtoo,
antaa laulaa kun laulaa saa,
tämä kulku on vaarallista,
tämä kulku on ihanaa!